"Fiksu" treeni vs kova treeni

[SivariKing]

Eli niin kuin otsikko sanoo, niin kumpi on parempi? Laitoin fiksun lainausmerkkeihin, koska loppujen lopuksi se, mikä voi olla fiksua treeniä yhdelle, voi olla ihan täyttä p****a toiselle, tavoitteista ja yksilöllisistä, sekä fyysisistä, että psyykkisistä, ominaisuuksista riippuen. Kuitenkin niin usein kuulee, kun netissä huudellaan "pitää treenata fiksusti ja kovaa, mutta kuitenkin ennenkaikkea fiksusti".

Lueskelin omaa vanhaa treenpäivyriä, ja hassua kyllä, joskus on sattunut sellaisia vuodenkin mittaisia jaksoja, että treenissä ei ollut mitään järkeä. Kehitystä kuitenkin tuli, mutta paradoksi piileekin siinä, että en itse sinä aikana tiedostanut, että touhussa ei ole mitään logiikkaa. Jos olisin tajunnut, niin ehkä kehitystä olisi tullut enemmän ja loukkaantumisia vähemmän, mutta en usko..

Siksi, koska ainakin itsellä on taipumus rationalisoida asiat välillä niin puhki, että homma kääntyy itseään vastaan. Tämä taas johtaa pitkällä aikavälillä juuri päinvastaiseen lopputulokseen, kuin mihin pyritään: eli koska taustalla on ajatus, että pitää treenata "optimaalisesti" ja "järkevästi", niin luonnollisesti aikaa ja vaivaa ei kannata tuhlata sellaisten treeniohjelmien ja -metodien kokeilemiseen, joiden toimivuudesta ei ole "takeita". Niin kuin voi arvata, tämä ajattelumaailma johtaa 100% varmasti "program hoppingiin" ja kehässä juoksemiseen.

Aloin miettimään aihetta, koska olen treenannut koko kuluneen vuoden ilman kiinteää treeniohjelmaa, ja oikeastaan ilman mitään oikeita tavoitteita. Kehitystä on silti tullut, joskaan tahti ei 10 treenivuoden jälkeen päätä huimaa, mutta tässä vaiheessa mikä tahansa on parempi, kuin ei mitään. Uskon oikeasti, että juuri tämä löysä asennoituminen, ja sitä kautta turhien suorituspaineiden helpottaminen on johtanut paljon tuloksekkaamppiin treeneihin. Enkä siis edes treenannut koko aikaa "kovaa", välillä esim. jalat jäi tekemättä monen viikon ajaksi. Toi on muuten toinen paradoksi, etukyykyssä sarjapainot ovat nousseet jatkuvasti, vaikka treenien välillä usein parikin viikkoa. Viime treenissä 150kgx3 oli kyllä jo tosi tiukka.

 

[Zerro]

Ei pidä välttämättä treenata fiksusti, mutta kyllähän se ehdottomasti kannattaa. Nuori hyvin syövä mies voi treenata myös tyhmästi ja kovaa ja varmasti kehitystäkin tulee, mutta ainakin minä uskon, että voisi ko. tapauksessa tulla enemmänkin. Toisessa ääripäässä treenaamisesta tehdään rakettitiedettä, vaikka kyse on vain painojen nostelusta ja kehon vasteesta siitä aiheutuvaan rasitukseen. Vaikuttaisi, että sulta on vähän se surullisen kuuluisa kultainen keskitie jääny hakuseen, mutta eipä se niin vakavaa ole. Aina voi toki jossitella niitä gainsseja, mitä olisi voinut saada, jos olisikin tehnyt vipareiden sijaan vinopenkin tai 6 toiston sijaan 10, mutta sitä ei tiedään Arnoldikaan jälkikäteen, kumpi olisi ollut parempi.

Treeniohjelma joka on hyvin ohjelmoitu tavoitteiden, levon, rasituksen, vaihtelevuuden ja progressiivisuuden suhteen on mielestäni aina parempi kuin fiilispohjainen raajojen heiluttelu. Kun nuo asiat on kunnossa on vielä mahdollisuus nussia pilkkua vaikka maailman ääriin asti, mutta treenaamiseen liittyy niin paljon yksilöllisyyttä ja epävarmuustekijöitä, että koskaan et sitä täydellistä ohjelmaa löydä (viittaus tuohon harrastamaasi ylianalysointiin ja treeniohjelmasta toiseen hyppiminen).

Ja vaikka se täydellinen ohjelma löytyisikin niin kohtahan se menee taas vaihtoon, kun pitää laittaa treenisykli vaihtoon vaihtelun ja jatkuvuuden turvaamiseksi... Ei oo helppoo.

 

[jto]

...ja sitten eniten merkkaa ne tavoitteet, miksi yleensä treenaa.

 

[Thomppa]

Tavoite ja harjoittelu ilman suunnitelmaa on haaveilua.

terveisin Suunnittelija

 

[beginner]

Kova treeni on monesti sellanen "helppo" varman päälle -ratkaisu aloittelijalle mikäli yksin aloittaa, ja peilaan tämän täysin omiin kokemuksiin. Teini-iässä, joka on hormonaalisesti aika suotuisaa aikaa kasvattaa lihasta, treenasin bodylehdistä tutuilla nelijakoisilla ohjelmilla pitkiä ja kovia treenejä tehden sarjat tosi tiukoiksi (useimmiten positiiviseen failureen). Oli siis kovuutta, volyymia (kerta-) ja lepoa. Varmasti osaava valmentaja olisi ollut eduksi, mutta puhtaasti tulosten perusteella en voi sanoa treenaaneeni varsinaisesti väärin.

Sekä fyysisiä että henkisiä rajoja hakiessa on kyllä hyödyksi osata tehdä kovaa.

 

[Penelope]

Miksi moinen vastakkainasettelu? Kovaa voi treenata fiksustikin mielestäni.

 

[jto]

kovan määritelmäkin on hieman häilyvä. asian tiivisti eräs asiakas mukavasti: "on niin tosi paljon helpompaa tehdä pari sarjaa tappiin asti kuin 8x5 jättäen jokaseen sarjaan yhden toiston varaa"... eli se näennäinen kovuuskin on joskus mitä on. fiksu treenaaminen on mun nähdäkseni sellasta, mikä kehittää ja vie eteenpäin oli se oma laji sitten mikä tahansa. se mikä se suhteellinen "kovuus" tai peräsuoli-indeksin numero on, on sitten usein aika eri asia. ei siitä kauheesti mitaleja kukaan jaa, jos salilla tekee jonku sarjan tappiin asti tai yli.

 

[Suikki]

Beginner sanoi hyvin. Itsekkin teininä treenasin "kovaa". Bodylehdistä opitut pudotus ja pakkotoistot käytössä ja kehitystä tuli hyvin. Nyt 15 vuoden jälkeen on pakko kuunnella kroppaa paljon enemmän ja miettiä mikä on järkevää. Enää en edes pystyisi treenaamaan samalla tavalla. Kroppa antaisi periksi enkä saisi riittävää volyymia aikaiseksi. Kroppa ei enää palaudu yhtä hyvin ja olisin aivan jumissa koko ajan. Tavoitteet toki on kovasti muuttuneet itsellä bodailusta toiminnalliseen lihaskuntoon, liikkuvuuteen sekä omalla painolla tehtäviin liikkeisiin.

 

[carcayu]

Muistelin että aihetta on sivuttu ennenkin, joten kaivoin omat pähkäilyt tähän joukon jatkoksi.

Ensiksi on syytä erottaa toisistaan kovaa treenaaminen ja järkevä tavoitteellinen treenaaminen. Aikoinaan juoksin kilpaa ja jossain välissä tajusin, että nuo ovat kaksi hyvinkin eri asiaa. Väitän että suurin osa maamme kestävyysurheilijoista treenaa liikaa optimaalisen kehityksen kannalta. Itsellä ainakin on tullut selväksi, että kroppa ei kehity siinä treenissä mitä pää koittaa ehdotella. Jos haluaa tuloksia, kroppaa tulee taivuttaa, ei pakottaa. Salilla progressiota on helpompi seurata, koska jokainen liike on helppo tilastoida. Olen huomannut, että subjektiivisesti kovaa treenaamalla en kehity ollenkaan. Jos haluan säilyttää progression läpi talven, on pakko vetää kohtuullisia treenejä kovien treenien sijaan. Menen tukkoon älyttömän helpolla. Kehitys ei enää ole itsetarkoitus, mutta kehonhuolto on hauskempaa, kun maksimaalisen kärsimyksen sijaan kehittyy edes jotenkin.

