Hyväksytkö ulkonäkösi sellaisena kuin se on?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mopsy80
  • Aloitettu Aloitettu
Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Oon kriiseillyt. Jotkut t-paidat kiristää pikkuhiljaa siihen malliin että lihaksikkaan sijaan tunnen itseni pulleaksi (ja mähän en oo, enkä tuu koskaan olemaan, ampiaisvyötäröinen kroppani mallin takia). Pelkään että kaikki mahdolliset lisäkilot menee suoraan vyötäröön, jos sellasia tulee. Ja tosiaan, pelkään perseen kasvavan niin paljon että en enää mahdu mihinkään mun omistamiin housuihin (niitä on enää neljät muutenkin...). Reidet on leventyneet. Kropassa alkaa olla muotoja, ja se tuntuu kummalliselta kun on tottunu olemaan laiha ja muodoton. Kääk! -_-
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Kyllä täällä on muitakin epävarmoja! Mä olen ennen ollut myös aika tiimalasi. On ollut tissiä ja persettä ja reittä.. Nyt lopetin joulukussa e-pillerien syönnin ja samaan aikaan aloitin urheilemisen ahkerammin. Paino tullut pari kiloa alas, ei enää mielialan heilahtelujavatsalihakset alkaneet hahmottua, selkään paljon ja kauttaaltaan kaikkialle tullut lihaksia lisää.. MUTTA. multa lähti samalla myös tissit. Jostain DD-E-kupista B-C kokoiseksi. Se syö omatuntoa ja paljon. Poikaystävä sanonut että olen muuten timmimpi ja rasvaahan siis on kehosta lähtenyt, mutta miksi juuri niistä :'( Pahinta se kun sekä mies- että naispuoliset kaverit ja sukulaiset huomanneet ja huomauttaneet niistä myös.. Valintoja valintoja, nyt vain on vähän epävarmuus että jatkaakko liikkumista näin paljon vai mitä tehdä. Jossain takaraivossa et viimeistään sitten kun alkaa lapsia hankkia niin ainakin raskauden ajaksi saa taas tissit takaisin :'D
 
MUTTA. multa lähti samalla myös tissit. Jostain DD-E-kupista B-C kokoiseksi. Se syö omatuntoa ja paljon. Poikaystävä sanonut että olen muuten timmimpi ja rasvaahan siis on kehosta lähtenyt, mutta miksi juuri niistä :'( Pahinta se kun sekä mies- että naispuoliset kaverit ja sukulaiset huomanneet ja huomauttaneet niistä myös.. Valintoja valintoja, nyt vain on vähän epävarmuus että jatkaakko liikkumista näin paljon vai mitä tehdä.

Minä olen päättänyt korvata tissit sitäkin herkullisemman näköisellä kyykkypepulla ;) Viimeksi pari viikkoa sitten kuulin portaissa takanani kulkeneelta kaverimieheltä: "mankki... sulla on muuten aika hyvä peppu" :D

Mutta joo, on kriiseilty ja paljon aikanaan. Sain äidiltä perintönä vinksallaan olleet hampaat ja kieron leuan, mutta ne on jo korjattu. Tällä oli erittäin suuri vaikutus itsetuntooni, sillä "väkäleuka"-nimitykset olivat syöpyneet selkärankaan saakka kouluaikoina. Saliharrastuskin on tuonut lisää itsetuntoa ja olen paljon enemmän sinut kehoni kanssa nyt kuin 20kg hoikempana. Malliltani olen varmaan A, lanteita on reippaasti, mutta hartiat on pitänyt rakentaa :) Ei näy sixpackit, mutta en kyllä osaa enää itseäni hävetä vaatteilla tai ilman. Minä tykkään itsestäni. Jos en jollekin kelpaa, en olisi halunnutkaan.
 
Onhan nuita komplekseja vaikka minkälaisia mahtunut omaankin elämään. Mullakin perinteinen laihuuden ihannointi vaihtu jossai vaiheessa patin kasvattamiseen jota tulee toteutettua välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Oon pyrkiny muokkaamaan kaikkea muokattavissa olevaa jotta olisin niihin tyytyväinen. Omilla keinoilla on menty tähän saakka mutta tulevaisuudessa olisi tarkoitus mennä jonkin verran pidemmälle. Asiat joihin taas ei pysty vaikuttamaan olen pyrkinyt hyväksymään, vaikka korpeaahan tämä pitkä selkä&lyhyet sääret-kombo harva se päivä :D
Onneksi on korkokengät.
Mun mielestä on typerää rypeä huonossa olossaan mikäli sille olisi jotain tehtävissä. Tee sitä mikä tekee sinut tyytyväiseksi. Toisille riittää ehostaminen, toiset hikoaa salilla ja toiset leikkelee ihteesä. Mikään keino ei mielestäni ole väärä, kunhan se ei muodostu pakkomielteeksi.
 
Zone-sarja -42%
Nyt vielä aikuisenakin olen kuullut joiltakin satunnaisilta miehiltä että "oot kyllä ihan nätti, mut vähä liian levee perse siulla kyllä on."

Anteeks, mutta miten te annatte ihmisten puhua teille noin?? :o Multa tulee sivallus salamana takaisin, jos joku mulle tollasta sanoo. On sanottu ja monesti, mutta aina olen ollut edes sen verran itseeni tyytyväinen, ettei mun ulkonäköä saa kukaan tulla arvostelemaan, enkä siitä itseeni ota. Mietin vaan, että olipa tuokin mulkku.

Niin kuin jo sanoin, olen aina ollut ihan tyytyväinen itseeni kaikin puolin. Nykyään monien vastoinkäymisten myötä itsetunto on laskenut ja oon vähemmän tyytyväinen ja se harmittaa mua paljon. Mutta nyt olen tiedostanut sen ja koitan pikku hiljaa rakennella sitä takaisin, ja eiköhän sitten seuraavien onnistumisten myötä olla pian entisessä kuosissa. :) Saliharrastus on auttanut tähän paljon.
Nyt vaan kaikki mimmit, ruvetkaa arvostamaan itseänne edes sen verran, ettette anna toisten ihmisten, varsinkaan miesten, viedä teidän omaa ylpeyttä itsestänne! Ne on rumia ihmisiä ne, jotka toisia tulevat arvostelemaan, eivätkä tajua sen seurauksia. Seuraavalla kerralla pistätte takaisin! ;)
 
Kyllä sitä joskus jotain kriisinpoikasta ilmaantuu, niinkuin eilen sovituskopissa. :D Mä en oikeestaan tiennyt että mulla olis takamuksessa selluliittia, mutta sovituskopin peili kertoi muuta. Jäi sinä päivänä sipsit ostamatta, vaikka mies yritti sellasia ehdottaa. :P Toisaalta, luonnonvalossa en oo huomannut tosiaan mitään (eikä mieskään ole), joten voin kai unohtaa koko asian. Aika hyvin oon sinut kroppani kanssa, varsinkin kun oon alkanut nostelee painoja, vaikka ei se mikään täydellinen olekaan.


Jos mä kriiseilen, kriiseilen aivan samasta asiasta ja samassa paikassa: Pukkari on pahin! :lol2:
Luulis et nekin osais kaupoissa hommata sinne mielistelevät valot: Asiakas näyttää hyvältä-> enemmän kauppaa. :D

Mitä itse kriiseilykysymykseen tulee kokonaisuutena, joskus joo.

Ennen kriiseilin rintojen koosta, korjasin asian, joten ei tarvi nykyään stressata. Kaikki tällänen naisellinen hömpötys kuten kampaajalla käynti/hiusten värjäys aiheuttaa stressiä, joten päätin n. 3v sitten etten värjää enään hiuksia. Tää on mun oma väri joten pakkohan sen on mulle sopia parhaiten, right? :D
Muistakaan naisten turhista hömpötyksistä en stressaa kuten kynsien lakkaus, meikkaus tms.

Koitan olla ottamatta paineita noin pinnallisista jutuista, mutta nykyään kun sitä seksikkyyttä, tissiä ja pyllyä sekä paljasta ihoa pursuaa joka paikassa melkeen naamalle asti ja naapurin Riittakin on nykyään niin fitnessiäfitnessiä ja on onnistunut kehittämään hienot takaolkapäät niin - en tiedä. :D Välillä oksettaa ja välillä kriiseilen, että pitäskö munkin.. Sit tajuun et haloo: Ketä kiinnostaa ja menen kaverin kanssa juustokakulle ilman meikkiä. Haaveilen salaa maalle muutosta.
 
Olen itsessä huomannut nyt kropan muokkautuessa vertailevani itseäni hirveästi muihin naisiin ja niinkin tyhmässä paikassa, kuin instagramissa ja muussa somessa. Jatkuvasti on jokin helvetin kroppakateus ja nyt tekisi mieli vetää päälle taas tiukempi dieetti, vaikka vasta sain kaloreita enemmän ja pitkä dieetti takana. Joinakin päivinä olen ihan ok-tyytyväinen, mutta tyhmänä sitä tulee seurattua instassa silari-fitnesspimuja ja vertailtua itseään heihin ja sinne se pienikin tyytyväisyys meni. Jostain syystä "pienempänä" oma kriittisyys on itseään kohtaan kasvanut ja itsetunto huonontunut. Ei vaan osaa olla tyytyväinen siitä, että on terve ja kroppa toimii
 
Nyt vaan kaikki mimmit, ruvetkaa arvostamaan itseänne edes sen verran, ettette anna toisten ihmisten, varsinkaan miesten, viedä teidän omaa ylpeyttä itsestänne! Ne on rumia ihmisiä ne, jotka toisia tulevat arvostelemaan, eivätkä tajua sen seurauksia. Seuraavalla kerralla pistätte takaisin! ;)
Jos ulkonäöstä saatu palaute on ollut ala-asteikäisestä lähtien johdonmukaisesti sitä, että sanotaan rumaksi, kuvottavaksi jne., ei riittävän toiston jälkeen enää ole mitään ylpeyttä vietäväksi saakka. Negatiivisen kommentoinnin ottaa vastaan ihan faktatietona sen enempää tunteilematta tai suivaantumatta, koska pakkohan sen on olla totta, kun ei muustakaan tiedä.

Mä en todellakaan hyväksy ulkonäköäni sellaisena kuin se on, koska itsestään pitäminen (tai edes itsensä hyväksyminen) tilanteessa, jossa kukaan muukaan ei sinusta pidä, vaatii paljon umpiluisempaa päätä kuin mulla on koskaan ollut. Taisin 25-vuotiaana kuulla ensimmäisen kerran olevani kaunis, ja mulla on vieläkin vaikeuksia suhtautua järkevästi ulkonäköön liittyviin kehuihin, nimittäin paljon pidemmän aikaa arviot on olleet kokonaan toisentyylisiä. Pystyn laatimaan omista ulkonäkövirheistäni hyvin nopeasti todella kattavan ja yksityiskohtaisen listan, mutten kykene nimeämään yhtäkään kohtaa, joka olisi mieleinen. Saliharrastus ei ole ainakaan auttanut asiassa. Nyt kroppaa syynää vielä tarkemmin ja ulkonäköön liittyvät tavoitteet on vaikeammin saavutettavissa kuin joskus aiemmin, kun toiveissa oli vartalon osalta lähinnä se, ettei olisi kamalan lihava.

Koen olevani toivoton tapaus, koska jossei melkein kolmekymppisenäkään tunne peilin edessä kuin päivästä riippuen eriasteista tyytymättömyyttä ja muut naiset/muiden naisten kuvat aiheuttaa pääsääntöisesti kateutta, katkeroitumista ja itsevihaa, ei tulevaisuudennäkymät asian suhteen liene kovin mairittelevat.
 
Ketjun aloittajana poikkean sanomaan, että mun tapauksessa asenne oli sittenkin se, joka ratkaisee! Olen myös muokannut tyyliäni naisellisemmaksi taas vaihteeksi :) Melkein tuntuu siltä, että miehen kommentit ovatkin johtuneet eniten negatiivisuudestani, myrtsistä ilmeestä ja siitä, että olen ollut kotona useimmiten ns. räjähtäneen näköisenä. Laittautuminen on pieni vaiva, kun sillä miellyttää niin toista kuin itseäkin ja onhan se miellyttävää saada kehuja ja katseita osakseen ihan kotioloissakin :D

Tuli vielä mieleen, että kohdallani negatiivinen asenne itseäni kohtaan tuntuu liittyvän hormonaalisen ehkäisyn käyttöön, joka konkreettisesti huonontaa myös ihoani niin paljon, että väkisinkin kokee itsensä finnisenä rumaksi. Eipä siis enää muita kuin luonnollisia hormoneja, niin kaikki on paremmin.
 
Jos ulkonäöstä saatu palaute on ollut ala-asteikäisestä lähtien johdonmukaisesti sitä, että sanotaan rumaksi, kuvottavaksi jne., ei riittävän toiston jälkeen enää ole mitään ylpeyttä vietäväksi saakka. Negatiivisen kommentoinnin ottaa vastaan ihan faktatietona sen enempää tunteilematta tai suivaantumatta, koska pakkohan sen on olla totta, kun ei muustakaan tiedä.

Mä en todellakaan hyväksy ulkonäköäni sellaisena kuin se on, koska itsestään pitäminen (tai edes itsensä hyväksyminen) tilanteessa, jossa kukaan muukaan ei sinusta pidä, vaatii paljon umpiluisempaa päätä kuin mulla on koskaan ollut. Taisin 25-vuotiaana kuulla ensimmäisen kerran olevani kaunis, ja mulla on vieläkin vaikeuksia suhtautua järkevästi ulkonäköön liittyviin kehuihin, nimittäin paljon pidemmän aikaa arviot on olleet kokonaan toisentyylisiä. Pystyn laatimaan omista ulkonäkövirheistäni hyvin nopeasti todella kattavan ja yksityiskohtaisen listan, mutten kykene nimeämään yhtäkään kohtaa, joka olisi mieleinen. Saliharrastus ei ole ainakaan auttanut asiassa. Nyt kroppaa syynää vielä tarkemmin ja ulkonäköön liittyvät tavoitteet on vaikeammin saavutettavissa kuin joskus aiemmin, kun toiveissa oli vartalon osalta lähinnä se, ettei olisi kamalan lihava.

Koen olevani toivoton tapaus, koska jossei melkein kolmekymppisenäkään tunne peilin edessä kuin päivästä riippuen eriasteista tyytymättömyyttä ja muut naiset/muiden naisten kuvat aiheuttaa pääsääntöisesti kateutta, katkeroitumista ja itsevihaa, ei tulevaisuudennäkymät asian suhteen liene kovin mairittelevat.
Kukaan ei sano ketään toista päin naamaa kuvottavaksi antaakseen oman rehellisen mielipiteensä ulkonäöstä, vaan loukatakseen. En tiedä oisko sun mahdollista miettiä niitä aiempia kommentteja siitä näkökulmasta, onko ne ihan tosiallisesti annettu rehellisenä puolueettomana arviona sun ulkonäöstä, vai voiko olla että niissä on vähän muita väritteitä.

Joku on kuitenkin ollut sitäkin mieltä, että sinä oot kaunis. Sinä itse oot päättänyt, että nämä henkilöt on enemmän väärässä kuin ne, jotka sanoi sua kuvottavan rumaksi. Totuushan saattaa olla jompikumpi, tai ehkä jotain sieltä välimaastosta, mutta hauskuushan piilee siinä, että molemmatkin voi olla sanojalleen totta. Jos nyt kärjistettyä ja ilmiselvää esimerkkiä hakee, niin vaikka lävistykset ovat jonkun mielestä upeita ja kauniita, jonkun mielestä lähinnä oksettavia ja kuvottavia. Makuasia kumman haluaa katsoa olevan oikeassa. Täälläkään pyörivissä ulkonäköketjuissa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, mikä nyt on kaunista ja mikä kuvottavaa. Toisaalta melko yleisesti julkkiskaunottariksi tituleerattuja naisia kritisoidaan ällöttävistä roikkoperseistä ja jos sun vaikka mistä.

Varmasti on totta, että maailmassa on paljon kauniimpia naisia kun sinä (tai minä, tai milteipä kuka tahansa paitsi ne maailman kauneimmat naiset). Mun mielestä se on ihan hyvä muuttumattomana faktana myöntää, ja ennemmin keskittyä pohtimaan miksi sillä on niin hirveästi väliä, vai onko sillä. Sua näkemättä uskallan sanoa, että sun käsitys itsestäs on epärealistinen, jos et oikeasti pysty sanomaan yhtä ainoaa kohtaa itsessäs, joka ois edes ihan kiva. Niin rumaa naista ei oo keksittykään, ettei siltä löytyis vaikka sirot ranteet tai hyvän malliset kulmat tai kauniit hampaat. Tai ihan mitä tahansa. Kun nyt näin virallisena faktana ilmoitan että oot väärässä ainakin joidenkin kohtien osalta, voihan se olla että oot laajemminkin väärässä. :) Sitä paitsi, niin montaa osaa itsestään on mahdollista muuttaa ja parannella (en puhu leikkauksista nyt), että on täysi mahdottomuus että olisit joka kohdasta täysin toivoton tapaus. Sun negatiivinen minäkuva nostaa vaan rimaa sitä mukaa kun petraat itseäs, joten niin kauan kun aattelet olevas kokonaan kamala, se on ihan sama mitä yrität ulkonäölles tehdä. Se vanha minä oli sitä mieltä että oisit kauniimpi hoikempana, nyt sekään ei riitä. Eikä välttämättä riitä sittenkään kun treenaat ittes upeaan kuntoon, koska kaivamalla mistä tahansa kropasta löytyy ne huonot puolet.

Ja jos nyt jostain luonnonoikusta onnistuisit olemaan maailman rumin ihminen: onko se nyt niin ratkaisevaa? Kyllä vähän kirveelläkin veistetymmät ihmiset voivat asennoitua itseensä positiivisemmin. Oothan sä nyt paljon muutakin kun ulkonäkös. Jos et edes tästä vuorisaarnasta huolimatta viitsi edes mun mieliks tykätä mistään kohdasta ulkonäössäs, niin tykkää itsestäs edes sitten muuten. :)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Joku on kuitenkin ollut sitäkin mieltä, että sinä oot kaunis. Sinä itse oot päättänyt, että nämä henkilöt on enemmän väärässä kuin ne, jotka sanoi sua kuvottavan rumaksi.
Enemmän tuossa on kyse tottumisesta ja oppimisesta kuin päättämisestä. Jos sulle järjestelmällisesti kerrotaan leikkaamiseen tarkoitetusta aterimesta, että kuules tämä tässä on sitten haarukka, niin lienee jokseenkin erikoista suhtautua muulla kuin hämmästyksellä ja epäilyksellä ensimmäiseen, joka nimittää samaa ruokailuvälinettä veitseksi ja saattaa jopa väittää, että ne haarukaksi sanojat ei ehkä puhuneetkaan totta tai ajoivat jotain omaa agendaansa.

Ja jos nyt jostain luonnonoikusta onnistuisit olemaan maailman rumin ihminen: onko se nyt niin ratkaisevaa? Kyllä vähän kirveelläkin veistetymmät ihmiset voivat asennoitua itseensä positiivisemmin. Oothan sä nyt paljon muutakin kun ulkonäkös. Jos et edes tästä vuorisaarnasta huolimatta viitsi edes mun mieliks tykätä mistään kohdasta ulkonäössäs, niin tykkää itsestäs edes sitten muuten. :)
Toki jos olisi vaikka hieno ura tai muuta itselle tärkeää, mistä olla selkeästi ylpeä, ei ulkonäköä kokisi varmaan niin suureksi puutteeksi. Tai ehkä kokisi, mutta voisi saavutuksillaan/lahjakkuudellaan/muilla arvostamillaan ja itsestään löytämillään asioilla kompensoida ulkonäköön liittyvää pettymystä ja tyytymättömyyttä.
 
Enemmän tuossa on kyse tottumisesta ja oppimisesta kuin päättämisestä. Jos sulle järjestelmällisesti kerrotaan leikkaamiseen tarkoitetusta aterimesta, että kuules tämä tässä on sitten haarukka, niin lienee jokseenkin erikoista suhtautua muulla kuin hämmästyksellä ja epäilyksellä ensimmäiseen, joka nimittää samaa ruokailuvälinettä veitseksi ja saattaa jopa väittää, että ne haarukaksi sanojat ei ehkä puhuneetkaan totta tai ajoivat jotain omaa agendaansa.
Mutta onko se kokonaan näinkään, koska sä olet kuitenkin fiksu ihminen ja kykenet oppimaan uutta? En mä mitenkään halua väheksyä sitä kuinka /ceestä on kuulla nuoruudessaan olevansa etova, mutta jos sä olet 28, sulla on vielä edessä valtaosa elämästäs jollon voit kuulla jotain muuta. Jos sulle ois aina tolkutettu että leikkaamiseen tarkotettu ruokailuväline on haarukka, mutta nyt 28 vuotiaana sulle selviäis, että kaikki muut muuten sanoo sitä veitseksi, tarkistaisit googlella että veitsihän se hitto vie, ja kävisit vielä Sokkarin kodintavaraosastolla tarkistamassa että sua on huijattu - et sä varmaan sillonkaan itsepäisesti haluais pitää kiinni siitä, miksi sitä oot aiemmin luullu, ihan vaan siksi koska ennen luulit näin? :) Menipäs kaukaa haetuksi.

Ja mikäs siinä, voihan se olla että olit ruma lapsi. Moni on. Moni kaunis aikuinen on ollut ruma lapsi, moni syötävän suloinen pikkuipana kasvaa kuunaamaiseksi tantaksi. Ei sun ulkonäkö ole sama mitä se oli joskus. Ei se aina tule olemaan sama mitä se on nyt. Saatat tuosta vielä rupsahtaa rankalla kädellä kun täytät 60. Saat sitä ennen vielä pistää itsesi vaikka millaiseen iskuun. Kuka siitä hyötyy, että kaivat korot santaan ja lukitset asemas, sinä oot ruma koska näin on sanottu, etkä muuksi muutu? Tuohan on vähän sama kuin ne ihmiset, jotka eivät mitenkään voi kolmikymppisenä aloittaa mitään liikuntaa enää ikinä, koska tokaluokan jumpanopettaja pakotti hiihtämään. Varmasti se oli kurjaa sillon tokaluokkalaisena, mutta liikunnan ilon voi löytää vanhemmallakin iällä jos haluaa. Tottumuksista ja opituista asioista voi päästä eroon, jos päättää niin. Kyllä, ne tottumukset ja väärinopitut jutut tekevät siitä hiton paljon hankalampaa puuhaa, mutta päättää voi silti.

Toki jos olisi vaikka hieno ura tai muuta itselle tärkeää, mistä olla selkeästi ylpeä, ei ulkonäköä kokisi varmaan niin suureksi puutteeksi. Tai ehkä kokisi, mutta voisi saavutuksillaan/lahjakkuudellaan/muilla arvostamillaan ja itsestään löytämillään asioilla kompensoida ulkonäköön liittyvää pettymystä ja tyytymättömyyttä.
Mitkä sitten ois niitä sulle tärkeitä asioita, joista voisit olla niin ylpeä, ettei tuo ulkonäköjuttu ois niin vakava asia? Se urako? Kuten sanottua, olet 28. Ei vielä kannata heittää kirvestä kaivoon. Jos haluaisit olla ammatillisesti jotain muuta kuin mitä oot nyt, tai jos et oo ylpeä siitä mitä teet nyt, niin voisithan päättää mitä muuta haluat, ja sitten tehdä parhaas sen eteen. Menestyisitkö? En tiedä, mutta oisitko enemmän ylpeä jos et edes yritä?

Onko sulla yhtäkään läheistä ihmistä, kaveria tai tuttua, joka ei oo erityisen kaunis tai ei oo menestyvä uraohjus? Ootko pettynyt ja tyytymätön heihin? Tunnetko inhoa kun katsot rumahkoa sukulaista tai kaveria? Jos et, miksi sun pitäisi inhota itseäsi tuollaisten asioiden takia tai ylipäätään olla ittelles ilkeämpi kuin muille? Saahan sitä geeneihinsä pettynyt olla, mutta voi ne silti hyväksyä ja porskuttaa menemään sillä mitä on. Ei kukaan ole niin ruma ettei mitään ole tehtävissä. Aina voi näyttää vähän paremmalta jos haluaa, tai jos ei halua, niin hälläkö sitten väliä?

Tän ei oo tarkotus väheksyä sitä että sulla on vaikeita juttuja taustalla. Oon vaan lukenut sulta niin monta itseäs väheksyvää viestiä, että oli pakko avata hatara sanainen arkkuni. En minä tiedä miltä sinä näytät, mutta niin ruma et varmasti voi olla että tuossa itseruoskinnassa ois minkään sortin järkeä. Ei siitä hyödy kukaan, ja haittaa siitä on sulle ittelles, mikä on ihan turhaa hyvän tyypin haaskausta. :)
 
Huutelen täältä taustalta sen verran, että jos itsetunto on oikeasti tosi matalalla ja iso osa ajasta menee itsensä inhoamiseen, kannattaa asialle tehdä jotain. Sitä helposti ajattelee, että asia nyt vain on näin, että itsessä on vikaa ja että se on fakta. Pikkuhiljaa tuota ajatusta on kuitenkin mahdollista muuttaa positiivisempaan suuntaan, vaikka se tuntuisikin mahdottomalta. Osa tarvitsee siihen ammattiapua, osa ei. Itse huomasin, että aika pitkälle pääsi ihan vain sillä, että päätti alkaa ajatella itsestään positiivisesti. Alkuun se on tosi vaikeaa, mutta helpottuu ajan myötä. Sitä voi kirjoitella ylös kehuja, joita on saanut. Tai vaikka kannustaa itseään kuin kannustaisi ystävää. Kuulostaa tosi typerältä, mutta on sillä vaikutusta, jos päässään pyörittääkin päivittäin nauhaa siitä, että "olen ihan ok ja riittävä tällaisena kuin olen" eikä sitä sitä, jossa mollataan itseä. On hyvä huomata, että kyse on omista ajatuksista ja näkökulmasta, vaikka ne ehdottomilta faktoilta tuntuisivatkin.

Elämä on oikeasti paljon helpompaa, kun on jotenkin sovussa itsensä kanssa. Sanon tämän kokemuksesta. Epävarma olen yhä ajoittain, niin kuin varmaan valtaosa ihmisistä, mutta peruskäsitys itsestäni on kuitenkin sellainen, ettei tarvitse jatkuvasti kriiseillä. Työtä se vaati ja vaatii osin edelleen. Mutta se kannattaa!
 
Kukaan ei sano ketään toista päin naamaa kuvottavaksi antaakseen oman rehellisen mielipiteensä ulkonäöstä, vaan loukatakseen. En tiedä oisko sun mahdollista miettiä niitä aiempia kommentteja siitä näkökulmasta, onko ne ihan tosiallisesti annettu rehellisenä puolueettomana arviona sun ulkonäöstä, vai voiko olla että niissä on vähän muita väritteitä.

Joku on kuitenkin ollut sitäkin mieltä, että sinä oot kaunis. Sinä itse oot päättänyt, että nämä henkilöt on enemmän väärässä kuin ne, jotka sanoi sua kuvottavan rumaksi. Totuushan saattaa olla jompikumpi, tai ehkä jotain sieltä välimaastosta, mutta hauskuushan piilee siinä, että molemmatkin voi olla sanojalleen totta. Jos nyt kärjistettyä ja ilmiselvää esimerkkiä hakee, niin vaikka lävistykset ovat jonkun mielestä upeita ja kauniita, jonkun mielestä lähinnä oksettavia ja kuvottavia. Makuasia kumman haluaa katsoa olevan oikeassa. Täälläkään pyörivissä ulkonäköketjuissa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, mikä nyt on kaunista ja mikä kuvottavaa. Toisaalta melko yleisesti julkkiskaunottariksi tituleerattuja naisia kritisoidaan ällöttävistä roikkoperseistä ja jos sun vaikka mistä.

Varmasti on totta, että maailmassa on paljon kauniimpia naisia kun sinä (tai minä, tai milteipä kuka tahansa paitsi ne maailman kauneimmat naiset). Mun mielestä se on ihan hyvä muuttumattomana faktana myöntää, ja ennemmin keskittyä pohtimaan miksi sillä on niin hirveästi väliä, vai onko sillä. Sua näkemättä uskallan sanoa, että sun käsitys itsestäs on epärealistinen, jos et oikeasti pysty sanomaan yhtä ainoaa kohtaa itsessäs, joka ois edes ihan kiva. Niin rumaa naista ei oo keksittykään, ettei siltä löytyis vaikka sirot ranteet tai hyvän malliset kulmat tai kauniit hampaat. Tai ihan mitä tahansa. Kun nyt näin virallisena faktana ilmoitan että oot väärässä ainakin joidenkin kohtien osalta, voihan se olla että oot laajemminkin väärässä. :) Sitä paitsi, niin montaa osaa itsestään on mahdollista muuttaa ja parannella (en puhu leikkauksista nyt), että on täysi mahdottomuus että olisit joka kohdasta täysin toivoton tapaus. Sun negatiivinen minäkuva nostaa vaan rimaa sitä mukaa kun petraat itseäs, joten niin kauan kun aattelet olevas kokonaan kamala, se on ihan sama mitä yrität ulkonäölles tehdä. Se vanha minä oli sitä mieltä että oisit kauniimpi hoikempana, nyt sekään ei riitä. Eikä välttämättä riitä sittenkään kun treenaat ittes upeaan kuntoon, koska kaivamalla mistä tahansa kropasta löytyy ne huonot puolet.

Ja jos nyt jostain luonnonoikusta onnistuisit olemaan maailman rumin ihminen: onko se nyt niin ratkaisevaa? Kyllä vähän kirveelläkin veistetymmät ihmiset voivat asennoitua itseensä positiivisemmin. Oothan sä nyt paljon muutakin kun ulkonäkös. Jos et edes tästä vuorisaarnasta huolimatta viitsi edes mun mieliks tykätä mistään kohdasta ulkonäössäs, niin tykkää itsestäs edes sitten muuten. :)

Pitää sanoa että onpa fiksu teksti ja hienosti kirjoitettu, hyviä ajatuksia. Samaa mieltä.
 
Maddoxin livenä nähneenä voin kyllä sanoa etten minä ainakaan tajua mistä tuo käsitys rumuudesta tulee. Maddox ei ole ruma. Olen itsekin painiskellut tuon sanan "ruma" kanssa, ensimmäistä kertaa kun sen kuulin tarkoittavan itseäni, tuli se neljännen luokan ihastukseltani. Muistan sen 10-vuotiaan tytön joka saatuaan viestin "en mä susta tykkää kun oot ruma" meni vanhempiensa kokovartalon peilin eteen arvostelemaan itseään ensimmäistä kertaa, koska se oli jonkun muun mielipide. Monta vuotta mä elin siinä olettamuksessa että olenhan mä ruma, ei kukaan koskaan ollut mitään sanonut sitä vastustamaan. En ainakaan muista. Ihmiset, varsinkin lapset, ottaa negatiiviset kommentit helposti itseensä. Koulukiusattuna edelleen jotkut asiat särähtää korvaani pahemmin, kuin kenellekään joka ei ole vastaavaa kokenut. Mä olen ollut niin epävarma itsestäni läpi murroiän: olin muodoton, kuikelo ja outo. Olin jatkuvasti kateellinen mun kavereille ja yhdessä vaiheessa se jopa rikkoi mun ja mun parhaan ystävän ystävyyden. Onneksi kasvoin ihmisenä ja tajusin että olen itsekin ihan yhtä arvokas ja pyysin anteeksi käyttäytymistäni.

Kauneus on abstrakti asia. Mikä näyttää hyvältä toiselle, ei välttämättä näytä samalta toiselle.
 
Hyvää pohdintaa täällä. Valehtelisin jos väittäisin että aina peiliin katsoessani olisin tyytyväinen.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä helpommaksi mulle on tullut elää itseni ja kroppani kanssa. Nykyään sitä arvottaa enemmän kehoaan sen mukaan mitä se kestää harrastuksia; salilla ramppaamista, kuulailua ja juoksua. Vähäisillä vammoilla on selvitty vaikka kehonhuolto onkin joskus retuperällä.

Joku kaveri on joskus sanonut että haluaisi yhtä vahvan itsetunnon kuin mulla. Mun mielestä kyse on enemmänkin välinpitämättömyydestä sitä kohtaan mitä muut minusta ajattelevat. Pitkä tie on kuljettu tähän siitä kun koulussa haukuttiin rumaksi ja ällöttäväksi.

Koen näyttäväni parhaimmalta hikisen treenin jälkeen, haisevana mutta endofiinihumalassa hymyillen.
 
Hyi hitto... Peili valehtelee, mutta valokuva ei...? Luulin, että kevyt aloitettu punttitreeni olisi tehnyt edes jotain jälkeä. Mutta pah, olen todellinen laiha läski... Lihaksia ei ole koskaan ollut, enkä tiedä tuleekokaan. Nyt olen yrittänyt syödä enemmän, ja se näkyy, läskinä. Tai ongelma ei edes sinänsä ole läski, vaan se ettei lihaksia ole, koskaan ollutkaan, aliravitulla keskosella. Itsesääli, byääh... ;).

No, olen mä silti tyytyväinen, mieluummin olen laiha kuin lihava. 47 v, 171 cm, 57,2 kg. Painoa sais olla lisää, mutta lihaksena. Jotenkin just nyt tää vaan tuntuu mahdottomalta...
 
Hyvää pohdintaa täällä. Valehtelisin jos väittäisin että aina peiliin katsoessani olisin tyytyväinen.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä helpommaksi mulle on tullut elää itseni ja kroppani kanssa. Nykyään sitä arvottaa enemmän kehoaan sen mukaan mitä se kestää harrastuksia; salilla ramppaamista, kuulailua ja juoksua. Vähäisillä vammoilla on selvitty vaikka kehonhuolto onkin joskus retuperällä.

Joku kaveri on joskus sanonut että haluaisi yhtä vahvan itsetunnon kuin mulla. Mun mielestä kyse on enemmänkin välinpitämättömyydestä sitä kohtaan mitä muut minusta ajattelevat.

Koen näyttäväni parhaimmalta hikisen treenin jälkeen, haisevana mutta endofiinihumalassa hymyillen.

Pitkälti samoilla linjoilla. Tosin nykykuntoon en ole tyytyväinen, eli painoa (=ylimääräistä rasvaa) on liikaa. Mutta toivottavasti ei kauaa :D
 
Täällä aika samalla viivalla kuin Happines ja ferya.. Eli se välinpitämättömyys muiden puheisiin tuntuu vain kasvavan sitä myötä kun ikää tulee ja oma kroppa tuntuu hyväksyttävämmältä. PAITSI nämä läskit, niistä on päästävä eroon ja lihasta tilalle :D kasvoihini olen tyytyväinen ja ehkä jopa hieman kauniskin kasvoista ( :D ),tietty nekin saisi kaveta laihtumisen myötä mutta lähtötilanne ei siis ole huono. Kroppaani en ole tyytyväinen. Liikaa läskiä ja roikkuvaa nahkaa raskauksien jäljiltä. Siihen olen kropassani tyytyväinen että lihasta on sentään vähän, ettei tarvitse ihan tyhjästä lähteä, ja kroppani on myös sitä mallia johon lihasta tuntuu "tarttuvan" helpommin. En siis mikään pieni ole ollut ikinä , normaalipainoisenakaan vaan sitä lihaa on aina ollut jonkin verran.

Mieheni aina kehuu kauniiksi ja sanoo ettei tarvisi laihduttaa ollenkaan mutta myös tukee minua tavoitteissani. Exä oli sitä tyyppiä jolta ei ikinä kehuja lipsunut, ainoastaan vaatimuksia suuntaan tai toiseen muttei minkäänlaista tukea. Silloin oli itsetunto nollissa kun en kroppani ei häntä miellyttänyt, vaan nyt onneksi tiedän sen ettei sen tarvitse muita miellyttääkään, pääasia että tuntuu hyvältä olla omissa nahoissaan. Siihen minä pyrin :)
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom