PTVGYM Jooel Vatanen

Osalle on yhä jäänyt epäselväksi, mikä "heitossa" on haitallista. Miksi sen kritisoiminen ei ole vain "mielensäpahoittamista"? Niinkuin täällä jotkut ovat ansiokkaasti selittäneet, tulee Vatanen sanoittaneeksi lyhyessä kommentissaan monenlaisia taustaoletuksia:

- "Kaikki puuhatkoon makuuhuoneissaan[,]mitä haluaa." Seksuaalisuus on muutakin kuin seksiä. Ketä saa pidellä kädestä, ketä saa juna-asemalla suudella hyvästiksi? Kenen perhe on oikeanlainen ja hyväksytty, kenen perhekokoonpanoa vierastetaan tai ei tunnusteta? Millaisia pareja saa näkyä mainoksissa tai kenen rakkaudesta elokuva voi kertoa? Kenet identiteettiä kuvaavia sanoja käytetään toisten alentamiseen?
- "Minä en ole sitä tuomitsemaan", mutta.
- "Kokeilkaa nyt ensin." Onko heterous sisäsyntyistä normaalia ja homous tietämättömyyttä, joka voi ollakin vain korjattavissa oleva virheluulo? Onko heterona oleminen toivotumpaa, jos ensin tulee kokeilla sitä ja tyytyä homouteen vasta, jos heterous ei miellyttänyt?
- "Luojan luomaa." Jos Luoja loi heterouden, niin kuka homouden loi? Onko homous luonnotonta, vaikka luonto tulvii esimerkkejä seksuaalisuuden moninaisuudesta? Se, että jokin asia on yleisempää kuin toinen, ei tee toisesta oikeampaa.

Mutta kun sananvapaus? Kyllä, jokaisella on sanomisen vapaus sekä vastuu sanomisistaan. Julkisuuden henkilöllä on lisäksi moraalinen velvoite sananvapautensa käyttämiseen, sillä hän käyttää vaikutusvaltaa. Vastuu kasvaa, kun kuulijakunta kasvaa. Vatasen omien sanojen mukaan hänen suurin seuraajaryhmänsä ovat nuoret. Etenkin sateenkaarinuoret ovat yhä nykyäänkin moninkertaisen itsemurhariskin alla. Myös osan väheksymää väkivallan uhkaa esiintyy yhä edelleen, mutta syrjivät ja väkivaltaiset asenteet elävät etenkin varjoissa, asenteissa ja pienissä teoissa. Eurobarometrin (2020) mukaan vain 80% suomalaisista on sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöille kuuluu samat oikeudet kuin majoriteetille. Sanat toisintavat ja luovat todellisuutta. Kertomalla, että "homo saa olla oman makuuhuoneensa salassa, mutta mieluummin ole Luojan luomalla tavalla hetero" tulee rikkoneeksi yhdenvertaisuutta vastaan ja toisintaneeksi syrjiviä asenteita. Se on rikkovaa ja vahingollista ja syrjityn ihmisryhmän polkemista. Se ei ole pikkuasia. Joko olet ihmisten yhdenvertaisuuden puolella tai sitten olet sitä vastaan.

Minua itseäni ihmetyttää Vatasen kommentoinnissa ja sen jälkeisessä vaikenemisessa seuraava asia: voisit käyttää sananvaltaasi kaikkien seuraajiesi auttamiseksi ja nuorten kasvurauhan vahvistamiseksi, miksi silti valitset käyttää sitä vahingollisesti?

Tuntuu että vedät aika syvällisiä johtopäätöksiä parin sekunnin lauseesta kysymyksessä, missä olisi pitänyt vastata tunnin puheella kaikkine osa-alueineen.


