- Liittynyt
- 3.1.2004
- Viestejä
- 470
- Ikä
- 38
Ajattelin ostaa itselleni nostovyön, mutta sitten kun searchailin täältä joitakin ketjuja, juolahtikin mieleeni ajatus - tarvitsenko minä koko kapistusta _oikeasti_?
Ensinnäkin olen ja olen aina ollut (ja ilmeisestikin tulen aina olemaan, heh) pienikokoinen, 60 kiloinen tikku. Olen vuosikaudet treenannut massaohjelmilla, ja alussa tuli lihasmassaa kymmenisen kiloa, mutta viime vuosina paino ei ole juurikaan muuttunut. Turhauduttuani siihen ettei paino nouse, päätin kokeilla ensimmäistä kertaa voimaohjelmaa, ja tuolla 5x5 Single Factorilla onkin nyt tulokset nousseet varsin kivasti. Nyt kun kyykky ja mave alkaa olla semmoisissa lukemissa että hieman pelottaa selän puolesta ja nuo vitoset alkavat olla aika rankkoja (mitään kipuja ei kuitenkaan selässä näilläkään painoilla ole), olen harkinnut nostovyön hommaamista.
Mutta sitten minua alkoi mietityttämään, että tarvitsenko minä oikeasti tuollaista ollenkaan. En ole mikään hc-voimannostaja, käyn salilla liikunnan ilosta ja saadakseni (lihas)massaa, en tähtää mihinkään kisoihin, enkä muutakaan vastaavaa. Meneekö nostovyön hankkiminen kaltaiselleni "puoli-casual-treenaajalle" turhaksi hifistelyksi? Siksi toisekseen, paikallisista superdupermarketeista en ole löytänyt S-kokoisia vöitä, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää nettitilaaminen, ja laatuvyöt näyttävät pyörivän jossain 60 euron paikkeilla (+ postit). Se on minulle liikaa maksaa turhasta, palkka muutenkin tulee ja menee. Lisäksi alkoi mietityttää se, että nostovyön käyttäminen treenaisi keskivartaloa epätasaisesti.
Tätä viestiä kirjoittaessani olen alkanut ajatella, että miksi hitossa edes hankkisin koko vyötä, mutta sanokaa nyt tekin mielipide vyön käytöstä Kannattaako hankkia vai vetääkö vaan ilman apuvälineitä tulokset siihen mihin turvallisesti saa ja kenties jatkaa siitä sitten taas näitä 10 toiston massatreeniohjelmia kun tulokset ovat kuitenkin nousseet.