Sopiiko kyykky selkävaivaisille? Omasta puolestani voin sanoa että sopii.
Oma alaselkä on aina reistaillut enempi tai vähempi, mutta pahin varoitus tuli nelisen vuotta sitten, kun firman sählyvuorolla pamahti. Kurotin vauhdissa taakse jäänyttä syöttöä, ja äkkiä meni jalat alta. Tunne oli aika epätodellinen: Jalat eivät kantaneet ollenkaan, eikä niitä voinut hillittömän kivun takia liikuttaa ollenkaan. Ambulanssilla sairaalaan ja kahdeksan päivää siellä. Diagnoosina lumbago (noidannuoli), hoitona kipulääkkeitä ja relaksantteja.
Sairaalan fysioterapeutin ohjeena oli: Vahvista alaselän ja vatsan lihaksia. En kuunnellut. Puolen vuoden päästä tuli uudestaan kävelyvaikeuksia, ja muutenkin välissä oli vaikeaa istua kahdeksan tunnin päivää. Taas lekurin ohjeena: Vahvista alaselän ja vatsan lihaksia. Nyt kuuntelin. Tein kerran viikkoon pari yksinkertaista liikettä, ja kas kummaa, vaivat ovat lähes täysin tiessään. Sanon lähes, sillä jos yksikin viikko jää ko. treeniä väliin, sen huomaa heti.
Tämä loistelias tekosyy (huono selkä) tukenani ja turvanani jätin jalat miltei kokonaan treenaamatta, kunnes viime kesänä otin itseäni niskasta kiinni ja heitin tekosyyt ja egon roskikseen (vrt. aiempi viestini tässä ketjussa). Nyt kyykky sujuu ilman trikoita, ilman vyötä, ja ilman ongelmia. Polvisiteitä toki käytän vähänkin isoimmissa painoissa. Ja kyykky siis suosikkeja nykyään.
Tarinan opetus: Kuunnellaan niitä neuvoja ja treenataan tasapuolisesti ja järkevästi (jossa toki edelleen hiomista, mutta suurimmat epäkohdat on korjattu).
Edit: Firman salilla on mahdollisuus vain smith-kyykkyyn, teen siis sitä.