Tämä on juuri se mistä täällä vauhkotaan.
Ei kenelläkään täällä varmaan mitään homoja tai muitakaan erityisryhmiksi itseään tituleeraavia vastaan, mutta he itse tekevät asiasta kun asiasta tälläista draamaa ja se kun ketuttaa valtaväestöä.
Samaan aikaan nämä eritysryhmät haukkuva, nimittelevät, yleistävät takaisinpäin valtaväestöä.

Huvittavinta on se, että homot eivät ole edes mikään marginaaliryhmä. He ovat valtaväestöä. Tuntuu vaan, että haluavat olla esillä.



Että jos tällä viikolla kysyttäis pakkiksen väeltä: "mitä mieltä olet homoista", niin vastaus voisikin olla aivan toinen kun viimeviikolla.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Osalle on yhä jäänyt epäselväksi, jne. mussunmussun
Kenellekään ei jäänyt mikään epäselväksi KOSKA ketään ei vittuakaan oikeasti kiinnosta, ei niin Vatasen vastaus kun ei niin tuuren kimpoilut.
Vatanen on ainut joka tässä toimii niinkuin aikuiset, eli jatkaa eteenpäin. Me kaikki muut asiaa turhanpäiten pohtivat ollaan niitä lampaita, jotka nyt vatvoo samaa asiaa - aivan turhaan. Koska aivan vitun sama kuka veteli ja kuka mitä häh, niin asiat on niin että Vatanen sano näin ja tuure vetelee noin.
 
Osalle on yhä jäänyt epäselväksi, mikä "heitossa" on haitallista. Miksi sen kritisoiminen ei ole vain "mielensäpahoittamista"? Niinkuin täällä jotkut ovat ansiokkaasti selittäneet, tulee Vatanen sanoittaneeksi lyhyessä kommentissaan monenlaisia taustaoletuksia:

- "Kaikki puuhatkoon makuuhuoneissaan[,]mitä haluaa." Seksuaalisuus on muutakin kuin seksiä. Ketä saa pidellä kädestä, ketä saa juna-asemalla suudella hyvästiksi? Kenen perhe on oikeanlainen ja hyväksytty, kenen perhekokoonpanoa vierastetaan tai ei tunnusteta? Millaisia pareja saa näkyä mainoksissa tai kenen rakkaudesta elokuva voi kertoa? Kenet identiteettiä kuvaavia sanoja käytetään toisten alentamiseen?
- "Minä en ole sitä tuomitsemaan", mutta.
- "Kokeilkaa nyt ensin." Onko heterous sisäsyntyistä normaalia ja homous tietämättömyyttä, joka voi ollakin vain korjattavissa oleva virheluulo? Onko heterona oleminen toivotumpaa, jos ensin tulee kokeilla sitä ja tyytyä homouteen vasta, jos heterous ei miellyttänyt?
- "Luojan luomaa." Jos Luoja loi heterouden, niin kuka homouden loi? Onko homous luonnotonta, vaikka luonto tulvii esimerkkejä seksuaalisuuden moninaisuudesta? Se, että jokin asia on yleisempää kuin toinen, ei tee toisesta oikeampaa.

Mutta kun sananvapaus? Kyllä, jokaisella on sanomisen vapaus sekä vastuu sanomisistaan. Julkisuuden henkilöllä on lisäksi moraalinen velvoite sananvapautensa käyttämiseen, sillä hän käyttää vaikutusvaltaa. Vastuu kasvaa, kun kuulijakunta kasvaa. Vatasen omien sanojen mukaan hänen suurin seuraajaryhmänsä ovat nuoret. Etenkin sateenkaarinuoret ovat yhä nykyäänkin moninkertaisen itsemurhariskin alla. Myös osan väheksymää väkivallan uhkaa esiintyy yhä edelleen, mutta syrjivät ja väkivaltaiset asenteet elävät etenkin varjoissa, asenteissa ja pienissä teoissa. Eurobarometrin (2020) mukaan vain 80% suomalaisista on sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöille kuuluu samat oikeudet kuin majoriteetille. Sanat toisintavat ja luovat todellisuutta. Kertomalla, että "homo saa olla oman makuuhuoneensa salassa, mutta mieluummin ole Luojan luomalla tavalla hetero" tulee rikkoneeksi yhdenvertaisuutta vastaan ja toisintaneeksi syrjiviä asenteita. Se on rikkovaa ja vahingollista ja syrjityn ihmisryhmän polkemista. Se ei ole pikkuasia. Joko olet ihmisten yhdenvertaisuuden puolella tai sitten olet sitä vastaan.

