BB Johannes Loima

[jassoo7]

Sähkölle sanoisin ei koska siitä voi muisti mennä. Kaikki muu olisi ok kokeilla.
Masennuspilleriä mennyt jos millasta eikä mitään apua niistä ikinä, jopa pahoja haittoja oli joistakin.
Resurssit loppuu koska hoito on huonoa jolloin ihmisillä tilanteet kroonistuu ja vaikeutuu. Riittäisi raha paremmin yhteiskunnalla jos se perusterveydenhuolto toimisi kunnolla.

Kyllä ne resurssit loppuu rahaan. Kuntoutuminen on pitkä ja toipuminen on hyvin vaihtelevaa.

Tarvetta on liikaa. Ja siihen pitäisi puuttua jo ennen ettei näin syvää tarvetta tulisi.

Näitä on valitettavan paljon että on käyty koko hoito polku läpi ja muutaman vuoden päästä sitten omaisilla on kaikesta huolimatta mustaa päällä.

Todella vaikea aihe! Ja raskasta kantaa tuota taakkaa joka päivä harteillaan.

Mutta kannustan että ennen kun menee lääkäriin miettisi valmiiksi keinoja/ hoitoa mitä uskoisi siinä hetkessä tarvitsevansa. Se kertoo monesti jopa enemmän mitenkä syvällä ihminen on menossa koska kukaan jolla näitä ongelmia ei ole hyväksyy esim osastohoito jaksoa tms raskaampaa hoidon tarvetta ellei sille todella ole tarvetta. Laitetaan vaikka oma ketju pakkotoistolle tälle asialle jos ei jo ole.

johannekselle kevyet mullat.

 

[Larzan]

Olipa pysäyttävä uutinen. Osanotto läheisille.

Omasta kokemuksesta järkevän hoidon saanti vaatii kyllä usein sitä, että yksilö on siinä kunnossa, että jaksaa itse tehdä töitä avun eteen. Lääkäristä saa kyllä sen mielialalääkereseptin, mutta harvoin muuta. Kelan terapiaan saa kyllä tuen, mutta pitää olla ollut vähintään 3 kk hoitosuhde ja itse etsiä terapeutti, hakea lausunnot lääkäriltä jne. Kelan tukemana terapia on kohtuuhintaista työssä käyvälle riippuen tietysti kenet terapeutiksu vallitsee ja mistä. Kelan terapiaan saa kyllä kolme vuotta jos vaan on järkevä terapeutti ja lääkäri, jotka kirjoittaa välilausunnot. Nehän myöntää sen ensiksi vuodeksi ja sitten Max kaksi jatkovuotta. Kertojen määrä vuodessa riippuu lausunnoista paljonko katsotaan riittäväksi

 

[Wintikka]

Ensiksi RIP Johannes Loima!

Toiseksi julkisessa palvelussa on melko vaikeaa saada muuta apua kuin saikkua ja reseptejä. Yksityisellä kaikki rullaa paremmin. Itsellä kokemusta kummastakin ja yksityiseltä saanut aina apua. Tosin laskut maksaa työnantaja. Itse maksaen vois olla aika hikistä
Näin kärjistäen Suomessa saa julkiselta saa apua vasta, kun aamumetrossa lyö kirveellä jotain randomia naamaan. Sen jälkeen riittää kiinnostuneita yllin kyllin.

 

[Bådieinari]

Onko oikeasti näin vaikeaa saada hoitoa vai onko se niin että sitä ei haeta? Olen itsekin ollut masentunut ja olen hakenut apua ehkä 4-5 kertaa ja olen saanut sitä sekä julkiselta että yksityiseltä. Tärkeää on tehdä selväksi kuinka paha tilanne on. Mun kuva julkisesta puolesta on se että jos on erittäin kova tarve saada apua ja teet sen selväksi niin saat sitä mutta jos ei ole hätätilanne niin hommat edistyy melko hitaasti. En kuitenkaan kokenut että siitä olisi hyötyä ollut

 

[terdez]

Ssri-lääkkeet on tänä päivänä se, mitä ensimmäiseksi tarjotaan. Luojan kiitos pääsin niistä eroon. Itsellä ne kyllä auttoi pahimman yli, mutta kyllä se pidemmän päälle alkoi vituttaa kun päivät oli kaikki tasaista seiskaa. Joillakin ne toki voi toimia hyvinkin.

 

[Mike]

Saatana kun tuntuu pahalta tämä. En voi ymmärtää että en enää tätä hienoa miestä. Aina se iloinen oli kun nähtiin.

 

[Rantapallo]

Ssri-lääkkeet on tänä päivänä se, mitä ensimmäiseksi tarjotaan. Luojan kiitos pääsin niistä eroon. Itsellä ne kyllä auttoi pahimman yli, mutta kyllä se pidemmän päälle alkoi vituttaa kun päivät oli kaikki tasaista seiskaa. Joillakin ne toki voi toimia hyvinkin.

Itellä taas meni noilla yli ja sitten paloi hermokin melko helposti. Noista haitoista ollaan suomessa melko hiljaa.

 

[Sikabulkkari]

Viimeisimmissä postauksissa tuli onneksi ripaus todellisuutta. Tämä "Apua saa aina kun pyytää" on yksi niistä lauseista joka pitää sanoa näissä tilanteissa, mutta sillä on vain vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

Ystävätär sairasti bulimiaa ja hakia apua. Ensimmäinen tapaaminen lääkärin kanssa 6 viikkoa soitosta. Sai lääkkeet ja pääsi jonottamaan terapiaan. Lääkkeet teki niin hitaaksi että työkyky meni lähestulkoon kokonaan, joten piti ottaa yhteyttä lääkäriin. Lääkäri kirjoitti reseptin toiseen lääkkeeseen, ja siihen tuli allerginen reaktio jonka seurauksena naama turposi muodottomaksi. Tämän jälkeen loppui lääkkeiden syönti.

Ensimmäinen terapiakäynti oli 2,5kk lääkärin tapaamisesta. Ensimmäisen käynnin jälkeen hän sai seuraavan ajan 6viikon päähän. 2 viikkoa ennen toista käyntiä tuli soitto, että hoitava henkilö on vaihtanut työpaikkaa joten saat odottaa seuraavaa aikaa.

Siinä saa todellakin olla voimia että tuollaista rumbaa jaksaa, kun näin "terveenä" jo pelkkä ajatus vituttaa. Vuodesta toiseen maksetaan palveluista isompaa hintaa verojen muodossa, mutta samaan aikaan palvelujen laatu laskee. Vika ei ole alalla työskentelevien. Nämä ongelmat vaativat monessa tapauksessa vuosien aktiivista hoitoa ja hintalappu on iso.

Pelolla sitä miettii että mitä tulevaisuudessa on edessä kaiken tämän koronapaskan jälkiseurauksina, kun asiakkaiden määrä vain kasvaa, mutta resurssien määrä vain laskee.

 

[terdez]

Itellä taas meni noilla yli ja sitten paloi hermokin melko helposti. Noista haitoista ollaan suomessa melko hiljaa.

Järkyttävät vieroitusoireet tuli myös, tuntu jo siltä että pystyykö näistä pääsemään irti. Todella epätodellinen olo jotenkin oli pitkään.

 

[Sylverö]

Minä jonotin syksyllä 3,5 kk julkisen puolen psykiatrille. Tosin ei ollut ns akuutti tilanne itsellä, mutta kohtuuttoman pitkä aika odottaa kuitenkin. Harvoinpa asiat helpottuu kun avunsaanti pitkittyy.

 

[jassoo7]

Saatana kun tuntuu pahalta tämä. En voi ymmärtää että en enää tätä hienoa miestä. Aina se iloinen oli kun nähtiin.

Ystävän ja kaverinhan sä oot menettänyt! Tuntuu ja pitää tuntua. Siitä sen tietää kun se sattuu tosi paljon.

 

[Skile]

Vittu että voi jollakulla olla kusta päässä kun on kommentoinut Loiman toiseksi viimeiseen kuvaan "Ehkä ruumis sitten on paras versio Johanneksesta"

 

[Rantapallo]

Minä jonotin syksyllä 3,5 kk julkisen puolen psykiatrille. Tosin ei ollut ns akuutti tilanne itsellä, mutta kohtuuttoman pitkä aika odottaa kuitenkin. Harvoinpa asiat helpottuu kun avunsaanti pitkittyy.

Sepä se kun tilanne huononee on se itseään ruokkiva noidankehä, se pitäisi alkuunsa katkaista.
Esim itse koitin opiskella aikoinaan ja oli sellaset ahistukset että en pystyny menemään edes koko oppilaitokseen. Sain tsempattua itteni lääkäriin ja rehellisesti kaikki tiskiin tuumas vaan että katotaan kuukausi. Kuukauden päästä kykenin vielä sinne raahautumaan ja se sano että katotaan 3kk tule sitten uudestaan. En siis saanu saikkua,lääkitystä,terapiaa en mitään. Ei auttanut kun irtisanoutua oppilaitoksesta, opintotukientakaisinperinnät niskaan ja turhaan meneet opintolainat.
Vuosia myöhemmin luin ne sen tekemät tekstit ja se ei ollu edes kirjannu suurinta osaa mun oireista. Ite ui silloin niin syvällä ettei kyennyt parempaa vaatimaan sitä vaan totteli sitä lääkäriä.
Se on muiden aina helppo sanoa että hae sitä hoitoa ja vaadi sitä, mikäli ihmisen voimavarat on lopussa ei se siihen välttämättä kykene.

 

[jassoo7]

Sepä se kun tilanne huononee on se itseään ruokkiva noidankehä, se pitäisi alkuunsa katkaista.
Esim itse koitin opiskella aikoinaan ja oli sellaset ahistukset että en pystyny menemään edes koko oppilaitokseen. Sain tsempattua itteni lääkäriin ja rehellisesti kaikki tiskiin tuumas vaan että katotaan kuukausi. Kuukauden päästä kykenin vielä sinne raahautumaan ja se sano että katotaan 3kk tule sitten uudestaan. En siis saanu saikkua,lääkitystä,terapiaa en mitään. Ei auttanut kun irtisanoutua oppilaitoksesta, opintotukientakaisinperinnät niskaan ja turhaan meneet opintolainat.
Vuosia myöhemmin luin ne sen tekemät tekstit ja se ei ollu edes kirjannu suurinta osaa mun oireista. Ite ui silloin niin syvällä ettei kyennyt parempaa vaatimaan sitä vaan totteli sitä lääkäriä.
Se on muiden aina helppo sanoa että hae sitä hoitoa ja vaadi sitä, mikäli ihmisen voimavarat on lopussa ei se siihen välttämättä kykene.

Kyllähän se kielii ajan hengestä suorituspaineista, ulkonäköpaineista, kaikesta.

Ymmärrän hyvin että sitten kun on loppu niin on loppu. Sit ei jaksa mitään. Tämän tasoinen uupuminen ja masennus on vaan niin helvetin yleistä. Kaikki tekeminen on tavoitteellista jos aletaan miettimään kaikki. Ei enää ajatella että mikä tuntuu nyt hyvältä kun sitä ONNEAKIN tavoitellaan niska limassa. Jossain vaiheessa tämä yhteiskunnan stressi kupla puhkeaa. Ihan pelottaa ajatella mitä sitten.

 

[Brodo.Shaggins]

Onko oikeasti näin vaikeaa saada hoitoa vai onko se niin että sitä ei haeta?

Varmaan näin yleensä ottaen kyse on kummastakin. Mutuilisin, että ikävän tyypillinen ajatusmalli on se, että koetaan, ettei toivoa paremmasta ole, eikä siksi välttämättä edes haluta apua. Jos apua päädytään kuitenkin hakemaan, onko sitä sitten enää tarpeeksi voimavaroja siihen, että jaksaisi ajaa asiaansa tarpeeksi painokkaasti saadakseen kunnolla apua?

 

[Lehtinen]

Tuntuu epätodelliselta. Kyykättiin kimpassa vielä keskiviikkona. Torstaina naurettiin että vittu kun tuli koivet kipeeksi.

Lepää rauhassa.

 

[Bueno]

Vittu että voi jollakulla olla kusta päässä kun on kommentoinut Loiman toiseksi viimeiseen kuvaan "Ehkä ruumis sitten on paras versio Johanneksesta"

Sama henkilö kommentoinut törkyä myös Johanneksen pt-profiilin arvosteluihin facebookissa ja vielä nimellään. Sairasta.

Lepää rauhassa Johannes Loima

 

[Deleted member 137937]

Pysäyttävä uutinen, todella traagista. Osanottoni läheisille.

Sitten mielenterveyskeskusteluun: ite en ole hävennyt puhua mielialaongelmista ystäville ja avopuolisolle. Jos joku olisi sen kokenut jotenkin vastenmielisenä asiana, olisi se ollut heidän häpeänsä. Myös joillekin työkavereille olen puhunut terapiasta, kun asiasta on yleisellä tasolla keskusteltu. Työterveyden kautta olen saanut myös akuutisti hyvin apua ja nyttemmin psykoterapiaan päässyt samaa reittiä. Kova homma odotella psykiatriaikoja ja etsiä sopivaa terapeuttia, mutta voimavarat riitti ihan hyvin, varsinkin kun läheisiltä sai tukea. Prosessi olisi tietenkin hyvä aloittaa silloin, kun tiedostaa asioiden menossa huonoon suuntaan. Voi olla, että julkisen kautta tie olisi ollut kivisempi, mutta yhtään sellaista ihmistä (ystäviä, terveydenhuollon henkilökunta) ei ole tullut vastaan, joka olisi vähätellyt tilannettani.
Sitten jos ei omat resurssit riitä, on ainakin isommilla kaupungeilla avohuollon palveluita, joista saa ihan konkreettista apua Kela-papereiden täyttämistä varten ja varmasti auttavat terapeutin löytämisessäkin ja sähköpostien kirjoittamisessa, jos ei tiedä mitä niille terapeuteille voisi kirjoittaa.
Ja vielä, että ihan pelkkä asioista ääneen puhuminen on todella tärkeää ja tekee ihan helvetin hyvää. Myöntää itselleen ja muille, että raja on tullut vastaan ja tarvitsee apua.

 

[rai12]

Ensiksi RIP Johannes Loima!

Toiseksi julkisessa palvelussa on melko vaikeaa saada muuta apua kuin saikkua ja reseptejä. Yksityisellä kaikki rullaa paremmin. Itsellä kokemusta kummastakin ja yksityiseltä saanut aina apua. Tosin laskut maksaa työnantaja. Itse maksaen vois olla aika hikistä
Näin kärjistäen Suomessa saa julkiselta saa apua vasta, kun aamumetrossa lyö kirveellä jotain randomia naamaan. Sen jälkeen riittää kiinnostuneita yllin kyllin.

Se on juurikin näin:(itsellä oli todella vaikea elämäntilanne vuosia sitten ja jouduin hakeutumaan julkiselle puolelle päivystykseen jossa sain jutella 10min hoitajalle ja sen jälkeen kotiin,seuraavana päivänä sain tiedon että saan psykologille ajan 4viikon päästä.onneksi oli sukulaisia joille pystyi avautumaan ja asiat selvisi lopulta kun sain yksityiselle puolelle psykologin ajan.Julkisella puolella näihin akuutteihin hommiin ei oikein tunnu olevan resursseja.

 

[wnbkeho]

Itellä taas meni noilla yli ja sitten paloi hermokin melko helposti. Noista haitoista ollaan suomessa melko hiljaa.

Ssri-lääkkeet on tänä päivänä se, mitä ensimmäiseksi tarjotaan. Luojan kiitos pääsin niistä eroon. Itsellä ne kyllä auttoi pahimman yli, mutta kyllä se pidemmän päälle alkoi vituttaa kun päivät oli kaikki tasaista seiskaa. Joillakin ne toki voi toimia hyvinkin.

Pääsittekö helposti irti ssri lääkkeistä? Itse havainnut, että masennus palaa tietyn ajan jälkeen kun ajat lääkityksen nollille. Miettinyt, että menisikö se missä ajassa ohi, mutten ole kestänyt oloja ja aoittanut uudestaan.