Helsingin kuntosalit

Olisko mitään salia joka ei olis ihan tukossa 17-20 aikaan pasilan lähistöllä? Opiskelija olen niin ei ihan kauheita summia pysty pistämään siihen kuukausikorttiinkaan, 18 vuotta tulee täyteen vasta muutaman kuukauden päästä niin kaikki salit jotka vaatii sen 18v on vielä toistaseks pois mahdollisuuksista.

käys testaamassa maunulan kuntosali. Mäkelänkadulta pääset tonne useammalla dösällä ja salilta löytyy kaikki tarvittava, on hyvinkin siisti ja viihtyisä ollakseen kaupungin sali. opiskelijalle 10krt-kortti oli vissiin 12 euroa, kk saman verran. Suosittelen lämpimästi.
Maunulan liikuntahallin kuntosali
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kuntokellarissa löytyy ainakin atlas kiviä joita pystyy lavalle nostelemaan - muutaman sitä siellä nähnyt tekevänkin. Muutenkin ihan loistava sali tunnelmaltaan ja suorituspaikoiltaan. Liikuntamyllyssä ainakin oli tukkipunnerrus tanko vielä syksyllä. En ole nyt pitkään aikaan käynyt, joten viimeisintä tietoa ei ole.
Ok. Kiitos vastauksesta
 
Millaiset raudannosto mahdollisuudet on nykysin Kontulan kuntokellarissa ja Myllypuron Liikuntamyllyssä? Olen käsittänyt että niissä olisi mahdollista treenata voimamieslajeja.
Ja millaisia ko. putiikit noin yleensä ottaen on.
Jos nuo mainitsemani paikat ei sovellu tarkoitukseen, niin olisiko jollakin heittää vaihtoehtoinen paikka?
Haussa olisi treenimahdollisuus lajeihin farmarikävely, tukkipunnerrus, renkaan pyöritys.

Jos joku viitsii vastata, niin kiitos.

Kuntokellarista löytyy atlas kiviä ja Liikuntamyllystä löytyy farmarikävelyyn soveltuvat tangot, tukki ja pitäisi löytyä renkaita niitä en ole kyllä nähnyt kenenkään ikinä käyttävän.
 
Teen muuttoa Alppilaan ja haen kuntosalia, jossa treenata kovaa. Onko kenelläkään kokemuksia tästä 24 / 7 Fitnesistä, joka sijaitsee Viipurinkadulla? Hinnat ovat ainakin halvat. Onko vapaita painoja? Ruuhkaa?
Sitten on tietysti tämä Silver gym. Millainen Silveri on treenata?
Onko muita varteenotettavia vaihtoehtoja lähialueilla?
 
Bodybuilding Club BBC ry - kuntosali miehille

Silverillä kävin itse tutustumassa ensin ja sen jälkeen BBC:llä. Valinta oli hyvin helppo BBC:n suuntaan. Kannatttaa ainakin tulla tutustumaan, koska ei maksa mitään. Silverillä tutustuminen oli 10euroa. BBC:llä 350euroa / vuosi ja 24/7 auki.
 
offtopiccina että en ole koskaan ymmärtänyt miesten ja naisten salien ideaa... Ehkä naisten salit ymmärrän, koska varmasti osa naisista haluaa treenata ilman miehiä... Mutta miesten salit? Eikai oikeasti ketään voi haitata treenaavat naiset? Vai ovatko he tiellä kun häiritsevät? :D

Kiitti vaan vinkeistä. Tarvii laittaa korvan taakse tuo BBC
 
olihan tuo gym4men myös aiemmin olemassa muttei konsepti tainnut oikein toimia..
Gym 4 Men | Visit Helsinki : Helsingin kaupungin virallinen matkailusivusto
"Gym 4 Menin palvelut on suunnattu kiireisille kaupunkilaismiehille jotka haluavat käyttöönsä alan uusimmat laitteet ja viihtyisimmät tilat. Hyvin ilmastoidussa liikuntakeskuksessa ei hiki haise ja tilaussaunassa voi aloitella iltaa kaveriporukassa. Hierojat, Personal Trainerit ja kylmäaltaat huolehtivat viihtyvyydestä. Viikonlopun letkeästä treenitunnelmasta vastaa DJ."

Oikeasti :D? No kai tuo joillekkin trendikkäille jumppaajille voi olla ihan kivakin vaihtoehto jos treenissä ei saa hiki tulla ja tarvitaan se dj myös :).
 
"Gym 4 Menin palvelut on suunnattu kiireisille kaupunkilaismiehille jotka haluavat käyttöönsä alan uusimmat laitteet ja viihtyisimmät tilat. Hyvin ilmastoidussa liikuntakeskuksessa ei hiki haise ja tilaussaunassa voi aloitella iltaa kaveriporukassa. Hierojat, Personal Trainerit ja kylmäaltaat huolehtivat viihtyvyydestä. Viikonlopun letkeästä treenitunnelmasta vastaa DJ."

nykyisellään tiloissa taitaa muuten toimia Motivuksen naisten sali jos yhtään oon kartalla. miehet vaihtui naisiin, heh
 
Teen muuttoa Alppilaan ja haen kuntosalia, jossa treenata kovaa. Onko kenelläkään kokemuksia tästä 24 / 7 Fitnesistä, joka sijaitsee Viipurinkadulla? Hinnat ovat ainakin halvat. Onko vapaita painoja? Ruuhkaa?
Sitten on tietysti tämä Silver gym. Millainen Silveri on treenata?
Onko muita varteenotettavia vaihtoehtoja lähialueilla?
''

24 / 7 Fitness on aika pieni, painoja löytyy mutta vapaiden painojen tila niin pieni että ruuhkaa tulee heti jos useampi tekee samoja juttuja mitä itse. Levytankoja on kaksi normaalia + yksi pieni. Yksi kyykky/mavepaikka ja yksi penkki. Suurin osa tilasta täynnä laitteita, onneksi osa salilla kävijöistä kiertää niitäkin, mutta usein kaikki treenaajat ahtautuneet sinne samaan nurkkaan tankojen ääreen. Sopu sijaa antaa jne.
 
Kokemuksia Pitskun Fitness 24/7?

Onko nämä ketjun kaikki mestat suurinpiirtein samalla tavalla rakennettu?

Kyykkypaikat?
Penkit?
Vapaat painot?
Ruuhka?

Salin vaihto edessä ja olisi lähin vaihtoehto?
 
Kokemuksia Pitskun Fitness 24/7?

Onko nämä ketjun kaikki mestat suurinpiirtein samalla tavalla rakennettu?

Kyykkypaikat?
Penkit?
Vapaat painot?
Ruuhka?

Salin vaihto edessä ja olisi lähin vaihtoehto?

Ei passaa unohtaa, että tuo Alppilan fitness 24/7 on joku pieni toimija. Kyse ei ole siis Fitness 24seven ketjusta.
 
Minkälainen sali kampin CITYGYM on nykyään? Kokemuksia/muuta huomautettavaa?
Sinne oli tullu 6kk tarjous niin ajattelin koittavatko saada enemmän asiakkaita, jos vanhat lähteneet muualle?
 
Minkälainen sali kampin CITYGYM on nykyään? Kokemuksia/muuta huomautettavaa?
Sinne oli tullu 6kk tarjous niin ajattelin koittavatko saada enemmän asiakkaita, jos vanhat lähteneet muualle?

liittyisköhän tää kamppanja siihen kun pukkariin vihdoin saatiin hankittua lisää kaappeja? pikkasen ahdasta tulee varsinki alkuvkosta duunin jälkeen kun uudet kaapit syövät tilaa käytävällä.ja porukkaa enempi paikalla. mutta nyt sentään löytyy paikkaa mihin omat kamat saa viskattua reenin ajaksi.

itse käyn tuolla kun hinta suht ok ja sali sijaitsee työmatkan varrella.
 
Nyt olisi edessä muuttoa Helsinkiin, ja näyttävästi Viikkiin. Tarkemmin Latokartanon alueelle. Onko tuossa lähellä mitään varteen otettavia saleja? Kattelin, että UniSportti on Viikissä, mutta ei tuolla hinnalla(61e/kk) houkuttele opiskelijoiden keskelle mennä reenailemaan. Myllypurossa on ilmeisesti forever sali, kellään tästä kokemuksia? Tällä hetkellä Lappeenrannassa käyn foreverillä ja on hyvä. Sopimuksen siirtäminenkin onnistuisi.

Kriteereitä olisi sauna, vapaita painoja tietenkin ja k-kuntokeskus tai CMS -ketjuun kuuluminen, koska joutuu työnpuolesta viettämään aikaa eri kaupungeissa niin noilla pääsisi sitten reenaamaan sielläkin vaivattomasti. Salin tulisi olla 57 tai 68 bussilinjan varrella tai sitten lyhyen automatkan päässä ilmaisine parkkipaikkoineen. Kuukausi hinnalla ei niin väliä, kalliita ne kaikki on kuitenkin.

Ehdotuksia?
 
Totta. Samantapainen nimi meni sekoitti.

Mitenkäs nämä fitness 24seven ketjun salit?

meitsi liittyi seveniin viime kesänä ja olen tykännyt. En käy naisten puolella, vaan tykkään treenata "miesten" puolella. Kyykkyräkki, penat, smithit löytyy ja niin muuteen ruuhkakin. Itse käyn lähinnä Pitskun salilla ja siellä lappaa paljon ihmisiä 17.-20.00 välillä arkisin. Tosin pahimmat ruuhkat varmaan helpottuu kun Leppävaaraan avataan lähiaikoina uusi fitness 24sevenin mesta. Olen tykännyt Pitskun salista. Kaikki tarvittavat kamat löytyy ja porukka on sellaista, että sarjojen välissä saa tehdä pyytäessä. Mä tykkään paikasta!
 
Nyt olisi edessä muuttoa Helsinkiin, ja näyttävästi Viikkiin.

Ehdotuksia?

Jos unohdetaan kaikki muu, kun "hyvä sali lähistöltä", niin GB GYM.

Itel olis hakuses Kampin lähistöltä sali, jonne pääsis jo 4-5 aikaan aamulla treenaamaan.
Kyykkyräkki, leuanvetotanko, pena, maastavedolle mahdollisuus.
Käsipainot 40kg+

Kriteerit olis aikalailla tossa järjestyksessä. Oon valmis joustamaan ton "lähistöltä" sanan kanssa, tai ehkä käsipainoista.

Olisko punavuoren F24/7'sta mihinkään? Googlella tulee niin vitun hirveetä kuraa et jouduin luovuttamaan aika nopeesti.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom