Kesäkuntoon 2007

Liittynyt
1.4.2006
Viestejä
751
Täytyypä aloittaa tämä threadi kun kukaan ei ole vielä aloittanut.
Eli ensi kesäksi täytyisi päästä tiukkaan kuntoon. Varmaan monella jo mielessä, mutta toisten ei tarvitse ihan vielä aloittaa...

Viime kesä oli jo itsellä sinnepäin, ja nyt olen ollut bulkilla kesäkuusta lähtien. Tulokset ovat nousseet todella hyvin ja massaa on tullut (muutakin kuin lihasmassaa:rolleyes: ) reilusti. Nyt ajattelin aloittaa maltillisen dietin jo ensi kesää varten, rauhallisesti reilun kilon kuukaudessa painosta pois samalla 3-4 kertaa salilla käyden. Kesää kohti sitten pari juoksulenkkiä viikossa siihen lisäksi. Paino nyt 93 kg ja tavoitteena 85 kg kesäkuuhun mennessä. Siinä välissä maltillinen joulubulkki 2 viikkoa :joulu7:.

Millaisia tavoitteita/suunnitelmia muilla?
 
Jahas. No julistettakoon tässä kaiken kansan nähtävillä, että ens kesäksi olis tarkoitus saada lihaskuntoa parannettua roimasti.

Leukoja 25-30
kyykyssä paljon enemmän (en edes tiedä kuinka vähän nyt menee)
Penkissä vois yrittää yli sen sata (93 on mennyt)
ja voltti takaperin. sitä on pitänyt treenata jo monta vuotta, mutta....

Näin ip-lajin harrastajana en mitään hirveää lihasmassaa tarvitse, tavoite olisi lähinnä kestävyysvoiman hankinnassa. Paino on nyt n 76 kg ja saisi pysyäkin siinä.

Eli jos 2-3 kertaa viikossa treenailisi. Keväällä sitten enemmän, eli 4-5 kertaa.
1 lajitreeni, 1-2 punttisalia ja 0-1 kertaa lenkkiä. (+ ainakin 1 pakollinen treenin vetäminen/vko).
 
Syksy on massakautta ja loiva kiristys alkaa juhlakauden jälkeen eli 2.1.2007. Paino on nyt tuossa 93 kgssa, josta kympin voisi ottaa pois. Vuosi sitten syksyllä lähti helposti, mutta samalla tulokset putosivat roimasti esim. penkki -20 kg. Proteiinien, hiilareiden ja rasvan suhteet olivat perseellään. Kymppi lähti pelkästään hiilareiden määrää kontrolloimalla.
 
Tarkotus nyt maltillisesti bulkkailla tässä talven yli ja nostaa painoa tonne 70-75kg max. ja sitten 1.4.2007 olis tarkotus alottaa sellanen ~8 viikon dieetti, jonka aikana pitäis pudotella about 5 kiloa.
 
Nyt ajattelin aloittaa maltillisen dietin jo ensi kesää varten, rauhallisesti reilun kilon kuukaudessa painosta pois. Kesää kohti sitten pari juoksulenkkiä viikossa siihen lisäksi. Siinä välissä maltillinen joulubulkki 2 viikkoa :joulu7:

Samat suunnitelmat. Täytyy tällä kertaa ajoissa aloitella dieettiä kun viime vuonna kusi koko homma.
<<- kuten kuvasta näkyy niin sitä poistettavaa rasvaa kyllä löytyy:whip: ...
 
Penkistä kun sais 80kg kesäks. Nyt noussu maksimi 6 viikon aikana 15kg, toivotaan että pysyy vielä muutaman kuukauden yhtä nopeana. :D

Ei silti tarkoitus ole pelkkää penkkiä kehittää, todellakaan.
 
Tammikuussa sitten kiristelemään, aluksi siistii vain hieman lisää nykyistä siistiä ruokavaliota ja pienentää annoskokoa. Tuolla lähtee paino tippumaan jo mukavasti. Sitten myöhemmin peliin aamuaerobisia, salin jälkeisiä aerobisia ja jossain vaiheessa matalahilarista ruokavaliota. Tällä hetkellä pudotettavaa n. 7 kiloa, tavoitteena saada vielä lisää ettei olis liian helppoa. :D
 
maaliskuun 1 alkaa dietti ja loppuu kesäkuun 1 päviä tarkoitus tiputtaa noin 10-15 kg painoa, rasvaa tosta määrästä on varmaan pikkusen alle 10 kg
 
:D

Oonkin aika ovela tapaus, sillä aloitin dietin just kesän jälkeen :lol2:
Ja kohta loppuu ja sit pidetään kireetä kuntoa tulevaisuudessa ainakin kesän loppuun asti (ja ehkä koko elämä)

:thumbs:
 
talvibulkki alkoi tänään, painoa lisää ehkä joku ~5kg, kevätdieetti alkaa 15.02 ja kestää sen 4kk, sitten ~ylläpito tai pienillä plus kaloreilla kesä, paino nyt 86kg tms
 
Aion nostaa painon uuteen vuoteen mennessä n. 110 kiloon ja sitten aloittaa elämäni ensimmäisen kunnon dieetin. Tarkoituksena olisi pudottaa n. 15 kg 6 kuukauden aikana. Sitten syksyllä bulkki 100 kiloon ja 160 kg penkistä. Tämän hetken penkkikunto on jossain 150 kilon paikkeilla.

Eka dieetti jännittää aika kovasti, sillä aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet. En ole kovin hyvä laskemaan kaloreita.
 
Hmm.. Viimestään 1.5 olis tarkotus olla hyvässä kunnossa.
En sit tiedä miten siihen päästään. Tällä hetkellä rasvat siinä 15%, tavoitteena alle 10%. Kyllä mulla siihen konstit olis(UD 2.0). Ongelmana onkin motivaatio. Tollanen 8 kilon painonpudotus vie varmaan noin 10 viikkoa.
Piti tehdä jo viime keväänä, mutta ei onnistunut. Lähinnä tiedon puutetta. Eikä se muutenkaan olis ollu järkevää.
 
Kiinteetä massaa ois tarkotus saada pari kiloa. Keväällä rasva palamaan. Voimaa lisää joka liikkeessä. Välttyä loukkaantumisilta ja sairasteluilta..
Sitten vielä ku kesällä jaksais aktiivisesti salitella. :whip:
 
Syksy on massakautta ja loiva kiristys alkaa juhlakauden jälkeen eli 2.1.2007. Paino on nyt tuossa 93 kgssa, josta kympin voisi ottaa pois. Vuosi sitten syksyllä lähti helposti, mutta samalla tulokset putosivat roimasti esim. penkki -20 kg. Proteiinien, hiilareiden ja rasvan suhteet olivat perseellään. Kymppi lähti pelkästään hiilareiden määrää kontrolloimalla.


Itellä on sama tilanne aika lailla. Painoa on kans n. 93kg ja rasvoja about sen kympin verran. Ajattelinpa kysyä ku oon aika aloittelija et missä ajassa sulla lähti viimeksi se kymppi pois painosta? Mä ajattelin aloittaa dieetin kans tammikuus ja kun mainittit tuos että loiva kiristys alkaa sillo nii alatko pikkuhiljaa vaan vähentämään kaloreita ettet mitään varsinaista dieettiä aloita vai kuinka? Ja miten sä tuota hiilareita kontrolloit? Ihan vähentämällä niitä reilusti?

Nii ja sitä vielä että ajattelin tosiaan sen tammikuun kiristellä vähä ja sit olla bulkilla helmi, maaliskuun ja sit huhtikuus aloittaa loppujen kiristelyn niin kauan että silmä lepää. Onko järkeä?
 
En oo aivan sata varma, mutta varmaan joskus kevään kisojen jälkeen eli 28.4 on kultsan kisat niin varmaan toukokuussa alkaa dietti, mutta pitää katsoa aloitanko edes vai en, saa nähdä.
 
Itellä tavoitteena mahdollisimman paljon turvotusta tässä ennen huhtikuuta ja sitten vähän diettailla pois. Heinäkuussa inttiin, jolloin ois ihan kiva olla kunnossa. Siinä samalla tuloksetkin sais nousta, ainakin maastavedon tulokset pitää saada nousuun!!! Cooperissaki ku joskus pääsis sen 3000 m, mutta siitä en mitään tavoitteita vielä uskalla edes asettaa :D
 
Täytyypä laittaa tännekkin näkyville lupaus siitä, että ensi vuonna se kesäkunto myös viedään suunnitteluastetta pidemmälle..:D Eli nyt on hyvää reeniä ollu taas kesätauon jälkeen koko syksyn, selkä on taas kuosissa ja reeni maittaa, joten kunnon bulkilla mennään maaliskuulle asti, 1.3. alkaa sitten meikäläisen ensimmäinen oikea dietti. Sitä ennen painot noussee tuonne 95:n päälle, siitä sitten kymppi pois 12 viikossa. Kuhan ei vaa käy niinku viime kesänä.... :nolo:
 
Back
Ylös Bottom