Ilosanomaa aamutreenistä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PerSo
  • Aloitettu Aloitettu
Liityttävä aamutreenien puolesta puhujien joukkoon..
Nytten mahdollisuus käydä aamusin treenaamassa, kun en työelämässä tällähetkellä..aikasemmin oli vaikeeta toteuttaa aikaseen töihin menon takia, mutta nytten nautittava mahdollisuudesta 06:00 olla salin ovenkahvassa kiinni. Tuon kyllä itekkin huomannut, että iltapalalla iso vaikutus aamutreeniin. Aamu alkaa aina usealla kupilla kahvia ja iso kulho puuroa mehukeitolla. Lämmittelyyn nykyään panostanut ja treenin aikana vähän hiilaria ja amonohappo drinkkiä mistä tuntunut olevan huomattavaa hyötyä. Tosin voi olla ihan päänsisäinen juttu noiden juomien kanssa, mutta hällä väliä kunhan treeni kulkee.

Energiatasot ja muutenkin treenin kulku ja fiilis aivan eri asteella verrattuna, kun joutuu ruuhka aikaan työn väsyttämänä 16-17 maissa menemään treenaamaan.
 
Tämä on ehdottomasti paras herätysliike ikinä.

Vasta puolisentoista viikkoa on tullut heräiltyä aikaistetusti, muttei ole ollut ollenkaan univaikeuksia jotka tavallisesti vaivaavat viikoittain. Hienoa jos resepti onkin näin yksinkertainen. Paha tuntumasta oikeasti sanoa mitään, kun kaksi kertaa olen vasta ehtinyt vetää kropan läpi.
 
Mitä erityis piirteitä aamutreenissä pitäisi ottaa huomioon? aion tulevana viikolla yhtenäpäivänä käydä lenkillä aamulla ja toisena salilla. 50min varaan aikaa itse harjoitteluun. Töihin pitäää lähteä noin klo 06.30. Nukkumaan menen noin klo 23.00. Paljon on tarpeeksi unta? onko mitään hyötyä 20min päiväunista?
mites aamupala, riittäskö joku banaani malto smoothie? kun aamulla lähtee liikenteeseen itsestäni tuntuu aina puutuneelta
kankealta, kait siihen tarvitsee suuret lämmöt ja lihastten herättelyt. mikä olisi parasta?

Yritän tehdä aikaa lisää iltapäivällle, kotona muija ja lapsia. Käyn jo kolme kertaa viikossa karatessa mutta haluisihan sitä vähän enemmän vielä tehdä, jos kävisi aamuisin ei tarvitsisi viedä aikaa pois perheenparista.

Kysymyksenä vielä miten itse harjoittelet aamusta?
 
Mitä erityis piirteitä aamutreenissä pitäisi ottaa huomioon? aion tulevana viikolla yhtenäpäivänä käydä lenkillä aamulla ja toisena salilla. 50min varaan aikaa itse harjoitteluun. Töihin pitäää lähteä noin klo 06.30. Nukkumaan menen noin klo 23.00. Paljon on tarpeeksi unta? onko mitään hyötyä 20min päiväunista?
mites aamupala, riittäskö joku banaani malto smoothie? kun aamulla lähtee liikenteeseen itsestäni tuntuu aina puutuneelta
kankealta, kait siihen tarvitsee suuret lämmöt ja lihastten herättelyt. mikä olisi parasta?

Yritän tehdä aikaa lisää iltapäivällle, kotona muija ja lapsia. Käyn jo kolme kertaa viikossa karatessa mutta haluisihan sitä vähän enemmän vielä tehdä, jos kävisi aamuisin ei tarvitsisi viedä aikaa pois perheenparista.

Kysymyksenä vielä miten itse harjoittelet aamusta?

Ite treenaan pääsääntösesti aina aamusin ennen töitä. Treenit alotan noin klo 6 ja lopetan 6.45 - 7.00.
Ite pidän aamupalaa tärkeempänä kunnollista iltapalaa. Ite saatan vetää jopa 150-200g hiilaria illalla.
Aamulla en syö mitään ja treenin aikana aminoja. Joskus seassa hiilaria. Palkkaria harvoin vedän, vaan töissä syön jotain kevyttä ja sitte kunnon lounas klo 10-11.
Viikonloppusin sitten treenit hieman myöhemmin.
Nii ja omat aamutreenit on pelkästään punttia. Aerobiset ollu muutenki tosi vähissä viime aikoina.
 
Illalla hiilaria ja aamulla joku brodejuoma ja vaikka se banaani. MItä vaan millä ei tule paha olo. Treeniaika max tunti. Ainakin itsellä loppuu virta jos treeni venyy. Aamusin tosin ei helposti edes veny kun on sali melko tyhjä.
 
Toi on kyllä iso plussa, että salilla on hyvin tilaa.
Pääsee tekemää supereita yms. vuorosarjoja todella hyvin.
Ite oon muutenki sellanen aamuvirkku, että aamusalilla on virtaakin paljon paremmin ku iltapäivällä.
 
Aamutreenit on hieno asia. Käyn ma ja to salilla 8-10 välillä, kun työt alkaa myöhemmin. Ei sitten oikein muinakaan päivinä osaa kovin myöhään käydä. Tai no monesti kyllä tule käytyä, mutta aamulla tuntuu vain kulkevan treeni parhaiten. Välillä käynyt jopa ennen kasia, jos on.oikein tiukka aikataulu viikolla.

Hyviä puolia:
- Energinen olo koko päivän. Aamulenkki tai muuten muu kuin voimaharjoittelu saa mut väsyneeksi, mutta tunti voimailua ennen työpäivää toimii mahtavana energiapiikkinä.
- Töiden jälkeen aikaa perheen kanssa.
- Salilla tilaa. Hyvällä omallatunnolla voi varata parikin suorituspaikkaa, kun on yksin paikalla.
- Saa kuunnella radiosta mitä haluaa

Huonoja puolia:
- Ei varmistajia, mutta melko pieni miinus kun varmistusraudat löytyy.
- Yön jälkeen vettä joutuu laskemaan hanasta valehtelematta 5min ennen kuin sieltä tulee juomalämpöistä.
 
Itse treenaan aina aamuisin. Käyn salilla joka toinen päivä, eli myös viikonloppuisin treenaan aamuisin. Minulle aamutreeni ajoittuu klo 5-8 aikaan yleensä. Illalla syön kunnon iltapalan ja aamullakin pyrin syömään esim. mysliä ja rahkaa tms. Juon aina aamuisin 2 lasillista omenamehua, mistä saa hyvin hiilaria. Lisäksi pähkinöitä. Mitään ongelmia ei ole jaksamisen kanssa, vaikka joskus treenit kestää lähes 2 tuntia. Aamuherätykseen 2-3 kpl 100 mg kofeiinitabletteja. Lepopäivien aamuina 1 kpl ja muuten ei kahvia tai muuta kofeiinia ollenkaan. Lisäksi L-Glutamiinia 10 grammaa ja kreatiinia 5 grammaa heti aamun alkuun. Hyvin toimii! :D Meidän salilla on aamuisin lähes poikkeuksetta porukkaa, mutta juuri sopivasti. Mukava treenata hyvällä porukalla.
 
Oli kyllä mukavaa käydä aamulenkillä ennen töitä, aamupalaksi vedin desin kaurahiutaleita mustikoiden ja jugurtin kanssa , ei ollu kyllä yhtää liikaa. Jaksoin hyvin eikä ruvennut edes vatsaa vääntämään juostessa. Työ päivä meni ihan lentäen kun oli niin paljon energiaa. Toisena aamuna kun kävin salilla aamusta oli kyllä niin vetelä päivä sen jälkeen. Tietenkin suurin syy on siinä etten punttia ole tehnyt puoleen vuoteen, kouristelee vieläkin rintalihaksia näin 2pv jälkeen :confused: Hyvin mennyt siis ainakin ensimmäinen viikko.
 
Sama täällä, aamuihmisiä ollaan. Toimii kyllä erittäin hyvin ainakin itsellä tuo aamutreeni. Kehityksestä nyt en enempää osaa sanoa mutta ainakin fiilis on hyvä koko päivän. Salilla käyn siis joka päivä. Viikonloppuisin tulee sitten tehtyä vähän pidempiä treenejä (myöskin aamulla samaan aikaan).
Kello soi (harvemmin kerkii soida) 4:25 ja siitä lähden käytännössä suoraan salille (perillä n. 4:40). Treeni loppuu klo: 5:45 jolloin kerkiän hyvin 7:00 töihin.
 
Aamutreenin puolestapuhuja täälläkin. Arkisin tulee mentyä jumpille siinä 5aikaan (herätys siinä 03:45-04:00), siellä semmonen +-tunti ja sit pikapyörähys kotona ja töihin. Viikonloppusin aika pitkälti samat setit, tosin ehkä vähän pidempään tulee reenailtua. Nukkumaan tulee mentyä oikeastaan joka päivä siinä 20:00 nurkilla. Ja joka päivä tulee itekkin käytyä.
Mun on pakko syödä aamupala ennen treeniä, muuten tuntuu että puhti loppuu vaikka juonkin aminoja+vitargoa treenin aikana.
Päivällä jos meinaa mennä jumpille niin menee kyllä suunnitelmat lähestulkoon aina uusiks. Niin paljon jengiä ettei oikeen mitään pääse tekemään :D Senkin takia aamutreenit for the win.
 
Melkein 3 vuotta aamusalia harrastaneena, mutta nyt salinvaihdoksen ja aikataulumuutosten johdosta seka-aikoihin joutuneena, en enää osaa sanoa...
Aiemmin vannoin aamusalin nimeen, nyt olen huomannut että illalla saan enemmän tehoja treeniin.

Ehkä aamusali on parempi painonhallintaan...
 
Tänään koitin ensimmäistä kertaa aamutreeniä uudella salilla. Heräsin siis 05:00 ja salilla jo 05:15. Ajattelin että rauhassa saa treenailla tuohon aikaan. Mitä vielä, pukkarissa toistakymmentä äijää ja salin puolella muutama lisää :D Saman verran porukkaa kun maanantaina klo 18:00 kun kävin uuteen saliin tekemässä sopparin ja tutustumassa. Henkilökunta sano vielä että pahin ruuhka-aika on nyt.
Tosi hyvin sujui treenit, paremmin kuin iltasella töiden jälkeen. Mutta kyllä vähän yllätti se ihmisten määrä tuohon aikaan salilla. Piti jonottaa laitteisiin :D
 
Joku puolisen vuotta sitten onnistuin muokkaamaan unirytmiä niin, että kerkeää ennen töitä salille aamupäivällä. Eka viikko oli aika kamalaa silmät puoliummessa ja uloke otsassa, mutta sen jälkeen treenit on sujunut vähintäänkin yhtä hyvin kuin illalla. Kroppa (ja pää) ei oo vielä töissä juoksemisesta ja hyötypyöräilystä rasittuneet ja maha on mukavasti täynnä aamupalaa. Treenit pysyy myös intensiivisinä, kun ei oo turhaa aikaa jäädä haahuilemaan ja persustaan kuvailemaan (ainakaan kovin usein). Ennen töitä täytyy vaan ehtiä vetäistä kunnon safka, niin endorfiinipöhnässä asiakaspalvelun tasokin on ihan siedettävä.

Heh, en tosin ihan aamuyöllä siellä salilla oo, yleensä 8.30 aikaisintaan...
 
Salivaihdon jälkeen olen päässyt treenaamaan aamuisin ennen töitä ja on kyllä paremmat treenit kuin illalla. Aamulla keskittymiskyky on parempi ja tilaa on enemmän, pystyy tekemään enemmän supersarjoja. Nykyisen salin ovi aukeaa 05, itse olen paikalla kuudelta. Vanhan salin ovi aukesi 6.30, siellä oli aina porukkaa jonossa odottamassa oven aukeamista ja treenit jäi usein vähän kesken kun pitää kuitenkin vielä käydä pesulla, laittaa vähän meikkiä naamaan ja ajaa töihin. Yritän käydä kerran-pari viikossa aamusalilla. Aamusaleilu vaatii kyllä silti sen 6,5-7h unta ihan kuin muinakin öinä, muuten ei toimi.
 
Itsekin on nyt vuoden päivät tullut treenailtua lähes pelkästään aamuisin. Alkuun se oli vaikeaa ja voimatasotkin laahasivat noin 10% ip treenejä alempana, mutta se kyllä ajan kanssa tasaantui ja nykyään aamutreenin pystyy vetämään niin kuin minkä tahansa treenin. Omalla kohdalla puhutaan vielä äärimmäisen aamu-unisesta tapauksesta, mutta jotenkin sitä vaan sopeutui ja nykyään ei ole enää ongelmia herätä siinä viiden pintaan ja lähteä puoli kuudelta salille.

Oma protokolla safkojen suhteen on seuraava: ei aamupalaa, mutta treenin aikana intra, jossa n. 40g maltoa. Heraa treenin jälkeen ja kun kerkeän käymään vielä himassakin ennen duuniin lähtöä, niin siellä sitten kaurahiutaleita n. 100g + protskut. Ihan hyvin toimii ja tuo intra hiilareilla höystettynä tuntuu pitävän hyvin energiatasot tasaisena koko treenin ajan eikä näläntunnekaan vaivaa.
 
Back
Ylös Bottom