Itsensä kehittäminen ja sen eri tekniikat?!

Täytyy sanoa, että itselläni on ollut todella huono itseluottamus jo useita vuosia. Ei vain oikein jaksa luottaa, että homma onnistuisi. Urheilussa varsinkin, kun halua olisi treenata, mutta sitten kun miettii, niin ei usko että sinne huipulle enää pääsisi. Ja sitten se innostus lopahtaa.

Tänään kävin aika extempore juoksemassa lenkin sitten muutamaan vuoteen ja 2 kilsaa pääsin. Kyllä hävettävän huono tulos oli, vaikka paukkuja olisi ollut juosta vähän pidemmällekkin. Hyvää mieltä tuosta ei tullut

Salilla kävin sen kaksi vuotta todella ahkerasti 3 kertaa viikkoon, mutta kun tuloksia ei alkanut tulla, niin sitten lopetin treenaamisen. Sitten vajaan vuoden tauon jälkeen aloitin uudestaan ja oli äärimmäisen kova motivaatio treenata, mutta tuloksia ei hirveästi tullut ja lopulta nekin vähät tulokset alkoivat huonontua. Nykyään itseäni ei saisi salille vaikka maksettaisi. Joskus oli kausia, jolloin ei olisi mitenkään malttanut lopettaa treenaamista.

Tuonne kuntotreeniketjuun jo kirjoittelinkin aiemmin. En vain luota lainkaan siihen, että vaikka 20 vuotta treenaisin, niin missään vaiheessa itselläni olisi niin kovaa kuntoa kuin haen. Vanhemmiten se kehittyminen alkaa heiketä, vaikka treenivuosia olisikin edessä.

Monesti sitä käyttää syinä aina sitä, että potentiaalisia treenivuosia on jäänyt jo todella paljon taakse, lahjakkuutta ja geenejä ei ole, jne. Monesti kun katsoo noita oikeasti kovakuntoisia treenaajia, niin kaikilla on treenitaustaa pienestä pitäen ja monesti saattaapi ne geenitkin olla kohdillaan. Sitten itselläni menee se motivaatio täysin. En kykene itse samaan. Tavoite on olla paljon korkeammalla kuin niillä tyypeillä, mutta ei vain onnistu.

Sitä vain ajattelee, että täysin turhaan alkaa tekemään mitään, koska lopussa, kun en ole siinä pisteessä, mihin tähtäsin, olen pahasti epäonnistunut. En saavuttanutkaan sitä, mitä hain. Ärsyttää, kun moni aina sanoo, että voit onnistua missä vain, tai kaikki on sinulle mahdollista. Jokainen kuitenkin tietää, ettei se vain ole mahdollista. Suomessa olisi 5 milj. presidenttiä, kun tuolla ajattelutavalla jokainen olisi juuri tarpeeksi hyvä. Ei se vain mene niin.

Myös kateus on omalla kohdallani erittäin kova. Navy Seal-sotilaat, kovimmat crossfittaajat, jne. Kun itsestä ei ole sinne ja joistakin muista on, niin iskee vain kateus. Sitten menee se kaikki motivaatio mihinkään treenaamiseen. Ei vain enää jaksa. Kun itse haluaisi pystyä samaan, mutta kun ei auta.

Toiset pääsee nistimään Osama Bin Ladenia, toiset ovat paskakuskeja. Aika karua.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
J88 sanoi:
Täytyy sanoa, että itselläni on ollut todella huono itseluottamus jo useita vuosia. Ei vain oikein jaksa luottaa, että homma onnistuisi. Urheilussa varsinkin, kun halua olisi treenata, mutta sitten kun miettii, niin ei usko että sinne huipulle enää pääsisi. Ja sitten se innostus lopahtaa.

Tänään kävin aika extempore juoksemassa lenkin sitten muutamaan vuoteen ja 2 kilsaa pääsin. Kyllä hävettävän huono tulos oli, vaikka paukkuja olisi ollut juosta vähän pidemmällekkin. Hyvää mieltä tuosta ei tullut

Salilla kävin sen kaksi vuotta todella ahkerasti 3 kertaa viikkoon, mutta kun tuloksia ei alkanut tulla, niin sitten lopetin treenaamisen. Sitten vajaan vuoden tauon jälkeen aloitin uudestaan ja oli äärimmäisen kova motivaatio treenata, mutta tuloksia ei hirveästi tullut ja lopulta nekin vähät tulokset alkoivat huonontua. Nykyään itseäni ei saisi salille vaikka maksettaisi. Joskus oli kausia, jolloin ei olisi mitenkään malttanut lopettaa treenaamista.