Jos kovalla treenaamisella taas ruvetään äijäilemään, päädytään melkoiseen arvohetteikköön. Juoksuhommissa harjoitusmäärät oli parhaillaan 15/h viikossa. Tämäkään ei ole vielä paljoa jos verrataan johonkin thriathlonistiin tai voimistelijaan. Kuitenkin kolme kertaa viikossa tuntuu aika löysältä määrien suhteen. Ulkourheilussa joutuu myös kohtaamaan sään vaikutukset. Juoksija on taipuvainen ajattelemaan, ettei salilla oikein voi edes kärsiä tarpeeksi, kun ei ole pimeää, liukasta tai kylmää. Salin roskikseen oksentaminen on ihan nynnyä maantienlaidalle oksentamiseen verrattuna. Juosten sain myös kokonaisvaltaista kipua aikaan enemmän, kuin puntilla. Treenailin yhdessä vaiheessa nyrkkeilyä puolitosissaan. Sehän on aika kovaa hommaa, kun lyödään päähän ja silleen. Saliin ja juoksemiseen verrattuna homma vaatii erilaista kovuutta. Lajissa joutuu kohtaamaan muita ihmisiä ja harjoittamaan väkivaltaa näiden kanssa. Koskaan ei tiedä milloin sparrikehään astuu joku venäläinen patakintaat kädessä. Toisaalta lyöminen ei satu niin paljoa, kuin juokseminen. Kovista osumista vaan sammuu valot, joka on vähän pelottavaa. Mutta onko tässä kyse kovuudesta vai itsetuhoisuudesta? Uskon että sekoitus kumpaakin. Nykyään tulee ajeltua pyörällä ja on mukava aina välillä haastaa itseään. Tykkään ajaa välillä lenkin, jolle pelottaa lähteä ja joka itkettää lopussa. Näitä ei kuitenkaan huvita ajaa kuin 1-2 kesään. Loppuajelu on pyörittelyä päivän kunnon mukaan. Parhaimmillaan ajelua tulee 15h viikossa, jota moni tuttu näyttää pitävän kovana treenaamisena. Minusta se on lähinnä hauskaa ulkoilua. Erityisesti jos vertaa kaikkeen muuhun kitumiseen, jota olen elämän varrella harrastanut. Kovinta on kuitenin venyttely. Sitä en saa ikinä tehtyä, vaikka syytä olisi. Otan mielummin tunnin turpaani tai ajan parisataa kilsaa vesisateessa, kuin venyttelen.

Summasummarum: Venyttely on minulle kovaa treeniä, muu on hauskanpitoa.

 

[SivariKing]

...ja sitten eniten merkkaa ne tavoitteet, miksi yleensä treenaa.

Itse en ole koskaan kilpaillut missään lajissa, enkä luultavasti ole sitä tekemässä myöskään tulevaisuudessa. Minusta jo tämä lause yksinään tekee sen, että treeni ei voi olla samalla lailla spesifiä tavoitteiltaan, kuin kilpaurheilijalla. Tietty voi kysyä, onko tämä sitten edes "treeniä", vai satujumppaa, ja ehkä kyse on jostain välimuodosta. Okei, tietty voimailijalla/saliharrastajalla voi olla spesifejä tavoitteita omaksi iloksi, tyyliin 42cm haba, tai 250kg mave jne. Mutta mikä ero siinä silloin on, jos joku ihminen pääsee vaikka 250kg vetoon, ilman että on kilpatavoitteita, ja treeni on myös vähän "rennompaa" tämän seurauksena, kun joku toinen 250kg vetäjä suunnittelee treenisyklit millin tarkkuudella ja itsekurilla, tavoitteena kisata?

Itse aloin vaan jossain vaiheessa tiedostaa sen, että en ole koskaan kisaamassa voimannostossa, kun aikaisemmin se olisi sellainen " ehkä joskus.. " - tyylinen ajatus. Bodaus taas ei mun ruumiinrakenteella ( lunnonlaiha 190cm pitkä, suht kapeaharteinen kynis ) ole koskaan tuntunut realistiselta. Tietty iso osa treenaa salilta voimaa johonkin muuhun urheilulajiin, en kuulu tähänkään ryhmään. Sitten kun tajusin nämä faktat, niin heräsi kysymys, "että mitä v****a mä edes teen täällä", ja vastaus on.. Mä luulen, että mulle on käynyt niin kuin isolle osalle saliharrastajista: eli treeniin on jäänyt koukkuun sen massiivisen fyysisen muutoksen ja voimien kehittymisen takia, mikä on mahdollista aloittelijana, ja oikeastaan vielä aika pitkälle totaali nyybi-vaiheen jälkeen, eli n. 5 ekaa treenivuotta. Eli kroppa ja psyyke tottuu tunteeseen, mikä tulee rasittavan harjoittelun sivutuotteena. Ehkä tää on vaan jotain endorfiini pöllyn hakemista..

Mut kyllä mulla on aina treeniohjelmasta riippumatta "kierrossa" muutama "iso" liike, missä progressiota haetaan. Ne ei vaan ole enää penkki/kyykky/mave, koska noissa se seinä on osittain tullut vastaan, ja motivaatio sitä kautta laskenut. Mutta nou hätä! Koska tajusin, että en ole voimaurheilija tai bodari, korvasin yksinkertaisesti noi liikkeet toisilla: dipeillä, etarilla ja leuoilla. Ainakin etarissa ja leuoissa elättelen vielä toiveita painojen kasvusta.. Dippi stallasi 80 kiloon, sen tilalle pitää kehittää jotain, vaikka joku käsipainopunerrus..

 

[Musta Läski]

Pitää olla aika paljon treenipohjaa ja tuntea oma kroppa ja olla vähän intuitiivinen tyyppi ennen kuin kuin osaa tuon fiksun homman, kaikki ei opi sitä ikään.Kovaa pystyy aika moni treenaamaan vaikka paljon salilla näkee niitäkin velliperseitä jotka ei oikein millään sitäkään ymmärrä - intensiteetti painojen kanssa on jotain pururata juoksua vastaavaa ja jotain 10 toiston sarjaa naureskellaan.

 

[Musta Läski]

Jos oot 10 vuotta treenaannut ilman oikein mitään tuloksia niin pidä vaikka välivuosi treenaamisestä ja ala ryyppäämään ja ota tavoitteeks vetää ittes ihan rapakuntoon tän vuoden aikana niin voit sitten taas varmaan helposti saada ittes takaisin siihen entiseen missä olit koska se olisi varmaan helppo saavuttaa koska et koskaan treenannut kovaa sitä ennenkään.Toisin sanoen oot just se salin sunnuntaikävijä.Jenkit sanois että go through the motions.Onko sulle tv aina liian isolla, hevimusiikki liian rajua, tulinen ruoka liian tulista,kauhuleffat liian pelottavia ja kaikki iso ja tehokas aina vähän liikaa.Kohtuus salilla painojen kanssa ei johda mihinkään.Älä oo semmonen.

 

[SivariKing]

Jos oot 10 vuotta treenaannut ilman oikein mitään tuloksia niin pidä vaikka välivuosi treenaamisestä ja ala ryyppäämään ja ota tavoitteeks vetää ittes ihan rapakuntoon tän vuoden aikana niin voit sitten taas varmaan helposti saada ittes takaisin siihen entiseen missä olit koska se olisi varmaan helppo saavuttaa koska et koskaan treenannut kovaa sitä ennenkään.Toisin sanoen oot just se salin sunnuntaikävijä.Jenkit sanois että go through the motions.Onko sulle tv aina liian isolla, hevimusiikki liian rajua, tulinen ruoka liian tulista,kauhuleffat liian pelottavia ja kaikki iso ja tehokas aina vähän liikaa.Kohtuus salilla painojen kanssa ei johda mihinkään.Älä oo semmonen.

En tiedä, oliko tämä mulle, mutta vastaan kuitenkin. Ryyppäämistä tuli kokeiltua joku 5 vuoden jakso, 18 vuotiaasta reilu parikymppiseksi ( olen nyt 33 ). Tosin en tehnyt sitä ilmeisesti tarpeeksi kovaa ja täysiä, koska en kuollut, enkä edes alkoholisoitunut kovin pahasti. Mutta se olikin just sellaista sunnuntai dokaamista, amatöörien touhua. Parilla kaverilla homma oli sentään otettu tarpeeksi tosissaan, ja päästiin psykoosipäissään osastolle toipumaan. En nyt tolla aikaisemmalla tekstillä meinannut, että salilla ei olisi tullut tuloksia. Luulen, että olen aika lähellä omaa geneettistä potentiaalia, mitä näillä mitoilla, 190cm/90kg, pystyy saamaan tähän raamiin tungetuksi. Mutta mä lähdinkin liikkeelle anorektisesta 60 kilosta, joten siihen nähden aika paljon massaa on tullut lisää. Pari kertaa paino ollut lähellä 100 kiloa, mutta silloin aloin olla jo vähän läski, eikä kroppa muutenkaan tunnu viihtyvän tossa painossa. Aina se jotenkin palaa sinne 90kg tuntumaan, ellei sitten ala jotain sikabulkkia vääntämään, mutta silloinkin ollaan lähellä lähtöpistettä, kun rasvat ja nesteet saa pois.

Voimaa on tullut kohtuudella, puoltoista vuotta sitten mavetin 215kgx3 ja kyykkäsin 165kgx5, ok tuloksia mun mielestä. Penkki ei ole kulkenut ikinä. Sittemmin katkasin vasemman käden hauiksen, ja leikkauksen jälkeen olen päässyt sunnuntai jumppaamaan ilman vammoja, mistä olen kiitollinen. Kiitos vastauksesta!

 

[jto]

kyllä treenaamiseksi lasketaan kaikki, mikä tähtää kehittymiseen asiassa tai toisessa. ei sen kisaamiseen tartte liittyä.

aika paljon mulla on asiakkaita, jotka on treenanneet vuosia ja vuosia ja kehitystä on tullut juu, muttei oikeestaan suhteessa efforttiin.

sit ku sitä tekemistä tarkkaillaan hieman uudella tavalla tuleekin huomattua, että se oma tekeminen on ollu hyvinkin kaavoihin kangistunutta, vaikka on olettanut muuntelevansa sitä paljonkin. tää on sit sitä mun työsarkaa.

 

[carcayu]

Omalla kohdallani tavoitteena salitreenissä on voimatason ja kehonkoostumuksen ylläpitäminen.
Kun tavoite on julistettu, niin päästään analysoimaan järkevän harjoittelun reunaehtoja. Ensimmäisenä tulee vammojen välttely. Koska en pyri lisäämään voimaa, on aivan turha ottaa maksimirautoja missään liikkeessä.
Tavoitteeni ei myöskään edellytä läpi vuoden saleilua, joten kesällä nautin kesästä ulkona ja pistän salikortin tauolle. Kun illat alkaa pimetä ja räntää vihmoa on, mukava palata luolaan jumppailemaan. Toisaalta treenin "kovuus" tulee siitä, että varsinkin kauden alussa paikat menee jumiin helposti. Vaikka miten helposti aloittelee, kyykkytreenin jälkeen saa pitkään kävellä, kuin paskat housussa. Kovuutta vaatii myös salirutiinin aloittelu syksyllä. Kesällä on aikataulut päässeet villintymään ja usein tuntuu vaikealta saada homma aluilleen. Jos vielä viikon kattelis, kun on tässä kaikkea muuta tekemistä niin paljon... Treeni on vaan pakko nitkutella liikkeelle, koska ymmärrän, että ilman punttia en loputtomiin saa ylläpidettyä siedettävää arkivoiman tasoa. Varsinkin keskivartalon osalta huomaan selvästi miten selkä alkaa oireilemaan, kun salitauko meinaa venyä.

Katson siis treenaavani omiin tavoitteisiini nähden järkevästi ja tarvittavan kovaa. Muistan kun joskus nuorena valmentajani esitteli tutkimuksen, jonka mukaan ihmisten urheilutavoitteet muuttuvat iän mukana. Nuorena ihminen haluaa voittaa ja vanhana pysyä terveenä. Silloin olin varma, ettei minulle ikinä käy näin, koska urheilu ilman kilpailua on yhtä turhaa, kuin alkoholiton olut. :D

 

[jto]

ne DOMS:t ei ole "jumia". voimatasojen ylläpito ilman ajatuksia kehittymisestä on hieman erikoinen tavoite. vammoja ei tule myöskään maksimivoimaharjoittelulla, jos se toteutetaan oikein.

oluen suhteen oon samoilla linjoilla ;)

 

[carcayu]

ne DOMS:t ei ole "jumia". voimatasojen ylläpito ilman ajatuksia kehittymisestä on hieman erikoinen tavoite. vammoja ei tule myöskään maksimivoimaharjoittelulla, jos se toteutetaan oikein.

Missä mielessä erikoinen? Meinaatko että tavoite on harvinainen vai että ominaisuudet säilyy ilman treenaamista?

 

[jto]

harvinainen tavoite. yleensä pyritään kehittymään. ilman treenaamista ei tietenkään ominaisuudet pysy yllä.

 

[carcayu]

harvinainen tavoite. yleensä pyritään kehittymään. ilman treenaamista ei tietenkään ominaisuudet pysy yllä.

Aika yllättävää, kun viime aikoina on puhuttu paljon lihaskuntoharjoittelun merkityksestä ikääntyvän ihmisen toimintakyvyn säilyttämisessä. Toisaalta mun maailmassa treenaaminen ilman kehitystä on ihan arkipäivää. Osa mun vanhoista kilpakumppaneista jatkaa edelleen lajin parissa, mutta kaikille lienee selvää, että enkat on tehty yli kymmenen vuotta sitten ja nyt kisataan ikämiessarjoissa siitä, kuka taantuu vähiten. :D

 

[jto]

nojuu mutta ajatuksellisesti säilyttäminen on vähän erikoinen tavoite aina, kun puhutaan mistä tahansa harjoittelusta. sun ikä on?