Minua itseäni ihmetyttää Vatasen kommentoinnissa ja sen jälkeisessä vaikenemisessa seuraava asia: voisit käyttää sananvaltaasi kaikkien seuraajiesi auttamiseksi ja nuorten kasvurauhan vahvistamiseksi, miksi silti valitset käyttää sitä vahingollisesti?

Tervetuloa foorumille Tuure 🤔
 
Ihan kuin pakkiksella kukaan ei olisi koskaan sanonut mitään "viatonta heittoa", josta ei oltaisi käyty useamman sivun keskustelua, vedetty jyrkkiä oletuksia ja pahoitettu mieliä. 🙄
Tässä tapauksessa lausujat vain ovat valinneet tienata julkisuudella ja olla "vaikuttajia", joten keskustelu käydään myös julkisuudessa.
 
Mä pahoitin ainakin mieleni siitä, että kirjoitit sanan "kuulostaa" väärin. Suomen kieli rappioituu eikä ketään enää kiinnosta kielioppi. Nyt sä voit pahoittaa mielesi siitä, että joku kehtaa tulla valittamaan oikeinkirjoituksesta. Sit mä pahoitan mieleni siitä kun kieliopista mainitseminen on tabu mistä kaikki pahoittaa aina mielensä, koska eivät osaa itse kirjoittaa. Ja kohta on kaikilla paha mieli. Elämä tosiaan on vaikeaa.
Mä taas pahoitin mieleni, koska sun tekstissä on valtavasti pilkkuvirheitä. 😂
 
Ymmärrän, mistä toi Borelius & companyn negatiivinen fiilis tulee. Sitä en ymmärrä, että Borelius & co meuhkaavat asiaa niin paljon.

Eli ongelma on se, että kommenttillaan Vatanen antoi epäsuoran Trumpistisesti ymmärtää, että homous on virhe/sairasta, mutta ei se silti häntä haittaa. Sitten viittauksella, että jos homo kokeilisi teknisesti emätintä, saattaisi parantua. Tämä jälkimmäinen implisiittinen viittaus taas antaa Borelius & co:lle ajatuksen, että Vatanen ajattelee homojen olevan seksisentrisiä laukeamiskoneita ilman tunteita ja parantuminen mahdollistuisi teknisen stimulaatioesineen vaihtamisella ilman ajatuksia, koska luoja on suunnittelut emättimeen paremmat ominaisuudet peniksen kiihottamiseen ja laukeamiseen.
 
Kehä 3 ulkopuolella sitä tätä plaaplaa. Mitä Jyväskylässä ja Kuopiossa tapahtuu? Kaikki homot ja vegaanit kivitetään vai mitä?ite tunnen homoja ja vegaaneja ympäri suomen mutta niillä ei mitään ongelmaa. Ongelma tuntuu oleva netissä...
 
Joko olet ihmisten yhdenvertaisuuden puolella tai sitten olet sitä vastaan.

Tämä asenne, että joko olet puolesta tai vastaan, halki ja poikki ja pinoon ja puolikkaallakin väärällä sanalla olet sillä vastakkaisella puolella, on juuri se saatanan syöpä maailmassa, joka luo vastakkainasettelua, jyrkkiä rajalinjoja, tekee keskustelun mahdottomaksi ja pakottaa ihmiset poteroon jompaankumpaan päähän toimien loppujen lopuksi tasan tarkoitustaan vastaan.
 
