Hyväksytkö ulkonäkösi sellaisena kuin se on?

[Mopsy80]

Ja miettikääpä kuinka itse katsotte muita. Ei muissa ihmisissä pienet kauneusvirheet tai muutama vatsamakkara näytä ollenkaan pahalle. Miksi itsessään pitäisi moisista stressata? Elämä on ihan liian lyhyt moisiin hömpötyksiin. Rennolla meiningillä ja itseään arvostaen juuri sellaisena kuin on pääsee paljon pitemmälle kuin järjettömällä pingottamisella.

Mä kyllä huomaan muidenkin liikakilot, finnit yms. "virheet" ja usein mietinkin, miten moni kehtaa käyttää sellaisia vaatteita, että makkarat tai vaikka selkäläskit erottuvat. En kuitenkaan mieti sitä millään pahalla arvostellen, vaan ennemminkin siten, että itse en ikinä kehtaisi :(

Mutta todella hyviä kannanottoja on tähän ketjuun jo tullut, entistä paremmin tajuan, miten paljon henkistä kasvua mulla on vielä edessä :wtf:

Tuossa pingottamisessa on sekin haitta, että se näkyy ja kuuluu väkisinkin päälle, ja se jos mikä tekee ihmisestä ikävää seuraa - myös itselleen. Mutta veikkaan että monella se pingottajan asenne on niin syvällä, ettei se noin vain lähde lätkimään, vaikka jollakin tasolla tajuaisikin pingottamisen haitallisuuden...

 

[^mau^]

Mopsi, mun mielestäni kauneutta on ihan aidosti monenlaista. Klisee, klisee, tiedän! Ja mun ois vaikea kuvitella alkavani seurustelemaan ihmisen kanssa, joka ei pitäis mua kauniina. Musta se tulee tavallaan automaattisesti viimeistään rakastuessa, vaikka tietysti asiasta voi olla montaa mieltä ja ihmiset on erilaisia. Toisen ulkonäön moittimista en silti ymmärrä keneltäkään.

Ihania vastauksia tänne on muuten tullut! Olen vähän yllättynyt. Netin ulkopuolella kun tuntuu, että kamalan moni jatkuvasti vain sättii itseään.

 

[Mopsy80]

Mopsi, mun mielestäni kauneutta on ihan aidosti monenlaista. Klisee, klisee, tiedän! Ja mun ois vaikea kuvitella alkavani seurustelemaan ihmisen kanssa, joka ei pitäis mua kauniina. Musta se tulee tavallaan automaattisesti viimeistään rakastuessa, vaikka tietysti asiasta voi olla montaa mieltä ja ihmiset on erilaisia. Toisen ulkonäön moittimista en silti ymmärrä keneltäkään.

Niinpä. Tässä kohtaa varmaan merkitsee se, miten ' kauneuden ' merkityksen ylipäätään ymmärtää, millainen ulkonäkö on kauneutta ja millainen vaikka sievää, söpöä, nättiä, näyttävää tai muuten vain kiinnostavaa. Ja kuinka tärkeää, tai edes kiinnostavaa se kauneus lopulta on...Ja toki käytös ja olemuskin vaikuttaa kokonaisuuteen, eli verrattain epänaisellisesta tyylistä ja habituksesta on aika pitkä matka naiselliseen kauneuteen... mulla on vain aina ollut taipumus tavoitella mahdottomia. Ja mies onkin vähän tähän liittyen todennut, ettei ole ennen mua tajunnut, miten iso ero meikatulla ja naturellilla naisella voi olla (aikaisemmat tyttöystävänsä kun eivät olleet niin ulkonäkökeskeisia) ja tuskinpa olisi alkanut ulkonäköäni edes kommentoida, ellen itse olisi suunnilleen alusta asti sitä miehelle kritisoinut jne. Kylläpä sitä voi olla tyhmä - älkää nuoremmat tee sitä virhettä, eli tilittäkö ulkonäkökriisejänne poikaystävillenne - siitä ei seuraa mitään hyvää!

 

[tankopippuri]

Itselläni tulee kausittaisia minikriisejä silmäpussien (:D) ja painon kanssa. Toisaalta "-6 kg" aikoinani elin paahtoleivällä ja jogurtilla ja tupakoin, joten meno ei ollut terveellisempää. Nyt yritän rakentaa tasapainoista suhdetta vaakaani ja ryhtyä elämään ennemmin vain housumittoja seuraten.

Näistä vajeista huolimatta voin sanoa, että hyväksyn ulkonäköni. Harjoittelemalla olen oppinut katsomaan useammin kauniita piirteitäni kuin hyllyttelemään makkaroitani. Hiuksia värjään (toisaalta nytkin on reilu juurikasvu ja olkoon vaan), meikkausta en useimmiten tee lainkaan ellen lähde erikseen ulos tai juhliin.

Ainakin omassa tapauksessani mieliala, vaatteet, ryhti ja hiukset vaikuttavat ylivoimaisesti eniten lopputulokseen. Ei puuteri tai raskausarpien määrä tai yksi näppy. Omia kauniita yksityiskohtia kannattaa arvostaa. Meissä jokaisessa on niitä ja jos suhtautuu itseensä positiivisesti, ne alkavat hehkua entistä hienommin.

Aikanaan jossain naistenlehdessä oli ihan hyvä juttu tästä aiheesta, just sen huomion kautta että etenkin kun tapaa omia kavereitaan ja ystäviään, heidät näkee yleensä iloisina, usein monella tavalla "liikkeessä"/menossa ja muutenkin positiiviselta kannalta. Itsehän on se ainoa tyyppi, jota tulee katselleeksi tuolilla röhnöttäen ja vatsamakkaroita rypistäen.

 

[pinguliina]

Mulla tulee välillä päiviä, jolloin sitä näyttää kamalalta, välillä voi olla oikein tyytyväinen ja välillä taas ei ajattele koko asiaa, keskimäärin siis olen suht tyytyväinen :D Osaksi varmaan vaikuttaa työni ja taustani, olen maalta kotoisin ja teen töitä edelleen maatilalla, eikä siellä kamalasti kerkeä ulkonäköön keskittyä, naama punaisena ja irveessä sekä hien virratessa ja paskan hajuisena (siis oikeasti :D) ei paljon ulkonäkö kiinnosta koska työt on tehtävä.

Nuorempana omaa taustaa joskus häpesi, en omistanut hienoja vaatteita, en värjännyt hiuksia tai meikannut paljoa kun rahasta oli tiukkaa ja kouluaikoina se oli välillä hankalaa. Mutta onneksi sitä vaihetta ei kestänyt kauaa. Nykyään ajattelen enemmänkin että ihan sama mitä muut ajattelee kun navetasta haisevana salille menen, jos se jotakuta häiritsee niin sitten häiritsee.

Huonompina päivinä koitan kuitenki löytää niitä hyviä puolia itsestäni, ja aina voi ajatella että vaikka kasvoihin ei voi paljoa vaikuttaa niin sentään vartaloon pikkuhiljaa voi itse tehdä muutosta. Sitten kun se vielä aina muistaisi, että tosiaan pikkuhiljaa on hyvä asia, malttia ei aina meinaa riittää...

 

[Deleted member 96894]

Ja itse asiassa voi olla, että ilman miehen rehellisiä kommentteja yrittäisin edelleen täysin perusteettomasti päteä ulkonäöllä ja arvot pysyisivät pahasti vinksallaan. Kun kyse on siis siitä, etten mitenkään voi olla ns. kaunis nainen, koska näytän enemmän pojalta. Mutta pojaksi olisin omastakin mielestäni ihan söpö

Siis... jos sun mies ei olis "rehellisesti" kertonut ettet ole kaunis vaan näytät pojalta, olisit edelleen sitä mieltä että oot hyvännäköinen jopa siinä määrin että voit käyttää sitä valttikorttina?

- Ensinnäkin, on olemassa todella todella kauniita "poikamaisia" naisia. Naisellisuus ja kauneus eivät ole synonyymeja, saati naisellisuus ja hyvännäköisyys. Herranen aika, onhan sitä olemassa jopa kauniita miehiä!
- Toisekseen, jos sun mies ei pidä poikamaisista naisista, se ei tarkoita ettei kukaan pidä. Makuja on joka lähtöön, niin kaunista naista ei olekaan, että se olisi automaattisesti kaikkien mielestä 10/10. Olen kyllä hiukan hämmästynyt että päädyit yhteen miehen kanssa, joka joka seurusteluaikoina katsoi tarpeelliseksi "tehdä selväksi" ettei sun ulkonäkö oikein miellytä.
- Kolmanneksi, sun mies varmasti on tietoinen sun ulkonäköangsteista, joten onko niiden lietsominen nyt loppujen lopuksi "rehellisyyttä" vai ihan puhdasta *****?

Mitäs jos kävisit rehellisyyden nimissä ruotimassa miehes ulkonäön ja tekemässä selväksi, onko hänen kroppansa ja pärstänsä ihan täysi 10/10 sun mittarilla, ja jos ei, listaat yksityiskohtaisesti ne arvosanaa heikentävät tekijät. Ja sama huomenna uusiks. Toista tarvittaessa, rehellisyys maan perii.

 

[Mopsy80]

^no ei tilanne ihan noin karu sentään ole, että olisi tehnyt selväksi, ettei ulkonäköni miellytä ja on se sitä kehunutkin aika - ajoin. Viimeksi tänään sanoi, että näytän tosi hoikalta.. Ja olen kyllä sanonut, että jos mua kuitenkin kelpaa katsella, niin ei tarttis vittuilla. Sen mielestä kyse on ollut enemmän huumorista ja mun pitäis osata nauraa itselleni. Mutta jos mä koen tietynlaiset kommentit ikävinä, niin ikäviä ne ovat. Mutta jos nyt itse lopetan itseni soimaamisen, eiköhän koko tilanne parane. Miehelle voi kuulemma sanoa ulkonäöstään mitä tahansa, eikä haittaa. Mitä en ihan usko kuitenkaan.

 

[Nannax]

En hyväksy. Mutta toisinaan, kun kasvojen iho näyttää hyvältä (kuorittu, kosteutettu ja kaikki tähtimerkit kohillaan) ja kasvoilla kevyt ehostus, olen mielestäni näyttänyt jopa kauniilta.

Mulla on paljon luomia kasvoissa ja ne mielestäni rumentavat. Eivät ole isoja, mutta selvästi näkyvissä. Olen kyllä pohtinut niiden poistattamista (ovat mm. alttiina auringolle), mutta se pitäisi ilmeisesti tehdä plastiikkakirurgin toimesta ja maksaa täten jonkun verran.

 

[Cherriu]

Ikävä kyllä en. Sen takia salille on tullut liityttyäkin.

Kuten joku jo kirjoitti, naama meikattuna ja tukka väkerrettynä oikeasta kulmasta katsottuna peilistä näkyy ihan sievä, nuori nainen. Mutta 98% ajasta olen sitten eri mieltä. Itsetunto-ongelmathan tässä on takana, jotka osittain johtuu onnellisen lapsuuden jälkeisistä asioista (vanhempien avioerot, ongelmaveli yms.).

Eteenpäin olen kyllä mennyt ja paljon, ja varsinkin nyt kun on urheillut enemmän - se auttaa niin paljon! Ei treenatessa ehdi murehtia tai märehtiä, vaan siinä täytyy oikeasti keskittyä tekemiseen. Nämä on ns. henkireikiä itselle, silloin unohtuu kaikki muu. Siihen jää sitten tietysti koukkuun, eli salilta olen löytänyt itseni välillä ehkä liiankin usein kuin olisi pitänyt.

