Kasvatusongelmia (kysymyksiä ja vastauksia)

[Hippa]

Tuli tuosta lapsen kasvattamisesta mieleen se, että joskus kasvatuksessa tulee vastaan tilanteita, joissa ei kertakaikkiaan ole enää keinoja, joilla jonkun ongelman voisi ratkaista.

Täällä on paljon väkeä. Osaisko joku vaikkapa neuvoa jotain toista.

Vaikkapa neuvoa tässä mun siskoni tilanteessa.

Siskon perheessä on kaksi lasta, 5v ja 3v. Tämä 5v on erityislapsi, jolla on monenlaisia vaivoja, joita hoidetaan eri tavoin esimerkiksi hänellä on jatkuva, päivittäinen lääkitys.

Ongelmana on tämä 3v lapsi, kutsutaan häntä vaikka Jaakoksi, joka käyttäytyy varsin epänormaalisti. Viimeisin tempaus on se, että tahallaan puri kahdesta sormesta kynnet aivan verille ja meni sen jälkeen vanhempien luokse ja pyysi lääkettä. Jaakko ei normaalisti pure kynsiään lainkaan.

Jaakko tekeytyy usein kipeäksi eli valittaa, että sattuu tai oksettaa ja haluaa lääkäriin tai/ja lääkettä. Jaakko valvoo öisin ja tekee silloin jäynää. Kertoi esimerkiksi kerran kiivenneensä yöllä lääkekaappiin hakemaan lääkettä (tämä lääkekaappi on korkealla ja hankalassa paikassa, mihin pienen lapsen ei pitäisi päästä). Jaakolla on pakkomielteitä esimerkiksi syö ihan mitä tahansa mm. kiviä, hiekkaa, oksia, tekokukkia, kirjoja, lehtiä. On erityisen rakastunut äitinsä luomiin ja arpiin, joita haluaa silitellä ja pussailla. On myös kiinnostunut muiden ihmisten luomista ja arvista. Jaakon lempiväri on musta (vastaa näin, jos kysytään lempiväriä). Aina kun värittää jotain niin loppujen lopuksi tekee mustalla päälle. Piirtämisestä Jaakko ei tykkää yhtään ja onkin piirtänyt elämänsä aikana vain yhden pääjalkaisen ja senkin suostuttelun myötä.

Päiväkodissa Jaakko käyttäytyy normaalisti. Vanhemmat ovat ottaneet ongelmat esille päiväkodin henkilökunnan kanssa, joiden mielestä Jaakko on normaalia vilkkaampi lapsi eikä muita ongelmia ole. Syö hyvin ja käyttäytyy niin kuin tavalliset lapset.

Jaakko on käynyt psykologin juttusilla, mutta sieltä ei ole kauheasti apua tai ohjeita saatu.

Jaakon vanhemmat ovat eroamassa, mutta ero on sopuisa ja vanhemmat hyvissä väleissä keskenään. Lapsille on erosta kerrottu hiljattain. Näitä Jaakon ongelmia on ollut jo aiemmin.

Näillä lapsilla on hyvä koti ja heistä pidetään hyvää huolta (ruoka, hygienia, uni, läheisyys). Heillä on virikkeitä (leluja, pelejä, tekemistä) ja vanhemmat ja sukulaiset viettävät heidän kanssaan aikaa kotona ja ulkoillen.

Suurin huoli on nyt tuon itsensä vahingoittamisen kanssa. Lääkekaapin sijaintiin on puututtu. On selvää, että kun isosisko saa paljon huomiota sairauksiensa tähden niin Jaakko hakee myös huomiota "sairastelemalla". Ongelmallista tässä on se, että kun siihen peliin ei välttämättä ole kovin järkevä lähteä mukaan, koska siitä voi seurata se, että lapsi vahingoittaa itseään vastaisuudessa entistä pahemmin. Jaakolle annetaan paljon huomiota muussa yhteydessä ja siihen on kiinnitetty erityistä huomiota juuri siksi, ettei kokisi jäävänsä siskonsa sairastelujen aiheuttaman huomion varjoon.

