Ketkä ihmiset/asiat saivat sinut salille?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Muutettuani opiskelujen perässä uudelle paikkakunnalle aloitin samalla ns. uuden elämän :D Isosiskoni asui samalla paikkakunnalla ja oli kova käymään BodyPumpeissa ja muissa jumpissa. Hänen houkuttelemana tuli lähdettyä tutustumaan paikalliselle salille ja sen jumppatarjontaan :nolo:

Muutaman pumpin jälkeen mielenkiintoni alkoi kasvaa kuntosaliharjoittelua kohtaan. Aluksi ihan räpellystä siellä naisten salin puolella ja pikku hiljaa uskaltauduin sitten astua sinne miestenkin (yhteinen) salin puolelle (mutta huomatkaa silloin se oli miesten, isojen mörköjen puoli).

Nyt olen treenannut samalla salilla jo 5 vuotta, enkä ole kyllä kovin montaa ISOA mörköä nähnyt koko salilla :lol2: Pikkuisen käsitykset muuttuvat, kun itse on päässyt sisään kuntosalin saloihin.

Oli kyllä onni, että innostuin lähtemään siskoni mukana salille, sillä jo pian siellä tutustuin ex-valmentajaani, joka todellakin potkaisi minun "fitness-urani" käyntiin.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mun saliura alkoi lähinnä siitä, että halusin olla iso ja vahva. Isoveli oli käynyt siinä vaiheessa jo joku kolme vuotta salilla. Oli ostanu Savolaisen Markon kirjankin. Sitä sitten lukiessa sain viimisen kipinän ja tokasin että "voisin tulla sun kans torstaina salille". Onneks isoveli sitten pakotti tulemaan mukaan, kun ei ois muuten jaksanu. Joskus ala-asteella tai yläasteen alussa olin jotain punnerruksia tai leukoja tehnyt. Alussa olin 52.5kg/165cm, nyt olen 73kg/166cm, tosin läskiä on kans enempi mutta...

Nyt on sitte treenattu joku 3 ja puol vuotta, eikä loppua näy :)
 
Lähinnä työkaveri ja kipeä selkä. Olin käynyt jo teininä salilla, mutta se oli sellaista nykimistä sinne tänne ilman päämäärää. Sitten onnekseni sattui työkaveri joka ymmärsi asioista aika paljon ja sai minut houkuteltua mukaan.

Sinne jäi selkäkivut, mutta jos jää muutama viikko väliin (esim. nyt kun on ollut pitkään sairaana) niin selkä muistuttelee itsestään.
 
Kaikesta urheilusta mitä olen aloittanut pitää kyllä kiittää kavereitani, jotka ovat innostaneet minua aina mukaan. Erityinen kiitos kaksosille, joitten takia aloin käymään salilla kun he aloittivat painonnoston.:worship:
 
No mitä nytte kaverit kävi vähän tönimään koulu aikoina. Sitte kävi vituttamaan.
Kävin kotona nostelemaan käsipainoja ja tankoa Iron Maidenin tahdissa ja juma ku siitä tuli hyvä olo ku pääsi purkamaan vähän paineita.:curs:
Itse asiassa aloitin metallin kuuntelun samaan aikaan:D
 
Lukion ensimmäiseen luokkaan mennessä oli kaikki harrastukset jääneet, joten kunto alkoi huonontua silmissä ja paino lähetä yhdeksääkymppiä. Peilikuvan/kavereiden kuittailun motivoimana päätin että asialle on tehtävä jotain.

Aloin käymään lenkillä ja paino putosi, jossain vaiheessa juoksu tms. vinkkejä etsiessäni löysin pakkotoiston aerobisen osion. Aloin tutkimaan forumeita tarkemmin ja ennen kuin tajusinkaan olinkin jo ahminut pirusti tietoa ja kiinnostunut aiheesta. Tammikuussa 2005 sitten kysyin kaveriani mukaan salille ja siitä se lähti.

Esimerkkini tai jonkin muun innoittamana voimailubuumi on levinnyt laajemmalle kaveripiiriinkin - aina löytyy joku jonka kanssa kilpailla jossain liikkeessä :hyper:
 
Minun kohdalla salihomman aloittamiseen vaikuttivat sekä isoveljeni, että kesän 2000 kesätyöt. Isobroidi(mua 11v vanhempi) harrasti kehonrakennusta nuorempana ja oli todella kovassa kunnossa, siltä ajalta kai se lihasten ja voiman ihannointi on alunperin jäänyt.

Kesällä 2000 olin apparina kuorma-auto firmassa ja ajettiin erään panimon tuotteita pitkin eteläsuomea. Siinä sitten pikkumammutille kaljakoreja kanniskellessa kasvoi pienen pienet forkut. Pikkumammutti ihmetteli peilistä uusia "löytöjään" ja päätti että hei, tää onkin siistiä kun näkee vähän lihasta ja vielä omassa kropassa. Samana päivänä kun kesätyöt loppuivat kävin ostamassa salikortin ja sillä tiellä ollaan.Taukojakin on matkan varrelle kertynyt kuukauden mittaisista, 270vrk mittaiseen mutta se ei hirveästi ole tahtia haitannut. Nyt pikkumammutti painaa vähän enemmän kuin silloin ja lihasta on ehkä tullut muuallekkin kuin forkkuihin. :)
 
Yks vanha ihastus sai mut aikoinaan innostumaan treenistä. Pakko olla kyl kiitollinen, oli elämäni paras päätös ruveta treenaamaan. :) Ei oo tullu oltua tosin yhteydessä siihen kohta pariin vuoteen. Pitäsköhän kysellä kuulumisia ja ruinata kahville et vois näyttää vähän tuloksia. :P
 
saatto olla ekana mielessä penkkituloksen parantaminen :david: mut sit löysin pakkotoiston ja aloin (ehkä) tajuamaan jostain jotain. eka harrastus jota on jaksanut yli 2kk ;) nyt lisää treeni intoa tuli ku aloin treenaamaan voimanostoa
 
Vaikka tämä tarina ei suoranaisesti liity minuun, niin on se kerrottava silti. Se nimittäin tuli myöhemmässä vaiheessa itselle ajankohtaiseksi, kun salille lähtö oli kaatua epäröintiin. ...Silloin elettiin kaiketikin 90-luvun loppupuolta.

Vuonna 1991 serkkuni aloitti päättävaisesti ja määrätietoisesti bodausharrastuksen. Hän oli silloin noin 13-vuotias, lyhyt ja laiha 7-luokkalainen. Mutta uskaltautuipa Weiderin vinyylisarjaa odotellessaan käymään yläasteen viereisellä salilla aina koulupäiväin jälkeen.

Harri Simonen treenasi samalla salilla muiden paikallisten isojen ukkojen kanssa samoihin aikoihin. Sattui eräänä kertana sitten niin, että serkkuni oli ainokaisena miniatyyrimiehenä isojen poikien joukossa: miehet vetivät tolkuttomia rautoja maasta, serkkuni valmistautui penkkimaksimi-yritykseensä.

Niinpä hän teki treenivihkoonsa viimeiset merkinnät, latautui penkille, puhkui, kiersi sormia tankoon kiinni yhä uudelleen, viritti kaarta ja irrotti tangon haarukoista, laski rinnalle ja nosti. Kädet tärisivät tuhannen tavalla, pikkulevyt helisivät ja kilisivät, tanko nousee hitaasti, milli kerrallaan, näyttää juuttuvan - ei, nousee yhä, pikkukaveri ei luovuta, vaan viimein tanko on suorilla käsillä ja miehekkäästi se jysäytetään telineeseen takaisin. 36 kiloa oli voitettu rauta.

Serkku kohoaa punasilmäisenä istuma-asentoon, hätkähtää: kaikki isot miehet ovat seisten katsoneet noston, tuijottavat tätä nuorukaista avoimesti, on hiljaista. Sitten eräs iso mies, Puteksi puhuteltu, jyrähtää voimakollektiivin mielipiteen ilmoille: "No ei sulla ainakaan ole sisusta kiinni." Ja treenit jatkuivat.

Tämä tapaus rohkaisi itseäni, vuosien päästä, reippaasti astumaan punttisalille. Arastelin ensin omaa hintelyyttäni ja vähäisiä tuloksiani, mutta sehän on toissijaista. Mitäs niistä lähtökohdista, eiväthän ne mitään meinaa! Asennehan ratkaisee loppujen lopuksi kaiken.
 
D.W.A.M sanoi:
Vaikka tämä tarina ei suoranaisesti liity minuun, niin on se kerrottava silti. Se nimittäin tuli myöhemmässä vaiheessa itselle ajankohtaiseksi, kun salille lähtö oli kaatua epäröintiin. ...Silloin elettiin kaiketikin 90-luvun loppupuolta.

Vuonna 1991 serkkuni aloitti päättävaisesti ja määrätietoisesti bodausharrastuksen. Hän oli silloin noin 13-vuotias, lyhyt ja laiha 7-luokkalainen. Mutta uskaltautuipa Weiderin vinyylisarjaa odotellessaan käymään yläasteen viereisellä salilla aina koulupäiväin jälkeen.

Harri Simonen treenasi samalla salilla muiden paikallisten isojen ukkojen kanssa samoihin aikoihin. Sattui eräänä kertana sitten niin, että serkkuni oli ainokaisena miniatyyrimiehenä isojen poikien joukossa: miehet vetivät tolkuttomia rautoja maasta, serkkuni valmistautui penkkimaksimi-yritykseensä.

Niinpä hän teki treenivihkoonsa viimeiset merkinnät, latautui penkille, puhkui, kiersi sormia tankoon kiinni yhä uudelleen, viritti kaarta ja irrotti tangon haarukoista, laski rinnalle ja nosti. Kädet tärisivät tuhannen tavalla, pikkulevyt helisivät ja kilisivät, tanko nousee hitaasti, milli kerrallaan, näyttää juuttuvan - ei, nousee yhä, pikkukaveri ei luovuta, vaan viimein tanko on suorilla käsillä ja miehekkäästi se jysäytetään telineeseen takaisin. 36 kiloa oli voitettu rauta.

Serkku kohoaa punasilmäisenä istuma-asentoon, hätkähtää: kaikki isot miehet ovat seisten katsoneet noston, tuijottavat tätä nuorukaista avoimesti, on hiljaista. Sitten eräs iso mies, Puteksi puhuteltu, jyrähtää voimakollektiivin mielipiteen ilmoille: "No ei sulla ainakaan ole sisusta kiinni." Ja treenit jatkuivat.

Tämä tapaus rohkaisi itseäni, vuosien päästä, reippaasti astumaan punttisalille. Arastelin ensin omaa hintelyyttäni ja vähäisiä tuloksiani, mutta sehän on toissijaista. Mitäs niistä lähtökohdista, eiväthän ne mitään meinaa! Asennehan ratkaisee loppujen lopuksi kaiken.
Click to expand...


Tosi hyvä esimerkki siitä, että kaveri kuin kaveri otetaan aina ilolla vastaan treenaamaan. Jostainhan se on aloitettava eikä kukaan Normaali ihminen tule kettuilemaan toisen ulkonäöstä ja vaan arvostaa sitä, että ihminen on ylipäätään voittanut pelkonsa ja tullut treenaamaan. Se on jo puoli voittoa, jos salille asti uskaltautuu.

Joillain ihmisillä näyttää olevan sellainen käsitys, että punttisalille ei saa mennä vasta kun JO näyttää lihaksikkaalta ja vuosia treenanneelta.

Hyvä esimerkki on oma äitini, joka aikoinaan uskaltautui rohkeasti salille, jossa oli sekä naisten- että miestenpuoli. Siellä naistenpuolella hän sitten hetken aikaa kitkutteli, kunnes totesi, että hitto tuolla miestenpuolellahan se meno on ja sinne sitten rohkeasti vaan treenaamaan.

Oli se hassua kulkea teininä:nolo: äidin kanssa kaupungilla (asuimme Karjaalla), kun ohi käveli yksi salikarju (130kg) ja moikkasi mutsille, aivan ku vanhalle treenikaverille. heh.;)
 
Skidinä aina se porukan lyhyin ja hintelin. Kiusattu läpi yläasteen ja vaikuttaa nykyäänkin siihen, että haluun olla sen kokonen, että uskallan/voin pistää jengiä tonttiin niinku itestä tuntuu. itsepuolustuslajeja treenattuani vajaa 10 vuotta hiffasin jossain vaiheessa, että kyllä siitä massasta/voimasta on pirusti iloa, jos homma menee rumaksi. Ei kovin rakentavia motivaationlähteitä mutta toimii kybällä. Lahjaton tässä touhussa olen ja heikko ku mikä mutta pikkuhiljaa... kyllä se siitä :)
 
Kuntosalikortti tuli hankittua monesta syystä:
1) Olen vasta 19, ja olen jo joutunut syömään lääkekuurin selkävaivojen takia. Halusin ehdottomasti parantaa tukilihaksiston kuntoa, etten olisi enää näin onnettoman liikuntavammainen. Tai pelkäisi sellaiseksi muuttumista.
2) Olen täysin koreografiakyvytön. Mikään aerobikkaus tai muu pomppiminen ei tuu olemaan mun lajini.
3) Rakas veljeni (myös tältä foorumilta) innostui siitä, ja kuuliaisena pikkusiskona lupasin tulla kokeilemaan kerran (täysin epäinnostuneena).
4) Syy kuntosaleilun jatkumiseen löytyykin henkiseltä puolelta. Siellä saa sellaista etenemistä ja onnistumista ja ponnistelua elämäänsä, jota muualta on vaikeaa löytää. Ja sitten kun on sellaista ahdistukseen taipuvaista suomalaista liikaa ajattelevaa tyyppiä, niin 3 tunnin treenit ilman mitään muita ajatuksia kuin "VIELÄ MENEE PARI TOISTOA" tuntuu taivaalliselta levolta.

5) Rautaa on kiva nostella. :hyper:
 
Kiitos D.W.A.M !
Todella hyvin kerrottu ja hyvä kertomus kaikinpuolin!

Näitä lukiessani ihmettelen että suurin osa on ollut joko
A) pieni tai
B) tosi iso (lihava) aloittaessaan.
Tai C) täytyy saada lisää voimaa että voi vetää pataan heikompiaan/puolustaa itseään.
Taas tulee mieleen sanonta "kuntosali, ihmiskunnan hätähuuto"
Mut siitä se punttitouhu on muuttunut elämäntavaksi/harrastukseksi jota rakastaa ja elää jatkuvasti.

EDIT: harva/kukaan voi olla valmiksi iso/lihaksikas/hyväkuntoinen ennen aloittamista. Itse kuulun ryhmään pienet, jostain on tosiaan aloitettava.

Olen itse myös kuullut ja nyt lukenut monen monta tarinaa kuinka korkea kynnys on mennä salilla isojen miesten seuraan punnertamaan.
Tästä kun on päässyt yli ja touhuun sisään niin ei ne isot miehet nyt niin pelottavia olekkaan.
Kyllähän he katsovat jos uusia tulee mutta tuskin kovin pahalla (ehkä silmiä särkee jos tekee liikkeet päin pers**).
Itse olen saanut (kun olen uskaltanut kysyä) todella kullanarvoisia neuvoja isommilta ja kokeneemmilta.
Mielummin kysyn kun alan tekeen jotain liikettä puutteellisella tekniikalla.
Olen saanut todella hyviä neuvoja ja kannustavaa opastusta touhuun.
Kiitos kaikille isommille! Heillä on motivaatio korkealla ja homma hallussa, joten opastavatkin mielellään, kunhan ei häiritse treenejä pahasti.

Eilen viimeksi kuulin äidiltäni joka käy niskojaan kuntouttamassa ohjatulla/räätälöidyllä salivuorolla todella mukavan tarinan.

Kyseisellä salilla käy niin isoja miehiä kuin ihan eläkeläisiäkin.
Oli kuulemma todella outo näky kuin iso mies punnertaa otsasuoni räjähdyspisteessä hauista tai penaa tms. kun viereen käpyttelee mummo rollaattorin kanssa. Siirtää rollaattorin sivuun ja asettuu laitteeseen.
Tässä vaiheessa iso mies on päättänyt sarjansa ja kiiruhtaa auttamaan mummelia.
Mummeli istuu tyytyväisenä odotellen laitteessa kun iso mies laittaa laitteeseen sopivan määrän painoa ja auttaa mummon alkuun, mummo kiittää ja aloittaa sarjansa.
Voin itse kuvitella kuinka hyvin tämä yhteistyö toimii.
Tässäkään ei paljoa sanoja vaihdettu ja tuntu kuulemma siltä että tilanne ei ollut ensimmäinen kerta. Ja tämä iso mies ei ollut salin henkiläkuntaa.
Esimerkillistä toimintaa! :kippis1:
 
Bisley sanoi:
Oli se hassua kulkea teininä:nolo: äidin kanssa kaupungilla (asuimme Karjaalla), kun ohi käveli yksi salikarju (130kg) ja moikkasi mutsille, aivan ku vanhalle treenikaverille. heh.;)
Click to expand...

Näin kävi ja moikkaa muuten vieläkin. Nytkin kun joskus ehdin salille niin mukavaa on kun kukaan "aidoista salikarjuista" ei kiinnitä mitään erikoisempaa huomiota keski-ikäiseen tätiin, päin vastoin ovat heti auttamassa jos jotain esim laitteessa on vikaa :D
 
Kottarainen sanoi:
1) Olen vasta 19, ja olen jo joutunut syömään lääkekuurin selkävaivojen takia. Halusin ehdottomasti parantaa tukilihaksiston kuntoa, etten olisi enää näin onnettoman liikuntavammainen. Tai pelkäisi sellaiseksi muuttumista.
Click to expand...

Minulla oli kanssa skidinä tosi paska selkä. Kerrankin siinä 16-vuotiaana jouduin kulkemaan kumarassa kolmisen viikkoa, kun selkä oli ihan romuna. Nyt en edes muista, koska selkä olisi haitannut menoa, ei ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen.
 
Fuoco sanoi:
Minua ei saanut salille kukaan ihminen vaan työpaikka. Sain käydä ilmaiseksi työpaikan salilla mielinmäärin.
Click to expand...
Mä myös aikani suunnittelin salille lähtöä (~10 vuotta), kunnes kesällä -03 multa loppui tekosyyt, kun itsellenikin tuli mahdollisuus käyttää ilmaiseksi työpaikan salia.

Yksittäisistä henkilöistä ehdottomasti suurin vaikutus oli pikkubroidilla (nimim. Tupla-J), joka aloitti salihommat pari vuotta mua aikaisemmin. Syöhän se nyt miestä, kun pikkuveli on isompi ja vahvempi. On se edelleen, mutta yritän edes.
 
Itse olin peruskoulun kasiluokalla melkoinen pullukka. Isoksi kaveriksi minun voimat oli ihan naurettavat. Kädetkin oli pelkkää läskiä. Sitten innostuin juoksemisesta. Siinäpä sitten ne läskit hupeni. Yhdellä aikaa olin tosi tiukassa kunnossa, n. 72kg. Nyt 85.

Niin, se sali. Kaverin kanssa, joka on nuorten SM-tason keihäänheittäjä. Ensin tein salia juoksun tueksi. :eek: Sitten se juoksu jäi pois, mutta salipelleily jatkui. Vasta ihan viime kuukausina olen ihan tosissani aloittanut salilla käynnin. Siis järkevällä ohjelmalla ja palautusjuomien kanssa. Sitä ennen pari vuotta meni melkoisella mutu-tuntumalla.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom