Hyväksytkö ulkonäkösi sellaisena kuin se on?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mopsy80
  • Aloitettu Aloitettu
Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Ärsyttää kyllä nykypäivän ulkonäkökeskeisyys, siitä on vaikea pysyä erossa kun sitä pukkaa joka mediasta, ja varmasti paineita on nuorilla enemmän kuin ennen nettiä ja telkkarin laihdutusohjelmia. Ulkonäkö on tietysti omalla tavallaan keskeinen asia ihmisen elämässä ja turhamaisuus on inhimillistä, mutta jos sen ajattelu vie ison osan päivästä ja on johtotähtenä elämässä, on aikamoinen pudotus edessä vanhetessa. Erityisesti ärsyttää, että ulkonäkö liittyy niin vahvasti naissukupuoleen, ja naisia arvotetaan sen kautta. VAstahan erästä tennispelaajamestaria solvattiin aivan silmittömästi, koska ei ole täydellisen timmi kaunotar.

/paasaus :D
Asiaa. Entisinä aikoina se kauneusihanne oli totta kai myös luonnollisempi, kun taas nykypäivänä tuntuu, että meikkaaminen, tekoripset/kynnet/hiukset ja kauneusleikkaukset ovat ihan arkipäivää ja erittäin suositeltuja jokaiselle naiselle. Niin monen nuoren sekä jopa aikuisenkin elämänlaatu heikkenee huonon omakuvan vuoksi, puhumattakaan sellaisesta tilanteesta, jos toiset ihmiset vielä kaiken päälle lakkaavat arvostamasta sen ulkonäön takia.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Täälläpä on taas käyty mielenkiintoista keskustelua! Itse mietiskelin sitä, että naisille taitaa itse asiassa olla melkoiset kaksoisstandardit: toisaalta joka puolelta toitotetaan viestiä "hyväksy itsesi, olet kaunis" ja toisaalta sitten taas pitäisi aina treenata kroppaansa ja muokata naamaansa ja muutenkin tehdä erinäisiä toimenpiteitä, jotta mahtuisi siihen kauniin naisen muottiin, johon kaikkia yritetään änkeä.

Ja tuosta Lurkkimuksen ylläolevasta kommentista olen aivan samaa mieltä. Pelkään sitä, että jonakin päivänä itsensä tuunaamisesta erinäisin lisäkkein ja leikkauksin tulee vielä ehdoton vaatimus ja että jos uit vastavirtaan, putoat tavallaan yhteiskunnasta. Välillä olen myös miettinyt, että oonkohan mä sitten joskus tulevaisuudessa Suomen ainoa ryppyinen vanhus. :D Varmaan pitää jonnekin metsämökkiin muuttaa muiden maisemia pilaamasta. :D

Aika moni myös tuntuu ajattelevan niin, että "sitten kun pudotan nämä viisi kiloa tai treenaan kiinteämmät käsivarret, voin olla tyytyväinen". Moni ei sitä kuitenkaan saavuta. Ja ne jotka saavuttavat, löytävät usein lisää paranneltavaa. Itsenikin tunnistan tästä. Aika monelle naiselle tekisi hyvää opetella armollisuutta itseään kohtaan. Ei se helppoa ole. Itsekin just tiirailiin naamaani peilin edessä ja mietin, että onkohan toi suupieleen ilmestynyt ryppy syventynyt entisestään vai ei. Ei pitäs hymyillä tai ilmeillä, ni ei tulis ryppyjäkään... ;)
 
Just näin. Välillä huomaan ajattelevani, että syy mun sinkkuuteen on varmaan se, etten näytä tarpeeks hyvältä. Että pitäisköhän sitä olla se äärettömän timmi kaunotar, jotta löytäisi jonkun? Näin se ulkonäkökeskeisyys vaan tarttuu omaankin ajatusmaailmaan.. huoh.
Ei ne paineet ole sinkuilla sen suurempia kuin pariutuneilla, paitsi jos pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä ;-)

Miten muuten koette, onko ulkonäköpaineiden ensisijainen syy miesten vai naisten asettamat kriteerit, vai onko asia edes eriteltävissä?
 
Ei ne paineet ole sinkuilla sen suurempia kuin pariutuneilla, paitsi jos pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä ;-)

Miten muuten koette, onko ulkonäköpaineiden ensisijainen syy miesten vai naisten asettamat kriteerit, vai onko asia edes eriteltävissä?

Mun mielestä sitä ei oikein voi eritellä, koska makuja on monia molemmissa sukupuolissa. Olenkin monesti miettinyt, että miten nuo kauneusihanteet leviää, koska ihmiset kuitenkin tykkää niin erilaisista asioista ihmisissä? Että mikä nostaa juuri sen tietyn jutun aina tapetille, että kuka se juuri päättää, että esim. iso takamus, treenatut hauikset tai mahdollisimman rasvaton kroppa on nyt just hot.

Toisaalta itsehän ne ulkonäkökriteerit itselleen asettaa, niiden asioiden perustella mitä itse pitää kauniina tai sen perusteella mitä (ajttelee, että) muut pitää kauniina. Sen sijaan, että etsisi ihmisiä jotka pitävät ihmisestä sellaisena kuin hän on, ihminen muuttaa itseään toisten ihmisten mieltymysten mukaiseksi. Eihän tuossa ole oikeasti mitään järkeä? Mutta on asioita, joita esimerkiksi minä pidän kauniina, ja joita ei minusta löydy.

*kahvakuulatreenin jälkeinen aivosumu, toivottavasti mun ajatuskulusta saa jotain selvää... kädet tärisee...*
 
välillä tulee niitä päiviä, kun en tykkää yhtään siitä miltä näytän. Mietin välillä liikaa sellaisia hetkiä, kun en ole kelvannut jollekkin sellaisena kuin olen, en ole koskaan ollut riittävän hyvä. Joidenkin mielestä on hauska huomautella, mitä asioita he korjaisivat kropassani, ja se ei todellakaan tunnu kivalta- viimeaikoina tällasia on ollut ihan liikaa.
 
Miten muuten koette, onko ulkonäköpaineiden ensisijainen syy miesten vai naisten asettamat kriteerit, vai onko asia edes eriteltävissä?

Mielestäni on harhaanjohtavaa ja epäolennaista etsiä syitä ulkonäköpaineisiin kummastakaan sukupuolesta ja ihmisten asettamista "kriteereistä". Ilmiönä ulkonäköpaineet on paljon laajempi kietoutuen länsimaiseen kulttuuriin (miten sen sitten määritteleekään), sen visuaaliseen kuvastoon, historiaan, mediaan, puhetapoihin, stereotyyppisiin käsityksiin kauneudesta/nuoruudesta/naiseudesta yms. Ei mitenkään simppeliä. Siihen, miten kukakin ulkonäköpaineet kokee, vaikuttaa mun mielestä ennen kaikkea lähipiirin ihmiset. Olen itse elänyt suurimman osan elämästäni ihmisten seurassa, jotka tietoisesti kritisoivat vallitsevia kauneuskäsityksiä (ainakin omassa puheessaan) tai eivät ole ns. ulkonäkökeskeisiä. Ehkä sen takia olen harvoin tyytymätön itseeni ja ulkonäkööni. Tai ainakin tunnistan oman höperyyteni, kun alan kriiseillä niistä. :)
 
Miten muuten koette, onko ulkonäköpaineiden ensisijainen syy miesten vai naisten asettamat kriteerit, vai onko asia edes eriteltävissä?
Monipiippuinen juttu. Mun mielestä molemmat sukupuolet vaikuttavat.

Tuntuu meinaan siltä, että toiset naiset nimenomaan lietsovat itse näitä ulkonäköpaineita (ihan tahtomattaankin omilla valinnoillaan) hakemalla kaikin tavoin sitä mahdollisimman täydellistä ulkonäköä. Ei kaikkia naisia häiritse se, jos naissukupuolta ajatellaan seksiobjektina, vaan jotkut tuntuvat jopa nauttivan sellaisena olemisesta. Toki tsempit kaikille, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja siitä nauttivat. Siltikin jokaisen ihmisen valinnat vaikuttavat yhteiskuntaan, varsinkin kun niistä tulee suosittuja => muoti-ilmiö => näistä voi syntyä tosi pinttyneitä kauneuskäsityksiä, kuten on jo syntynytkin.
Mun mielestä naiset tuskin koskaan tulevat vetämään yhtä köyttä, koska onhan se valtapeli naisten välillä loppupeleissä aika julmaa touhua, varsinkin noiden ääripäiden kesken. Pitää olla se seksisymboli, jotta osaa arvostaa itseään, saa muiltakin arvostusta ja pystyy keräämään ympärilleen paljon niitä hyväksyviä ihmisiä, mutta usein tällöin aletaan myös karttaa ja tuijotella nenänvarttaan pitkin sellaista "vähemmän edustavaa" seuraa. Toisaalta toisen ääripään naiset sitten suhtautuvat aika usein todella negatiivisesti kauniisiin naisiin ihan sitä katkeruuttaan taikka ennakkoluuloisuuttaan, vaikka kyseinen asenne olisikin ihan perusteeton, kun eivät tietenkään ne kaikki kauniit naiset ole pinnallisia.

Miehiltähän ne mieltymykset naisten ulkomuotoon liittyen ovat lähtöisin, mutta naiset näitä toteuttavat keinolla millä hyvänsä ja osa miehistä, sekä tietenkin naisistakin, niitä sitten suosii ja ihannoi. Sekä tietysti kaikessa elokuva/pornoteollisuudessa ja vastaavassa hyödynnetään naisia, joilla mielellään ofc tekotissit ja muut mahdolliset härpäkkeet. Toki valehtelisin jos kieltäisin, että kyllähän silmä lepää, kun elokuvissa loikiskelevat sankarit ja sankarittaret miellyttävät silmää. Inhottavan inhimillinen juttu tämä muuten.
No can do, kun ei jokaisen ihmisen pääkoppaan pysty vaikuttamaan, eikä välttämättä siihen omaansakaan, jos oikeasti ulkomuodostaan kärsii niin pahasti. Omanakin pelkona on ^mau^:n tavoin vähän se, että tulevaisuudessa keinotekoinen kauneus on lähes pakollista ja putoat yhteiskunnan menosta, jos et siihen mukaudu. En ketään naista tahdo leimata, joka kauneuskirurgiaan turvautuu, kunhan kirurgin veitseen turvautumattomia ei sitten pidetä huonompina ihmisinä tai yritetä tuputtaa näitä leikkauksia kuin jotain uskontoa.

Se muuten on osittain huvittavaa mutta aika surullistakin huomata, ettei kovinkaan moni mies erota, mikä on keinotekoista ja mikä ei. Esimerkiksi niin sanotut "ilmapallotissit" jokainen tunnistaa, mutta silarithan voi ja useamminkin ovat luonnollisemman näköiset. Niitä sitten aletaan pitää ihan luomuina koska ei eroteta niitä silikoneiksi, jonka jälkeen nähdäänkin jotkut tavalliset tissit - no, toteamushan voi olla vain että "hyi helevetti". Tätä on meinaan nähty ja paljon. Ja samaa kaavaa näiden "eihän tolla edes ole meikkiä" ja vastaavien kanssa.
 
Nykyään oon ihan suht sujut ulkonäköni kanssa, tosin saankin säännöllisesti kuulla positiivista palautetta asiasta :haart:
Joskus teininä aattelin et kelpaan ehkä jollekin joku jätesäkki päällä, jos silloinkaan, osaksi ihan lähipiirin kommettejen takia.
Nykyiseltään toivon kropalta ennenkaikkea toimintakykyä, kun suvuvikana olevat polvet jne ovat ruvenneet kipuilemaan, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö timmi kroppa olisi se mitä haluan myös. Mutten ota siitä sen enempää stressiä kuin joskus aiemmin, vaikka tiedän että tässä voisi yrittää paljon enemmänkin.
En tiedä menisinkö koskaan kauneusleikkauksiin, joihinkin hoitoihin ehkä. Kuka tietää, sitä voi sitten miettiä paremmin sitten kun tulee lisää ikää.
 
Nykyään hyväksyn, vaikka en vieläkään ole kedon kaunein kukkanen. Oikeastaan olen hyvin kaukana siitä. Pienestä pitäen olen ollut poikatyttö, tästä olen saanut kuulla äidiltäni paljon. Naisen, kun pitää näyttää naiselta, pitkine hiuksineen ja laitettuine kasvoineen. Isäni taas on aina jaksanut huomautella painostani. Koko ikäni olen urheillut, hieman tosin on aina ollut pudottevaa kropassa. Muutama vuosi takaperin hajotin olkapääni totaalisesti, ja heitin koko homman sen jälkeen aivan läskiksi. Kerrytin massaa aivan liikaa jalkojeni päälle, kumppanini vituillessa koko ajan painostani. Siitä on aikalailla tasan vuosi, kun inhosin olemustani enemmän kuin mitään.

Nyt taas paljon kevyempänä ja muutenkin aktiviisempana voin myöntää pitäväni ulkonäöstäni, tavallisen näköisenä poikatyttönä. On ollut mahtava huomata nyt, kun itsensä on alkanut hyväksymään sellaisena kun on niin ihmiset ovat kehuneet kauniiksi, hyvännäköiseksi jne. Taitaa kauneus tosiaan lähteä sisältä.
 
Aika lailla tyytyväinen olen. Vaikka lihaksia ei (juuri nyt, salilla olen alkanut käydä) ole, vatsassa kyllä makkaraa, vaikka muuten laiha. Vähän vanhempikin jo olen, onneksi kai aika nuorekas. Jotenkin sitä on tähän ikään mennessä tajunnut, että ulkonäkö on lopultakin niin pieni osa elämää eikä loppujen lopuksi niin kauhean tärkeää. Sitä ei voi varastoida tai pakastaa. Vanhemmiten sitä on ruvennut olemaan armollisempi itseään ja muita kohtaan, eikä enää stressaa niin kauheasti. Siihenkin vaan saa tottua, että nuoruus ja kauneus katoaa tai ainakin vähenee. Enää eivät nuoret miehet katso perään, ja ne miehet jotka katsovat järkyttävät joskus hieman ;). Kun ne tuntuvat oman isän ikäisiltä, mutta sitten muistaakin oman ikänsä, hah.

Kyllähän tämä aika on muuttunut. Mediassakin naisista puhutaan lähinnä vain tissien (aina joku jossain on "rivo" tai "hot"), perseen, vaatteiden tai miesystävän kautta. Vanhaa feministiä surettaa, että mihin se kaikki edistys oikein katosi, tuntuu että ollaan menty takapakkia ja lujaa. Pinnallistuttu ja tyhmennytty. Seksiä ja pornoa tunkee joka paikasta (pidän seksistä, en tarkoita sitä, mutta sekin on jotenkin koneellistettu ja pinnallistettu). Ymmärrän tavallaan niitä paineita, mutta en ihan tiedä minkälaisia ne nykyään ovat, kun en ole itse enää nuori enkä usein ole tekemisissä teinien tai nuorten kanssa.

Itse olen vain tyytyväinen, etten enää ole se tuijotettavan alipainoinen rimpula, vaikka hoikka vieläkin. Että terveys on joten kuten tallella kroonisen stressin ja työperäisen burnoutin aiheuttamista ruokayliherkkyyksistä huolimatta. Että olen ehkä nyt löytämässä oikean tavan treenata ilman ylirasitusta. Ja olenhan minä suomalaiseksi 46-vuotiaaksi naiseksi aika timmissä kunnossa, vaikka kaukana varmaan esim. tämän foorumin ihanteesta.

Tärkeintä on se, että on kovalla henkisellä työllä päässyt eroon perfektionismista, suorittamisesta ja tekojen kautta arvon hankkimisesta. Olla vain nyt, mieli rauhassa, kiitollinen siitä että on elossa ja kaikki on loppujen lopuksi ihan hyvin (vaikka talous on katastrofaalisessa tilanteessa, on aina vain haluamattaan sinkku, remontti ei etene, lapset jäi tekemättä ja nyt se on liian myöhäistä ym.). Hyvien puolien löytäminen, kiitollisuus ja vähemmän omaan napaan tuijottaminen lisää tyytyväisyyttä, myös omaan ulkonäköön.

"Riittävän hyvä" ja "kaikki on hyvin" ovat konfirmaatiolauseita, joita voi itselleen toistella kun itsekritiikki ja -inho iskevät. Siihen vielä rauhallista hengitystä lisäksi muutama minuutti istuen paikallaan, ja olo onkin pian paljon parempi.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
^tässä on kyse myös pärstästä, eikä vain kropasta :D Itse asiassa kyvyttömyys hyväksyä tosiasioita liittyy mulla muihinkin asioihin ulkonäköni lisäksi. Ja itse asiassa voi olla, että ilman miehen rehellisiä kommentteja yrittäisin edelleen täysin perusteettomasti päteä ulkonäöllä ja arvot pysyisivät pahasti vinksallaan. Kun kyse on siis siitä, etten mitenkään voi olla ns. kaunis nainen, koska näytän enemmän pojalta. Mutta pojaksi olisin omastakin mielestäni ihan söpö :)

Aito henkinen tasapaino tuntuu edelleen niin suorastaan mahdottomalta saavuttaa, että on kyllä kauneintakin ulkonäköä arvokkaampi saavutus.

Minusta sellaiset hieman poikamaiset naiset ovat kaikista kauneimpia ja seksikkäimpiä! Liian pissis tai stereotypinen misukka ei ole enää yhtään kiinnostava... (sorry kielenkäyttö, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan). Nykyinen, ainakin mediassa esitelty kauneusihanne on musta tosi outo, kaikenmaailman pornokorkoineen, lisäkkeineen ja turbohuulineen naiset näyttävät usein siltä, kuin olisivat amputoineet aivonsa ja työntäneet sen massan tisseihinsä ja huuliinsa... ;)

Henkinen tasapaino on oikeastaan mulle sitä, että ei pelästy negatiivisistakaan tunteista tai asioista, vaan luottaa elämään. Se ei tarkoita ikuista vakaata, hyvää tilaa, koska sellainen on mahdotonta, mutta ettei ota ajatuksia tai tunteita niin vakavasti, koska ne tulevat ja menevät. Silkka olemisen riemu riittää, tai ilo olla.
 
Täälläpä on taas käyty mielenkiintoista keskustelua! Itse mietiskelin sitä, että naisille taitaa itse asiassa olla melkoiset kaksoisstandardit: toisaalta joka puolelta toitotetaan viestiä "hyväksy itsesi, olet kaunis" ja toisaalta sitten taas pitäisi aina treenata kroppaansa ja muokata naamaansa ja muutenkin tehdä erinäisiä toimenpiteitä, jotta mahtuisi siihen kauniin naisen muottiin, johon kaikkia yritetään änkeä.

Ja tuosta Lurkkimuksen ylläolevasta kommentista olen aivan samaa mieltä. Pelkään sitä, että jonakin päivänä itsensä tuunaamisesta erinäisin lisäkkein ja leikkauksin tulee vielä ehdoton vaatimus ja että jos uit vastavirtaan, putoat tavallaan yhteiskunnasta. Välillä olen myös miettinyt, että oonkohan mä sitten joskus tulevaisuudessa Suomen ainoa ryppyinen vanhus. :D Varmaan pitää jonnekin metsämökkiin muuttaa muiden maisemia pilaamasta. :D

Mä olen nyt jo omituinen ja syrjäytynyt, kun en halua enkä suostu käyttämään Facebookia. Ilmeisen outo on ymmärtääkseni myös nainen, joka ei aja alapäätään pornotähden näköiseksi. Pitkät kainalo- tai säärikarvat ilmeisesti ovat viimeistään este normaaliksi naiseksi (ajan niitä kyllä silloin tällöin kun muistan, mutta ei se pakollista ole). Jos vielä uskaltaa joskus mennä ihmisten ilmoille ilman rintaliivejä, että vaikka ihan nännikin jossain vilkahtaa, niin hyvä tavaton. Kynnetkin ovat lyhyet ja käytännölliset. Voi voi, parempi vain kökkiä yksin täällä korvessa mökissään, ettei nuoriso ja kauneuspoliisit kauhistu...:wtf:.

"Normaaliuden" ja kauneuden käsitteet tosiaan koko ajan elävät ja muuttuvat. Se mikä oli normaalia vielä 20 vuotta sitten, ei ole enää ja päin vastoin.
 
välillä tulee niitä päiviä, kun en tykkää yhtään siitä miltä näytän. Mietin välillä liikaa sellaisia hetkiä, kun en ole kelvannut jollekkin sellaisena kuin olen, en ole koskaan ollut riittävän hyvä. Joidenkin mielestä on hauska huomautella, mitä asioita he korjaisivat kropassani, ja se ei todellakaan tunnu kivalta- viimeaikoina tällasia on ollut ihan liikaa.

:( Todella törkeitä juttuja tuollaiset. Mä juuri tajusin, että kyllä, minä vihdoin ja viimein taidan enimmäkseen riittää itselleni tällaisena kuin olen. Pystyn hyväksymään itsessäni kaikenlaiset puolet, vaikken kaikista tykkääkään. Kuitenkin siihen taitaa vielä olla matkaa, että oikeasti luottaisin riittäväni jollekulle toiselle, eli lähinnä joskus tulevalle kumppanille. :( Suhteessa kukaan ei ole tainnut ikinä kritisoida mun ulkonäköäni, päinvastoin, mutta joiltakuilta muilta on joskus aikanaan tullut ilkeääkin kommenttia. Varmaan siitä(kin) syystä jännitän edelleen sitä, kelpaanko kuitenkaan kenellekään epätäydellisenä itsenäni. Toisaalta yritän ajatella niin, että jos jollekulle en kelpaa, niin voivoi, hankkikoon mieleistään seuraa sitten. Kovin ulkonäkökeskeisten miesten kanssa mulla ei onneksi ole riittävästi yhteistä muutenkaan. :D

Nyt taas paljon kevyempänä ja muutenkin aktiviisempana voin myöntää pitäväni ulkonäöstäni, tavallisen näköisenä poikatyttönä. On ollut mahtava huomata nyt, kun itsensä on alkanut hyväksymään sellaisena kun on niin ihmiset ovat kehuneet kauniiksi, hyvännäköiseksi jne. Taitaa kauneus tosiaan lähteä sisältä.

Oma asenne vaikuttaa tosi paljon. Kyllähän sen huomaa, onko joku sinut itsensä kanssa vai ei. :) Hienoa, että olet päässyt tuohon tilaan! Kannattaa pitää tuosta kiinni ja kohdella itseään jatkossakin hyvin. :) Ja oikeasti uskoa ne kehut! Itse kirjoittelen niitä jopa ylös pahojen päivien varalle.

Monipiippuinen juttu. Mun mielestä molemmat sukupuolet vaikuttavat.

Tuntuu meinaan siltä, että toiset naiset nimenomaan lietsovat itse näitä ulkonäköpaineita (ihan tahtomattaankin omilla valinnoillaan) hakemalla kaikin tavoin sitä mahdollisimman täydellistä ulkonäköä. Ei kaikkia naisia häiritse se, jos naissukupuolta ajatellaan seksiobjektina, vaan jotkut tuntuvat jopa nauttivan sellaisena olemisesta. Toki tsempit kaikille, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja siitä nauttivat. Siltikin jokaisen ihmisen valinnat vaikuttavat yhteiskuntaan, varsinkin kun niistä tulee suosittuja => muoti-ilmiö => näistä voi syntyä tosi pinttyneitä kauneuskäsityksiä, kuten on jo syntynytkin. --

Se muuten on osittain huvittavaa mutta aika surullistakin huomata, ettei kovinkaan moni mies erota, mikä on keinotekoista ja mikä ei. Esimerkiksi niin sanotut "ilmapallotissit" jokainen tunnistaa, mutta silarithan voi ja useamminkin ovat luonnollisemman näköiset. Niitä sitten aletaan pitää ihan luomuina koska ei eroteta niitä silikoneiksi, jonka jälkeen nähdäänkin jotkut tavalliset tissit - no, toteamushan voi olla vain että "hyi helevetti". Tätä on meinaan nähty ja paljon. Ja samaa kaavaa näiden "eihän tolla edes ole meikkiä" ja vastaavien kanssa.

Munkin mielestäni naiset voisivat olla paljon kannustavampia toisilleen. Naiset myös pitävät ulkonäköpaineita omalta osaltaan selvästi elossa. Tyypillistä naisten puhettahan on itsensä jatkuva mollaaminen ja sen luetteleminen, mitä korjattavaa kropassa on. Mulle on välillä tullut huono fiilis itestäni siinä vaiheessa, kun esim. joku mua selvästi laihempi kaveri on valitellut suureen ääneen mahaläskejään tai toinen miettinyt silareiden ottamista, vaikka tisseissä on kokoa ja muotoa vaikka muille jakaa. Kaipa mulla on osin sillä tavalla huono itsetunto, että helposti rupean väkisinkin miettimään, että jos toi kaunis nainen näkee itsensä noin, niin millanenkohan turjake mä sitten olen. :P Yritän tosin olla menemättä siihen enää mukaan. Haluan olla itselleni ystävällinen ja hyvä, ja siihen konseptiin ei mahdu oman kropan huonojen puolien voivottelu ja vatvominen. Jos saan joskus lapsia, toivon tuon asenteen välittyvän myös heille.
*
Jotenkin on ylipäätään välillä ollut sellainen olo, että on suorastaan kiellettyä edes yrittää olla itseensä tyytyväinen, jos ei ole täydellinen. Saa nähdä, muuttuvatko vaatimukset lopulta niin, että huolehtiakseen oikein itsestään pitääkin käydä kirurgin veitsen alla ja hommata teko sitä ja teko tätä? Muuttuuko lopulta kaikki aito ja normaali väistämättä rumaksi ja oudoksi? Tuleeko siitä tosiaan standardi, että jos tissit eivät sojota kohti kattoa, ne pitää automaattisesti "korjata"? Jokainen tietysti saa tehdä kropalleen mitä haluaa. Mulla kuitenkin taitaa raja mennä siinä, että tervettä kehoa en hevillä lähtisi leikkelemään.
 
Zone-sarja -42%
:( Todella törkeitä juttuja tuollaiset. Mä juuri tajusin, että kyllä, minä vihdoin ja viimein taidan enimmäkseen riittää itselleni tällaisena kuin olen. Pystyn hyväksymään itsessäni kaikenlaiset puolet, vaikken kaikista tykkääkään. Kuitenkin siihen taitaa vielä olla matkaa, että oikeasti luottaisin riittäväni jollekulle toiselle, eli lähinnä joskus tulevalle kumppanille. :( Suhteessa kukaan ei ole tainnut ikinä kritisoida mun ulkonäköäni, päinvastoin, mutta joiltakuilta muilta on joskus aikanaan tullut ilkeääkin kommenttia. Varmaan siitä(kin) syystä jännitän edelleen sitä, kelpaanko kuitenkaan kenellekään epätäydellisenä itsenäni. Toisaalta yritän ajatella niin, että jos jollekulle en kelpaa, niin voivoi, hankkikoon mieleistään seuraa sitten. Kovin ulkonäkökeskeisten miesten kanssa mulla ei onneksi ole riittävästi yhteistä muutenkaan. :D

jep, jos en jollekulle tällasena kelpaa, niin se on sen ongelma. 2 lapsen raskaus, synnytys ja imetys on muuttanut kroppaa todella paljon, ja tuntuu että varsinkin tissit on nykyään ihan olemattomat(tämän takia hiukan arastelen olla alasti kenenkään edessä). Pitäs vaan yrittää hyväksyä ittensä just tällasena... Mä en kykenisi olemaan kenenkään kovin ulkonäkökeskeisen ihmisen kanssa, kyllä se sisin loppupeleissä ratkaisee, eikä se ulkokuori :)
 
Se on kyllä kätsää, kun tissit eivät koskaan ole kunnolla kehittyneet, niin eivät imetyksestä menneet miksikään :D ja hyvännäköiset ovat olleet vain juuri raskaana ja imetysaikana... Nyt tosin rintatreenin ansiosta pientä kehitystä on havaittavissa!
 
Tosi mielenkiintonen ketju. Mie oon kriiseilly vartaloni kanssa enemmänkin. Tällä hetkellä käyn ihan terapiassakin. Ongelmana on, että mietin aina mitä muut ajattelee ja miten miun pitäs toimia - sen sijaan että mietin mitä ite haluan ja mistä ite pidän. Oon vartalonmuodoltani aika puhdas tiimalasi, löytyy tissit ja kapea vyötärö, mutta se ylimääränen meinaa kertyä lantiolle - ihan niinku miun äidillä ja molemmilla siskoilla. Persevä ja reitevä. 7. luokalla se kitinä sitten alkoi - sain aina kuulla olevani läski koska olin lanteikas. Nyt vielä aikuisenakin olen kuullut joiltakin satunnaisilta miehiltä että "oot kyllä ihan nätti, mut vähä liian levee perse siulla kyllä on." Tämä sitten pikkuhiljaa ruvennu kaivelemaan omaa mieltä - yritinkin pakonomaisesti laihduttaa vähän aikaa sitten, mutta eipä ne sentit tuolta lanteilta siltikään meinanneet kadota... Siitä olen jo päässyt yli, nyt keskityn pään korjaamiseen terapeutilla sekä pyrin nauttimaan liikunnasta ilman turhaa stressiä. Välillä olenkin ihan sujut itseni kanssa ja pidän "naisellisista muodoistani", välillä taas tekis mieli itkeä kolme päivää peiton alla kun ahdistaa ja toivois olevansa joku muu.
 
Nyt vielä aikuisenakin olen kuullut joiltakin satunnaisilta miehiltä että "oot kyllä ihan nätti, mut vähä liian levee perse siulla kyllä on."

Miksi ihmeessä joku oikeesti sanoo toiselle noin. "oot ihan nätti, mutta...". Miksi ei voi vaan sanoa, että olet nätti ja lopettaa siihen. Ihminen kun muistaa monesti vain sen viimeisen asian. Syy, miksi palaute pitäisi muuten lopettaa aina johonkin positiiviseen. Niin, että mimmmit kun kattelette itteenne peilistä, muistakaa listan lopuksi etsiä se positiivinen juttu ja lopettakaa siihen!
 
Miksi ihmeessä joku oikeesti sanoo toiselle noin. "oot ihan nätti, mutta...". Miksi ei voi vaan sanoa, että olet nätti ja lopettaa siihen.
Niinpä, kun ei niillä negatiivisilla kommenteilla aiheuta kuin pahaa mieltä :( Varsinkin, kun on ihan fakta, että moni nainen ja mies kyllä oikeamminkin ihannoivat sellaista lanteikasta naisvartaloa.
 
Tosi mielenkiintonen ketju. Mie oon kriiseilly vartaloni kanssa enemmänkin. Tällä hetkellä käyn ihan terapiassakin. Ongelmana on, että mietin aina mitä muut ajattelee ja miten miun pitäs toimia - sen sijaan että mietin mitä ite haluan ja mistä ite pidän. Oon vartalonmuodoltani aika puhdas tiimalasi, löytyy tissit ja kapea vyötärö, mutta se ylimääränen meinaa kertyä lantiolle - ihan niinku miun äidillä ja molemmilla siskoilla. Persevä ja reitevä. 7. luokalla se kitinä sitten alkoi - sain aina kuulla olevani läski koska olin lanteikas. Nyt vielä aikuisenakin olen kuullut joiltakin satunnaisilta miehiltä että "oot kyllä ihan nätti, mut vähä liian levee perse siulla kyllä on." Tämä sitten pikkuhiljaa ruvennu kaivelemaan omaa mieltä - yritinkin pakonomaisesti laihduttaa vähän aikaa sitten, mutta eipä ne sentit tuolta lanteilta siltikään meinanneet kadota... Siitä olen jo päässyt yli, nyt keskityn pään korjaamiseen terapeutilla sekä pyrin nauttimaan liikunnasta ilman turhaa stressiä. Välillä olenkin ihan sujut itseni kanssa ja pidän "naisellisista muodoistani", välillä taas tekis mieli itkeä kolme päivää peiton alla kun ahdistaa ja toivois olevansa joku muu.

On se vaan niin jännää. Todella moni vaihtaisi isoäitinsä että saisi sunlaisen kropan! :wtf: Kaikki olemme omanlaisiamme eri kehotyyppeinemme, mutta aina se naapurin kroppa on jotenkin parempi...? Sun kroppahan kuulostaa juuri siltä niin kovin maailmalla suositulta! Naisethan nykyisin laittaa täytettäkin perseeseen (kun ei hikoilu ja kyykyt innosta), että saisivat sen ison ja komean pepun ja sen ikuisesti himoitun tiimalasin!

Makuja on monia, eikä jonkun maku meistä huonompia tee. Teininä häpesin pieniä rintojani, mutta sittemmin ne ovat mielestäni tosi kauniit. Moni mies tykkää, joku tykkäisi isommista. Mutta jos minä en kelpaa jollekulle sellaisena kuin olen (kerran eräs maalaismies jätti minut laihuuteni takia, tykkäsi rehevämmistä...), niin se on sitten mulle väärä mies. Saamme kaikenlaista palautetta, negatiivista ja positiivista, totuudenmukaista ja täyttä tuubaa. Ihan sama, persoonamme ja omanarvontuntomme ei voi heitellä sen mukaan mistä tuuli käy eli mitä joku muu (fiksua, totta tai ei) sattuu laukomaan.

Unohda se oman kropan ylikriittinen kyttäily ja stressi ja nauti elämästä!
 
Viimeksi muokattu:
Unohda se oman kropan ylikriittinen kyttäily ja stressi ja nauti elämästä!

Siihen suuntaan tässä koko ajan pyritään. :) Ei se ajatusmaailma vaan ihan hetkessä muutu toisenlaiseksi. Välillä on helpompaa, välillä tuntee olevansa pohjalla. Onneksi mulla on ihana mies, joka rakastaa minnuu just tälläsena ja kertookin sen mulle (jaksaapa se myös valitella että kun "kaikki" aina yrittää iskee minnuu kapakas,heh). En vaan oo elämäni aikana kuullu kovinkaan paljon kehuja - exä oli tosi timmi kaveri eikä se ikinä juurikaan kehunu miun ulkomuotoo. Vaikea sitä on yhtäkkii alkaa uskomaan kehuja kun on tullut tallatuksi suurimman osan elämästään. Ihan myös kaverien osalta. Yks mallinmitoissa ollu kaveri jakso kans huomautella miun muodoista. Sen jälkeen kun sanoin sitä laudaks ni se anto miun olla rauhas. Entinen kaveri seki nykyään. :P
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom