- Liittynyt
- 1.4.2006
- Viestejä
- 751
Täytyypä aloittaa tämä threadi kun kukaan ei ole vielä aloittanut.
Eli ensi kesäksi täytyisi päästä tiukkaan kuntoon. Varmaan monella jo mielessä, mutta toisten ei tarvitse ihan vielä aloittaa...
Viime kesä oli jo itsellä sinnepäin, ja nyt olen ollut bulkilla kesäkuusta lähtien. Tulokset ovat nousseet todella hyvin ja massaa on tullut (muutakin kuin lihasmassaa
) reilusti. Nyt ajattelin aloittaa maltillisen dietin jo ensi kesää varten, rauhallisesti reilun kilon kuukaudessa painosta pois samalla 3-4 kertaa salilla käyden. Kesää kohti sitten pari juoksulenkkiä viikossa siihen lisäksi. Paino nyt 93 kg ja tavoitteena 85 kg kesäkuuhun mennessä. Siinä välissä maltillinen joulubulkki 2 viikkoa :joulu7:.
Millaisia tavoitteita/suunnitelmia muilla?
Eli ensi kesäksi täytyisi päästä tiukkaan kuntoon. Varmaan monella jo mielessä, mutta toisten ei tarvitse ihan vielä aloittaa...
Viime kesä oli jo itsellä sinnepäin, ja nyt olen ollut bulkilla kesäkuusta lähtien. Tulokset ovat nousseet todella hyvin ja massaa on tullut (muutakin kuin lihasmassaa
) reilusti. Nyt ajattelin aloittaa maltillisen dietin jo ensi kesää varten, rauhallisesti reilun kilon kuukaudessa painosta pois samalla 3-4 kertaa salilla käyden. Kesää kohti sitten pari juoksulenkkiä viikossa siihen lisäksi. Paino nyt 93 kg ja tavoitteena 85 kg kesäkuuhun mennessä. Siinä välissä maltillinen joulubulkki 2 viikkoa :joulu7:.Millaisia tavoitteita/suunnitelmia muilla?