Tuonne kuntotreeniketjuun jo kirjoittelinkin aiemmin. En vain luota lainkaan siihen, että vaikka 20 vuotta treenaisin, niin missään vaiheessa itselläni olisi niin kovaa kuntoa kuin haen. Vanhemmiten se kehittyminen alkaa heiketä, vaikka treenivuosia olisikin edessä.

Monesti sitä käyttää syinä aina sitä, että potentiaalisia treenivuosia on jäänyt jo todella paljon taakse, lahjakkuutta ja geenejä ei ole, jne. Monesti kun katsoo noita oikeasti kovakuntoisia treenaajia, niin kaikilla on treenitaustaa pienestä pitäen ja monesti saattaapi ne geenitkin olla kohdillaan. Sitten itselläni menee se motivaatio täysin. En kykene itse samaan. Tavoite on olla paljon korkeammalla kuin niillä tyypeillä, mutta ei vain onnistu.

Sitä vain ajattelee, että täysin turhaan alkaa tekemään mitään, koska lopussa, kun en ole siinä pisteessä, mihin tähtäsin, olen pahasti epäonnistunut. En saavuttanutkaan sitä, mitä hain. Ärsyttää, kun moni aina sanoo, että voit onnistua missä vain, tai kaikki on sinulle mahdollista. Jokainen kuitenkin tietää, ettei se vain ole mahdollista. Suomessa olisi 5 milj. presidenttiä, kun tuolla ajattelutavalla jokainen olisi juuri tarpeeksi hyvä. Ei se vain mene niin.

Myös kateus on omalla kohdallani erittäin kova. Navy Seal-sotilaat, kovimmat crossfittaajat, jne. Kun itsestä ei ole sinne ja joistakin muista on, niin iskee vain kateus. Sitten menee se kaikki motivaatio mihinkään treenaamiseen. Ei vain enää jaksa. Kun itse haluaisi pystyä samaan, mutta kun ei auta.

Toiset pääsee nistimään Osama Bin Ladenia, toiset ovat paskakuskeja. Aika karua.
Click to expand...

Voihan sitä noinkin ajatella elämässä. Jotkut syntyy sokeina ja jotkut halvaantuvat kaulasta alaspäin. Se että osaa nauttia omasta elämästä ja pienistä asioista on tärkeämpää kuin minkään tavoitteen saavuttaminen. Jokainen kuolee ja elää ainutkertaisen elämän. Jos oppii olemaan kiitollinen siitä, että voi joka aamu nousta terveenä sängystä on elämä jo aika mukavaa.
 
J88 sanoi:
Täytyy sanoa, että itselläni on ollut todella huono itseluottamus jo useita vuosia. Ei vain oikein jaksa luottaa, että homma onnistuisi. Urheilussa varsinkin, kun halua olisi treenata, mutta sitten kun miettii, niin ei usko että sinne huipulle enää pääsisi. Ja sitten se innostus lopahtaa.

Tänään kävin aika extempore juoksemassa lenkin sitten muutamaan vuoteen ja 2 kilsaa pääsin. Kyllä hävettävän huono tulos oli, vaikka paukkuja olisi ollut juosta vähän pidemmällekkin. Hyvää mieltä tuosta ei tullut

Salilla kävin sen kaksi vuotta todella ahkerasti 3 kertaa viikkoon, mutta kun tuloksia ei alkanut tulla, niin sitten lopetin treenaamisen. Sitten vajaan vuoden tauon jälkeen aloitin uudestaan ja oli äärimmäisen kova motivaatio treenata, mutta tuloksia ei hirveästi tullut ja lopulta nekin vähät tulokset alkoivat huonontua. Nykyään itseäni ei saisi salille vaikka maksettaisi. Joskus oli kausia, jolloin ei olisi mitenkään malttanut lopettaa treenaamista.

Tuonne kuntotreeniketjuun jo kirjoittelinkin aiemmin. En vain luota lainkaan siihen, että vaikka 20 vuotta treenaisin, niin missään vaiheessa itselläni olisi niin kovaa kuntoa kuin haen. Vanhemmiten se kehittyminen alkaa heiketä, vaikka treenivuosia olisikin edessä.

Monesti sitä käyttää syinä aina sitä, että potentiaalisia treenivuosia on jäänyt jo todella paljon taakse, lahjakkuutta ja geenejä ei ole, jne. Monesti kun katsoo noita oikeasti kovakuntoisia treenaajia, niin kaikilla on treenitaustaa pienestä pitäen ja monesti saattaapi ne geenitkin olla kohdillaan. Sitten itselläni menee se motivaatio täysin. En kykene itse samaan. Tavoite on olla paljon korkeammalla kuin niillä tyypeillä, mutta ei vain onnistu.
Click to expand...


En tiedä, että miten olet kehittynyt tuossa ajassa ja miten olet treenannut/syönyt/levännyt ja mikä on mennyt pieleen sitten treeneissäsi. Mutta itse huomasin reilun vuoden treenaamisen jälkeen sen, että oma kehitykseni oli erittäin surkeaa ja olin vieläkin tikkuna ja suht alipainoinen ainakin omasta mielestäni ja kävin salilla koko ajan ja todella ahkerasti, mutta päin persettä treenasin. Tottakai jotakin kehitystä oli hieman tullut, mutta tämä omasta mielestään epäonnistuminen motivoi minua miettimään ja opiskelemaan asiasta enemmän, jonka seurauksena olen sitten kehittynytkin paljon paremmin tässä viime aikoina sillä tavoin, että olen sen huomannut omaan silmään. Myös muiden ihmisten positiiviset kommentit luovat mielihyvää ja motivaatiota treenata lisää, mutta myös negatiiviset kommentit tuovat tätä samaa ja mahdollistavat kehitystä jokaisessa asiassa.

Ihmiset pystyvät reagoimaan eritavalla eri tapahtumiin, ja osaavat miettiä, että mikä meni pieleen ja haluaako yrittää vieläkin jollakin muulla tavalla ennen kuin heittää pyyhkeen kehään. Itse en ole koskaan haaveillut mistään kilpatason bodaamisesta ja olen tehnyt tätä touhua itseni takia ja saanut tästä sen verran mielihyvää, että en lopettaisi salilla käyntiä ja muita treenejä sen takia, jos kehitys alkaa hieman tökkimään vaan tekisin muutoksia jotka mahdollistaisivat kehityksen onnistumisen.
 
Minusta urheilussa jne. ei pidä miettiä sitä lopputulosta vaan itse tekemistä. Sun pitää tykätä treenaamisesta eikä siitä lopputuloksesta. J88 puhui Crossfitistä, niin jos katsoo vaikka sen Mikko Salon dokkarin, niin se mies rakastaa sitä treenaamista ja se menestys on vain plussaa. Se äijä kävisi samalla tavalla salilla vaikka olisi nobody. Ei sitä pidä miettiä että "olisipa maailman paras" vaan että olipa kiva käydä treeneissä... Muutenhan sinä et tykkää siitä Crossfitistä tms. vaan siitä maineesta ja rispektistä josta alan paras nauttii. Sä haluat olla se alfauros jota kaikki kunnioittaa etkä harrastaa lajia.
 
Qvistus sanoi:
Elämään pätee samat termodynamiikan lait kuin kaikkeen muuhunkin: epäjärjestys lisääntyy spontaanisti, mutta järjestyksen luomiseen tarvitaan energiaa. Elämässä tämä tarkoittaa, että jos asioiden antaa mennä perseelleen, ne menevät, mutta jos niitä haluaa parantaa, täytyy nähdä vaivaa. Elämä on eteenpäin vievä voima. Sen ansiosta emme enää lillu bakteereina lätäkössä, vaan voimme vaikka kiivetä puuhun niinkuin apinat tai vaikka kirjoittaa kirjan niistä apinoista, tai ihan mitä haluamme. Me olemme tässä, koska miljoonat sukupolvet ennen meitä, aina sammakkoeläimistä lähtien, ovat menestyneet luonnonvalinnassa. Heikommat yksilöt ovat joutuneet isompien sammakoiden suihin, mutta me olemme jäljellä. Menestyminen ei ole mikään luonnonoikku, vaan väistämätön seuraus, jos vain nostaa perseensä sohvasta ja tekee jotain unelmiensa eteen.
Click to expand...

Erittäin hyvä postaus. Kaikkea ei voi kuitenkaan perustella termodynamiikan laeilla.. Joskus elämässä tulee semmosia asioita, jolloin henkinen kipu muuttuu fyysiseksi tai toisinpäin.
Toisin sanoen, jotkut ovat herkempiä kuin toiset...
 
j88, minkä takia kaikkien pitäisi olla presidenttejä, rikkaita tai voittaa aina? Sun filosofian mukaan mitään ei kannata yrittää, jos ei ole paras. Jos kaikki urheilijat ajattelisi noin, niin olisi aika tylsä seurata urheilua, koska ei olisi yhtäkään kilpailijaa. Menestyksellä en tarkoita pelkästään ulkoista menestystä, kuten rahaa, vaan sitä, että jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja tehdä mielekkäitä juttuja - olla onnellinen.

Paskoja juttuja tapahtuu elämässä: piano voi tippua taivaalta niskaan tai voi joutua mummolauman tallomaksi. Toiset luovuttaa jo alussa ja toiset ei luovuta ikinä. Jos on ikinä pelannut pokeria tai backgammonia tietää, että täytyy uskaltaa ottaa riskejä, jos haluaa voittaa.
 
Kahden vuoden treenillä ei kehitystä tapahtunut juuri lainkaan. Monesti oli aina sen verran voimat pois, ettei treeni vain luistanut. Tulokset junnasivat paikallaan aina siten, että jollain ajanjaksolla tulokset nousivat jonkun verran, mutta sitten putosivat taas vähitellen alaspäin. Kevyen viikon kun piti, niin oltiin aina lähtötilanteessa.

Monesti sitten aloitti aina uudelleen ja uudelleen tuon treenaamisen uudestaan seuraavalla kerralla, mutta sama toistui aina. Lopulta sitten löin hanskat tiskiin ja totesin, ettei ole minun lajini. En ole salille sen jälkeen mennyt kirveelläkään, söi sen verran itseä.

Tunnistan itseni kyllä erittäin herkäksi ihmiseksi. Kun joku sitten menee pieleen tai ei suunnitelmien mukaan ainakaan, niin kyllä helposti luovutan aika äkkiä. Ei vain voi mitään. Olen yrittänyt parantaa sitä paljon, mutta kai se kuuluu luonteeseen. Toiset menevät sisulla vaikka läpi harmaan kiven, kun taas joku lopettaa heti.
 
^^ Ei sun pakko ole salilla käydä. Voihan olla, että jostain syystä geenisi ovat sellaiset ettei liha kerrassaan tartu. Jotkut vaan ei ole fyysisesti lahjakkaita. Kuitenkin suht kevyellä liikunnalla pysyy terveenä ja hyvännäköisenäkin (tälläkin palstalla tuhannesti todettu ettei niillä lihaksilla naista saa), joten jos a) salilla käynti ei maistu niin treenaamisen lopettaminen on vaan hyvä juttu.

Tuosta herkkänahkaisuudesta on sanottava, että koska käytännössä vastoinkäymisiä tulee, on vaan kyettävä kestämään ne. Itsehän en oikein kestä, ja se aiheuttaakin ongelmia. Mun ratkaisu on ollut jonkin verran työstää asiaa ja opettaa itseni sietämään ja toisaalta taas tavoitella ahkerasti elämää, joka miellyttäisi. "Kaikki on mahdollista" settihän ei ole rationaalista, mutta kovin laskelmoivakin kaveri voi hyötyä tuollaisesta ajattelusta. Esim. itse en vaan voi olla uskovainen koska vuosia kestänyt asioiden analysointi on johtanut siihen ettei siinä jumalatouhussa vaan kerrassaan näe päätä eikä häntää, mutta tästä huolimatta mulla on sydämessä ikään kuin aina paikka Jeesukselle ja vaikka Muhamedille. Samoin en näe väitettä "kaikki on mahdollista" sinänsä pätevänä, mutta tietoisena psyykkaamisen tehosta voin ihan tietoisesti antaa moiselle ajatukselle sijaa päässäni. Se ei mahdollista kaikkea, mutta tekee minusta kykenevemmän.

Vaikka treenikin on aiheuttanut vitutusta, niin viime vuosien aikana suurimmat surut ovat johtuneet aivan tuhottoman vahvasta "asennevammasta" ja siitä seuranneesta eristäytymisestä. Kun oma asenne on niin saatanan jäykkä ja erilainen kuin muilla, jää herkästi yksin. Mutta tosiaan, työstän asiaa siinä määrin minkä koen hyödylliseksi ja toisaalta laitan voimavarani siihen, että pääsisin elämässä eteenpäin. Nyt vihdoin ihan vituiksi menneiden kouluvuosien jälkeen olen saanut vähän tatsia elämään ja tiedossa on töitä ja sen sellasta.

Mulla ittelläni on vahva kiinnostuksen kohde, sanotaanko nyt noin yleensä että viihdebisnes + musan tuotanto. N. 11 vuotiaana alotin säveltämisen ja jo sillon olin 24/7 koneella väsäämässä biisejä. Into oli mieletön eikä muuta maailmaa nähnytkään. Väliin on mahtunut kaikenlaista, mutta eteenpäin on menty taidoissa. Pyöritän syntikkaa ihan pro-tasoisesti. Kuitenkin kun välillä elämä heitteli ja vitutti äärimmäisesti, meni inspiraatio vittuun ja kokeilunhalun tilalle tuli vaan himo menestykseen ja rikkauksiin. Sinänsä järkevää, että tällaisella asenteella olis helpompaa jos olis miljoona takataskussa. Kuitenkin, ei tuollaiseen tavoitteeseen voi päästä ellei saa takaisin sitä kokeilunhalua, sillä vaikka pop-musiikkia parjataankin sen laskelmoidun luonteensa tähden, niin sanokaa mun sanoneen, et pysty pyöräyttämään biisiä Billboardin ykkössijalle ilman valtaisaa, todella ainutlaatuista luovuutta. Se taitokin mitä siihen vaaditaan on niin korkeatasoista, että ilman kiinnostusta, sitä lapsenmielistä kokeilunhalua, ei vaan jaksa opetella. Joskus dollarin kuvat silmissä yiritin tehdä hittimusaa, ja alkoi tulla negatiivista palautetta. Ihan paskaltahan se kuulosti. Muutama kuukausi meni ja sitten iski burnout.

Varmaan meni jo ihan ohi aiheesta, no ihan sama. Tulihan lätistyä jotakin :)
 
Tännehän on tullut paljon keskustelua, ja hyviä linkkejä :)! Joitakin olen jo ehtinyt katsoa, mutta lisää katson kunhan aika antaa periksi.

Minulla on semmoinen ongelma, että mielialani vaihtelee yllättävän paljon... Kun katson jonkun dokumentin positiivisesta ajattelusta, niin tulen todella hyvälle tuulelle, mutta sitten kun rupean jostain syystä miettimään ihmissuhdeongelmiani niin tavallaan masennun taas ja tulee tosi paska fiilis..

The law of attractionin mukaan positiivinen ajattelu tuo elämään positiivisia asioita, ja vuorostaan negatiivinen ajattelu negatiivisia asioita. Uskon pitkälti tähän filosofiaan. Jos ajattelen negatiivisesti, niin se näkyy minusta ulospäin, näytän tympääntyneeltä, en ole kovinkaan sosiaalinen jne. Haluaisin kuitenkin olla positiivinen. Voisiko joku neuvoa, että mitä pitää tehdä kun ns. paskaa tulee niskaan? Mitenkä kääntää ne negatiiviset ajatukset helpoiten positiiviseks? Tuntuu että pitäydyn vaan siinä negatiivisessa ajattelussa, ja en saa sitä helposti käännettyä. Haluaisin oppia tekniikoita, kuinka pystyisin kääntämään ne negatiiviset ajatukset positiivisiksi, ja ajattelemaan entistä useammin positiivisesti, vaikka aina ei niin hyvin menisikään :)!
 
Leuat_on_elämä sanoi:
Haluaisin kuitenkin olla positiivinen. Voisiko joku neuvoa, että mitä pitää tehdä kun ns. paskaa tulee niskaan? Mitenkä kääntää ne negatiiviset ajatukset helpoiten positiiviseks? Tuntuu että pitäydyn vaan siinä negatiivisessa ajattelussa, ja en saa sitä helposti käännettyä. Haluaisin oppia tekniikoita, kuinka pystyisin kääntämään ne negatiiviset ajatukset positiivisiksi, ja ajattelemaan entistä useammin positiivisesti, vaikka aina ei niin hyvin menisikään :)!
Click to expand...

Miettimällä positiivisia asioita juuri itsestä ja kaikesta mitä sinulla on ja kaikesta mitä voit tehdä tuo postiviisen fiiliksin aivan varmasti. Myös kaikki tulevaisuuden suunnitelmat, tai vaikka eri asioiden odottamiset ja haaveilut tuovat positiivistä elämänhalua. Älä mieti turhia, vaikeita tai sellasia asioita mitä sinulla ei ole, ja jotka tuovat sinulle ahdistusta. Jos ihmissuhde asiasi tuovat sinulle ahdistusta niin älä mieti niitä liikaa tai tee siitä niin suurta asiaa itsellesi. Jos mietit niin mieti asiaa järkevästi ja sillä tavoin, että mitä voisit tehdä toisin, tai millä tavalla voisit tehdä asiat jotta pystyisit parantamaan tämän ongelman. Mutta turha epäonnistumisien vetvominen päässä saa aivan varmasti paskan fiiliksen jokaiselle ja ei tee hyvää itsetunnolle. Mieti niitä onnistumisiasi ja sitä miten voisit onnistua ja parantaa asioita joihin et ole täysin tyytyväinen. Kaikkea paskaa mitä niskaan tippuu välillä ei voi kääntää oikein mitenkään positiiviseksi esim. läheisten menettäminen, tai vakavat sairaudet. Mutta onhan niitä ihmisiä, joilla on todettu jokin vakava sairaus ja elävät viimeisiä elinvuosiaan paljon onnillisempana ja elämästä enemmän nauttien kuin moni muu terve ihminen.. Joitakin asioita ei vain osaa arvostaa ennen kuin huomaa, että sitä ei enään ole.
 
Leuat_on_elämä sanoi:
The law of attractionin mukaan positiivinen ajattelu tuo elämään positiivisia asioita, ja vuorostaan negatiivinen ajattelu negatiivisia asioita. Uskon pitkälti tähän filosofiaan. Jos ajattelen negatiivisesti, niin se näkyy minusta ulospäin, näytän tympääntyneeltä, en ole kovinkaan sosiaalinen jne. Haluaisin kuitenkin olla positiivinen. Voisiko joku neuvoa, että mitä pitää tehdä kun ns. paskaa tulee niskaan? Mitenkä kääntää ne negatiiviset ajatukset helpoiten positiiviseks? Tuntuu että pitäydyn vaan siinä negatiivisessa ajattelussa, ja en saa sitä helposti käännettyä.
Click to expand...

Kuulostaa niin tutulta, itse painiskelin pitkään samojen asioiden kanssa. Pohdin ja pyörittelin kaikkia mahdollisia asioita ja jämähdin murehtimaan negatiivisia juttuja mikä vei mielialan maihin.

Onneksi satuin lukemaan tämän kirjan:
http://www.amazon.com/You-Can-Happy-Matter-What/dp/1577315685

- Tärkeitä oivalluksia itselle oli, että kaikki fiilikset syntyy omien ajatusten seurauksena. Ei voi siis tulla 'low mood' ellei ensin itse ole ajatellu jotain negatiivista.

- Negatiivisia asioita ei kannata turhaan miettiä.

- Olosuhteet ei vaikuta mielialaan, vaan se mitä me niistä ajatellaan.

- Huonolla tuulella ei pidä tehdä tärkeitä päätöksiä eikä yrittää löytää ratkaisuja kun ajatus ei kulje kunnolla, vaikka se yleensä aina tuntuu siltä.

Tässä lyhyesti kirjan sisältöä:
http://affordable-health-cures.com/wp-content/uploads/2010/11/You-Can-Be-Happy.pdf

Hiukan kirja sortuu jenkkimäiseen hehkutukseen, mutta niin moni palanen loksahti itsellä ainakin kohdalleen kirjaa lukiessa, ettei se häirinnyt. Pitäisikin itse asiassa aloittaa neljäs lukukerta..
 
Leuat_on_elämä sanoi:
Tällä hetkellä itse katselen The Secret nimistä dokumenttia, jonka monet varmaan ovat nähneetkin. http://www.youtube.com/watch?v=_b1GKGWJbE8 tuossa ensimmäiset 20 minuuttia siitä. Tosi hyvältä vaikuttaa :)!
Click to expand...

Katsoin tämän pätkän ja sama idea ja asia kuin tuossa em. You Can Be Happy No Matter What -kirjassa (ja monessa postissa tässä threadissa). Joillekin toimii hyvin tuollainen "kun keksin The Secreting niin sain 4,5 miljoonan mansionin", ja "kun et ajattele postilaatikolle mennessä laskuja niin niitä ei myöskään tule", mutta nuo ei oikein istu omaan järkeilyyn noin kärjistettynä. Käytännössähän se menee niin, että laskuja kyllä tulee, mutta niiden murehtiminen ei auta mitään, ja kun ajattelee positiivisesti ja oikein niin laskun löytyminen postilaatikosta ei hetkauta mieltä huonompaan suuntaan yhtään.
Mutta hyvää settiä tuo videokin, ei siinä mikään.
 
Tuossa tuli tänään mietittyä sitä, että kenelle urheilu ja liikunta ylipäätään sopii. Siis siinä mielessä, että saisi niitä kovia tuloksia, pääsisi huipulle, jne.

Yksi asia mikä varmasti merkkaa, ovat nuo testosteronitasot. Itsellä esim. nuo ovat aikas alhaalla, varmasti vaikuttaa tuohon, ettei omalla punttisalitreenillä sitä tulosta vain tule. Harvemmin näkee, että joku kova nostaja on vaikka naismainen, omaa todella vähän testosteronitasoja, jne.

Salon Mikko on hyvä esimerkki. Kun kaveria katselee ihan ylipäätään, niin aikas karskin näköinen äijä on ihan kokonaisuudessaan.

Kun ottaa vertailuun vaikka jotkut yliopistonörtit, jolla on päässä silmälasit ja finnejä paljon, niin vaikeaa kuvitella, että niistä ketään hirveästi kehittyisi kovallakaan treenillä. Itse en miehisiä asioita hirveästi osaa tehdä tai hallitse edes. Kuulun aika lailla tuohon silmälasit ja finnit-osastoon.

Olen kiinnostunut aika paljon runoudesta ja olen aika taiteellinen ihminen. Mietinkin joskus, että onko ylipäätään se treenaaminen se oma juttu. Siis halua ja motivaatio on edelleen, mutta ei oikein omasta mielestäni sovi kuvaan. Kovat voimailumiehet, Navy Seal-sotilaat, ym. ovat kaikki aika lailla äijämäisiä.

Eli ehkä haen sitä treeniä kokonaan väärästä paikasta.
 
J88 sanoi:
Yksi asia mikä varmasti merkkaa, ovat nuo testosteronitasot. Itsellä esim. nuo ovat aikas alhaalla, varmasti vaikuttaa tuohon, ettei omalla punttisalitreenillä sitä tulosta vain tule. Harvemmin näkee, että joku kova nostaja on vaikka naismainen, omaa todella vähän testosteronitasoja, jne.
Click to expand...

Hommaa muija!
;)

Ota huomioon että juurikin se kova treenaaminen, jota nuo ihailemasi "kovat nostajat" tod. näk harrastavat, nostaa testotasoja.

Ei ne navy sealitkaan olis sellaisia körmyjä jos ne liikunnan sijaan harrastaisivat runonlausuntaa.. Oli geenit mitkä tahansa.
 
stanton sanoi:
Hommaa muija!
;)

Ota huomioon että juurikin se kova treenaaminen, jota nuo ihailemasi "kovat nostajat" tod. näk harrastavat, nostaa testotasoja.

Ei ne navy sealitkaan olis sellaisia körmyjä jos ne liikunnan sijaan harrastaisivat runonlausuntaa.. Oli geenit mitkä tahansa.
Click to expand...

Totta, mutta aina kun noita oikeasti kovia tekijöitä katsoo, niin kyllähän ne jo ylipäätään aika miehisiä ovat. Valmiiksi monella saattaa olla jo kovat testosteronitasot, joten helpompaahan tuo on.

Aiemmassa ketjussa kerroinkin jo eräästä tutusta, joka jo ala-asteella oli muita runsaasti rotevampi. Kaverilla ei läskiä ollut, mutta ruumiinrakenne poikkesi muista jo aika vahvasti. Nyt tuo tyyppi on itseäni vuoden nuorempi ja tekee 120 kilolla penkissä sarjaa aika kevyesti. Onhan kaveri treenannutkin, mutta valmiiksi on jo todella hyvä pohja. Kaveri on 190 pitkä, läskiä ei juuri yhtään, mutta keho on todella vahvan näköinen jo muutenkin. Eli kyllähän tuolla on aika paljon merkitystä.

Sen takia mietinkin, että onko tuo treenaaminen ylipäätään se oma juttu. Tuossa runoilussa itsellä olisi vain paljon enemmän annettavaa, kun kerran sitä pohjaakin on jo valmiiksi. En ikinä ole tuota harrastanut, mutta pohja on jo valmiina aika vahvana. On vain todella vaikea kuvitella itseäni mitään voimailulajia tai crossfittiä harrastamaan, niitä harrastaa aika lailla erilaiset tyypit.

Voi olla että se johtuu huonosta itsetunnostakin, mutta eipä kukaan ole minua koskaan minään miehisenä pitänyt. Aika lailla olen saanut kuulla juttuja naismaisesta ulkonäöstä, tunteellisuudesta, herkkyydestä, liiallisesta kiltteydestä, jne. Senpä takia varmasti sitten asenne onkin tällainen. Ei oikein kiinnosta olla mikään tuollainen, vaan kova mieshenkilö. Treenata haluaisi, mutta ne vahvuudet on ihan jossain muualla, esim. juuri tuossa runoudessa.
 
Ei helvetti jokaiseen ketjuunko sinä tuota samaa suollat :lol2:

Turhaan pohdit onko treenaaminen sinun juttusi. Voin säästää aikaasi ja sanoa että ei ole. Sinun juttusi on netissä jossittelu. Siinä voit kehittyä todella hyväksi, nimittäin pohjat on jo vähintään EM-tasoa.

edit:
En ole niin tarkkaan noita sinun posteja lueskellut yleensä sen ensimmäisen rivin jälkeen, joten kysyn että oletko koskaan käynyt siellä salilla?
Samahan se on harrastatko runoilua vaiko kehonrakennusta ammattilaistasolla. Pääasia että itse tykkää siitä mitä tekee. Ei kehonrakentajiakaan olisi ollenkaan jos valtaväestön mielipiteitä pitäisi kuunnella harrastuksen valinnassa.
Ihmettelen vaan kun kirjotat jatkuvasti tuota diipadaapaa hyvistä pohjista ja testosteronitasoista.
Mikä on sitten mielestäsi se hyvä ikä aloittaa kuntosaliharjoittelu? Kymmenvuotiaana ei voi enää aloittaa kun toiset on vempuloineet hauisreeniä jo viisivuotiaana?

Oikeasti jos tuo hyvän pohjan puuttuminen on noin ylitsepääsemätön asia, niin ethän sinä voi tehdä elämässä juuri mitään.
 
Vaikeina hetkinä sanon monasti itselleni: "Vitun luuseri kusipää, etkö tosiaan selviä näin pienistä jutuista? Luovutatko vitun velliperse? Nyyhnyyh, joo on vaikeeta muka, mieti esim pappaas, ja ime nyt vittu munaa pelle ja mee vaikka lenkille". Ja toimii aina 100%:sti! Saa viä lenkkiin hyvää buustia, kun lähtee vihasena, ja sit miettii kuitenki et täähän tekee mulle kaikinpuolin hyvää. Ja olo on usein hyvä sen jälkeen, vaikkei hirveen pitkää lenkkiä tekiskään. Usein sitä alkaa duunaa jotakin, ihan sama mitä, kun huomaa et vitutus masennus tms alkaa puskee, ikään kuin kieltäs kokonaan sen. Nykyään osaan välttää ne melke kokonaan. Sen ansiosta pystyn paremmin kehittyyn esim musiikissa, kun ei tarvi kelata et oonks mä nyt paska vai vitun hyvä, soittaa vaan, ja kas kummaa sitähän kehittyy. Ajattelemalla oppii oleen ajattelematta, jos haluaa, se on ainaki mua auttanu. Ihmiset kehittyis varmasti enemmän, jos vaan TEKEE jotain eikä jää synkistelee.
 
Itse olen monella tapaa sellainen henkilö, etten saa nautintoa itse liikuntasuorituksesta. Esim. vaikka kävisin lenkillä useinkin, ja kunto paranisi, niin tuo ei tuo sellaista hienoa fiilistä lainkaan. Koska siinä kunnossa ei ole oikein mitään ihmeellistä, sen voi saavuttaa kuka hyvänsä.

Salilla kun kävin, niin penkkiä aloin tekemään 40:llä kilolla. Sitten kun sain 60, niin eipä se miltään tuntunut. 60 kiloa ei ole mielestäni mikään ihmeellinen tulos. Moni vetää 80 kiloa ihan ilman treeniäkin. Moni tuntee hienoa fiilistä siitä, kun tulokset nousee, mutta itse en.

Salilla kävin reilu 2 vuotta, mutta ei ole oma juttu. Hinku salille on kova, mutta ei ole se oma juttu. Tulokset eivät hirveästi nousseet, vaikka treenasin kuin hullu.

Itsellä vain on oleellisia asioita nuo geenit ja lahjakkuus esimerkiksi. Se on aina tuloksista pois, jos ei ole lahjakkuutta tai geenejä. Runoiluun taas itsellä on aika paljonkin lahjakkuutta, kun muutenkin olen aika taiteellinen. Pohjaa on tuohon tekemiseen paljon enemmän kuin esim. salilla käymiseen. Eivät kaikki ihmiset ole luonnostaan taiteellisia tai runoihmisiä, jos ei omaa taiteellisia lahjoja, niin on vaikeaa myöskään olla sellainen. Itse taas en ole harjoitellut mitään taidetta, mutta huomaan, että potentiaalia on todella paljon.

Eri asia sitten on, että kiinnostaako tuo hirveästi.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom