Kadotetun rakkauden löytäminen lajiin

3 kpl M-Nutrition MANIA!

LAADUKAS PWO

-40%
muuten,
tässä on hyvä aasinsilta toiseen asiaan,
eli päihteet.
mun mielestä ihmistä ei ole juotu luomaan eeppisesti kaljaa, tai käyttämään päihteitä.
tän takia onkin kuumottavaa, ettei treeni esim maitu eeppisesti, ja herää huoli, että onko oikeesti elämä niin nörttiä, että ihmiset ei voi tehdä ilman päihteitä muuta, kuin vain hoidella asioitaan. ettei elämässä ole mitään hienoa olemassakaan?
luulis nyt perkele, että jos LSD laukaiseee ihmisessä hienoja kokemuksia joidenkin tahojen mukaan, ja jos ei LSD:tä halua nyt kuitenkaan käyttää, niin nää samat hienot kokemukset olis selvinpäin koettavissa.
vai onko elämä nyt niin, että jos ei vedä olutta ja essoa, niin jäljelle vaan se, että vaan hoitelee jotain asioita, siivoilee, tekee töitä. kaikki on vaan sellaista onnetonta tekemistä :D
No toi on ihan järkevää filosofisointia tavallaan(harrastan jatkuvasti), mut ei välttämättä johda aina mihkään hyödylliseen. Tuut tajuumaan vaan, et ihan oikeesti elämässä ei välttämättä oo mitään järkeä, ei yhtikäs mitään pakotteita, ja voit tehä lähes mitä tahansa päätät tekeväs. Joko toi ''tieto'' tuo sulle vapautta, mielen kirkkautta, ja kylvää hedonismin siemenen. Tai sit masennut ja tuut hulluks. Ehkä vähän molempia. Huumeet on teoriassa hieno idea. Ongelmana on vaan se, ettei oo olemas mitään maagista pilleriä millä oot aidosti onnellinen 24/7. Se on käytännössä valhetta. Huumeet, päihteet... vaikutus ku lakkaa, ni oot yhä jumissa ns. oikeessa elämässä. Ei kaivattuja haittavaikutuksia tuskin tarvitsee mainita. Ite en oo absolutisti, mut päihteillä ei oo mitään valtaa muhun. Kaikelle on aikansa ja paikkansa imo. Löydän silti elämästä miljoona jännempää asiaa, joita voin tehdä selvin päin.
 

Hyvä.

Ota joku uus ohjelma/treenityyli kokeiluun. Se saattaa joskus tuoda motivaatiota. Jos ei vaan eri treenityyleilläkää maistu niin tekee jotai muuta sitte ku salia.

Yksi kemiallinen keino pakottaa joku asia kiinnostamaan on ottaa dopamiini agonistia ja sitten tehdä sitä tekemistä minkä haluaa maistuvan ja huijata aivoja että tekeminen itsessään aiheuttaa dopamiinin erityksen. En suosittele kuitenkaan. Kyllä se pitäs luontaisesti maistua.
 
No toi on ihan järkevää filosofisointia tavallaan(harrastan jatkuvasti), mut ei välttämättä johda aina mihkään hyödylliseen. Tuut tajuumaan vaan, et ihan oikeesti elämässä ei välttämättä oo mitään järkeä, ei yhtikäs mitään pakotteita, ja voit tehä lähes mitä tahansa päätät tekeväs. Joko toi ''tieto'' tuo sulle vapautta, mielen kirkkautta, ja kylvää hedonismin siemenen. Tai sit masennut ja tuut hulluks. Ehkä vähän molempia. Huumeet on teoriassa hieno idea. Ongelmana on vaan se, ettei oo olemas mitään maagista pilleriä millä oot aidosti onnellinen 24/7. Se on käytännössä valhetta. Huumeet, päihteet... vaikutus ku lakkaa, ni oot yhä jumissa ns. oikeessa elämässä. Ei kaivattuja haittavaikutuksia tuskin tarvitsee mainita. Ite en oo absolutisti, mut päihteillä ei oo mitään valtaa muhun. Kaikelle on aikansa ja paikkansa imo. Löydän silti elämästä miljoona jännempää asiaa, joita voin tehdä selvin päin.
niin tietysti.
tietysti ihmisellä on valta haastaa itseään. voi ottaa rankkoja tavoitteita, joita tavoitellessaan kokee haasteita, ja saa jotain isoja palkintoja.
nyt tietysti omalla kohdalla ei tule mieleen muita kuin materiaalisen omaisuuden haaliminen tässä mielessä.
ihminen tarvii kyl tulevaisuuden tavoitteita. mut sit sekin tilanne demonisoituu omassa päässä helposti, että jos tavoittelee jotain ylimääräistä.
siis ihminenhän on buddha munkki luonnostaan, ongelma tässä on, että elämä on täysin nautinnotonta ja neutraalia, jos lähtee tohon buddhamunkkilinjaan.
itse haluaisin kokea voimakasta merkitystä, ja elokuvallisia hetkiä elämässä, joskin tämä aiheuttaa aivoissa vikakoodin myös, juurikin siksi, että taistelee ihmisyyden luontaista neutraaliuteen pyrkivyyttä vastaan.

Mua motivoi se, että kiva kattoa itteäsä peilistä, kun on "täydellinen" vartalo. Kyllähän sekin on kiva, että nuoret naiset kattelee. Musta on kiva kattoa, kun lihakset ja verisuonet pullottaa. Yritän treenata niin kauan, kun elän ja mulla on pelko, että jos lopetan treenaamisen, päihteet palaa elämään ja sit menee vituiks elämä. Mulla on ollut väsymystä kuukausia ja en oo treenannut, niin paljon kun pitäisi, mutta ainakin palaudun treeneistä sen vuoksi.
Se on omalla kohdalla, että vaikka nuoretkin naiset jossain yhteydessä katsoisi itseä, niin tiedostaa, ettei ne halua seurustella itsen kanssa, joten toi pinnallinen puoli menettää merkityksensä.

Mietin, että onko tässä threadissa nyt kyse siitä,
että olen kadottanut rakkauden lajiin,
vai onko kyse siitä,
että olen kadottanut rakkauden.
ei rakkauden tarvitse lajiin olla, vaan rakkaus elämään.
se, että löytää niin voimakkaasti oman tiensä, että sitäkautta toteuttaa sitä oman tiensä kulkemista, vaikka vastaan tulisi mitä tahansa haasteita, niin raivaa ne tieltään, ja jopa yltiäoptimistisesti uskaltaa jatkaa tätä sisällön täyteistä ja palkintoja tuovaa tietä.
Sitä on rakkaus, ei ehkä lajiin, vaan elämään.

Nyt haaste on myös se, että omassa iässäni naisrakkaudet on jo lähtökohtaisesti menneet, ja koko ulkoinen yhteiskunta pyörii perhe-elämän ympärillä, jota minulla ei ole,
ja tässä pitäisi kaikesta huolematta lippu korkealla "toimittaa" itselleen elämisen arvoinen elämä, ja mielestäni siihen kuuluu tämä "rakkaus" jota tässä kuvailin, eli elämä, jossa on todella maistuvaa ja palkitsevaa haastetta, eikä sellainen elämä, jossa vain toteuttaa sitä yhteiskunnan perhe-elämän keskiarvoa, olematta edes itse perheellinen. Eli se sisäinen motivaatio ja palkinnot tulisi kyetä itse itselleen tuottamaan, siinä missä muut tuottaa näitä asioita puolisolleen ja lapsilleen.
Ja kun nyt tarve on tämä, joka eroaa normaalista yhteiskunnallisesta tarvetilasta, tulisi myös keinojen olla erilaisia.
Koska kun isukki käy töissä, ja tekee työn, ja voittaa itsensä ja tienaa mahd. paljon rahaa, tekee se sen jotta saisi lapsensa ruokittua,
ja kokee palkintona kasvatustyön hedelmän.
minulla ei ole näitä, minun on kyettävä työllä voittamaan haasteet ja palkitsemaan itseni ikäänkuin "keinotekoisesti". on keksittävä erilaiset palkintokeinot itselle, kuin yhteiskunnassa yleisesti.
 
Vaikuttaa että ongelmat ovat nyt laajemmat kuin salilla käynti. Kirjoitusten perusteella voisi olettaa kyse on kokonaisvaltaisemmasta masennuksesta 🤔
huolestuttavaa.
eikös masennus ole sitä, että on liian kova itseäänkohtaan.
eli tulisi vaan nyt antautua vanhuudelleen ja kaikelle sille, ja olla tyytyväinen siitä että saa ruokaa ja voi nukkua yöllä.
unohtaa suuremmat kunnianhimot.
 
Se on omalla kohdalla, että vaikka nuoretkin naiset jossain yhteydessä katsoisi itseä, niin tiedostaa, ettei ne halua seurustella itsen kanssa, joten toi pinnallinen puoli menettää merkityksensä.
Mutta voi päästä uittaa, punapää soturia?! Masennus taitaa olla sulla. Itseäni auttaa jaksaa eteenpäin haaveeni, jonka eteen teen töitä, joka päivä. Toisaalta rahan ahneuteni ei ole hyvä juttu, mutta haluan luxus elämää ja ettei tarvitsisi tehdä fyysistä työtä, vaan matkustella ja maata palmujen alla. Korona pilaa mun elämää, kun en pääse kunnolla liikkumaan ja nauttimaan elämästä.
 
No tuo kuulostaa nimenomaan masennukselta. En minäkään edes tajunnut olevani masentunut(ja nimenomaan matalien testojen takia) ennen kuin se loppui, miehekkäästi vielä kielsin asian koska enhän minä nyt mitään perkele ärh mielen heikkoutta sellanen öyh. Eikä olotila ollut mitenkään itsetuhoinen tms. vaan kaikesta puuttui tarkoitus, mistään ei nauttinut, mikään ei palkinnut ja kaikki vitutti. Unenlaatukin oli aivan sontaa mikä vielä pahensi asiaa. Asioita olevinaan halusi tehdä mutta mihinkään ei ollut energiaa ja aloitekynnys oli iso ihan kaikkeen, jollain ihmeellä kuitenkin treenasin ja se olikin ainoa asia mikä piti järjissään. Tosin siinä vaiheessa en varmasti olisi koko harrastusta kyennyt aloittamaan vaan se oli elämäntapa jo ennen. Pahimmillaan tiskikoneen täyttäminenkin oli haaste kun kohtahan ne astiat on kuitenkin paskaset taas, eli mitä hyötyä. Lottovoittokaan olisi tuskin jaksanut paljon innostaa, vaihtuisi vaan materia ympärillä ja highland park vaihtuu lagavuliniin.
 
No tuo kuulostaa nimenomaan masennukselta. En minäkään edes tajunnut olevani masentunut(ja nimenomaan matalien testojen takia) ennen kuin se loppui, miehekkäästi vielä kielsin asian koska enhän minä nyt mitään perkele ärh mielen heikkoutta sellanen öyh. Eikä olotila ollut mitenkään itsetuhoinen tms. vaan kaikesta puuttui tarkoitus, mistään ei nauttinut, mikään ei palkinnut ja kaikki vitutti. Unenlaatukin oli aivan sontaa mikä vielä pahensi asiaa. Asioita olevinaan halusi tehdä mutta mihinkään ei ollut energiaa ja aloitekynnys oli iso ihan kaikkeen, jollain ihmeellä kuitenkin treenasin ja se olikin ainoa asia mikä piti järjissään. Tosin siinä vaiheessa en varmasti olisi koko harrastusta kyennyt aloittamaan vaan se oli elämäntapa jo ennen. Pahimmillaan tiskikoneen täyttäminenkin oli haaste kun kohtahan ne astiat on kuitenkin paskaset taas, eli mitä hyötyä. Lottovoittokaan olisi tuskin jaksanut paljon innostaa, vaihtuisi vaan materia ympärillä ja highland park vaihtuu lagavuliniin.

Hyvä että syy löytyi. Ite manipuloinut horkkia kaikilla mahdollisilla tavoilla ja anhedonia vaan pysy päällä. Ketjun aloittajalla myös anhedonia päällä. Eli käytännössä dopamiinisysteemissä vikaa. Kun dopaniinia on kehissä ja reseptorit toimii niin iloa voi saada vaikka mistä.

  • Jos asiat, jotka ennen tuottivat iloa, mielihyvää ja nautintoa, eivät enää herätä näitä tunteita, puhutaan kyvyttömyydestä nauttia eli anhedoniasta.
  • Ohimenevänä tunteena anhedonia on hyvinkin tavallista. Kyky kokea nautintoa voi hetkellisesti häiriintyä esimerkiksi elämänmuutosten, stressin, uupumuksen tai tiettyjen lääkehoitojen yhteydessä. Erilaiset menetykset ja surun kokemukset vaikeuttavat kykyä nauttia hetkellisesti.
  • Pitkittyneenä kyvyttömyys nauttia saattaa viitata johonkin mielenterveyden häiriöön. Se on keskeinen oire esimerkiksi masennuksessa.
Tässä Leo antaa vinkkejä anhedonian parannukseen.


View: https://youtu.be/vJ8b-DoKYAU



View: https://youtu.be/FGFCPvTA99k
 
Viimeksi muokattu:
Neuvot muutoin oli hirveän järkeviä,
joskaan, eivät millään tasolla vastanneet olennaiseen kysymykseen:
Miten kadonneen rakkauden lajiin saisi takaisin?

Ei sitä voi pakottaa. Lähde ennemmin miettimään, miksi sitä lajia ennen rakastit ja mikä siitä nyt tekee vastenmielisen? Ja ovatko ne ennen tärkeät asiat tai tavoitteet edelleen tärkeitä? Vai onko iän myötä tullut uusia tavoitteita, joiden saavuttamiseen haluaisi löytää sen motivaation? Sen jälkeen mieti, voitko treenata niitä nykyisiä tavoitteita varten välttäen ne vastenmieliset asiat?

Ymmärrän kyllä oikein hyvin, itse jo neljänkympin rajapyykin ylittäneenä ja treenimotivaation kanssa myös vuosien mittaan painineena, että näillä aamuilla harva jaksaa enää tappaa itseään yltiöraskailla treeneillä siinä, missä 25-vuotias helposti. Itse löysin jokin vuosi sitten hetkellisen motivaatiostopin kohdatessani uuden startin siitä, että lisäsin treenimääriä ja monipuolistin niitä. Perusliikkeitä, hölkkää, rinnallevetoa, enemmän kehonhuoltoa, kaikki rennolla meiningillä, hauista ei tehty yhtään sarjaa vuosikausiin niin tekeminen on ollut kivaa ja yleiskunto pysyy hyvin yllä. Jokainenhan joutuu itse vuosien kertyessä kuuntelemaan kehoansa ja päätänsä ja sopeuttamaan tekemisiään sen mukaan, mutta itse en tässä iässä saisi mistään kolmijakoisesta bodaustappotreenistä irti mitään muuta kuin vammoja, vitutusta ja väsymystä vaikka sen neljä päivää viikossa en tekisi mitään muuta kuin lepäisin, kun taas vähän kevyempi tekeminen ja 1 tai enintään 2 täyslepopäivää viikossa pitävät vain kropan vetreänä ja fiiliksen hyvänä. En käske tekemään samalla tavalla vaan miettimään vaihtoehtoja ja etsimään sitä omaa juttua, jolla treenaamisesta saisi taas kivaa ja motivoivaa niillä omilla reunaehdoillaan.

Nyt on kunto taas erinäisistä syistä aiheutuneen tauon jäljiltä pahasti kateissa, mutta kun tekeminen on kivaa eikä enää jaksa stressata muusta kuin siitä, että onnistuu pysymään terveenä ja ikään nähden kohtuukunnossa, niin en epäile yhtään etteikö tästä lähtisi taas kerran vielä uutta nousua.
 
Väsähtäneen juttujen pohjavire kuulostaa kovin tutulta, taisi PP123 nimimerkillä olla viimeksi asialla keväällä ja sitä ennen jollain muulla jota en nyt muista...
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Muistan edelleen sen treenikerran kun oli samat asiat mielessä 3-5 vuotta sitten. Ainoa urheilu oli "voimabodaus" salilla ja siinä vaiheessa sitä oli takana sen verran että ei vaan enää saman liikemallit ja tyyli sytyttänyt. Katselin itseäni treenin jälkeen tyhjän pukkarin peilistä ja ajattelin että voisi lopettaa koko touhun. Siitä ei sitten kauaa mennyt kun aloin jostain kipinästä katselemaan erilaisia treenityylejä netistä ja tubesta alkoi kiinnostaa erityisesti kehonpainoharjoitteluun liittyvät videot. Siitä sitten alkoi pikkuhiljaa kaikenlainen pieni oman treenityylin "fuusio". Käsilläseisontaa, voimistelurengastreeniä, "apinaliikkeitä". nje. Ennen oli vain yksi selvästi määriteltävä tavoite = lihaskasvu. Nyt se oli vaikeammin määriteltävä, tykkäsin (ja tykkään edelleen) vain liikuttaa kehoa eri tavoin ja saada kontrollia, voimaa yms. Nykyään tulee aikalailla 33%/33%/33% suhteella jaettua "liikkuminen" salitreenin, kehonpainoilun (taidot, voima, kontrolli, "liikkuminen") ja aerobisen liikunnan kesken. Voisi sanoa että kaikin puolin terveempi ja jotenkin ihmismäisempi olo näin "terveysliikkujana" kuin silloin "bodariaikoina". Toki edelleen treenaan osittain lihaskasvu mielessä mutta se on vain pieni osa muun liikunnan tuottaman hyvän lisäksi.
 
Moi.
Tolleen lyhyesti sanottuna, täällä kirjoittelee neljääkymppiä lhestyvä tyyppi, joka on kadottanut rakkauden lajiin.
Salilla käynti on pitkään ollut sellasta ajoittaista läpsyttelyä, ja kun salille pääsee, siellä jaksaa tehdä vaan muutaman sarjan epämääräisesti jotain liikettä.
Ja äkkiä kotiin.
Vituttaa olla salilla, on hiki, pitää päästä kauppaan ja asioille ja joskus kotiinkin, epämukava olo, ei jaksa venata että palautuu sarjasta, aina sitä samaa toistoa ja toistelua, ja minkä takia? että lihakset sulaa kuitenkin pois.

Johonkin on jäänyt se, mikä kakskymppisenä ja vähän päälle oli, että jaksoi hyvin treenata kolmijakoisella ohjelmalla, ja aina vaan kiinnostua enemmän aiheesta.
Onks tässä nyt kyse vaan iän tuomasta väsymyksestä, siitä ettei palaudu töiden jälkeen treenikuntoon enää, tai siitä ettei palaudu edellisestä treenistä. Vai yleinen henkinen kyynisyys joka tullut iän myötä. Lajinahan toi on turha, mutta mikä harraste ei olis turhaa, siitäh'n elämässä on kyse, että tehdään myös turhia asioita. Vai yritänkö kusettaa itseäni...salilla käytetyn ajankin voisi tehdä vaan töitä...mukavampaa, ja saa enemmän rahaa...

Onkohan niin, ettei rakkautta lajiin enää löydä. Kaipaan tavallaan sitä fiilistä, mikä nuorena oli, että puntilla kävi hiton mielellään suorastaan, selkeetä elämää, kun on treenannut kunnolla, voi syödä hyvin, ja onpahan joku harrastus työn vastapainoksi josta löytyy mielenkiintoisia uusia asioita, ja jossa voi kehittää itseään.
Nykyään myös lähes aina jotkut epämääräiset kivut vaivaavat kehoa, ikä ei tule yksin. joku ojentaja on aina kipeä, treenasi tai ei, ja jos treenaa, todnäk se vihloo enemmän. Muutenkin sarjat tekee jotenkin enemmän "kipeää".. hankala selittää. Mutta jos vetää kovan sarjan jossain liikkeessä, se tekee hiton äreäksi, ja rutisuttaa paikkoja enemmän ja...no näköjään vanhaksi tosiaan tulossa :D Että koko hommasta puuttuu täysin se kaikki ilo mitä ennen vanhaan. Sillon se oli juhlaa paukuttaa hyviä sarjoja maastavedossa, ja siihen päälle vielä ahneesti kaikki apuliikkeet, en tajua miten sitä jaksoi tunnin treenin, jossa 20 sarjaa, ja vielä 3 kertaa viikossa, ja samaa ohjelmaa seuraavalla viikolla uudestaan!

Olikohan siinä taustalla se, että kuvitteli, että naiset tykkää enemmän jos on treenattu, todellisuudessahan sitä saa ne samat naiset, treenas tai ei :D

No eniveis, jotenkin nostalginen olo salitreeniä kohtaan, ja kaipaan niitä hyviä fiiliksiä mitä se aikanaan aiheutti, mutta tuntuu että kuin suossa juoksisi, kun yrittää asialle jotain tehdä. Onko se tää hemmetin keski-ikäisen aikuisen elämä? kokoajanhan saa olla jotain asioita järjestelemässä ja kaikenlaista säätämässä muutenkin kun on omistuksia. ettei ikäänkun ikinä pääse keskittymään oikeasti treeniin. Eikai se niin vaativaa voi olla?

Vai pitääkö tässä oikeasti mennä eteenpäin, ja yrittää kehittää jotain muuta. Muistan, kun parikymppisenä puhuin, että käyn salilla niin kauan kun elän, mutten saa kiinni siitä rakkauden tunteesta enää niin paljoa, että kykenisin :(

Millaista se harjoittelu on vaikkapa kuluvan vuoden aikana ollut ja erityisesti, miten ja milloin olet keventänyt treeniä?

Toki kaikki edellä mainitut masennukset, testotasojen putoamiset, identiteettikriisit yms. ovat mahdollisia tekijöitä mutta pelkästään kroonisen ylirasitustilan puolelle puskettu kroppa selittäisi jo itsessään melko hyvin näitä tuntemuksia. Sieltä päästä olisi myös helpointa lähteä tilannetta purkamaan.
 
Ei tässä sen kummempaa,
sanosin että perus keski iän kokemista tää vaan on.

sit mitä tulee rakkaudesta lajiin,
niin niinhän se asia on, että kun on kerran rakastunut, ei rakastu enää koskaan, eli siis "alkuhuumaa" ei enää saa takaisin.

Eli punttiin voi löytää kiintymyksen, muttei mitään alkuhuumaa enää.

Noin muutoin toi keski-ikäisyyden mielettömyys, niin olishan se nasta löytää joku maukas toiveen pilke tulevaisuuteen itselle,
mutta taitaa olla niin, että pitää nöyrtyä siihen ettei muita maaleja ole kuin kerätä rahaa, syödä ja nukkua.

Mitä muuhun elämään tulee, niin sanoisin, että hitto että on tylsää.
tänään lepopäivä treeneistä, duunin jälkeen surffaa netissä. siis äärettömän tylsää :ROFLMAO:
 
-Pumping iron
-Zyzz The Legacy
-Cutlerin Quad Stamp
-Colemanin kaikki videot
-WLOGit tietty

Noi katot nyt illalla eka, sit jos ei vieläkää tee mieli treenailla niin.

-Hanki vaimo ja tule petetyksi

Jos ei vieläkään niin

-Hanki treenikaveri
-Aseta tavoitteita

Jos ei vieläkään niin voi unohtaa homman.
 
-Pumping iron
-Zyzz The Legacy
-Cutlerin Quad Stamp
-Colemanin kaikki videot
-WLOGit tietty

Noi katot nyt illalla eka, sit jos ei vieläkää tee mieli treenailla niin.

-Hanki vaimo ja tule petetyksi

Jos ei vieläkään niin

-Hanki treenikaveri
-Aseta tavoitteita

Jos ei vieläkään niin voi unohtaa homman.
katottu
lihavat vanhat naiset ei muuta mitään
ei oo kavereita
ei oo tavotteita.

no joo, ei täsä auta itku markkinoilla, ei ole muuta jäljellä kuin raha. selkeesti liikaa aikaa. kotona kun istuu perseellään netin ääressä, jossain vaiheessa vaan iskee kova turhautuminen. enemmän työntekoa, enemmän työtunteja. vähemmän tyhjää aikaa, enemmän mukavuuksia rahalla.
 
Mitä muuhun elämään tulee, niin sanoisin, että hitto että on tylsää.
tänään lepopäivä treeneistä, duunin jälkeen surffaa netissä. siis äärettömän tylsää :ROFLMAO:

Pitäskö kokeilla tavata joku uus nainen?
Se saattas piristää elämää.

edit: sitä näköjää ehotettii jo.
 
Pitäskö kokeilla tavata joku uus nainen?
Se saattas piristää elämää.

edit: sitä näköjää ehotettii jo.
ne o epäviehättäviä ja tanakoita, ei piristä

eksistentiaaliongelmani on omiani. siispä voin vain itse auttaa itseäni.
tosiaan toi, että on liikaa aikaa on yks ongelma, ja liian vähän oikeesti palleissa merkittävää tekemistä.
rahaa täytyy vaa puurtaa enempi.

enihau, tänään olis punttipäivä, istun justiinsa jalat pöydällä tässä, kahvia on juotu pari pannua päivän aikana, ja viimeinen kuppi kumottu justiinsa ku byrokratioita kattelin.

nyt tarttis sit vetää verkkarit päälle ja lähtee kuntosalille päin.

matkaa on julkisilla sellanen 25 min, ensin sellanen karvas kilometrin kävely bussipysäkille, ai että, on aika raakaa hommaa muuten toi itse menopaluu matka.

mutta kyllä meinaan lähteä, jahka tässä hetken oon istunu, ja eipähän ole sitä liikaa tyhjää aikaa tässä kun pakottaa ittensä sinne
 


Kirjoita vastaus...

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom