Frisbeegolf

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja plank
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Olen innoissani löysin netistä vastaavanlaisen kiekon minkä hukkasin virtaavaan ojaan eikä sitä koskaan löytynyt. Hienoa saada kiekko takaisin bägiin ja ihan samassa kunnossa mitä omani oli.(ei kuitenkaan ole hukkaamani yksilö.)

Vaikka ylläoleva ei liity seuraavaan mutya kuitenkin kiekkojen katoamiseen ja niiden palautumiseen yleisesti ottaen tuli myös mieleen, että taannoin eräs henkilö löysi kiekkoni ja otti yhteyttä ja sovittiin hyvissä meiningeissä miten kiekko palautuu luokseni, en sitä pystynyt noutamaan ja sovittiin että tää kaveri postittaa kiekon lupasin kiitokseksi maksaa postikulut. Sen jälkeen kun kaveri sanoi postittavansa kiekon en saanut koskaan pakettia perille enkä tavoittanut kaveria.

Rikosilmoitus olisi varmaan aiheellista tehdä vaikka kyseessä vähäarvoinen esine onkin eikä rikosilmoitus välttämättä mihinkään johda. Kyllähän se sapettaa onhan kysessä minulle kuuluva esine ja ihan sama kuin joltain pöllittäis tennismaila tms.
 
Meikäläisen holaritili aukes näköjään, kun käytiin höntsäämässä Joutsan 18-väyläinen (A1 luokitettu). Muu heittoseurue ihan vasta-alkajaa, mutta koitin heitellä itse mitä pystyi. 10. väylällä sit avaus suoraan sisään. Linja oli periaatteessa ihan puhdas n. 75m alamäkihysse, mutta loppulinja oli vähän vekkuli. Ts. kääntyi aika jyrkästi loppua kohden, mutta tuuli tais avittaa ja painaa kiekkoa enemmän korille.

Kiekkona Gold Line Saint pro. Ei oo tullut paljoa tuolla edes heiteltyä, mutta otin bägiin, kun hävis hakatumpi Opto Saint Rautalammin radalle. Saint on ollu mulla enimmäkseen hysseflippikiekkona, mutta pitää kahtoa miten paljon vakaampi tuo pro on ja flippaako tuo meikäläisen kädellä, vai pitääkö ostaa ja kuluttaa perus Opto Saint vaan takas bägiin.
 
Kuukauden treenillä nyt vedetty Puolarmaari 0 tuloksella.
Olipas lyhyitä nuo väylät ku Googlasin tuon mestan. Pystyyks noi vetää kaikki hole in onena jos on pro :o?
Joo monenlaisia heittoja kannattaa opetella, pelatessa tulee paljon paikkoja joista ei rystyllä pääse pois ja on väyliä missä kämmen on parempi valinta. Mulla on kämmen vielä hakusessa, mutta alkanut sitäkin paljon heittelemään viimeaikoina.
Ite en koe olevani useemman kiekon arvonen vielä :d, ni heitän yhellä kiekolla aina putitki. Kaverilta sain tän. Ei tietoa onko hyvä vai ei. Lentää ainaki överi pitkälle.
Venähtää melkeen joka kerta kyl joku paikka ku käy tota heitteleen ;D. Ei ikinä missää muussa lajissa tapahdu oikeen. En oo huolestunu, ku paranee päivässä pikku venähdykset. Mut jotenki hassua näin näennäisesti kevyessä lajissa.
 
Liitteet

  • 1625580923969.png
    1625580923969.png
    646,7 KB · Katsottu: 64
Olipas lyhyitä nuo väylät ku Googlasin tuon mestan. Pystyyks noi vetää kaikki hole in onena jos on pro :o?

Ite en koe olevani useemman kiekon arvonen vielä :d, ni heitän yhellä kiekolla aina putitki. Kaverilta sain tän. Ei tietoa onko hyvä vai ei. Lentää ainaki överi pitkälle.
Venähtää melkeen joka kerta kyl joku paikka ku käy tota heitteleen ;D. Ei ikinä missää muussa lajissa tapahdu oikeen. En oo huolestunu, ku paranee päivässä pikku venähdykset. Mut jotenki hassua näin näennäisesti kevyessä lajissa.
Tuossa muovissa käsittääkseni ylivakaa etenkin uutena, mulla oli sama kiekko mutta g-line muovissa kulunut kyllä joka teki siitä vähän alivakaamman. Oli hyvä kiekko.

Kovilla heitoilla suoralentoinen muutenkin vakaa kiekko, kämmenheittoihin myös hyvä valinta.
 
Oikea putteri kannattaa kyllä hommata, jos oikeasti meinaa opetella pelaamaan. Vakaalla pituusdriverilla puttaamisella ei oo ihan hirveästi tekemistä oikean puttaamisen kanssa. Ja kannattaa opetella heittämään sitä putteriakin pelkän PD:n rempomisen sijaan. Kertoo aika hyvin onko tekniikka kondiksessa vai ei.

Siinä vaiheessa, kun putteri lentää vaikka nyt sen 70 metriäkin puhtaasti ja haluttua linjaa, niin on jonkin matkaa paremmat edellytykset lähteä rempomaan PD:itä.
 
Mä heitän tosijaan tolla hammer heitolla melkeen joka väylän. Ainaki alotusheiton siis. Oonko vaan paska, vai saako tolla aina fysiikan lakeja ajatellen pidemmälle ku rystyheitolla?
Meikä logiikka ja kokemus sanoo et ihan kummalla vaan heitolla voi päästä melkeen minkä tahansa esteen läpi, jos vaan kiertää sen oikein. Ei tee mieli heittää rystyllä just siks, ku hammerilla saan(olettaen etten mokaa) korille asti ykkösellä melkeen missä vaan väylällä. Rystyllä ei mitään mahiksia. Tomahawkia käytän myös aika paljo. Se on nii turvallinen heitto, ja menee silti hyvin pitkälle.
 
Kovakätiset ammattilaiset heittää semmoista 150 - 180 metriä rystyllä. Sopiviin tuuliin pidemmällekin. Sopii käydä kokeileen, lentääkö upsit yhtä pitkälle.

Mut kyllä kai kovat upsimiehet toista sataa metriä nakkelee upsillakin (tai ainakin lähelle), millä nyt periaatteessa pärjää pituuden puolesta jo aika monella radalla. Rajoittaa vaan melkoisesti sitä, millaisia linjoja pystyy pelaamaan.

muoks. ja siis kunhan menee pelaamaan riittävän tekniselle radalle, niin huomaa aika nopsaan, että repertuaarista pitäs löytyä muitakin heittoja kuin upsit, jos aikoo tulosta pelata.
 
Viimeksi muokattu:
Kovakätiset ammattilaiset heittää semmoista 150 - 180 metriä rystyllä. Sopiviin tuuliin pidemmällekin. Sopii käydä kokeileen, lentääkö upsit yhtä pitkälle.

Mut kyllä kai porukka toista sataa metriä nakkelee upsillakin (tai ainakin lähelle), millä nyt periaatteessa pärjää pituuden puolesta jo aika monella radalla. Rajoittaa vaan melkoisesti sitä, millaisia linjoja pystyy pelaamaan.
Jos ton mestan kyltit pitää paikkaansa, ni kyl lentää ainaki noin pitkälle. Tekniikasta en sano mitään, enkä käytettävyydestä. Tuo missä on noi pituudet ilmotettu on semmonen melkeen 300m lähes täysin suora ja esteetön väylä. Toistaseks toi pitkälle heittäminen on mun ainoo valtti, mut vähän ailahtelevainen onnistumis%.
 
Oikea putteri kannattaa kyllä hommata, jos oikeasti meinaa opetella pelaamaan. Vakaalla pituusdriverilla puttaamisella ei oo ihan hirveästi tekemistä oikean puttaamisen kanssa. Ja kannattaa opetella heittämään sitä putteriakin pelkän PD:n rempomisen sijaan. Kertoo aika hyvin onko tekniikka kondiksessa vai ei.

Siinä vaiheessa, kun putteri lentää vaikka nyt sen 70 metriäkin puhtaasti ja haluttua linjaa, niin on jonkin matkaa paremmat edellytykset lähteä rempomaan PD:itä.
Itselläni on ns. pelkkä putti putteri jota käytän pelkästään puttaamiseen. Puttaan myös pelkästään sillä putterilla. Lähestymisheittoihin on sitten useampaa muuta putteria ja midaria. Lyhyet väylätkin menee oikeastaan pelkästään putterilla ja midarilla.
Mä heitän tosijaan tolla hammer heitolla melkeen joka väylän. Ainaki alotusheiton siis. Oonko vaan paska, vai saako tolla aina fysiikan lakeja ajatellen pidemmälle ku rystyheitolla?
Meikä logiikka ja kokemus sanoo et ihan kummalla vaan heitolla voi päästä melkeen minkä tahansa esteen läpi, jos vaan kiertää sen oikein. Ei tee mieli heittää rystyllä just siks, ku hammerilla saan(olettaen etten mokaa) korille asti ykkösellä melkeen missä vaan väylällä. Rystyllä ei mitään mahiksia. Tomahawkia käytän myös aika paljo. Se on nii turvallinen heitto, ja menee silti hyvin pitkälle.
Kannattaa rystyssä vaan kokeilla luontevaa otetta eikä purista sitä kiekkoa liikaa, rento ote kiekosta. Jos käytät powergrip otetta niin siinä monesti saattaa ongelmana olla liika puristaminen ja kiekko lähtee voimalla ja kiekko ei lennä tarpeeksi pitkälle. Jos heitot lähtee taas liian korkealle ja nokka lähtee ylöspäin on kyse asennosta ja siitä, että heittäessä mahdollisesti nojaa taaksepäin.

Powergripin otteen sijasta voi testata miltä fangrip tuntuu.
 
Jos ton mestan kyltit pitää paikkaansa, ni kyl lentää ainaki noin pitkälle. Tekniikasta en sano mitään, enkä käytettävyydestä. Tuo missä on noi pituudet ilmotettu on semmonen melkeen 300m lähes täysin suora ja esteetön väylä. Toistaseks toi pitkälle heittäminen on mun ainoo valtti, mut vähän ailahtelevainen onnistumis%.
Jos väylillä on jotain mittakylttejä ilmoittamassa pituuksia, niin kai niiden pitäs pääasiassa ihan paikkaansa pitää. Sit vaan toivomaan, että paikat kestää, jos testoupsi on se ainut heitto, jolla mittaa saa :)

UDiscin jos lataa puhelimeen, niin sillä pystyy kanssa mittaamaan heittojaan muutaman metrin toleranssilla.

Itselläni on ns. pelkkä putti putteri jota käytän pelkästään puttaamiseen. Puttaan myös pelkästään sillä putterilla. Lähestymisheittoihin on sitten useampaa muuta putteria ja midaria. Lyhyet väylätkin menee oikeastaan pelkästään putterilla ja midarilla.
On mullakin joo erikseen puttiputteria, heittoputteria ja vielä erikseen ylivakaampia lähestymiskiekkoja, jotka kai ovat periaatteessa puttereita. Zonea heitän paljon lähäreihin, se on ylivakaa lähärikiekko. Heittoputtereita sit vähän vakauden mukaan, että mihin pitää päästä ja miten.
 
Jos väylillä on jotain mittakylttejä ilmoittamassa pituuksia, niin kai niiden pitäs pääasiassa ihan paikkaansa pitää. Sit vaan toivomaan, että paikat kestää, jos testoupsi on se ainut heitto, jolla mittaa saa :)

UDiscin jos lataa puhelimeen, niin sillä pystyy kanssa mittaamaan heittojaan muutaman metrin toleranssilla.

On mullakin joo erikseen puttiputteria, heittoputteria ja vielä erikseen ylivakaampia lähestymiskiekkoja, jotka kai ovat periaatteessa puttereita. Zonea heitän paljon lähäreihin, se on ylivakaa lähärikiekko. Heittoputtereita sit vähän vakauden mukaan, että mihin pitää päästä ja miten.

Testoupsi :D? Oha se ny hauskaa ku lentää nii maa perkeleesti.
 
Olipas lyhyitä nuo väylät ku Googlasin tuon mestan. Pystyyks noi vetää kaikki hole in onena jos on pro :o?
On siellä monta väylää jotka holarina pystyy vetään, sitten vähän vaikeempia kaaroksella puiden ollessa tiellä.
 
Testoupsi :D? Oha se ny hauskaa ku lentää nii maa perkeleesti.
Melkeen haluaisin nähdä kyl videon 300 metrin rykäsystä tai vaikka 150 metrisestäkin.
 
Ei nyt sentään 300m. Tuskin noin pitkä heitto on kuitenkaa mahollista. Tai en tiiä miten 5000 euron kiekot eroo :d. Toi on siis koko radan pisin väylä, eikä oo mitään tiellä. Voin videoida jos joku kerta ei oo perseen takana jonoa, ni on mahis yrittää useempi kerta. Ei kyl tunnu miltään ihmeelliseltä jutulta. Heittää vaa käsi irti tyylillä, ni kyllähän se lentää. Yleensä on vaan 49 puuta edessä, ni johki kolahtaa ennen sitä :d.
 
Eipä noita sen kalliimpia kiekkoja ole, mitä marketeissa näkyy. Joidenkin kiekkojen saatavuus on vaan tosi heikkoa, mistä syystä yksityishenkilöiden välisissä huutokaupoissa hinnat saattaa nousta vähän korkeammiksi. En oo kyllä jotain vajaata paria sataa enempää nähnyt vielä kotimaan kaupoissa kiekosta maksettavan, mikä on toki tuokin jo hirmuisesti yhdestä kiekosta.

Mut jos upsipeli on oma juttu, niin tämä on ymmärtääkseni kiekko, jota kannattas testata.

Uutena noita ei kyllä minusta saa enää mistään, mutta käytettynä liikkuu silloin tällöin. Tuota voi ymmärtääkseni taivutella / muotoilla eri muotoihin, mikä vaikuttaa kiekon lentoon ja tuo on tosiaan ymmärtääkseni upsimiesten suosiossa. Joskus meinannu huvikseni ostaa testiin, mutta jääny toistaiseksi, kun en upseja heitä kuin pakon edessä mörreistä pois tullessa.
 
Bägi on täynnä kohta tarvii isomman bägin.

Putterit: Discmanian Tiger Warrior, Sensei, Shogun, Prodigy PA-1, Innova XT Nova.

Midarit: Prodigy M1, Latitude Opto Compass, Prodigy MX-3, Innova DX Wolf

Väylä driverit: Discmania Magician active ja active premium muoveissa, Innova DX eagle ja banshee, Latitude river.

Pituus driverit: Discmania Astronaut, Innova Champion tern, Prodigy X5, Innova gstar Corvette.

Toki on näistäkin varaa jo valita. Eniten käytössä tällä hetkellä Tiger Warrior putti putterina, lähäreihin Shogun/PA-1 tai Compass, väylä drivereistä River, pituus drivereista tern ja x5 mutta ehdottomasti Corvette tulee jälleen kovaan käyttöön.
 
Olen innoissani löysin netistä vastaavanlaisen kiekon minkä hukkasin virtaavaan ojaan eikä sitä koskaan löytynyt. Hienoa saada kiekko takaisin bägiin ja ihan samassa kunnossa mitä omani oli.(ei kuitenkaan ole hukkaamani yksilö.)

Vaikka ylläoleva ei liity seuraavaan mutya kuitenkin kiekkojen katoamiseen ja niiden palautumiseen yleisesti ottaen tuli myös mieleen, että taannoin eräs henkilö löysi kiekkoni ja otti yhteyttä ja sovittiin hyvissä meiningeissä miten kiekko palautuu luokseni, en sitä pystynyt noutamaan ja sovittiin että tää kaveri postittaa kiekon lupasin kiitokseksi maksaa postikulut. Sen jälkeen kun kaveri sanoi postittavansa kiekon en saanut koskaan pakettia perille enkä tavoittanut kaveria.

Rikosilmoitus olisi varmaan aiheellista tehdä vaikka kyseessä vähäarvoinen esine onkin eikä rikosilmoitus välttämättä mihinkään johda. Kyllähän se sapettaa onhan kysessä minulle kuuluva esine ja ihan sama kuin joltain pöllittäis tennismaila tms.

Ei helvetti. Tyyppi hyvää hyvyyttään ilmoittaa että löytänyt sinun kiekon että saat sen takaisin. Sä et kehtaa hakea ja oot kuitenkin niin reilu että lupaan toimituskulut maksaa. Varmaan ajattelit että olisi sekin ollut kohtuullista että tyyppi itse ne maksaa. En minäkään olisi sitä sulle jaksanut postittaa ilman mitään korvausta, on siitä kuitenkin sen verran vaivaa kun ei posteja ihan joka paikassa ole. Olisin menettänyt tunnin aikaa, polttoainetta ja joutunut miettimään vittumaisia lähetys juttuja. Hieman kusipäältä vaikutat. 20€ olisit suoraan tarjonnut niin olisit lätyn ehkä saanut takaisin tai olisit hakenut
 
Back
Ylös Bottom