Kateuskortti

[Kuki]

Miksi tuhlata energiaa toisten ihmisten kadehtimiseen, kun voi keskittyä tekemään omasta elämästä juuri omanlaisen ja itselle sopivan? Kaikkea ei edes tarvitse saada.

 

[Ultimecia]

Tämäkin on sanottu jo ketjussa moneen kertaan, mutta kaikki negatiivinen kommentointi ei ole kateutta, ja juuri tähän yleensä liittyy saumattomasti tuo otsikossa mainittu kateuskortti. Onko joku oikeasti kateellinen vaikka Tukiaiselle? Kateuskortti vedetään samaan aikaan "ohjaa itse parempi elokuva" -mantraan ja sen vetää yleensä ihminen, jonka kritiikinsietokyky on lähellä nollaa. Oikea kateus on sitten asia erikseen, ja siitä on ollut hyvää keskustelua.

 

[Uwish]

Miksi tuhlata energiaa toisten ihmisten kadehtimiseen, kun voi keskittyä tekemään omasta elämästä juuri omanlaisen ja itselle sopivan? Kaikkea ei edes tarvitse saada.

Allekirjoitan. Lyhesti ja ytimekkäästi sanottu.:thumbs:

En ole lukenut tästä kuin muutaman viestin, joten sori jos joku on jo miettinyt samaa..
Tuli mieleen että missä määrin kateus on vanhemmilta opittua. Itse en ole koskaan ollut kateellinen siinä mielessä mitä sillä sanalla tarkoitetaan wikipediassa (negatiivinen tunne). Muistan kyllä hyvin miten lapsuudessa naapurin kakarat olivat kateellisia milloin mistäkin; uusia leluja rikottiin ja varastettiiin, tai haukuttiin, jotta olisi edes toisen ilo pilattu. Ollessani naapurin Jaguarin kyydissä joskus 7-vuotiaana perheen isä kysyi minulta että mistäs materiaalista meidän autoissa on kojelauta. Heilläpä on sitä ja sitä puuta, teillä taitaa olla muovia?:wtf: Äiti sitten monesti selitti että "ne on vaan kateellisia", kun ihmettelin outoja tilanteita ja muiden käytöstä. Koulussa niitä "kultalusikka"-heittoja saikin sitten kuulla koulutovereilta, sellaisiltakin jotka eivät olleet koskaan meillä käyneetkään. Ihan tavallisessa talossa asuttiin, eikä meillä mitään turhaa ostettu. Lasten viikkorahatkin oli pienempiä kuin muilla. Aikuisaikana en juuri kateuteen ole törmännyt, ainakaan kukaan ei ole sitä suoraan osoittanut. Kerran tosin seurustelin ihmisen kanssa joka oli minulle kateellinen, ja vielä kännipäissään myönsi sen. Sepä se vasta oudolta tuntui.. Parhaansa se tekikin pilatakseen elämäni.:jahas:

 

[D.Yates]

Ennenkuin vinkuu sitä kateelista paskaa , kannattaa miettiä mitä tämä "kusipää" on joutunut sen eteen uhraamaan tai tekemään.

Myymään vitusti renkaita? :D

En ole kateellinen niille jotka omalla työllään tienaavat. Siinä on tosiaan hyvä miettiä mitä se toinen on tehnyt ja joutuu tekemään hillonsa eteen ja olisiko voinut itse tehdä saman. Ei kenellekään tyhjästä (yleensä) makseta.

Sen sijaan rikkaille perijöille olen kyllä hieman kateellinen. En tiedä onko syytä, ei välttämättä kaikkein herkuin tilanne että joutuu olemaan vanhempiensa talutushihnassa. Mutta ompa lelut.

 

[Sheriffi]

Sen sijaan rikkaille perijöille olen kyllä hieman kateellinen. En tiedä onko syytä, ei välttämättä kaikkein herkuin tilanne että joutuu olemaan vanhempiensa talutushihnassa. Mutta ompa lelut.

No ei mua ainakaa yhtää haittais jos sais miljoonaperinnön porukoilta ;)

 

[Nike]

Kateellisuutta on lähtökohtaisesti vaikea myöntää, koska se on noloa. Suoraan aiemmasta määritelmästä, myöntämällä olevansa kateellinen, ihminen myöntää oman alempiarvoisuutensa toiseen nähden jossakin suhteessa. Se jos mikä, on vaikeaa. Raha on esimerkkinä tässä suhteessa hyvä, koska sitä on helppo objektiivisesti mitata. Toisella on isompi pankkitili kun toisella. Toisilla on helvetin paljon isompi pankkitili kuin toisilla. Lähtökohtaisesti toinen on tässä suhteessa todistettavasti alempiarvoinen toiseen verrattuna. On siis vain luonnollista tuntea kateutta toista kohtaa taloudellisen aseman vuoksi. Niin noloa kun se onkin. Harva tätä faktaa kuitenkaan uskaltaa edes itselleen myöntää, vaan asia rationalisoidaan jollakin "miksi koolla ei ole väliä" -monologilla. Se taas on täysin mielipidekysymys(riippuen miljoonasta muusta tekijästä) kumman pankkitilin omistaja on alempi/ylempiarvoinen ihmisenä yleisesti, mikäli sellainen vertailu nyt ylipäätäänkään on mielekästä. Ja siihenhän ne "koolla ei ole väliä"-monologitkin perustuu. Niissä on vain tyypillisesti se virheoletus, että sen pankkitilinsaldon(tai vaihtoehtoisesti mikä tahansa muu validi kateuden kohde) ja niiden monologissa luetelluiden (henkisesti helpottavien)asioiden täytyy olla jotenkin toisistaan riippuvaisia. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Se kuitenkin helpottaa, mitä tiiviimmin ne saa yhteen liitettyä. Tää on mun mielestä psykologisesti mielenkiintoista.

Ollakseen kateellinen(esim. tunteakseen alempiarvoisuutta) toisen suuremmasta pankkitilistä kun ei kuitenkaan tarvitse olla tippaakaan "materiaalinen" ihminen. Rahaa ei ole pakko käyttää materiaan, eikä varsinkaan omaan hyvinvointiin, vaan sillä voi halutessaan ajaa omia jalompia tarkoitusperiään. Mitä ne ikinä sitten ovatkaan. "Rahalla ei ole mulle väliä" argumentoinnin saa lapsellisilla esimerkkeillä suohon lapsellisen helposti: Olen mielummin 37,5h viikossa töissä kun teen mitä huvittaa, annan mielummin lasten kuolla nälkään kuin ostan heille ruokaa, annan mielummin sademetsien palaa kuin tuen niiden säilyttämistä ym. ym. You probably get the picture. Silti ei-materialistien monologeissa kaikki nämä asiat ovat täysin yhtentekeviä. Koska se helpottaa, että ne ovat yhdentekeviä. Vaihtoehtona on tunnustaa rehellisesti omat heikkoutensa tässä suhteessa. Näistä syistä (tiedostetun tai tiedostamattoman) sheissen todennäköisyys näissä rahalla ei ole väliä liirumlaarumeissa on melkoinen. Toinen klassinen esimerkki olis ulkonäkö, mutta sitä on vaikeampi mitata objektiivisesti. Vaikka käytännössä se helppoa onkin. Jos olet susiruma, niin voi tosiaan olla että et ole yhtään kateellinen kauniille ihmisille. Paljon todennäköisempää on kuitenkin se, että taustalta löytyy joku vuosien rationalisointi henkisestä kauneudesta tjms.

Raha ja ulkonäko edellisessä siis vain esimerkkejä siitä, miten kateus mielestäni vaikuttaa paljonkin ihmisten käyttäytymiseen ja ajatusmaailmaan. Ihmiset on kuitenkin eri arvoisia monessakin suhteessa toisiinsa verrattuna(raha, ulkonäkö, onnellisuus, terveys, ystävät, älykkyys ym.) Ja väitän että kaikilla on jonkinlaisia vaikeuksia täysin myöntää realiteetteja itselleen. Tätä helpottamaan kehitellään sitten kaikenlaisia kalatarinoita. Se, että onko se hyvä vain huono juttu, että vähän kusettaa itseään on taas ihan eri asia. Mun mielestä sitä kuitenkin tapahtuu tässä yhteiskunnassa aika paljon ja se on ilmiönä erittäin mielenkiintoinen.

Joten ei, ei todellakaan, ollut missään mielessä yllättävä kommentti. Mielestäni erittäin tyyppillinen esimerkki sellaisesta kaverista, joka enemmän ja vähemmän selittelee itselleen useemmin ja harvemmin, minkä vuoksi mielummin näin kun noin.

En ymmärrä MIKSI olisi "luonnollista" verrata itseään muihin ja kokea alemmuutta/ylemmyyttä. Vaikka sitä ihmiset tekevät, ei se mielestäni ole luonnollista tai hyviin asioihin johtavaa. Toki asia tulee myöntää itselleen että tekee näin jos sitä tekee ja ehkä jopa pyrkiä ymmärtämään syitä ja päästä asiasta lopulta eroon. Teen sitä itsekin, enkä oikein tiedä onko se johtanut lopulta positiivisiin asioihin.