Osalle on yhä jäänyt epäselväksi, mikä "heitossa" on haitallista. Miksi sen kritisoiminen ei ole vain "mielensäpahoittamista"? Niinkuin täällä jotkut ovat ansiokkaasti selittäneet, tulee Vatanen sanoittaneeksi lyhyessä kommentissaan monenlaisia taustaoletuksia:

- "Kaikki puuhatkoon makuuhuoneissaan[,]mitä haluaa." Seksuaalisuus on muutakin kuin seksiä. Ketä saa pidellä kädestä, ketä saa juna-asemalla suudella hyvästiksi? Kenen perhe on oikeanlainen ja hyväksytty, kenen perhekokoonpanoa vierastetaan tai ei tunnusteta? Millaisia pareja saa näkyä mainoksissa tai kenen rakkaudesta elokuva voi kertoa? Kenet identiteettiä kuvaavia sanoja käytetään toisten alentamiseen?
- "Minä en ole sitä tuomitsemaan", mutta.
- "Kokeilkaa nyt ensin." Onko heterous sisäsyntyistä normaalia ja homous tietämättömyyttä, joka voi ollakin vain korjattavissa oleva virheluulo? Onko heterona oleminen toivotumpaa, jos ensin tulee kokeilla sitä ja tyytyä homouteen vasta, jos heterous ei miellyttänyt?
- "Luojan luomaa." Jos Luoja loi heterouden, niin kuka homouden loi? Onko homous luonnotonta, vaikka luonto tulvii esimerkkejä seksuaalisuuden moninaisuudesta? Se, että jokin asia on yleisempää kuin toinen, ei tee toisesta oikeampaa.

Mutta kun sananvapaus? Kyllä, jokaisella on sanomisen vapaus sekä vastuu sanomisistaan. Julkisuuden henkilöllä on lisäksi moraalinen velvoite sananvapautensa käyttämiseen, sillä hän käyttää vaikutusvaltaa. Vastuu kasvaa, kun kuulijakunta kasvaa. Vatasen omien sanojen mukaan hänen suurin seuraajaryhmänsä ovat nuoret. Etenkin sateenkaarinuoret ovat yhä nykyäänkin moninkertaisen itsemurhariskin alla. Myös osan väheksymää väkivallan uhkaa esiintyy yhä edelleen, mutta syrjivät ja väkivaltaiset asenteet elävät etenkin varjoissa, asenteissa ja pienissä teoissa. Eurobarometrin (2020) mukaan vain 80% suomalaisista on sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöille kuuluu samat oikeudet kuin majoriteetille. Sanat toisintavat ja luovat todellisuutta. Kertomalla, että "homo saa olla oman makuuhuoneensa salassa, mutta mieluummin ole Luojan luomalla tavalla hetero" tulee rikkoneeksi yhdenvertaisuutta vastaan ja toisintaneeksi syrjiviä asenteita. Se on rikkovaa ja vahingollista ja syrjityn ihmisryhmän polkemista. Se ei ole pikkuasia. Joko olet ihmisten yhdenvertaisuuden puolella tai sitten olet sitä vastaan.

Minua itseäni ihmetyttää Vatasen kommentoinnissa ja sen jälkeisessä vaikenemisessa seuraava asia: voisit käyttää sananvaltaasi kaikkien seuraajiesi auttamiseksi ja nuorten kasvurauhan vahvistamiseksi, miksi silti valitset käyttää sitä vahingollisesti?
Hirveää syyllistämistä ja moralisointia alusta loppuun. Ja kaiken motiivina oli ilmeisesti saada yksi seurattu henkilö muuttamaan mieltään painostamalla/haukkumalla julkisesti ja sitä myötä ajamaan asiaanne. Kiukuttelemalla värvääminen failed.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tämä asenne, että joko olet puolesta tai vastaan, halki ja poikki ja pinoon ja puolikkaallakin väärällä sanalla olet sillä vastakkaisella puolella, on juuri se saatanan syöpä maailmassa, joka luo vastakkainasettelua, jyrkkiä rajalinjoja, tekee keskustelun mahdottomaksi ja pakottaa ihmiset poteroon jompaankumpaan päähän toimien loppujen lopuksi tasan tarkoitustaan vastaan.

Juuri näin. Oli aiheena sitten maahanmuutto, sukupuolivähemmistöt, koronaepidemian hoitaminen tai jalkapallo vai jääkiekko, pitäisi nykyään olla ehdottomasti yhtä mieltä. Kärjistettynä joko olet punaniskajunttipersuetnonationalistifasisti tai suvakkivegaaniliberaalivihermädättäjä. Mihin on jäänyt asioista keskustelu ja erilaisten näkemyksen kritisointi ilman suurta pahastumista puolin ja toisin?

Otan esille taas kerran Päivi Räsäsen. Joka kerta hänen ilmoittaessaan, että hänen mielestään avioliitto on miehen ja naisen välinen juttu, on joukkopahastuminen ja Twitter-älläkkä valmis. Mutta niin kauan, kun räsänen ei kiihota kansanryhmää vastaan tai yllytä muuten rikokseen, on hänellä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä. Mutta kun ei: sillä eihän noin voi vuonna 2020 sanoa.
 
Kiitos huolestanne, mutta ei kyse ole kiukusta tai moralismista. Kyse on siitä, että ihmisten tulee olla yhdenvertaisia paitsi lain edessä myös käytännössä. Tähän ei mahdu ajatus "ihmiset ovat samanarvoisia, mutta...".

Mielipiteenvapaus on arvokas ja jakamaton asia. Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen varjolla voi vähentää toisten ihmisarvoa. Meidän yleensäkin kannattaa olla varovaisia, kun oletamme toisten ihmisten kokemuksista jotain, usein kannattaa enemmän kuunnella, kuin toitottaa. Niin voi oppia näkemään myös omia etuoikeuksiaan.

Vatasen kommentti oli varmastikin vain ajattelematon heitto. Julkisuuden henkilön täytyy kuitenkin kestää se, että hänen sanomisiinsa tartutaan yksityiskohtaisestikin. Aina on sijaa oppia, jos oma ylpeys ei sitä estä.
 
Juuri näin. Oli aiheena sitten maahanmuutto, sukupuolivähemmistöt, koronaepidemian hoitaminen tai jalkapallo vai jääkiekko, pitäisi nykyään olla ehdottomasti yhtä mieltä. Kärjistettynä joko olet punaniskajunttipersuetnonationalistifasisti tai suvakkivegaaniliberaalivihermädättäjä.

Jep. Ja loppuviimeksi suvaitsevaisuuden pitäisi tarkoittaa sitä, että ollaan valmiita hyväksymään myös asioita ja ilmiöitä, joista ei itse varsinaisesti pidetä tai joita ei ymmärretä. Suurin osa ihmisistä vain ei kykene varsinaisesti ymmärtämään esim. seksuaalivähemmistöjä tai samaistumaan sellaisiin, koska ei itse kuulu niihin, eikä se ole mikään tietoinen valinta tai vihareaktio. Tällöinkin ihminen voi todeta, että olkoon itsekukin onnellinen omalla tavallaan ja samoilla oikeuksilla, ymmärsin minä sitä tai ei, ja suhtautua omassa elämässään ihmisiin ihmisinä. Nykyään tämä ei enää riitä, vaan kaikkea erilaisuutta pitäisi suorastaan ihailla sateenkaarilippua heiluttaen. Siihen minä en ainakaan pysty, koska en ymmärrä miten pelkkä homous tai muu poikkeavuus perinteisistä normeista tekisi kenestäkään sen hienompaa ihmistä, esim. ammattiuhriutuja Boeliuksesta josta saatu negatiivinen kuva vain kasvaa joka kerta, kun hänestä jotain lukee. Tässä se "puolesta tai vastaan"-asenne sitten voi työntää sinne vihaajien ja foobikoiden puolelle väkisin minutkin, joka en mielestäni vihaa tai pelkää ketään pelkän viiteryhmän takia enkä vastusta ihmisten tasavertaista kohtelua mitenkään.

Ja jottei tuota kommenttiani Boeliuksesta tulkittaisi minään latenttina vähemmistövihareaktiona, niin voin sanoa vastakkaisena esimerkkinä, että joka kerta kun olen lukenut juttuja Jere Nyströmistä, niin olen nostanut kuvitteellista hattuani ihailun merkiksi siitä, että nuori ihminen on rohkeasti ja avoimesti mitä on tekemättä siitä itsetarkoituksellista numeroa, tekee mitä haluaa, antaa turhien huuteluiden mennä korvasta sisään ja toisesta ulos ja sanoo tarvittaessa oikeasti asiattomiin kommentteihin suorat sanat vastaan ilman itkupotkuraivareita.
 
Valavuori livessä oli vieraana ex lätkänpelaaja sm tasolla joka on tullu ekana kaapista. Siinä oli monta aika hyvää pointtia mm. miks esim pride ois hyvä järjestää. Joona Puhakka muistaakseni jätkän nimi.

Ps. En ole ite ollu pridessa ja todnäk en koskaan menekkään.

Ja muuten, Monta hyvää pointtia ja keskustelua tullu muuten tässä keskustelussa(pakkotoistolla tarkotan) ''puolesta'' ja ''vastaan''.
 
Priden vois järjestää jossain K-18 paikassa ettei lapset nää. Muutenkin näen vähän huonona juttuna, että homoutta toitotetaan iloisena asiana, ikäänkuin se olisi sen iloisempaa kuin heterona oleminen. Sitten kymmeniä tuhansia seuraajia omaava kertoo ilosanomaa ja sitä seuraa 10 vuotiaasta ylöspäin olevat pojat, joille toitotetaan että se on hienoa ja ihan ok pussailla toisen pojan kanssa. Somessa on tyyppejä jotka pukee alle 10 vuotiasta poikaa tyttöjen vaatteisiin, ostaa barbeja leluiksi. Suomessa on väestörekisterissä Prinsessa nimisiä poikia ja mitä vittua, olkoot miten tahansa ok, mutta jos sulla on kikkeli, niin sä et prinsessa ole, piste.

Tossa ei mitään väärää ole jos syntyy vähän biologisesti kieroon ja kokee olevansa vastakkainen sukupuoli, mutta toi toitottaminen, pakottaminen ja muiden syyllistäminen on raskasta. Samaa tekee uskovaiset ja vegaanit. Kaikki on okei jos ei aleta pakottamaan kaikille.
 
Julkisuuden henkilön täytyy kuitenkin kestää se, että hänen sanomisiinsa tartutaan yksityiskohtaisestikin.
Tässä tapauksessa tosin sanomista ylianalysoitiin, eli tulkittiin rivien välistä ja laitettiin sanoja suuhun. Tuo "muiden makuuhuone" on vain helppo sanayhdistelmä mitä usein käytetään kun tästä aiheesta puhutaan, eikä sillä tarkoiteta sitä että kyseiset seksuaalivähemmistöön kuuluvat jotenkin pelkästään harrastaisi seksiä, eivätkä olisi kiinnostuneita mistään muusta. Noiden sanojen käyttämisestä herneet nenään vetäminen on ulkopuolisen näkökulmasta täysin ylireagointia. Sillä ei poljeta ihmisoikeuksia tai alenneta ihmisarvoa. Se on vain yksi tapa sanoa ettei homoseksiaalit häiritse. Ei vaan tunnu kelpaavan näille nillittäjille.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom