Vilber
Olin aina ollut roteva kropaltani ja jossain määrin luonnonvahva, eskarissa jo liittivät "voima"-etuliitteen nimeni eteen, joka sitten tosin jäikin moneksi moneksi vuodeksi. Ala-asteella haukkuivat vain läskiksi, kuten myös suuren osan yläasteajasta, kunnes 9. luokan puoleenväliin mennessä olin ainoan kerran ikinä terveystarkastuksen punnituksessa normaalipainoisen rajoissa - 178cm ja 74kg.
Tuntuihan tuo helvetin hyvältä, mutta hieman erakkomaisen ja ujon luonteeni vuoksi en tuosta hyötynyt, olinhan epäsosiaalinen ja omasin vielä nörtin tunnusmerkitkin: silmälasit ja pitkän tukan. Paljon sain aina vittuilua osakseni.
Silloinen tuttava (kaverin kaveri), jonka olin vain muutamaan kertaan tavannut, kertoi aloittaneensa punttiharrastuksen. Eihän siihen sen kummemmin huomiota silloin kiinnittänyt, mutta tutustuttuani ukkoon kunnolla alkoi meikäläisenkin punttiura. Taisi olla juuri kevätlukukauden alussa, kun sinne mentiin heilumaan. Eihän siinä mitään osattu, kolme kertaa viikossa mentiin vääntämään raivolla ja rumalla formilla hauista, penkkiä, ojentajia taljoissa, mahdollisesti vähän vipareita ja ylätaljaa (tottakai kovin jätkä oli se, joka sai 100kg:ta heilautettua mahdollisimman korkealle). Tulihan niitä jalkojakin pumppailtua silloin tällöin, muttei tietämystä treeneistä ollut ollenkaan.
Mutta kyllä se vaan alkoi nopeasti tuntua ja näkyä, olisikohan maaliskuuta ollut kun eräskin vittuilija tuli "KÄYT KUULEM SALIL?! PALJO PENKKI?!" "Noh, sellatteet 70kg nousee" ":O no ei vittu varmaa!". Itsevarmuutta alkoi löytyä, letti lähti ja lopetin silmälasiankin käyttämisen. Saman tien alkoi aivan uusi sosiaalisuuden jakso, enää ei tullut juteltua vain niille muutamalle luottofrendille. Päättäjäisjuhlien lähestyessä penkkitulos nousi siihen 85 kiloon - samoihin koulun "isoimpien ja arvostetuimpien" bodarien kanssa, mutta ulkomuodoltani olin jo kookkaampi, ja kuinka egoa hivelikin se, kun eräskin näistä "kovista" totesi "Jumalauta, haluun noi hartiat!" Siitä lähtien on sitä rautaa väännetty, samanlaisella lelupunttailulla sain vielä 15-kesäisenä loppuvuodesta sen 107.5kg penkistä, joka oli aikanaan niin kovaa suoritusta että :D
16v kun tuli tauluun tuli kuvioihin ensimmäinen kunnollinen ohjelma, ja täysin erilainen suhtautuminen punttikseen. Tällä tiellä sitä ollaan hyvä, punttiksesta on kasvanut suuri ja tärkeä osa minua, eikä tietoakaan lopettamisesta
Tuntuihan tuo helvetin hyvältä, mutta hieman erakkomaisen ja ujon luonteeni vuoksi en tuosta hyötynyt, olinhan epäsosiaalinen ja omasin vielä nörtin tunnusmerkitkin: silmälasit ja pitkän tukan. Paljon sain aina vittuilua osakseni.
Silloinen tuttava (kaverin kaveri), jonka olin vain muutamaan kertaan tavannut, kertoi aloittaneensa punttiharrastuksen. Eihän siihen sen kummemmin huomiota silloin kiinnittänyt, mutta tutustuttuani ukkoon kunnolla alkoi meikäläisenkin punttiura. Taisi olla juuri kevätlukukauden alussa, kun sinne mentiin heilumaan. Eihän siinä mitään osattu, kolme kertaa viikossa mentiin vääntämään raivolla ja rumalla formilla hauista, penkkiä, ojentajia taljoissa, mahdollisesti vähän vipareita ja ylätaljaa (tottakai kovin jätkä oli se, joka sai 100kg:ta heilautettua mahdollisimman korkealle). Tulihan niitä jalkojakin pumppailtua silloin tällöin, muttei tietämystä treeneistä ollut ollenkaan.
Mutta kyllä se vaan alkoi nopeasti tuntua ja näkyä, olisikohan maaliskuuta ollut kun eräskin vittuilija tuli "KÄYT KUULEM SALIL?! PALJO PENKKI?!" "Noh, sellatteet 70kg nousee" ":O no ei vittu varmaa!". Itsevarmuutta alkoi löytyä, letti lähti ja lopetin silmälasiankin käyttämisen. Saman tien alkoi aivan uusi sosiaalisuuden jakso, enää ei tullut juteltua vain niille muutamalle luottofrendille. Päättäjäisjuhlien lähestyessä penkkitulos nousi siihen 85 kiloon - samoihin koulun "isoimpien ja arvostetuimpien" bodarien kanssa, mutta ulkomuodoltani olin jo kookkaampi, ja kuinka egoa hivelikin se, kun eräskin näistä "kovista" totesi "Jumalauta, haluun noi hartiat!" Siitä lähtien on sitä rautaa väännetty, samanlaisella lelupunttailulla sain vielä 15-kesäisenä loppuvuodesta sen 107.5kg penkistä, joka oli aikanaan niin kovaa suoritusta että :D
16v kun tuli tauluun tuli kuvioihin ensimmäinen kunnollinen ohjelma, ja täysin erilainen suhtautuminen punttikseen. Tällä tiellä sitä ollaan hyvä, punttiksesta on kasvanut suuri ja tärkeä osa minua, eikä tietoakaan lopettamisesta