Jotta ei nyt ihan negatiiviseksi menisi, niin tykkään kyllä itsestäni kovin paljon muuten :D Luonteestani, huumoristani sekä ihmistuntemuksestani. Koen olevani ihan näpsäkkä paketti, kunhan saan vielä nuo päänsisäiset asiat taputeltua kasaan ;)

 

[Idris]

En hyväksy. Mulla on ylipainoa, joka tuli kerättyä kun elin vaikeita aikoja enkä välittänyt mistään mitään. Nyt, kun asiat on paremmin ja välitän, niin peilistä katsoo vieras, enkä edes halua hyväksyä itseäni ennen kuin olen takaisin normaalipainossa. Jollain tavalla olen silti muuttunut. En samalla tavalla häpeä kilojani, vaan käy reippaasti kavereitten kanssa saunassa tai stadikalla uimassa tai bilettämässä jossain, missä voi törmätä vanhoihin tuttuihin, jotka muistavat minut laihana. Kaikki asioita, mitä vielä jokin aika sitten välttelin. Samoin salilla, joka on täynnä timmejä ja kauniita ihmisiä, en pahemmin mieti mitä minusta ja läskeistäni ajatellaan. Ikä tämän itsevarmuuden on varmaan tuonut, ja masennuksesta selviäminen.

En ole kyllä ikinä pitänyt itseäni kauniina. Alaluokilla pojat lällätti että olen ruma ja hevari, kun pitkät hiukseni olivat aina jotenkin sekaisin. Teininä häiritsi se, että en osannut meikata ja laittaa itseäni kovin huolitelluksi. Nuorena naisena häiritsi vartalon muoto, joka on semmoinen vyötärötön leveähartiainen ja kapealantioinen, lyhytselkäinen ja pitkäjalkainen rimppakinttu. Joskus tuli joku tuntematon nainen kaupungilla kysymään olinko harkinnut mallikoulua. Luulin, että se oli joku vitsi tai jonkun kalliin "kävelykurssin" mainostusta. Ehkä olikin. Nyt tuntuu, että kun nuo liikakilot saisi pois, niin tuntisi olevansa niin nätti. Saa nähdä, miten käy, voi olla että sitten sitä keksii jonkun muun epäkohdan. Tai sit iho jää roikkumaan ja näyttää hirveältä.

Omat miehet ovat kyllä aina sanoneet kauniiksi. Nytkin, vaikken todellakaan ole. Ja itsekin olen pitänyt omien ukkojen ulkonäöstä, vaikkei ne kaikki mitään adoniksia olleet objektiivisesti ajatellen. Joten allekirjoitan kyllä tuon, että kauneus on katsojan silmässä ja ihmiset, jotka on rakkaita, alkaa vaan näyttää kauniilta.

 

[Coelhinha]

ihmiset, jotka on rakkaita, alkaa vaan näyttää kauniilta.

Tämä on niin totta! <3

 

[Mopsy80]

Tämä on niin totta! <3

Alan olla samaa mieltä, mikä tietenkin tekee tilanteesta entistä ahdistavamman.

 

[Coelhinha]

Mitä on nämä ihmiset, jotka arvostelee ja arvioi ihmisten ulkonäköä jollain helvetin pisteillä ja x/10-mittareilla? Onko semmoisia oikeasti olemassa vai elänkö mä jossain kuplassa? (Vai onko se jokin samanlainen leikillinen läppä kuin panisin/en panisi -kategorisointi?) Jos joku tosissaan arvostelee ihmisiä näin, en koe olevani samalla aaltopituudella sellaisen kanssa. Herää myös kysymys, kuinka vahvalla pohjalla ko. tyypin oma itsetunto on. Ihmisissä on paljon kiinnostavampia ja olennaisempia ominaisuuksia kuin ulkonäkö. Vai olenko mä vain outo?

 

[Mopsy80]

No mä itse kysyin pisteasiaa, kun olen kuullut joidenkin sellaista harrastavan... Ja varmaan tosiaan on niin, että ongelmat ovat ihan muussa kuin ulkonäössä - mulla on vain ollut tapana ajatella, että jos on ongelmia millä tahansa elämänalueella, ratkaisu on ulkonäköön liittyvä, idioottia projisointia, sano. Mutta tosiaan, yritän tosissani luopua ulkonäkökeskeisyydestä nyt.

 

[alexandrantonia]

Hyväksyn. Totta kai pieniä korjauksen kohteita olisi, mutta kyllä voin sanoa olevani tyytyväinen. Tämä siis kropasta, naamalle nyt en kamalasti voi, leikkauksiin en ole ajatellut meneväni.

 

[Lurkkimus]

Riippuu niin päivästä, mutta pääosin olen kyllä sujut itseni kanssa. Ilman meikkiä näytän aika mitäänsanomattomalta, vaikka mies nyt kauniiksi väittääkin, mutta meikillä saa ihmeitä aikaan. On mun kasvonpiirteitä kehuttu sen verran, että olen käsittänyt olevani muiden silmissä ihan nätti/söpö, ja sellaisena myös näen itseni, varsinkin niinä hyvinä päivinä. Tällaisista pyöreistä kasvonpiirteistä ja pienehköistä silmistä kun ei nyt oikein kaunista saa :D

Vartalooni olen joskus tosi tyytymätön ja toisinaan taas tosi tyytyväinen, että se menee ihan sen päivän fiiliksien mukaan. Oikeastaan voisin sanoa, että aina kun salitreeniä tekee säännöllisesti ja kropassa tuntuvat treenin vaikutukset tai mikäli paikat on pumpissa, on mulla varsin myönteinen kuva siitä kropastani. Sitten taas, jos jostain syystä ei ehdi treenata montaa kertaa viikossa, vaan tulee paljon sellaisia treenittömiä päiviä, alkaa koko olo tuntua tosi lössähtäneeltä ja samalla sitä heräävät ne negatiivisemmatkin ajatukset itsestä.
Saliharrastus on toki muokannut mun käsitystäni siitä ihannevartalosta hyvin paljon, mutta treenatessa se omakuva - ja olotila muutoinkin - muuttuu samalla paljon positiivisemmaksi, erityisesti jos tuloksia alkaa näkyä jollain tasolla, esim. vartalossa tai niissä treenipainoissa. Sitten, vaikka niitä ei näkyisikään, ja kun tietää, että sillä säännöllisellä puurtamisella kehitystä tulee kuitenkin ajan kanssa, osaa jo iloita olemassaolevista hyvistä puolistaan ja itse tekemisestä

Valokuvat on kyllä sellasia, mitkä herättää meikäläisen itseinhon varsin helposti. Toki mua saa kuvata, mutta mä en halua nähdä niitä kuvia tosiaankaan :D Kun taas vaikka peileistä tai videolta voin ihan hyvin katsella itseäni, että sellaisessa liikkuvassa kuvassa ei ole mitään ongelmaa. Muutenkin mun mielestä ihmiset (ja eläimetkin, näin koiria ahkerasti kuvaavana) näyttää huomattavasti paremmilta livenä tai videokuvissa, kun näkyy ne kaikki puolet, kulmat, ilmeet, eleet ja liikkeet.

- - - Updated - - -

Riippuu niin päivästä, mutta pääosin olen kyllä sujut itseni kanssa. Ilman meikkiä näytän aika mitäänsanomattomalta, vaikka mies nyt kauniiksi väittääkin, mutta meikillä saa ihmeitä aikaan. On mun kasvonpiirteitä kehuttu sen verran, että olen käsittänyt olevani muiden silmissä ihan nätti/söpö, ja sellaisena myös näen itseni, varsinkin niinä hyvinä päivinä. Tällaisista pyöreistä kasvonpiirteistä ja pienehköistä silmistä kun ei nyt oikein kaunista saa :D

Vartalooni olen joskus tosi tyytymätön ja toisinaan taas tosi tyytyväinen, että se menee ihan sen päivän fiiliksien mukaan. Oikeastaan voisin sanoa, että aina kun salitreeniä tekee säännöllisesti ja kropassa tuntuvat treenin vaikutukset tai mikäli paikat on pumpissa, on mulla varsin myönteinen kuva siitä kropastani. Sitten taas, jos jostain syystä ei ehdi treenata montaa kertaa viikossa, vaan tulee paljon sellaisia treenittömiä päiviä, alkaa koko olo tuntua tosi lössähtäneeltä ja samalla sitä heräävät ne negatiivisemmatkin ajatukset itsestä.
Saliharrastus on toki muokannut mun käsitystäni siitä ihannevartalosta hyvin paljon, mutta treenatessa se omakuva - ja olotila muutoinkin - muuttuu samalla paljon positiivisemmaksi, erityisesti jos tuloksia alkaa näkyä jollain tasolla, esim. vartalossa tai niissä treenipainoissa. Sitten, vaikka niitä ei näkyisikään, ja kun tietää, että sillä säännöllisellä puurtamisella kehitystä tulee kuitenkin ajan kanssa, osaa jo iloita olemassaolevista hyvistä puolistaan ja itse tekemisestä

Valokuvat on kyllä sellasia, mitkä herättää meikäläisen itseinhon varsin helposti. Toki mua saa kuvata, mutta mä en halua nähdä niitä kuvia tosiaankaan :D Kun taas vaikka peileistä tai videolta voin ihan hyvin katsella itseäni, että sellaisessa liikkuvassa kuvassa ei ole mitään ongelmaa. Muutenkin mun mielestä ihmiset (ja eläimetkin, näin koiria ahkerasti kuvaavana) näyttää huomattavasti paremmilta livenä tai videokuvissa, kun näkyy ne kaikki puolet, kulmat, ilmeet, eleet ja liikkeet.

 

[landeneitiwnb]

Hyväksyn ja tykkään ja rakastan itseäni sellaisena miltä milloinkin (ulkonäköhän on varsin muttuva asia) näytän. Myös minun tieni tähän on ollut pitkä. Mutta omassa elämässä on niin paljon tärkempiä asioita kuin joku ulkonäkö, paino tai naama. Ei niitäkään tarvi laiminlyödä mutta se on vaan omaks iloks sit eikä mitään sen vakavempaa. Maailma ei pyöri minun ulkonäön ympärillä, ei edes minun maailmani.

 

[Hulluliini]

^no ei tilanne ihan noin karu sentään ole, että olisi tehnyt selväksi, ettei ulkonäköni miellytä ja on se sitä kehunutkin aika - ajoin. Viimeksi tänään sanoi, että näytän tosi hoikalta.. Ja olen kyllä sanonut, että jos mua kuitenkin kelpaa katsella, niin ei tarttis vittuilla. Sen mielestä kyse on ollut enemmän huumorista ja mun pitäis osata nauraa itselleni. Mutta jos mä koen tietynlaiset kommentit ikävinä, niin ikäviä ne ovat. Mutta jos nyt itse lopetan itseni soimaamisen, eiköhän koko tilanne parane. Miehelle voi kuulemma sanoa ulkonäöstään mitä tahansa, eikä haittaa. Mitä en ihan usko kuitenkaan.

Exäni 'vitsaili' omasta ylipainostaan ja huomautti heti kun mulle alkoi tulla 'allia'. Mutta annas jos erehdyin itse heittämään vitsillä että hänen pitäisi kuoria nenänsä iho kun siinä on mustapäitä, hirveä raivari. Jonkin asteen narsistiksi/persoonallisuushäiriöiseksi olen hänet jälkeenpäin diagnosoinut. Jos ihmisellä on hyvä itsetunto, ei ole mitään tarvetta puuttua toisen ulkonäköön, ellei ole taustalla aitoa huolta terveydestä esim. reilun ylipainon kohdalla. Vitsailun varjolla huomauttelu on todella raukkamaista, ja että kohteen pitäisi vain osata kaikki kuitata huumorilla? Kieroa meininkiä. En nyt väitä että miehesi on tässä suhteessa ääripäässä mutta vähän tämän tyyppistä piirrettä tuntuu olevan. Ehkä voisit vähän painokkaammin alleviivata, että mielestäsi huomauttelu on vittuilua, eikä ole kyse sun huumorintajuttomuudesta, miehelläsi ei ole oikeutta päättää puolestasi mikä sinusta on hauskaa ja mikä ei... joillekin pitää vääntää rautalangasta, ennen kuin ymmärtävät miten paljon heidän sanansa satuttavat. Onhan se vaikea pyytää anteeksi jos puolivahingossa toista loukkaa, että miehesi varmaankin puolustautuu tällä tavalla, huumoristahan ei voi suuttua.. eikä kannata mennä siihen ajatusloukkuun, että se on pikkujuttu, josta ei kannata mainita, koska tuntuu nillittämiseltä. Ne pikkujutut toistuessaan tuppaa kasautumaan ja voi pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan ja tapaan ajatella omaa ulkonäköä.

Ja mua itse asiassa kiinnostaa nyt kauheasti miltä näytät kun sanoit olevasi poikamainen :D Minusta maskuliiniset naiset voi olla todella seksikkäitä, mutta olenkin nainen enkä mies.. itse näytän mielestäni vähän maskuliiniselta enkä erityisen viehättävältä ilman meikkiä, meikin kanssa jo ihan nätiltä. Silti se ei vaan jaksa kiinnostaa. Kamppailulajiharrastus ja salitreeni on jotenkin muuttanut mun ajattelutapaa ulkonäön suhteen. Tärkeintä on, että kroppa toimii ja tekee sen mitä pitää. On kivaa tuntea itsensä vahvaksi ja tietää, että osaa puolustaa itseään edes jollain tavalla. Se kyllä ehdottomasti auttaa, että mieheni pitää haluttavana, oli mulla kiloja 10 enemmän tai vähemmän, meikkiä tai ei, tukka likainen tai ei.. sinkuilla on ehkä vaikeampaa, kun kokee että miehen löytääkseen pitää olla aina mahdollisimman edustava?

Ärsyttää kyllä nykypäivän ulkonäkökeskeisyys, siitä on vaikea pysyä erossa kun sitä pukkaa joka mediasta, ja varmasti paineita on nuorilla enemmän kuin ennen nettiä ja telkkarin laihdutusohjelmia. Ulkonäkö on tietysti omalla tavallaan keskeinen asia ihmisen elämässä ja turhamaisuus on inhimillistä, mutta jos sen ajattelu vie ison osan päivästä ja on johtotähtenä elämässä, on aikamoinen pudotus edessä vanhetessa. Erityisesti ärsyttää, että ulkonäkö liittyy niin vahvasti naissukupuoleen, ja naisia arvotetaan sen kautta. VAstahan erästä tennispelaajamestaria solvattiin aivan silmittömästi, koska ei ole täydellisen timmi kaunotar.

/paasaus :D

 

[Mopsy80]

^hyvää pohdintaa ja noin toiminkin jo aikaa sitten ja ainakin tällä hetkellä tuo ongelma tuntuisi olevan vanhentunut ja ehkä liittyikin pitkälti muihin asioihin, joihin keskittyminen on oleellisempaa kuin ulkonäön ja siihen liittyvien kommenttien muistelu ja mietiskely... Itse olen tullut siihen tulokseen, että ulkonäkö on hyvin paljon asennekysymys, ainakin kun kyseesä on tuttu ihminen. Eli huono asenne näkyy naamasta ja asenteen kohennuttua sitä kummasti kaunistuu miehenkin silmissä

 

[Kaketsu]

sinkuilla on ehkä vaikeampaa, kun kokee että miehen löytääkseen pitää olla aina mahdollisimman edustava?

Just näin. Välillä huomaan ajattelevani, että syy mun sinkkuuteen on varmaan se, etten näytä tarpeeks hyvältä. Että pitäisköhän sitä olla se äärettömän timmi kaunotar, jotta löytäisi jonkun? Näin se ulkonäkökeskeisyys vaan tarttuu omaankin ajatusmaailmaan.. huoh.