Toimii toisaalta toisilla myös niin, että pitää huolen, ettei tee samoja virheitä kasvatuksessa kuin omat vanhemmat, mutta varmaan tuo sinun ajatelmasi on pääasiassa tosi
On kyllä ihan tahdonvoimalla mahdollista päättää, ettei tee samoja virheitä. Olen nähnyt semmoisia tapauksia paljonkin. Lopulta on kuitenkin täysin sokea monelle muulle suurellekin virheelle omassa kasvatuksessaan, jotka eivät välttämättä ole niin konkreettisia ja selviä, mutta joiden haitallisuus saattaa olla jopa suurempaa kuin ne, mitä tunnistat.
On esimerkikisi yksinkertaista päättää, että vaikka minua lyötiin, niin minä en tule lyömään lapsiani. Ei ole kuitenkaan ollenkaan yksinkertaista päättää, että minä tulen kunnioittamaan ja rakastamaan lapsiani jos ei ole juurikaan käsitystä siitä, millaista on olla kunnioittava ja rakastava toista ihmistä kohtaan.
Olen myös nähnyt paljon alkoholisti perheen lapsia, jotka ovat päättäneet, että eivät tule juomaan. Kuitenkin he lopulta löytävät itsensä juomasta, koska tunteiden käsittelyyn ei ole saanut vanhemmilta muuta esimerkkiä kuin addiktiot.
Pakko myöntää, etten ymmärrä näitä "parempi vanhempi omalle itselleen" ja "sisäinen lapsi" systeemejä.
En myöskään ymmärrä sitä, että kun minun vanhempani eivät minua "rakastaneet", kannustaneet tai mitä tahansa, niin miksi minusta olisi pitänyt tulla itseeni luottamaton ja jollain tavalla huonompi tai hylkiö.
Saati huono vanhempi, se olisi kaikkein oudointa. Tietäisin, miten minua kohdeltiin kaltoin, mutten osaisi välttää itse tekeväni niin. Äärimmäisen hämmentävää.
En voisi koskaan "ulkoistaa" vanhemmuuteni puutteita vanhemmilleni. Olen heitä tuhannesti parempi vanhempi ihan kaikilla mittareilla.
En ihmettele, että tuntuu hämmentävältä. Vaatii jonkin verran perehtymistä asiaan ja silloinkin käsitteet "sisäinen lapsi" ja "vanhemmuus omalle itselleen" voivat tuntua aluksi aika typeriltä, mutta lopulta ne kuvaavat aika hyvin siitä, mistä on kyse.
Vanhemmillamme oli vastuu meistä silloin kuin olemme lapsia. Nyt kun olemme aikuisia, vastuu toiminnastamme on täysin meille itsellämme. Siten myös vastuu puutteistamme vanhemmuudessamme on täysin meillä itsellämme.
Usein ymmärryksen lisääntyessä herää voimakas katkeruuden sävyttämä viha, jolloin syytämme omia vanhempiamme ongelmistamme. Itsellänikin oli tämä vaihe kun tajusin miten rakkaudetonta meno lapsuuden kodissa olikaan ollut. Vaikka lapsena tuntui äärimmäisen pahalta, niin minulle se meno oli normaalia, koska en ollut muuta nähnyt. Ja koska se oli normaalia, niin syy pahaan olooni oli siksi pakko olla minussa itsessäni.
Et ymmärrä? Eli et ymmärrä sitä, että jos vanhemmat eivät lastaan rakasta, kannusta, tai mitä tahansa, se saattaa johtaa traumatisoitumiseen. Eikä se tarkoita sitä, että toimit samoin kuin vanhempasi, mutta se näkyy ihmisen toiminnassa/tunnetaidoissa. Kiintymyssuhdehäiriöistä puhutaan ja sieltä syntyy esim. narsismi. Osaat siis välttää vanhempiesi virheet, mutta omilla traumoillasi, joita et tunnista, vaikutat lastesi kasvuun. Ei ne sunkaan vanhemmat varmaankaan ajattele itsestään, että oltiinpa huonoja vanhempia, kun ei niitä omia ongelmia tunnisteta.
Hyvin kirjoitettu. Juuri tätä tarkoitan.
