Ketkä ihmiset/asiat saivat sinut salille?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Hmm, hankala sanoa mikä se aivan ensimmäinen asia tai ihminen oli, joka mut salille ajoi. Näillä on kuitenkin ollut todella suuri merkitys sille, mitä nykyään touhuan ja mitä salilla käyminen on mun elämääni tuonut:

Marjo Krishin näkeminen joskus muinon Fitness-lehden kannessa. Marjon kroppa oli jotain ihan muuta kuin hoikkien aerobic-tyttöjen (kävin tuohon aikaan jumpissa todella ahkerasti). Siispä mars, salille...

Body for Life -kirjan lukeminen aukaisi mulle paljon syömisen ja treenaamisen saloja. Ensimmäistä kertaa pyrin puntilla nostamaan painoja progressiivisesti, söin kuusi ateriaa päivässä ja ostin jopa maustamatonta kaseiinia (HC heti alusta asti, hoho). ;)

Niina Aaltonen, kaksinkertainen nuorten fitness SM, teki mulle ohjelmat keväällä 2004. Halusin "timmiksi kuten fitnesstytöt", mutta pian huomasin jo juttelevani mahdollisesta kisaamisesta tulevaisuudessa, omia kykyjäni tosin epäröiden. Niina oli ehdottomasti yksi tärkeimmistä tsemppaajista ja tietopankeista tämän fitnesstouhun alkuunpanemisessa.

Annie Stark täältä Pakkikselta osui juttelemaan kanssani Pakkis-irkissä myös keväällä 2004. Olin juuri saanut Niinalta ekat ohjelmani. Annie kannusti mua tarttumaan toimeen, päättämään että kilpailen ja toimimaan tavoitteen mukaan. Annie on ollut korvaamaton henkinen tuki, tärkeä ihminen joka on saanut mut uskomaan itseeni ja tekemään unelmista totta.

Emmah:iin tutustuminen kesän 2004 korvilla pisti treeneihin uutta potkua. Loistava treenikaveri, jonka kanssa tuli vedettyä varmaan siihen astisen elämäni kovimpia treenejä... lähes joka kerta kun salille eksyttiin! :)

Jani Kuusinen. Tutustuin Janiin vähitellen palstan ja Boosmanilla ravaamisen myötä. Jani kannusti myös mua treenaamaan kisat tähtäimessä ja jo aivan treenailun alussa katsoi fysiikkaani jokusen kerran. Keväällä 2005 dieettasin Janin ohjeilla, eipä olisi onnistunut yksikseen. Mulla meinaa itsekseni loppua usko kesken, on hyvä olla joku potkimassa perseelle.

Oma rakas Pulla: :haart: Kun oli usko koetuksella syksyn 2004 alussa, niin Pulla piti mulle erään baari-illan päätteeksi sellaiset saarnat etten sen jälkeen ole tätä touhua juurikaan kyseenalaistanut. Kisatavoite muuttui kertaheitolla siitä "ehkä sitten joskus" nykyiseen "keväällä 2006"-tavoitteeseen. Samoin asennoituminen harrastukseen muuttui radikaalisti. Itse asiassa tuosta päivästä asti olen antanut harrastukselle kaikkeni (kuitenkin realistisissa rajoissa), niin että pystyn sanomaan siellä lavalla että olen tehnyt OMAN parhaani.

Nykyisin suurin kiitos kuuluu omalle motivaatiolle, Pakkikselle ja Mentulan Jarille... siinä on mun pyhä kolminaisuus tämän touhun osalta! :lol2:
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Hieno tredi, hyviä tarinoita täällä. Viikingillä hyvä stoori, valitettavaa on ettei sitä kiusaamista saa loppumaan muutenkuin turpaan lyömällä. Onneksi ite tiesin ton jo 5-vuotiaasta lähtien, muuten muakin olisi ylipainon vuoksi varmaan kiusattu.

Ite aloitin salillakäynnin ihan voiman takia. Tavallaan ollakseni kovempi jätkä. Laihtuminen ei ollut tarkoitus missään vaiheessa. Ekaksi jo ylä-asteella räpellettiin kaverin kanssa broidini penkillä, mutta se oli sellasta pelleilyä.

9-luokalla lähdettiin sitten Niskasen Tommin 1-salille, mikä olikin hyvä paikka reenata. Tai olisi ollut, jos olisi kuunnelllut Tommin vinkkejä ja antanut opastaa. Mutta ei, kun oli kerran kotona räpiköinyt penkin kanssa ja lukenut Musclemagia, oli itse jo treeniekspertti. Pakkotoistoja hauiskäännössä, penkkimaksimeja ja nylkytysjalkaprässejä ekat 3-4 vuotta.:) Niinhän se menee.
9-luokalla maaginen satku rikki penkissä aika vähälä reenillä. Luuli olevansa oikeen tankki.

Myöhemmin ajateltuna olen ihan tyytyväinen tohon päinhelvettiä treenaamiseen. Tuloksia kumminkin jonnin verran tuli, ja oppi kaiken kantapään kautta. Nyt tuntee oman kroppansa aika hyvin.

Vanhat saliäijät keksis meille kaikia liikanimiä ja naureskeli meidän touhuille, oltiin kaverin kanssa pitkätukkia molemmat, pitkät mustat takit päällä ja verskat jalassa saavuttiin salille pappatunturin ja fillarin kanssa reenaamaan bändipaidat päällä sukkasillaan:) Speedy ja Saku.
Toinen merkittävä reenikaveri oli eräs yläasteelta asti tuttu lätkämies, todella vahva punnertaja ja kova kilpakumppani.

Ennen armeijaa vaihdoin toiselle salille. n. 40 neliön hc-loukkoon rehu- ja isännöitsijäntarvikevaraston yläkerrassa. Kasettisoitin, vanhoja kasetteja täynnä eye of the tigeria, itsetehdyt laitteet, itsesorvattuja painoja. Vanhoja tissikuvia seinillä, ja dorian ynnä kumppanit pullistelemassa. Pölyä ja halkeamia lattialla. Vanhempien äijien muistiinpanoja tussilla seinässä. Paikka jossa treenataan tosissaan.

Paras sali missä olen käynyt, vaikka laitteet kitisee ja pehmusteet repsottaa. Tangotkin ihan vääriä, mutta äskettäin ostettiin uusi. Siellä tarttuu voima kuin tauti. Kaikki entiset ennätykset on rikottu moneen kertaan siellä. On koettu kovia pettymyksiä ja hirmu voittoja. Eikä vähiten kiitos siitä porukalle kenen kanssa treenaan. Yksi kovimmista treenaajista ja hienoimmista miehistä siellä lähti autuaammille saleille 21-vuotiaana viime syksyllä, mutta kovien vetosarjojen jälkeen muistaa vieläkin miten paikat kaikui kun Posa ryki kiukulla maastavetoa.

Tuolla salilla ollessani kiinnostuin kamalasti treenaamisen teoriasta, ja 4 vuotta on kaiki tieto ahmittu innolla. Treenaamisen syyt on vaihtunut täysin. Voima on jo itseisarvo, treenaaminen etuoikeus ja nautinto. Joskus sitä ajatteli että 180 penkistä ja 250 maasta on jo vahvojen äijien tuloksia, nyt sitä tietää paremmin. Aluksi tavotteet oli pienen pieniä, nyt niitä on niin saatanasti, koko kehon suhteen. Paino alle 120, penkki yli 220, veto yli 300 etukyykky 230+, leukoja niin saatanasti, cooperi kohtuuliseksi, nopeutta, spagaatti, vaikka mitä. Eikä mikään tunnu mahdottomalta.

Kokonaisvaltaisesti on punttiharrastus antanut enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia elämässä. Kersana se piti kaidalla polulla kun meni lujaa ja maistui kaikki mahdollinen miestä väkevämpi. En tiedä olisinko linnassa tai deekiksellä, olisiko aivot tylsistyneet tai kroppa täysin veltostunut ilman punttia.

Jostain turvattoman lapsuuden traumasta alkanut turvallisuudentunteen hakeminen on kasvanut kokonaisvaltaiseksi elämäntavaksi joka ohjaa valintoja oikeaan suuntaan, pitää jalat maassa mutta samalla pään pystyssä. Siitä on tullut erottamaton osa psyykettä. Jos puntit otettaisiin pois, punnertelisin ja juoksisin, jos olisin pakkopaidassa, vääntäisin kyykkyhyppyjä ja rutistuksia vatsalle.

Jos joskus alan elättää itseni liikunnan parissa, silloin voin sanoa että tämä harrastus on antanut minulle kaiken minkä se voi antaa. Kiitokset kaikille jotka ovat edesauttaneet niin vinkeillä, vittuilulla, kannustuksella tai miten vaan olleet mukana. henkilöitä ja tahoja on liikaa kirjattavaksi.
 
Siihen aikaan,:wanha: kun itse innostuin punttaamaan oli kaiken kansan huulilla: Kike Elomaa.:worship:
Ja täytyy sanoo, et hänen innoittamana menin ekaa kertaa salille.:D
Koin heti et tää on mun juttu.:hyper: Mut mulla oli opiskelut ja biletykset:kippis1: niin pahasti "päällä" et kävin kolmisen vuotta epäsäännöllisen säännöllisesti treenailemassa, mut sen jälkeen repes`. :whip:
Meitä oli tasan kolme muijaa jotka siinä pikkukaupungissa treenailivat salilla, arvatkaapa vittuiliko porukat?:(
 
hmm. nuoruus meni urheillessa jopa 14 treeniä viikossa (lätkää, salibandyä, kaikkee muuta), mutta intin jälkeen kaikki jäi. painelin niitä pieniä valkoisia nappeja vaan semmosen 12 vuotta perse homeessa.
lopulta tuli semmonen olo, että nyt alkaa keski-ikä ja vanhuuden ongelmat, tai sitten teen uuden nousun. takana nyt 9kk punttia ja semmonen 700.000 kcal :)
käteen on jäänyt hyvä olo, 50% enemmän voimaa kun alottaessa, kuutisen kiloa lihasta ja kauhea into jatkaa harrastusta. lisäsin juuri ohjelmaan painonnoston, tavoitteena vielä joskus osallistua jollakin tasolla kisoihin.
bonuksena eukko on minusta sisuuntuneena pudottanut jo 7 kiloa painoaan ja jatkaa. elämä hymyää.
 
Seitsemännellä luokalla olin kynis, mutta tunsin itseni kuitenkin melko "isoksi" koska olin pitkä :D No karu totuus kävi kuitenkin ilmi kun tehtiin kuntopiiriä ja sain penkissä pelkällä tangolla hikiset 15 toistoa (olin tosin vähän kipeä silloin). Aloin ottamaan asioista selvää käymällä koulun punttiksella katselemassa niitä liikeratajulisteita ja lukemalla pakkista sekä alan kirjallisuutta.
Esikuvani olivat tässä vaiheessa ehkä isäni ja liikunnan opettaja; molemmat aika isoja kavereita jotka myöskin kertoivat perusjuttuja treenaamisesta. Puolen vuoden valmistelujen jälkeen oli aika mennä treenaamaan paikalliselle salille jolla sitten sainkin nostettua painoni 70kg:sta 82kg:hen vähän yli vuodessa.

Treenaamisella on muuten outo vaikutus ihmisiin. Entisistä kiusaajista tulee treenikavereita ja ihmisten ensivaikutelmat minusta ovat paljon positiivisempia kuin aikaisemmin.
 
Vanhemmat varmaankin, olin muistaakseni 13v, kun paikallinen hiihtoseura piti "ohjatut harjoitukset" eräällä kuopiolaisella salilla, ja sinne menimme koko perheen voimin. :D Siitä se sitten pikku hiljaa lähti, jo yläaste- ja lukioaikoina treenailin epäsäännöllisen säännöllisesti (toki mistään ei mitään tiedetty siihen aikaan, ei treenistä eikä ruokajutuista), ja Gladiaattoreiden Pantteria ihailin kovasti, olihan hänkin Kuopion tyttöjä. :thumbs:

Siitä se touhu on sitten pikku hiljaa vuosien varrella järkevöitynyt, kun tietoa on tullut lisää, mutta ehdottoman suuri muutos tapahtui loppukeväästä 2002, kun löysin tieni Pakkikselle (joka muuten silloin vielä oli nimeltään roinaforum.net). Voi sanoa, että oikeastaan melko lailla kaiken oikeasti tarpeellisen olen täältä oppinut. :worship: Varsinkin taannoisessa treenitavan muutoksesta bodytyylistä voimatyyliin ovat Pakkikselta saadut neuvot olleet korvaamattomia. Erityiskiitokset lähtevät voimailupuolen perusjengille ja erityisesti JTO:lle, jotka ovat jaksaneet neuvoa minua kerta toisensa jälkeen ja antaa hyvin vinkkejä, sekä tietenkin iivilille :haart:, joka jaksoi sitkeästi puhua voimatreenin puolesta sekä myös yllyttää kisaamaan, ilman häntä tuskin olisi koskaan uskaltanut kisaamispäätöstä tehdä.
 
Joskus yläasteella aloin käydä kavereiden kanssa aerobicissä ja lenkillä. Fitness-lehden motivoimana myös punttitreeni astui vähitellen kuvioihin ja muut jumpat jäi vähemmälle. Muistan vieläkin jonkun vuoden -97 Fitness-lehden kannen, jossa komeili Tuuli Matinsalon sixpack :rock:. Jossain vaiheessa treeneissä ei kuitenkaan ollut päätä eikä häntää, määrä korvasi laadun (sekä lenkkeillessä että salilla) :wall:. Nyt sitä järkeä ja tietoa treeneistä on toivottavasti enemmän, ja salilla käyminen on vaan niin hauskaa :).
 
Jaa a...Eiköhän se ollut tuo Arnoldi joka mulle sen jutun sai aikaan. Oon aina, AINA tykänny lihaksista. Jo 5 vuotiaana lihakset oli se ykkös juttu. Yläasteella olin ihan riski, mutta älytön kynis ja tuolloisella kaverilla oli jopa sixpäkki vatsassa! Siitä muutama vuosi kotitreenailua ja lopulta uskaltauduin salille. Penkki tais olla jopa jotain 2x60kg. Kovaa treeniä ja kuuntelin vieläkin tämän saman kaverin ohjeita miten treenata. Kyllähän sitä tulosta tuli kun, aloittelija vielä olin, mutta ei ne treenit ihan oikein menny kun nyt näin jälkeenpäin ajattelee. Oma painokaan ei tainnu nousta tuossa parissa vuodessa viittä kiloa enempää.
Nooh siitä sitten tiet erkani kyseisen kaverin kanssa ja jatkoin itsenäisesti treenaamista ja heitin kaikki oppimani asiat romukoppaan ja aloin kuuntelemaan omaa ruumista. Hyvä, että aloin, sillä painoa on itselle tullut nyt semmoisen 30 kg lisää ja ei taida enää olla 60 kg edes lämmittelypainona :)
Tällä tiellä jatketaan ja saas nähdä jos joskus vaikka lavalle hyppäis.
 
Kaveri harrasti voimanostoa ja hän opetti liikkeet kun olin jotain 19-vuotias. Sanotaanko näin että hän oli saliharrastuksen alussa esikuva. Myöhemmin olen käynyt salilla omasta kiinnostuksesta. Näkeehän siellä sitten sellaisia treenaajia ketkä tekee hommaa hyvällä asenteella. Siitä saa sitten itsekin intoa reeneihin.
 
Huohh.. kaikki alkoi joskus yläasteaikoina, kun olin pieni, lyhyt ja huvittava, juuri paikkakunnalle muuttanut eri murretta puhuva kynis. Sain hankittua kavereita, jotka pitivät puoliani PAHIKSIA vastaan, mutta aika ajoin nämä kaveritkin siten varhaispuberteettiin kuuluen haastoivat riitaa ja itsehän siinä toiseksi jäi. Noh, huumori ja lahjukset auttavat melko pitkälle, joten yläasteelta selvittiin lukioon.
Lukion ekaluokka, oujee.. Kaikki hyvin, kunnes.... 2.luokalle ilmestyy luokalleenjääneitä! Päättävät sitten ottaa oppituntiensa mielenkiinnon kohteeksi minut, tämähän mukavaa, minut huomataan! Lisäksi sain ristikseni silmä-vitun-lasit vuonna -95, josta asti on saanut kuulla niitä "vittu saisit turpaas mutku sullon rillit, kyl mä sua vahvempi ja kovempi oon ku sul on rillit" huutoja. Painoin tuolloin n.75kg, mikseivät koittaneet?

Ja nykyhetkeen. Vuosia jatkuneen satunnaisen kavereiden penkintestauksen ja parin ilmaistutustumis-salikäynnin jälkeen sitten hommasin kotiini the Penkin+hälpäkkeet. Sen jälkeen asiat ovat olleet paljon paremmin. Olkoonkin että elopaino on noussut eksponentiaalisesti tupakoinnin lopettamisen jälkeen, onpahan mistä sorvata!

Lyhyt ja huvittava edelleen, mutta.. 200 pounds is always 200 pounds:rock:
Ja niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, niin tiedän olevani (myös henkisesti) vahvempi tänään kuin silloin!!:piis:
 
Glyptis sanoi:
Huohh.. kaikki alkoi joskus yläasteaikoina, kun olin pieni, lyhyt ja huvittava, juuri paikkakunnalle muuttanut eri murretta puhuva kynis. Sain hankittua kavereita, jotka pitivät puoliani PAHIKSIA vastaan, mutta aika ajoin nämä kaveritkin siten varhaispuberteettiin kuuluen haastoivat riitaa ja itsehän siinä toiseksi jäi. Noh, huumori ja lahjukset auttavat melko pitkälle, joten yläasteelta selvittiin lukioon.
Lukion ekaluokka, oujee.. Kaikki hyvin, kunnes.... 2.luokalle ilmestyy luokalleenjääneitä! Päättävät sitten ottaa oppituntiensa mielenkiinnon kohteeksi minut, tämähän mukavaa, minut huomataan! Lisäksi sain ristikseni silmä-vitun-lasit vuonna -95, josta asti on saanut kuulla niitä "vittu saisit turpaas mutku sullon rillit, kyl mä sua vahvempi ja kovempi oon ku sul on rillit" huutoja. Painoin tuolloin n.75kg.

Ja nykyhetkeen. Vuosia jatkuneen satunnaisen kavereiden penkintestauksen ja parin ilmaistutustumis-salikäynnin jälkeen sitten hommasin kotiini the Penkin+hälpäkkeet. Sen jälkeen asiat ovat olleet paljon paremmin. Olkoonkin että elopaino on noussut eksponentiaalisesti tupakoinnin lopettamisen jälkeen, onpahan mistä sorvata!

Ja niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, niin tiedän olevani vahvempi kokemusteni jälkeen!!:piis:
Click to expand...


Käsittämätöntä, että lukiossakin on tollaista meininkiä? Luokalleenjääneet= jälkeenjääneet? Ja siis silmälasit? Niitähän on niinkuin joka toisella? Eikö ne yhtään omaperäisempiä heittoja keksineet? Missäpäin Suomea tällaistakin saa kärsiä? Täysin hanikasta sanon minä!!
 
Ratkaiseva kipinä tuli tädin mieheltä kunhän lahjoitti käyttööni itse tehdyn tangon ja kasan polttopillillä leikattuja levypainoja,isäukko hitsasi penkin...ikää oli silloin jotaan 13v.Muutaman vuoden tuli epäsäännöllisesti penkki hauista väännettyä ja sitten unohtus kymmeneksi vuodeksi koko harrastus.Pikkuveli siten sai minut innostumaan ja lähdin salille mukaan.

Nyt on taas monen vuoden tauon jälkeen aloitettu treenit.Treenityyli on selvästi entistä rauhallisempi ja olen koittanut keskittyä liikkeiden puhtauten entistä enemmän,painoista tinkimättä.
 
Alotin salireenin kait alunperin että oli pakko löytää joku kanava purkaa "pahaa verta". Sitten tuli naisongelmiakin vielä mukaan ja treenin määrä kaksinkertaistui. Fyysinen kipu voittaa ainakin meikäläisellä henkisen kivun. Ei pysty surkuttelemaan vitutustaan kun joka liike koskee eikä saa edes vissypulloa auki.
 
Bisley sanoi:
Käsittämätöntä, että lukiossakin on tollaista meininkiä? Luokalleenjääneet= jälkeenjääneet? Ja siis silmälasit? Niitähän on niinkuin joka toisella? Eikö ne yhtään omaperäisempiä heittoja keksineet? Missäpäin Suomea tällaistakin saa kärsiä? Täysin hanikasta sanon minä!!
Click to expand...
Varsinainen rillividduilu alkoi armeijassa, näkyvimmin(kuuluvimmin)toveri varusmiehiltä, hiljaisemmin skappareilta.
Ja Hämeessä heilutaan... mutta sitä tikulla silmään joka menneet unohtaa. Vai miten se ny meni. Elämä ja kuolema vielä edessä :D
 
Glyptis sanoi:
Varsinainen rillividduilu alkoi armeijassa, näkyvimmin(kuuluvimmin)toveri varusmiehiltä, hiljaisemmin skappareilta.
Ja Hämeessä heilutaan... mutta sitä tikulla silmään joka menneet unohtaa. Vai miten se ny meni. Elämä ja kuolema vielä edessä :D
Click to expand...

Ei siis voi niinkuin olla totta? Siis sä oot tainnut olla jotenkin niin totaalisen henkisesti talidomidien ympäröimänä, että!!! Kuka nyt vois vittuakaan (nyt oli pakko sanoa ruma sana) välittää onko jollain lasit päässä vai ei.

Tosin armeijahan nyt on kuuluisa siitä, että siellä henkisesti jälkeenjääneet kiusaavat hiljaisempia yksilöitä peittääkseen oman täydellisen kehitysvammaisuuden!!! Muista, että sen urakan jälkeen sä olet voinut valita itse ystäväsi!

Vaimollani on tapana sanoa, että on mieluummin yksin, kuin huonossa seurassa!!

Edit. Ne Skapparit taisi olla edellistä vuosikertaa, jotka ei siviilielämässä pärjänneet ja menivät takaisin armeijan leipiin?
 
Bisley sanoi:
Ei siis voi niinkuin olla totta? Siis sä oot tainnut olla jotenkin niin totaalisen henkisesti talidomidien ympäröimänä, että!!! Kuka nyt vois vittuakaan (nyt oli pakko sanoa ruma sana) välittää onko jollain lasit päässä vai ei.

Tosin armeijahan nyt on kuuluisa siitä, että siellä henkisesti jälkeenjääneet kiusaavat hiljaisempia yksilöitä peittääkseen oman täydellisen kehitysvammaisuuden!!! Muista, että sen urakan jälkeen sä olet voinut valita itse ystäväsi!

Vaimollani on tapana sanoa, että on mieluummin yksin, kuin huonossa seurassa!!

Edit. Ne Skapparit taisi olla edellistä vuosikertaa, jotka ei siviilielämässä pärjänneet ja menivät takaisin armeijan leipiin?
Click to expand...
Peace, man, peace :D
Pikku huomautukset, tulivat ne sitten joltain 15-vee teinixiltä kadulla tai über-kapteenilta intissä, eivät uppoa enää tähän koneeseen :rock:
Menneet menneinä, typerintähän se olis jäädä miettimään että "viddu kun sillon olisin sanonu sille skapparille silleen nii se ois.." varsinkin kun enimmäkseen armeija-aika oli melko mukavaa. Siis melko. Ylläpito, hyvät safkat, sodessa halpa kahvi, RK oli hirmu kiva...
Mutta kyllä, olet asian ytimessä. Olen voinut valita itse ystäväni, siitä kiitos ja ikuinen:rock: heille.
Ilman kavereita(ja mutsia:haart: !!) olisin todnäk vaihtanut hiippakuntaa -95, joten heille iso, ISO:love: !!!
Ja antaa raudan vaan nousta!
 
Treenailu tais alkaa joskus 14 vuotiaana läheisellä pirkkolanpunttiksella. oli varmaan huvittava näky kun minä ja kaverini painettii suoraan äijien sekaan voimannostopuolelle vieresen "ladyfitness-osaston" sijasta, hyvä näin:D

Syitä "voimailun" alottamiseen lienee useita. Näkyvin syy oli kai sen aikanen kunto; pieni ja heiveröinen, mutta vatsaan oli kuitenkin kertynyt hyvät laardit. Heikkona olo alkoi tympiä ja yläasteella hävisin järjestään kaikki painiväännöt mikä söi miestä aika tavalla:jahas: himassa tuli väännettyä 6kg käsipainoilla hetken ja sitten alkoikin jo vakituiseksi muodostunut salilla käynti. samalla polulla ollaan yhä ja into harrastusta kohtaan todella kova ja kasvaa eksponenttaalisesti tulosten mukana. Voimaa ja massaa pitäis saada helkkaristi lisää :evil:

Loistava harrastus jota voi suositella varauksetta kaikille:thumbs: alku on vaikeeta, siitä kun selviää niin koukussa ollaan ja irti ei päästä :lol2:
 
tuli mentyä paikkakunnan ainoalle yleiselle salille ja sielä ku näki Arsi Harjun treenejä ni siitä sitä kipinän sai, mäki haluun isoks :thumbs:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom