tankkauspäivänä on turha syödä kakkuja,suklaata,pizzaa tms koska olo on niin järkyttävä ettei tosikaan,joten vähän jäätelöä on ok.paisto pullat ok ja karjalanpiirakat.ei ole seuraavana aamuna tarvis hakea saikkua koska olo ei ole kuin jyrän alle jääneellä.
Kirjavinkki:
Raimo Lappalainen ja Pentti Mustalahti ovat kirjoittaneet kirjan Painonhallinta - ohjaajan opas (löytyy kirjastosta). Kirjassa kuvataan nk. "mässäilyketju" eli siis askeleet, jotka ovat ajaneet kuvitteellisen henkilön nimeltä "Matti" mässäilemään.
Ketju menee lyhykäisesti näin (ja ulkomuistista tippuu, joten anteeksi mahdolliset virheet):
1. Matti on ostanut (jossain vaiheessa) kaupasta paketin keksejä
2. Matti jättää keksit pöydälle
3. Matti on yksin kotona
4. Matti katsoo tv:tä
5. Matti näkee keksipaketin pöydällä
6. Matti avaa paketin ja alkaa syödä ja syö kaiken
7. Syömistä seuraa armoton morkkis
8. Matti tuntee, että millään ei ole mitään väliä
9. Matti syö jääkaapin tyhjäksi
10. Matilla on seuraavana päivänä fyysinen ja psyykkinen huono olo
Kirjassa opastetaan tekemään ketjuja, joiden avulla voi pohtia, mitkä tilanteet ja tunnetilat ajavat mässäilemään. Harvoin "pelkkä" makeanhimo ajaa mässäämään, se saattaa kyllä ajaa ostamaan suklaapatukan kaupasta, mutta muuten terveellisessä ruokavaliossa suklaa ei tee pahaa silloin tällöin. Ko. kirja on suunnattu vaikeasta ylipainosta kärsivien ihmisten laihdutusryhmän vetäjien käyttöön, mutta ainakin itse löysin sieltä apua mässäilyyn.
Olen esim. huomannut, että iltasyöpöttely johtuu minulla pienenä tekemästäni yhdistämisestä tv:n katselun (illalla jalkkisreenien jälkeen) ja syömisen välillä. Teen sitä nimenomaan yksin, en vaikka kun mies on kotona. Ja teen sitä nimenomaan illalla, myöhään. Olenkin yksinkertaisesti opetellut - välillä onnistuen välillä en - rajoittamaan iltamässyjä. Pohdin, tahdonko oikeasti syödä vielä jotain vai en. Onko minun nälkä? Sitten sovin itseni kanssa, että otan nyt palan kurkkua, tomaatin tjsp veden tai vissyn kanssa ja lupaan itselleni, että syön, jos vielä tunnin päästä tekee kovasti mieli. Lopputuloksena usein on, että tunnin päästä minulla joko a) on oikea nälkä, jolloin syön tai b) ei tee edes mieli syödä. Olen siis yrittänyt opetella erottamaan oikean nälän ja mieliteot. Se on vaikeaa, sillä loppupeleissä aika harvoin ehtii tuntemaan "oikeaa nälkää" ennen kuin jo syö.
Raimo Lappalainen on omassa luentosarjassaan puhunutkin paljon tästä psyyken versus vatsan nälästä. Pieni vauvahan syö, kun on nälkä. Jossain vaiheessa lapsuutta kuitenkin ruoan tuputuksen ("pakko syödä lautanen tyhjäksi") ja ruoka-aikojen muuttumisen säännölliseksi eikä nälkään nojautuviksi myötä, lapsi menettää tämän luonnollisen ohjautumisen. Nälän tunne ikään kuin katoaa. Lapsi oppii syömään myös siksi, että ruokaa tekee mieli vaikkei nälkä olisikaan. Säännölliset ruoka-ajat ovat toki hyvästä painonhallinnan ja verensokerin hallinnan kannalta, mutta se ei saisi johtaa siihen, että menettää hallinnan omaan vartaloonsa ja sen tuntemuksiin. Minä olen opetellut tuntemaan nälkää. Tuntemaan, milloin pitää syödä ravinnon tarpeen takia, milloin puolestaan haluan syödä jotain. Syön nykyään terveellisemmin ja vähemmän. Kroppani ei tahdokaan irttareita. Se on mielennälkää. Vatsan nälkä ottaa mieluummin viipaleen ruisleipää jossa on päällä anjovista, margariinia, salaatinviipale ja kurkkua. Vatsan nälkä tyydyttyy siitä. Psyyken nälkä ei välttämättä. Mutta kun tyydyttää vatsan nälän, psyyken nälän hallitseminen helpottuu.
Miten sitten hallita syömistä? Totaalikieltäytyminen tuskin on vaihtoehto. Vaikka itse välttelen eläinrasvoja (paitsi juustossa
) sekä sokeria, joskus psyyken nälkä on vatsan nälän täyttymisen jälkeenkin niin voimakas, että sitäkin täytyy tyydyttää. Useimmiten tuhma psyyke yrittää kuitenkin vain sekoittaa vatsani hallinnan. Tällöin vatsan nälän täyttäminen auttaa: koska vatsa on täysi, on helpompi kertoa psyykelle, että vatsassa on nyt 150gr kanaa, kaksi perunaa ja salaattia sekä litra vettä. Psyyke on nyt hiljaa ja katsotaan tunnin päästä, mahtuuko sinne jotain jos silloin tekee vielä mieli. Jos silloin tekee hirvittävä mieli, psyyken nälän voi täyttää luvan kanssa. Sillä vatsan nälän ollessa tyydytetty, psyyken nälkäkin alkaa hitaasti kadota ja yleensä häviää tunnin sisään kokonaan. Eilen taistelin taistelun popkornin kanssa. Teenkö poppista vai en? Kovin olisi tehnyt mieli, joten päätin että katson Bad Girlsin ja sen jälkeen teen jos tekee vielä mieli. Ei tehnyt, kovasti ainakaan, joten päätin odottaa vielä hetken ja puuhailla muuta. Kun menin nukkumaan huomasin, että ajatus poppiksista oli unohtunut kokonaan.
Raimo Lappalainen kertoi samassa luentosarjassa juuri tästä, mistä minä itse yritin (soveltaen) kertoa äsken: kun tekee mieli jotakin, mieliteko on voimakas. Jos mielitekoa vastustaa vartin, se alkaa heiketä ja katoaa yleensä kokonaan. Siksi kannattaakin odottaa mieliteon lakkaamista hetkenaikaa. "Päätös" alkaa mässäilemään ketjun "Matin" tapaan kun tehdään yleensä melko lyhyessä ajassa. Tämän jälkeen mässäilyn keskeyttäminen voi kuitenkin olla jo vaikeaa tai mahdotonta, sillä psyyke joka ruokaa on himoinnut, kertoo sinulle nyt, kuinka olet pilannut kaikki painonhallinnanmahdollisuutesi. Tämä ei päde kaikkiin ihmisiin, mutta useilla suhde herkkuihin on tyyliä "kaikki tai ei mitään".
Sitten vielä viimeinen. Kuten kirjassa "Painonhallinta - ohjaajan opas" hieman ikävästikin sanotaan, kukahan sen kaapin täyttää? Yleensä herkuttelija itse tai jokin muu talouden asukas. Siksi kaappiin ei kannata ostaa mitään. Kun olet ruokakaupassa ja vastustat jo siellä sipsipussin kiusausta, et varmasti lähde tunnin kuluttua takaisin sipsipussia hakemaan.
Tulipas pitkä juttu, mutta oikeastaan hieman yleisemmällä tasolla otsikon aiheesta. Kiva, jos joku jaksaa lukea. Ja
Luomu-Porkkana: teksti ei ollut suunnattu pelkästään sinulle, vaikka quottasinkin alussa tekstiäsi. Se vain jotenkin sopii mielestäni kovin hyvin Raimo Lappalaisen kuvailemaan syöjään, jonka syömiskokemukseen yhdistyy kovasti kognitiivisia ja emotionaalisia tekijöitä puhtaan nälän lisäksi. Tällaisia ihmisiä on paljon ja itse olen löytänyt hyvin paljon omaa syömiskäyttäytymistä Lappalaisen kirjoituksista ja luennoista. ;)
mm.. kyllä varmaan on tekemistä nykyisillä ruokatottumuksilla sen kanssa mihin on lapsena opetettu. Minä sain lapsena karkkia usein ja oon tottunut syömään sitä.. edelleen se on suurin paheeni.. 
en oo syöny hamppareita moneen vuoteen.. mutta tietysti se on nopeaa ja varmasti makuun tottuneista hyvääkin.. ....ja noi mun irttarit on kyllä vielä turhempi vaihtoehto.. minkäs teet 
. Mulla on myös syömishäiriötaustaa, ja tuntuu, että jos liian tiukasti rupeaa säännöstelemään ja suunnittelemaan syömisiään, niin sitten menee överiksi. Ja silloin ei mitkään itseltään kyselytkään auta, kun vastaus on aina, että kyllä ehdottomasti tekee mieli! Se on se kielletty hedelmä... 
