- Liittynyt
- 14.4.2005
- Viestejä
- 124
- Ikä
- 45
Tuonne silikonikeskusteluun jo kirjoittelinkin muutaman kerran, mutta kävin n. kuukausi sitten ottamassa Christina's clinicilla anatomiset implantit lihaksen alle. Kertaakaan en ole katunut, mitään ongelmia ei ole ollut ja muutenkin kaikki meni ja on mennyt hyvin. Siinä on suuri ero laitetaanko implantti lihaksen alle vai päälle -paranemisprosessi kestää huomattavan paljon pidempään jos lihasta leikellään, toisaalta rinta säilyttää muotonsa paremmin koska lihas tukee painavaa implanttia (esim. imetys) eikä iho näin ollen joudu kannattamaan koko painoa.
Itse pelkäsin kipua (olen todella arka kivulle), ja turha sitä on kieltää etteikö kipuja olisi ollut. Lähdin kuitenkin sillä asenteella Tallinnaan että "ei se voi sattua" ja "kyllä mä nyt ton matkan yksin pärjään". Kotiinlähtöpäivänä =leikkauksen jälkeisenä päivänä jouduin silti soittamaan saattajan klinikalle asti koska jopa kukkaron kannattelu oli liikaa painoa. Viiden minuutin kävelymatka bussilta kotiin vei nyt saattajan kanssa puoli tuntia. (No, unohtui ottaa ne kipulääkkeet... ) Etukäteen olisin myös valinnut toisenlaiset vaatteet, kuten esim jättänyt t-paidan asustuksestani pois ja korvannut sen napitettavalla versiolla. No, sen paidan kanssa sitten nukuin ja valvoin seuraavat neljä päivää. ;)
Tarpeeksi vaan kipulääkkeitä niin kyllä sitä pärjää (itse söin Panacodia 2tablettia 4krt/pv). Viikon jälkeen pärjäsin jo mainiosti ilman. Aika avuttomaksihan sitä itsensä tuntee ensimmäisen viikon kun ei juuri mitään pysty oma-aloitteisesti tekemään; kaikki tavarat piti siirtää pöytätasolle ja purkit ja pullot jonkun avata mun puolesta, pukeminen on hankalaa ja hidasta ja peseytyminen myös. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo yksi viikko on kuitenkin todella lyhyt aika.
Nyt on kolme viikkoa leikkauksesta ja eilen kävin ensimmäisen treenin tekemässä. Tätä ennen ei juuri ole edes mieli tehnyt liikutella käsiä voimailumielessä. Uhraan tämän kesän kuitenkin tähän, kun tietää että ensi vuonna on mielettömän hienoa hyppiä biksuissa rannalla!
Itse pelkäsin kipua (olen todella arka kivulle), ja turha sitä on kieltää etteikö kipuja olisi ollut. Lähdin kuitenkin sillä asenteella Tallinnaan että "ei se voi sattua" ja "kyllä mä nyt ton matkan yksin pärjään". Kotiinlähtöpäivänä =leikkauksen jälkeisenä päivänä jouduin silti soittamaan saattajan klinikalle asti koska jopa kukkaron kannattelu oli liikaa painoa. Viiden minuutin kävelymatka bussilta kotiin vei nyt saattajan kanssa puoli tuntia. (No, unohtui ottaa ne kipulääkkeet... ) Etukäteen olisin myös valinnut toisenlaiset vaatteet, kuten esim jättänyt t-paidan asustuksestani pois ja korvannut sen napitettavalla versiolla. No, sen paidan kanssa sitten nukuin ja valvoin seuraavat neljä päivää. ;)
Tarpeeksi vaan kipulääkkeitä niin kyllä sitä pärjää (itse söin Panacodia 2tablettia 4krt/pv). Viikon jälkeen pärjäsin jo mainiosti ilman. Aika avuttomaksihan sitä itsensä tuntee ensimmäisen viikon kun ei juuri mitään pysty oma-aloitteisesti tekemään; kaikki tavarat piti siirtää pöytätasolle ja purkit ja pullot jonkun avata mun puolesta, pukeminen on hankalaa ja hidasta ja peseytyminen myös. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo yksi viikko on kuitenkin todella lyhyt aika.
Nyt on kolme viikkoa leikkauksesta ja eilen kävin ensimmäisen treenin tekemässä. Tätä ennen ei juuri ole edes mieli tehnyt liikutella käsiä voimailumielessä. Uhraan tämän kesän kuitenkin tähän, kun tietää että ensi vuonna on mielettömän hienoa hyppiä biksuissa rannalla!