Sain siskolta luvan kysellä täältä, jos jollain olisi hyviä vinkkejä, joilla Jaakon käytökseen voisi jotenkin puuttua. Tuossa iässä kun voi vielä tehdä paljon.

Tässä perheessä on se hyvä puoli, että vanhemmat tiedostavat ongelman ja haluavat siihen puuttua. He tiedostavat myös sen, että se vika on kotona. Eivät vaan tiedä, mitä asialle voisi tehdä ja saada tuon nuorimmaisen normaaliin kehitykseen kiinni.

Onko siis kellään hyviä ideoita?

 

[Afrodite]

Tämä ei nyt varsinaisesti vastaa kysymykseesi, mutta Jari Sinkkosen kirjat poikien kehityksestä ja kasvatuksesta ovat erittäin suositeltavaa luettavaa, samaten Raisa Cacciatoren Aggression portaat. Kanonisoituja guruja joo, mutta IMO todella hyviä ja antavat paljon ajattelemisen aihetta. Ko.henkilöiden luennot aiheesta ovat myös olleet todella antoisia.

 

[Kuki]

Mun mielestä 3v on vielä todella pieni, joten tuo kiinnostus arpiin ja luomiin voi johtua ihan vaan iästä -> eli kaikki tuollainen erilainen on jännää ja jos vielä kyseiseen käytökseen yritetään puuttua tai jopa estää, niin voi tehdä sitä ihan jotta saisi huomiota. Ja koska perheessä on erityislapsi, jota hoidetaan lääkkeillä ym. niin pienempi voi keksiä pipejä, jotta hänkin saisi samanlaista huomiota.

Meillä 4v poika piirtää vasta nyt jotain muutakin kuin mustaa "puskaa" dinosauruksille, eli en tuosta yhden värin käytöstä olisi huolissani. Lapsilla tuppaa olemaan omituisiakin fiksaatioita joihinkin juttuihin, mutta menevät yleensä ajan myötä ohi.

Mutta kirjoituksestasi päätellen pienempi kaipaa vanhemmiltaan huomiota ja etsii sitä sitten tekeytymällä sairaaksi tms.

 

[Slrt]

En tajunnut mitä haittaa tuosta lempiväristä (=musta) on. :D

 

[Kuki]

Niin joo, tuli vielä mieleen, että kun poika kerran päiväkodissa käyttäytyy normaalisti, niin mitään ihmeellistä tuossa hänen käytöksessään ei pitäisi olla. Päiväkodissa on kavereita, touhua ja kovasti tekemistä, niin ei ehdi keksimään hassuja juttuja, mutta kai sitten kotona kaipaa sitä huomiota tai tekemistä, niin yrittää temppuilemalla sitä saada. Lapset on aika fiksuja ja huomaavat nopeasti mistä narusta kannattaa vetää, jotta äiti ja isä huomaa ;)

 

[user...]

Hmm, jos olisin 3-vuotias....olisin itse ainakin äärettömän mustasukkainen sisarelleni. tähän apuna voisi olla että isä/äiti tekisi vain sen 3-vuotiaan kanssa yhdessä jotain, jotta se pienempi tuntisi itsensä aivan erityiseksi.

Edit: ja lapselle se mustan värin käytö on ihan looginen valinta...lapsi kun tuppaa haluta piirtää kaikkein näkyvimmällä värillä.

 

[jambo]

Mun mielestä 3v on vielä todella pieni, joten tuo kiinnostus arpiin ja luomiin voi johtua ihan vaan iästä -> eli kaikki tuollainen erilainen on jännää ja jos vielä kyseiseen käytökseen yritetään puuttua tai jopa estää, niin voi tehdä sitä ihan jotta saisi huomiota. Ja koska perheessä on erityislapsi, jota hoidetaan lääkkeillä ym. niin pienempi voi keksiä pipejä, jotta hänkin saisi samanlaista huomiota.

Meillä 4v poika piirtää vasta nyt jotain muutakin kuin mustaa "puskaa" dinosauruksille, eli en tuosta yhden värin käytöstä olisi huolissani. Lapsilla tuppaa olemaan omituisiakin fiksaatioita joihinkin juttuihin, mutta menevät yleensä ajan myötä ohi.

Mutta kirjoituksestasi päätellen pienempi kaipaa vanhemmiltaan huomiota ja etsii sitä sitten tekeytymällä sairaaksi tms.

Mulle tuli samat mieleen kuin Kukille. Eli lapsi hakee huomiota koska kuitenkin kokee jäävänsä toisen varjoon. Se täytyy kyllä todeta että paska psykologi oli kohdalle sattunut jos mitään ei osaa sanoa. Itse kysyisin neuvolan kautta lastenpsykologilta vinkkiä siitä miten lasta voisi huomioida ja taipumusta huomiohakuisuuteen vähentää. Tosta piirtämisestä en kanssa huolehtisi. Meillä 4 v tytöt piirtää sujuvasti linnut ja prinsessat kun taas 4 v poika ei osaa/halua piirtää kuin jotain lankakerän näköistä syheröä. Aina samalla värillä ja kysyttäessä mitä kuva esittää niin vastaus on auto.

Lapset on välillä todella outoja.

 

[anix]

Mää luulen, että kyse on lapsen huomiontarpeesta. Se vaihtelee lapsittain ja varsinkin tämä Hipan kuvaama tilanne on aivan omiaan synnyttämään epätasa-arvoa lasten kesken.

Asiaan pitäisi tehdä korjaus kaikkina sellaisina ajanhetkinä, joita lapsi ei yhdistä väärään asiaan. Eli jos lapsi tahallaan loukkaa itsensä, nämä korjaustilanteet on kaikkina muina hetkinä paitsi tällaisen tempun jälkeen.

Mustien piirustusten tekemistä pidetään yleisesti huonona asiana lasten töissä, sen ajatellaan kuvaavan synkkiä asioita. Ja kun lapsi alkaa piirtää muillakin väreillä, hän on todennäköisesti päänsä sisällä tervehtynyt aiemmista ongelmistaan. Tieteellisistä perusteluista tähän asiaan en tiedä (ei tarkoita ettei olisi olemassa).

 

[Sam Earch]

Vaikka aihe ihan vakava onkin, niin silti pieni kevennys:

http://ie.youtube.com/watch?v=QRJxafiqHvw

 

[Hippa]

Kiitos kaikilla vastauksista, mutta mitään uutta ideaa ei tullut esiin

Huomionhakuisuus on perheen tiedossa ja kaikkea, mitä tässä ketjussa on ehdotettu, on myös kokeiltu. Jaakon kanssa tehdään asioita, joihin vain Jaakko osallistuu ja isosisko tekee silloin jotain muuta. Jaakko saa paljon hellyyttä ja huomiota, ja siihen on erityisesti panostettu niin kuin ensimmäisessä viestissäni sanoin.

Vanhemmat eivät kuitenkaan voi omistaa kaikkea vapaa-aikaansa nuorimmaisen huomioimiseen eikä välttämättä ole sekään paras ratkaisu, koska ei perheen elämää voi muokata toimimaan täysin yhden lapsen toiveiden varassa. Jos lapsi saa määrätä koko perheen tahdin ja tekemiset niin siitä lapsesta ei kasva tervettä ihmistä.

Noihin piirtämisasioihin olen kiinnittänyt huomiota, koska aihepiiri kiinnostaa ja opiskelujen myötä on tullut tutustuttua lapsen kehitykseen. En ole huolissani piirtämistottumuksista, mutta ne poikkeavat hiukan yleisestä ja siksi on kiinnostava "lisämauste" tämän kaiken muun lisänä.

Mutta palatakseni siihen oikeaan ja varsinaiseen ongelmaan eli itsensä vahingoittamiseen. Miten saa lapsen lakkaamaan vahingoittamasta itseään huomion takia? Jos lapsi satuttaa itseään tahallaan, ei sitä voi jättää huomiotta vain siksi, koska itsensä vahingoittaminen on pahasta. Mahdolliset syntyneet vammat pitää hoitaa. Hoitamalla vammoja, vanhemmat samalla antavat kuitenkin tahtomattaan viestin siitä, että itsensä vahingoittaminen toimii. Lapset ovat äärimmäisen fiksuja manipuloimaan omaisiaan ja siksi tämä onkin hirveän vaikea ongelma. Mitä voi tehdä, että se loppuisi?


Afrodite, kiitos kirjalinkeistä! Niihin tutustutaan.

 

[assis]

Mutta palatakseni siihen oikeaan ja varsinaiseen ongelmaan eli itsensä vahingoittamiseen. Miten saa lapsen lakkaamaan vahingoittamasta itseään huomion takia? Jos lapsi satuttaa itseään tahallaan, ei sitä voi jättää huomiotta vain siksi, koska itsensä vahingoittaminen on pahasta. Mahdolliset syntyneet vammat pitää hoitaa. Hoitamalla vammoja, vanhemmat samalla antavat kuitenkin tahtomattaan viestin siitä, että itsensä vahingoittaminen toimii. Lapset ovat äärimmäisen fiksuja manipuloimaan omaisiaan ja siksi tämä onkin hirveän vaikea ongelma. Mitä voi tehdä, että se loppuisi?

Mitä tuo itsensä vahingoittaminen tässä tarkoittaa? 3-vuotias voi syödä lääkkeitä ihan uteliaisuudesta tai matkiakseen siskoaan. Myös kaiken moskan syöminen mennee vielä uteliaisuuden/ huomiohakuisuuden piikkiin. Jos minä olisin kolme ja haluaisin oikeasti (tietoisesti) vahingoittaa itseäni, hyppisin pöydältä pää edellä alas, hakkaisin päätäni seinään tms. Ei 3-vuotias tajua, että lääkkeillä voi tappaa itsensä, kun tuskin edes ymmärtää kuolemasta mitään.

Ja jos lapsella ihan aidosti on itsetuhoisia aikeita, kannattaa viedä napero (toiselle) psykologille. Luulisin kuitenkin, että vaikka lapsi on tällä hetkellä hyvin huomiohakuinen (tuon ikäiset ovat muutenkin aika vaativia) niin koska päiväkodissa ongelmia ei ole ja vanhemmat ovat täyspäisiä, kyse on ohimenevästä jutusta joka menee ohi ajan myötä.

 

[Kuki]

Satuttaako lapsi itseään päivittäin vai onko huomattu jotain tilannetta, jossa se ilmenee -> äiti/isä hoitaa vanhempaa sisarusta ja pikkuinen silloin puree itseänsä tms?
Voisiko lapsen ottaa mukaan sisaruksen hoitoon?
Onko lapsen kanssa juteltu itsensä satuttamisesta?

Tehdäänkö lapsen itsensä satuttamisesta suuri haloo, eli pitäisikö vain laittaa tyynesti laastari sormeen ja jatkaa omia puuhia, eli lapsi huomaisi, ettei tällä tavoin saakaan huomiota?

 

[Zener]

Isäni kertoi tuttavansa noin kolmivuotiaan pojan olevan mustasukkainen perheen vastasyntyneelle vauvalle. Kiusaa kuulemma vauvaa aina kun silmä välttää, ja ilkein temppu on se, että tökkii sormella vauvaa siihen kohtaan päätä, missä on se reikä kallossa.

Kieltämättä vähän ihmeellistä, että nykyään ei vanhemmat saa lapsiaan kuriin, kun noinkin vakavasta asiasta kyse. Isäni mielipide vanhankansanihmisenä oli, että kunnon selkäsauna auttaisi.

No kieltämättä itsekkin vähän niillä linjoilla, että joissain asioissa voisi rangaistus olla paikallaan. Ehkä myös itsensä vahingoittaminen loppuisi, jos palkintona olisikin nurkassaseisomista (tai koivuniemen herraa), eikä laastaria sormeen.

 

[Hippa]

No kieltämättä itsekkin vähän niillä linjoilla, että joissain asioissa voisi rangaistus olla paikallaan. Ehkä myös itsensä vahingoittaminen loppuisi, jos palkintona olisikin nurkassaseisomista (tai koivuniemen herraa), eikä laastaria sormeen.

Mistä tiedät onko kyseessä tahallinen teko vai vahinko?

Mitä tulee sisaruskateuteen, on hyvin yleistä, että isompi kiusaa uutta tulokasta eri tavoin. Sillä ilmiöllä ei ole tekemistä vanhempien kasvatuskyvyn kanssa, mutta nekin on vaikeita tilanteita. Tottakai vanhempien pitää puuttua siihen. Sinun mainitsemassa tilanteessa on sentään se hyvä puoli, että lasta voi torua ja rangaista, koska vauvan kiusaaminen on yksiselitteisesti väärin tehty. Vanhemmistahan se loppujen lopuksi on kiinni. Huomionhaku on tuossakin taustalla ja isompi lapsi voisi rauhoittua, jos hänelle annetaan välillä myös jakamatonta huomiota.

Assis ja Kuki, hyviä pointteja! Tuota en ainakaan itse ole ajatellut, että voisi seurata, missä tilanteessa itsensä vahingoittamista ilmenee. Täytyy kysyä onko sisko miehineen pohtinut sitä. Kuolema on tuolle pojalle tällä hetkellä semmoinen juttu, josta puhuu paljon, joten olisi mahdollisuus keskustellakin, mitä itsensä vahingoittamisesta voi pahimmillaan seurata. Haloota ei olla onneksi tehty missään kohtaa. Jos tulee haava niin se laastaroidaan eikä siinä sen kummempaa.

Lähinnä tässä pelätään sitä, että jos se huomionhakuisuus itseään satuttamalla pahenee. Koska sehän on fakta, että mitä vakavempia juttuja tapahtuu, sen enemmän saa huomiota. Tätä ei tietenkään ole lapselle kerrottu Toivottavasti ei tajua itse..

 

[karuotsa]

Jos kolmevuotias ei olisi mustasukkainen vauvalle niin siinä olisi jotain vikaa. Ja sekin menee normaalisti ajan kanssa ohi, tai vähenee siedettävälle tasolle.

Itse en usko fyysiseen kurittamiseen, perusteluja en jaksa listata, tai no, opeta siinä sitten lapselle, että ei saa lyödä, mutta itse kuitenkin lyöt lasta, ristiriitaista eikö? Ehkä suurin syy omalla kohdalla on se, että olen tarpeeksi monta tapausta nähnyt, jossa meininki jatkuu ihan samana fyysisestä kurituksesta huolimatta, tai jopa on pahentunut. Eikä mitkään tukkapöllyt ja luunapit muakaan mitenkään saaneet pienenä tapojani parantamaan.

Meillä ainakin on kaikista pahoista tavoista, kehitysvaiheista ja mustasukkaisuudesta päästy eroon tai yli kärsivällisyydelllä ja määrätietoisuudella, ja varsinkin pienen lapsen kohdalla kokisin epäonnistuneeni vanhempana jos pitäisi fyysiseen kuritukseen turvautua.

Kaikenmaailman kasvattajia kyllä näkee, pahimmillaan lapsen huono käytös palkitaan juuri hirveällä hössötyksellä ja metelin nostolla ja syyllisen syliin ottamisella.

Kyllä lapsi on jo saanut ja saa takaisin muilta ikäisiltään, jos on liian väkivaltaiseksi yltynyt, oppii siinä sitten niitä toisenlaisia syy ja seuraussuhteita.

Mutta yleisellä tasolla lapsen kasvattaminen on välillä vittumaista ja todella tylsää puuhaa, jossa tuloksia voi näkyä vasta ties kuinka pitkän ajan päästä.

Nämä kommentit nyt eivät liity aloituspostiin, mutta assiksen ja Kukin linjoilla olen.

Pienten lasten kohdalla voi olla aika välinpitämätön lapsen puuhille, mitä tulee huomionhakuun. Vaikka lapsi hakkaisi päätään seinään niin vaikka se näyttää helvetin pahalta niin jopa niissäkin tapauksissa paras keino on se, että ei huomioi. Useimmat lapset lopettavat viimeistään sitten, kun sattuu liikaa eikä tule vieläkään huomiota.

Toisaalta kun ei tiedä millä tasolla lapsi esim. kommunikoi, osaako lapsi muilla tavoilla ilmaista mustasukkaisuuttaan, tai että harmittaa toisen saama huomio. Meillä ainakin välillä auttaa, kun avustaa lasta kertomaan pahasta olostaan muilla tavoin kuin kieltojen uhmaamisella.

 

[Hippa]

Jos kolmevuotias ei olisi mustasukkainen vauvalle niin siinä olisi jotain vikaa. Ja sekin menee normaalisti ajan kanssa ohi, tai vähenee siedettävälle tasolle.

Itse en usko fyysiseen kurittamiseen, perusteluja en jaksa listata, tai no, opeta siinä sitten lapselle, että ei saa lyödä, mutta itse kuitenkin lyöt lasta, ristiriitaista eikö? Ehkä suurin syy omalla kohdalla on se, että olen tarpeeksi monta tapausta nähnyt, jossa meininki jatkuu ihan samana fyysisestä kurituksesta huolimatta, tai jopa on pahentunut. Eikä mitkään tukkapöllyt ja luunapit muakaan mitenkään saaneet pienenä tapojani parantamaan.

Meillä ainakin on kaikista pahoista tavoista, kehitysvaiheista ja mustasukkaisuudesta päästy eroon tai yli kärsivällisyydelllä ja määrätietoisuudella, ja varsinkin pienen lapsen kohdalla kokisin epäonnistuneeni vanhempana jos pitäisi fyysiseen kuritukseen turvautua.

Kaikenmaailman kasvattajia kyllä näkee, pahimmillaan lapsen huono käytös palkitaan juuri hirveällä hössötyksellä ja metelin nostolla ja syyllisen syliin ottamisella.

Kyllä lapsi on jo saanut ja saa takaisin muilta ikäisiltään, jos on liian väkivaltaiseksi yltynyt, oppii siinä sitten niitä toisenlaisia syy ja seuraussuhteita.

Mutta yleisellä tasolla lapsen kasvattaminen on välillä vittumaista ja todella tylsää puuhaa, jossa tuloksia voi näkyä vasta ties kuinka pitkän ajan päästä.

Nämä kommentit nyt eivät liity aloituspostiin, mutta assiksen ja Kukin linjoilla olen.

Pienten lasten kohdalla voi olla aika välinpitämätön lapsen puuhille, mitä tulee huomionhakuun. Vaikka lapsi hakkaisi päätään seinään niin vaikka se näyttää helvetin pahalta niin jopa niissäkin tapauksissa paras keino on se, että ei huomioi. Useimmat lapset lopettavat viimeistään sitten, kun sattuu liikaa eikä tule vieläkään huomiota.

Toisaalta kun ei tiedä millä tasolla lapsi esim. kommunikoi, osaako lapsi muilla tavoilla ilmaista mustasukkaisuuttaan, tai että harmittaa toisen saama huomio. Meillä ainakin välillä auttaa, kun avustaa lasta kertomaan pahasta olostaan muilla tavoin kuin kieltojen uhmaamisella.

Fiksua puhetta. Varsinkin toi, että lapset kyllä saa tuta huonon käytöksen seuraukset ikäisiltään. Se nimittäin on aivan totta.

Lyömistä ja väkivaltaa en tue yhtään. Se on turmion tie kaikin puolin. Väkivallalla ei voita mitään, sen näkee jo aikuisten keskinäisestä väkivallasta.

 

[J.Jake]

Mää luulen, että kyse on lapsen huomiontarpeesta. Se vaihtelee lapsittain ja varsinkin tämä Hipan kuvaama tilanne on aivan omiaan synnyttämään epätasa-arvoa lasten kesken.

Asiaan pitäisi tehdä korjaus kaikkina sellaisina ajanhetkinä, joita lapsi ei yhdistä väärään asiaan. Eli jos lapsi tahallaan loukkaa itsensä, nämä korjaustilanteet on kaikkina muina hetkinä paitsi tällaisen tempun jälkeen.

Täällä ollaan samaa mieltä.
Jo se että toinen on pienempi, ja tarvitsee sitäkautta luonnollisesti enemmän huomiota, riittää aiheuttamaan huomion hakua tavalla kuin tavalla.

 

[TSPR]

En tiedä kannattaisko huijata sen verran että antaa Jaakolle vaikka fluoritabletteja tai jotain lumelääkettä silloin kun sisko saa kunnon lääkkeitä. Siis jos lääkkeenantaminen siskolle on se laukaiseva tekijä.

 

[anix]

Mää oon hoitanu ikävät tilanteet puhumalla ja keskustelemalla asiasta siten kuin lapsi ymmärtää. Eli ihan siis vakavansorttinen keskustelu, ei mitään lässytystä eikä hampaiden kiristystä tai uhkailua, vaan ihan rehellisesti ja rauhallisesti selittää asioita ja niiden seurauksia. Annetaan esimerkkitilanteita, jotka se lapsi ymmärtää. Ja muutamalla kysymyksellä selvittää että tajusiko se mitään. Tarvittaessa toistetaan sata kertaa. Toimii parhaiten, jos lapsi asian ymmärrettyään pystyy itse keksimään vastaavanlaisen esimerkin ja siihen oikean toimintamallin.

Mun esikoinen puhui selkeästi lauseilla jo 1,5-vuotiaana ja keskinäistä kommunikointia on ollut äärimmäisen helppo ylläpitää ja kehittää. Toinen oppi puhumaan niin paljon myöhemmin, että oli välillä aivan ahdistavaa, kun ei se voinut selittää mitään, teki vaan asioita. Piti vaan yrittää uskoa, että se tajuaa silti puhetta, vaikka ei vastaakaan. Eikä kommunikointi jälkimmäisen kanssa todellakaan ole samalla tasolla kuin mitä se esim oli esikoisen ollessa senikäinen. Osaa kyllä puhua ja siitä saa 99% selvää. Mutta varsinaista ajatustenvaihtoa tapahtuu harvoin. Tosin silloinkin kyllä kertarysäyksellä tulee isoimmat asiat, joita en olisi uskonut, että alle kolmivuotias kykenee niin hyvin ilmaisemaan. Olenkin huomannut, että kyse ei olekaan ajatustenpuutteesta tai siitä ettei se niitä osaisi selittää, vaan yksinkertaisesti siitä, että ei ole sopivaa hetkeä rauhoittua ja kuunnella mitä kaikkea niillä on sanottavana. Kun sitten se hiljainen kahdenkeskinen juttu tulee, niin sieltä tulee kaikkee hienoo ulos ja on upeeta kun on itselläkin aikaa vastailla. Esikoisen kanssahan aikaa oli tietysti enemmän, kun oli ainoa lapsi.

Huomion jakautumisesta tuli mieleen myös se, että omista lapsistani se pienempi pyytää usein syliin, mutta ei aina pääse, koska on niin paljon muuta mitä on joko pakko tehdä tai haluaa itse just nyt tehdä. Nyt kun se on ollu sairaana, niin oon jättäny sen kaiken muun tekemisen pois ja pitäny sylissä ympäri vuorokauden. Tänään se kulki kantoliinassa koko päivän niin kauan kunnes sai tarpeekseen, ja halusi jo pois sylistä. Ehkä nyt lähti muutamien viime viikkojen kaikki patoutumat kerralla? En tiedä, mutta ehkä opin tästä sen, että kyllä ne kaikki muut asiat voi yleensä odottaa, ainakin jos haluan lapseeni samanlaisen luottamuksellisen suhteen kuin esikoiseeni.

Mistä tulikin mieleeni, että mun mielestä monessa perheessä tehdään liian suuri ero aikuisten ja lasten maailmojen välille. Mun tapa on tosiaan ollut ottaa lapset mukaan kaikkeen siihen, missä he voivat mukana olla. Ja se on tosiaan ollut omiaan edesauttamaan luottamuksellisen suhteen rakentamisessa, että heitä ei syrjitä iän takia, vaan ovat osa yhteisöä, jossa kasvavat. Monet sulkee lapsensa pois siitä yhteisöstä pitämällä heitä vain neljän seinän sisällä (kärjistetysti näin). Monet kertoo pikkusisaren tulosta vasta raskauden puolivälin jälkeen, eikä silloinkaan kerro asiasta muuta kuin että nyt tulee pikkusisar. Kun aikaa selittämiseen ja sitä kautta sopeutumiseen olisi ollut 9kk. Asioita pidetään lapsilta salassa, kun ei joko osata kertoa lapsentajuisesti niitä tai ei uskota että lapsi kykenisi sillä tiedolla mitään tekemään. Tai ei vastata lapsen kysymyksiin koska ei viitsitä miettiä miten sen saisi selitettyä. Tai heitetään isosisar yksin ulos siksi aikaa, kun pikkusisar nukkuu (ettei vaan herää!!!). Mikä ihme se on, jos kokee olevansa vähän syrjäytetty/syrjitty.

No, eihän tässä kysyttyyn aiheeseen tullu mitään uutta vissiin, mut tulipa vaan kaikkee muutaki samalla mieleen :D

 

[Purtsi]

Mitä tuo itsensä vahingoittaminen tässä tarkoittaa? 3-vuotias voi syödä lääkkeitä ihan uteliaisuudesta tai matkiakseen siskoaan. Myös kaiken moskan syöminen mennee vielä uteliaisuuden/ huomiohakuisuuden piikkiin. Jos minä olisin kolme ja haluaisin oikeasti (tietoisesti) vahingoittaa itseäni, hyppisin pöydältä pää edellä alas, hakkaisin päätäni seinään tms. Ei 3-vuotias tajua, että lääkkeillä voi tappaa itsensä, kun tuskin edes ymmärtää kuolemasta mitään.

Ja jos lapsella ihan aidosti on itsetuhoisia aikeita, kannattaa viedä napero (toiselle) psykologille. Luulisin kuitenkin, että vaikka lapsi on tällä hetkellä hyvin huomiohakuinen (tuon ikäiset ovat muutenkin aika vaativia) niin koska päiväkodissa ongelmia ei ole ja vanhemmat ovat täyspäisiä, kyse on ohimenevästä jutusta joka menee ohi ajan myötä.

Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Jos kotiasiat on kunnossa, ja elämä muuten mallillaan (Timo Silakkaa lainatakseni..) on urheilu hauska harrastus. :D

Just eilen kerhossa askarreltiin kortteja, ja hyvin huomas miten eri tavalla eri pojat (iästä riippumatta) suhtautuvat askarteluun. Tarkennuksena, eka leikittiin suurimmat energiat ulkoleikeillä veke. Osa aloitti homman samantien, ja osaa sai vähän kannustaa (raippaa) oikeaan suuntaan enemmän.

Pahoitteluni välikommenteista, sattuu vain takana olemaan harvinaisen hyvä päivä ja oon poikkeuksellisen hyvällä tuulella. :D

Monesti kiukutteluun ja ongelmakäyttäytymiseen on syynä joku isompi/pienempi juttu taustalla. Eli kiukutellaan tänään ruuasta, vaikka oikea syy, on isän eilinen lupauksen pettäminen ja siitä seurannut mielipaha.

Tähän aiheeseen liittyen, mulla ois vaikka kuinka paljon asiaa, mutta yritän tiivistää sen seuraavaan;
-ei kuulosta liian hälyttävältä
-voi hyvinkin olla nimenomaan joku kausi menossa.
-kaikki ei ole taiteilijoita
-hankkikaa toisen kuuppatohtorin mielipide. Ihmisiä nekin on.
-käytös, jolla kerjätään huomiota, pitää jättää omaan arvoonsa. Jo viikko tekee ihmeitä.
-maalaisjärjellä pääsee ihan älyttömän pitkälle.

Ja kovasti voimia pikku riiviön kanssa! Hyvä siitä tulee, ehkä joku jääkiekkoilija, koska jääkiekkohan on musta..