Elokuva-arvostelut!

[Tigre]

Everything Everywhere All at Once (2022)

Pakko oli katsoa kun IMDbn 8,1 pisteet ja Oscar ehdokas. Kiinalainen pesulan omistaja nainen tempaistaan ykskaks multiuniversumeihin samaan aikaan ja hänen on pelastettava maailma.

En ole varmaan koskaan nähnyt näin outoa leffaa. Osittain tykkäsin paljonkin ja sitten oli asioita joista en tykännyt. Leffan läppä oli aivan hävytöntä, hyvällä tavalla ihan retardia, tappeleminen leka perseessä perseessä esim. Dialogi on tosi veikeetä ja sitä seuraa mielenkiinnolla.

Universumi asiasta niin rinnakkaistodellisuuksissa hypitään varmaan monia satoja kertoja ja tuota hyppimistä keski naarraamatta jotain 2 tuntia, jossa mm aikajärjestys sekoittuu täysin. Pakko antaa propsit, yksityskohtien ja kokonaisuuden hahmotuskuvaa pitää olla kun leffa on satojen osien summa koko leffa. Välillä tippui vähän kärryiltä kun niin paljon juttuja oli. Sitten visuaalisesti huikean näköistä miten pöllähdettiin toiseen universumiin, kun istuttiin paikallaan esim jossain verotoimistossa kun vaihdettiin todellisuutta. Samaan aikaan eri todellisuuksissa oleminen oli veikeetä. Leffa vie katsojsansa kunnon midfuck tripille. Tyyli millä tavalla niitä universumi hyppiminen tapahtuu on täysin retardia ja tuo juttu oli jo liian retardia, leffassa on siis läppää josta pidin ja josta en pitänyt. Onneksi leffa ei ota tosissaan itseään läpän heitossa.

Kekseliäitä jippoja ohjauksessa mm 2 kiveä keskustelee aavikolla äänettömästi, ei hyvää päivää oli metka juttu ja leffan siistein juttu oli jossa "katsottaan elokuvaa elokuvan sisällä" tarkemmin ei viiti ilman spoileria sanoa et mitä meinaan, mut oli todella veikee tuo jippo en ole koskaa nähnyt moista, leffa tuo jotain uutta leffoihin. Leffan lentävästä kerronnasta ja genre sekoituksesta tuli jollain tasolla The Parasite mieleen, leffa on hyvin näytelmän tuntuinen jossa on todella jännä kuvaustyyli myös.

Genresekoituksista niin tässä oli myös mm draamaa retardiuden lisäksi ,yhdessä äiti tytär asiassa joka oli aitoa ja iso teema. Jotain huonoja puolia leffassa mitä en vielä maininnut, oli ehdottomasti liaallinen toisto kun sitä universumi hyppimistä oli aivan käsittämättömästi

8

 

[Tigre]

Smile (2022)

Psykiatri nainen joutuu todistamaan töissään raakaa itsemurhaa, jossa tyyppi hymyilee karmivasti ennenkuin tappoi itsensä. Nainen alkaa tapahtuneen jälkeen pelätä että näkee ja myös näkee tuon hymyn muilla ihmisillä.

Plussaa jo siitä et tuo hymy idea on uusi juttu kauhuleffoissa ja täten erittäin kiinnostava ja on sanottava. että toimii tuo idea sillä nuo hymyt leffassa on karseen creepyn näköisiä. Eniten leffassa ahdisti et milloin tulee se hymy naama uudestaan... It Followsin tyyppinen idea, kun It Follws ssa ollaan liikkeellä paetakseen ja tässä pidetään silmiä kiinni ja katsekontakti poissa paetakseen ja tuo oli todella ahdistava juttu leffassa.

Päähenkilö naisen näyttelijä on tajuttoman kova roolissaan, siinä hänen hajoamis pisteessään. Niin hyvin näyttelee että katsoja ahdistuu naisen ahdistuksesta. Naista ahdistaa niin paljon, että välttelee jo silmien auki pitämistä, nainen ajatuu täysin nurkkaan ahdistuksen kanssa ja jää täysin yksin. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää sanonta sopii erääseen teemaan hyvin.

Siisti tunnelma ainakin alkupuolliskolla. Positiivinen yllätys kun leffassa oli aidosti hyvin painostava tunnelma pohjana. Sanat joilla voisi kuvata ovat huutava, psykoottinen ja häiriintynyt. Lisäksi hyytäävä riipivä vinksahtanut äänimaailma yhteydessä kuvaus tyyliin ku esim kuvataan huonetta vinossa asennossa.

kaikki oli niin hyvin kunnes puolessa välissä alkoi huonojen nykykauhujen kaltainen Sherlock ointi ympäri kaupunkia myysteeriä tutkiessaan. Ehkä numeron verran laski arvosanaa. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä nyky kauhu ja hemmetin pelottava useaa otteeseen.

7

 

[Jerico]

Itsellä on tuo Smile odottamassa sopivaa hetkeä. Hyvä arvostelu @Tigre

Katselin Disney plussasta The Menu (2022)

Itselle ruoka on lähinnä polttoainetta ja en ole koskaan ymmärtänyt "ruokanörttejä" tai kokkien nostamista jalustalle yms. Siksi olin skeptinen elokuvan suhteen, mutta se onnistui viihdyttämään melko hyvin.

Hyvää satiiria ruokakulttuuriin liittyen. Samoin käsitellään kuuluisuuksien sokeaa ihannointia ja rikkaiden etuoikeuksia. Elokuva on enemmänkin musta komedia/trilleri kuin kauhua. Tunnelma rakentuu hiljalleen keskusteluiden ja Taylor-Joyn hahmon ulkopuolisuuden tunteen takia.

Ralph Fiennes on tosi hyvä keittiömestarina, joka johtaa lähes armeijatyylillä henkilökuntaansa. Tyyppi huokuu sellaista hiljaista uhkaavuutta, vihaa ja välillä surua ja tyhjyyttä. Muissa rooleissa Anya Taylor-Joy on totutun hyvä ja varsinkin Nicholas Houltin esittämä ruokanörtti oli helposti leffan ärsyttävin hahmo, jota teki mieli lyödä avarilla useaan otteeseen.

Elokuva jakaa kohtaukset siistillä tyylillä, jossa ruokalajit näkyvät ruudulla. Tämä tarjosi myös muutamat huvittavat jutut.

Spoiler

Ihmettelin useaan otteeseen miksi Houltin hahmoa ei tuntunut kiinnostavan yhtään mitä ympärillä tapahtuu, kunnes elokuva paljastaa hänen tienneen mitä tulee tapahtumaan. Ja oli valmis uhraamaan itsensä lisäksi seuralaisensa muiden mukana.

Spoiler

Samoin huvitti miten Fiennes huomauttaa yhdessä kohdassa miten porukka ei ole yrittänyt kovemmin päästä pois ravintolasta.

Elokuva piti kiinnostuksen koko kestonsa ajan ja ei ollut liian pitkä. Mitään suuria miinuksia ei omaan makuun ole, mutta ehkä aiheensa puolesta en ole ihan heti sitä katsomassa uudelleen, eikä elokuva jää mieleen pidemmäksi aikaa.

7/10

 

[Tigre]

The Twilight Samurai (2002) IMDb 8,1

Sebei on köyhä samurai joka vaimonsa kuoltua joutuu huolehtimaan yksin lapsistaan ja äidistään. Myöhemmin sodan lähestyessä hänet pyydetään kaksintaisteluun erästä taitaava miekkalijaa vastaan klaanien välisten jännitteiden takia. Näyttävä miljöö ainakin alkupuolella, lumisten vuorten ja kirsikka puiden keskellä. Hienosta äänimaailmasta pakko maininta. Hienoa huilun soittoa je mm sodan lähestyessä rumpujen lyönnit jotka toimi.

Aika paljon muistuttaa tyyliltään Samurai Rebellionia, jossa istutaan tuon tuosta lattialla ja puhutaan pitkiä syvällisiä asioita. Vaimonsa kuoltua Sebei on todella muuttunut mies, alkanut paljon kyseenalaistamaan asioita ja itseään. Esim asemastaan maailmassa. Erittäin pohdiskeleva leffa etenkin henkilöhahmojen syvän rakentamisen kautta. Todella mielenkiintoista myös katsoa tällaista tosiasiaan perustuvaa asiaa 1800 luvun klaanien välisistä hankalista suhteista ja tuo sisältää todella paljon kaikenlaisia koukeroita koko hommaan. Kieroilu, ristiriidat, moraali, kunnia jne. Rehellinen ja tyly ote tuossa sotimis teemassa ja samuraiden ajatusmaailmaan päästään jossa on hurjia asioita et miten lojaaleja ovat omille arvoilleen. Samaa tasoa kuin esim Akira Kurosawan leffoissa. Kaiken diipin dialogi osuuksien yhteydessä leffassa on siistin kehittyvä monivaihenen juonen kulku. Loppu on eeppinen, se pitkä keskustelu ennen...

Oli pakko katsoa lopputekstitkin kun oli niin kaunis laulu.

10

 

[Dona]

SISU oli kyllä järkyttävää paskaa. Niin aivottomia kaikki toimintakohtaukset että ei mitään järkeä. Onneks ei ollu pitkä leffa.

 

[descent]

Speak No Evil: Erittäin hyvä tanskalainen draamaa, kauhua, ja jonkinlaista huumoriakin sisältävä elokuva. Mutta todettakoon, että elokuva on niin kaukana jostain kauhukomediasta, kuin olla voi. Elokuvasta ei kyllä kannata sanoa muille paljoa mitään. Tematiikka rakentuu tietynlaisen kohteliaisuuden ja "ylikäveltävyyden" ympärille, joka on toki myös meille suomalaisille tuttua. Äärimmäisyyksiin eskaloituva elokuva on tunnelmaltaan mestarillinen, ja vertailukohtia voisi hakea jostain Haneken, Trierin ja Lanthimosin välimaastosta. Elokuva ei ole varsinaisesti pelottava, vaan häiriintynyt ja epämiellyttävä katselukokemus. Tämä perjantaina katsomani elokuva on kyllä vaivannut minua koko viikonlopun...

 

[descent]

Beautiful Beings: Erittäin tyylikkäästi ohjattu, todella hyvin näytelty ja maltillisesti käsikirjoitettu islantilainen 'Beautiful Beings' on tähän päivään sijoittuva nuorisokuvaus, joka poikkeaa etenkin 2000-luvun alkupuolen pohjoismaisista nuorisokuvauksista raakuudellaan ja pahoinvointisuudellaan. Elokuvan lähimpiä sukulaissieluja voisi olla esimerkiksi brittiläinen 'Neds'. Elokuvassa on samaa toverillisuutta kuin elokuvassa 'Mean Creek', ja välillä tulee väistämättä mieleen 90-luvun 'Kids'. Beautiful Beings ei kuitenkaan ole 'Kidsin' tavoin mässäilevä ja täysin nihilistinen, vaan elokuvan nuorilla on vielä jotain moraalikäsitystä ja toivoa jäljellä. Elokuva on erittäin tyylikkäästi toteutettu ja kuvattu, millään osa-alueella ei lähdetä kikkailemaan ja sortumaan ylilyönteihin. Kokonaisuus pysyy hyvin kiinni reaalimaailmassa, ja on juuri siksi ajoittain hyvin epämiellyttävä katselukokemus. Kiusaaminen, väkivalta ja päihteet ovat keskiössä näiden nuorten elämässä, ja tätä elämää ei kuvata kaunistellen, päinvastoin. Elokuva ei kuitenkaan ole vain fiktiivinen dokumentointi siitä, millaista paskaa nuorten elämä nykypäivän pohjoismaisessa yhteiskunnassa voi olla, vaan elokuvassa on myös käsikirjoitus. Erittäin hyvä sellainen.

 

[Kurojaki]

Speak No Evil: Erittäin hyvä tanskalainen draamaa, kauhua, ja jonkinlaista huumoriakin sisältävä elokuva. Mutta todettakoon, että elokuva on niin kaukana jostain kauhukomediasta, kuin olla voi. Elokuvasta ei kyllä kannata sanoa muille paljoa mitään. Tematiikka rakentuu tietynlaisen kohteliaisuuden ja "ylikäveltävyyden" ympärille, joka on toki myös meille suomalaisille tuttua. Äärimmäisyyksiin eskaloituva elokuva on tunnelmaltaan mestarillinen, ja vertailukohtia voisi hakea jostain Haneken, Trierin ja Lanthimosin välimaastosta. Elokuva ei ole varsinaisesti pelottava, vaan häiriintynyt ja epämiellyttävä katselukokemus. Tämä perjantaina katsomani elokuva on kyllä vaivannut minua koko viikonlopun...

Tää oli ehdottomasti viime vuoden lempileffani. Näin leffafestareilla tuon tietämättä leffasta oikeastaan mitään. Leffasta kun sitten lähti, kun kello oli lähellä puolta yötä kotia käppäilemään niin kylläpä pyöri mielessä syvästi leffan tapahtumat ja teemat.

 

[Cuntslinger]

Ootteko nähny, ehkä jopa arvioinu täällä Von Trierin The house that Jack builtin? Entäs S. Craig Zahlerin 3 elokuvaa? Bone Tomahawk oma lemppari noista.

 

[Stonder]

On kyllä sellasta höttöä noi Marvelin leffat että niistä ei oikeen jää mitään mieleen. Ei siitä kauaa oo ku katoin Mustan Pantterin, ni nyt ku katoin Disney+:ssssasta Wakanda Foreverin ni en muistanu yhtään mitä siinä edellisessä tapahtui. Ja noissa leffoissa on aika paljon viittauksia muihin Marvelin leffoihin.
Toista se on ku muistelen vaikka Bronsonin elokuvia: kyllä muistan miten Bronson ampuu pahiksen kranaatinheittimellä tai myrkyttää tämän pullan kahvilassa ja hymyilee viereisessä pöydässä.

 

[Tigre]

Ikiru (1952) IMDb 8,3

Iäkäs toimisto työntekijä Watanabe saa kuulla sairastavansa vatsasyöpää ja elinaikaa on enää puoli vuotta. Ahdisti kun mies meni lääkäriin ja saa kuulla et mitään ei ole tehtävissä. Ennen Diagnoosin saamista Watanaben ollessa odotushuoneessa hänen viereen tulee istumaan mies, joka kertoo ja pelottelee kaiken vatsa syövästä, tuon seurauksena Watanabe tietää jo ennen lääkärille pääsyä miten vakavasta asiasta olisi kyse. Realistisesti on kun tehty myös kun lääkärit yrittävät kiertää diagnoosin, "onko minulla syöpä? eeeeii tota varmaan se on vatsahaavaa" ja lääkärit ja hoitajat vilkaisee toisiaan, vähän myöhemmin tuosta mies tajuaa ja järkyttyy jolloin epäusko valtaa koko miehen. Syöpä aiheena on karmea ja tässä se asia on hyvin pahaenteisesti ja ahdistavasti osattu tehdä, mies on kuin haavan lehti joka vaan luhistuu ja luhistuu.

Hämmentävän pohdiskeleva leffa. Watanabane alkaa miettimään onko hän koko elämänsä aikana tehnyt mitään hyvää. Käy asian kerrallaan läpi muisteluita elämästään. Niin iloisia kuin surullisia hetkiä. Watanabane pitää asiat sisällään syöpään liittyen, vaikka kuinka yrittäisi puhua mut ei meinaa pystyä, on kuolemassa tavallaan yksinään ja pelkää kuoleman kohtaamista ja myös elämän katsomus muuttuu, et pitäisi nauttia joka päivästä ja pienistä asioista ja elää tässä hetkessä, haluaa tehdä jotain hauskaa kun ei ole sitä koko ikänään tehnyt. Todella filosofinen leffa elämisestä ja kuolemasta. Leffa on myös byrokratia asiasta kantaa ottava, oikeuden mukaisuus liittyy asiaan, nämä on taka alalle jääviä teemoja kun leffan kantavimmat hienoudet on muualla, on siinä elämän mietiskelyssä.

Leffa sisältää tyylikkäitä surrealistisia ja visuaalisia jippoja, melankolinen ääniraita, juna kulkee ruudun pimentyessä ja ihmisjoukko hiipuu pois ja mies looppaa samaa nimeä, ovelin kohta leffassa ja mistään tekotaiteellisesta ei ole kyse vaan imo on aidosti ovelasti ohjattu kun annetaan asiasta murunen katsojalle ja loput saa katsoja itse miettiä ja pohdiskella.

Tää on mun mielestä jopa paras Kurosawan leffan ja saattaa mennä top 10iin itselläni. Melkein koskettavin leffa ajatukseltaan The Elephant Man jälkeen. Alla oleva jäi pyörii päähän.



10

 

[Sarmx]

Ikiru (1952) IMDb 8,3
katso liitettä 250586
Iäkäs toimisto työntekijä Watanabe saa kuulla sairastavansa vatsasyöpää ja elinaikaa on enää puoli vuotta. Ahdisti kun mies meni lääkäriin ja saa kuulla et mitään ei ole tehtävissä. Ennen Diagnoosin saamista Watanaben ollessa odotushuoneessa hänen viereen tulee istumaan mies, joka kertoo ja pelottelee kaiken vatsa syövästä, tuon seurauksena Watanabe tietää jo ennen lääkärille pääsyä miten vakavasta asiasta olisi kyse. Realistisesti on kun tehty myös kun lääkärit yrittävät kiertää diagnoosin, "onko minulla syöpä? eeeeii tota varmaan se on vatsahaavaa" ja lääkärit ja hoitajat vilkaisee toisiaan, vähän myöhemmin tuosta mies tajuaa ja järkyttyy jolloin epäusko valtaa koko miehen. Syöpä aiheena on karmea ja tässä se asia on hyvin pahaenteisesti ja ahdistavasti osattu tehdä, mies on kuin haavan lehti joka vaan luhistuu ja luhistuu.

Hämmentävän pohdiskeleva leffa. Watanabane alkaa miettimään onko hän koko elämänsä aikana tehnyt mitään hyvää. Käy asian kerrallaan läpi muisteluita elämästään. Niin iloisia kuin surullisia hetkiä. Watanabane pitää asiat sisällään syöpään liittyen, vaikka kuinka yrittäisi puhua mut ei meinaa pystyä, on kuolemassa tavallaan yksinään ja pelkää kuoleman kohtaamista ja myös elämän katsomus muuttuu, et pitäisi nauttia joka päivästä ja pienistä asioista ja elää tässä hetkessä, haluaa tehdä jotain hauskaa kun ei ole sitä koko ikänään tehnyt. Todella filosofinen leffa elämisestä ja kuolemasta. Leffa on myös byrokratia asiasta kantaa ottava, oikeuden mukaisuus liittyy asiaan, nämä on taka alalle jääviä teemoja kun leffan kantavimmat hienoudet on muualla, on siinä elämän mietiskelyssä.

Leffa sisältää tyylikkäitä surrealistisia ja visuaalisia jippoja, melankolinen ääniraita, juna kulkee ruudun pimentyessä ja ihmisjoukko hiipuu pois ja mies looppaa samaa nimeä, ovelin kohta leffassa ja mistään tekotaiteellisesta ei ole kyse vaan imo on aidosti ovelasti ohjattu kun annetaan asiasta murunen katsojalle ja loput saa katsoja itse miettiä ja pohdiskella.

Tää on mun mielestä jopa paras Kurosawan leffan ja saattaa mennä top 10iin itselläni. Melkein koskettavin leffa ajatukseltaan The Elephant Man jälkeen. Alla oleva jäi pyörii päähän.



10

Tää menee ohi aiheen mut tigre tietää ps4 peleistä myös onko resident evil/ the evil within tapaisia pelejä myöskään,buzzlet ei pahitteeksi. Tais last of us/days gone?

 

[Jerico]

The Unholy (2021)

Sinänsä mielenkiintoinen konsepti pilataan kliseisellä käsikirjoituksella, mekaanisella näyttelyllä ja huonoilla tietokone-efekteillä. Mitään uhan tuntua ei ehdi syntyä, koska pitää näyttää tökeröä mörköä hyppimässä silmille milloin mistäkin. Huonoimmasta päästä uskonnollisten kauhuleffojen joukossa.

4/10

X (2022)

70-luvun loppupuolella Texasin maaseudulle sijoittuvan leffan tarinassa joukko nuoria vuokraa tilan, jossa kuvata pornoa. Tilan omistavalla vanhalla pariskunnalla voi olla siihen sanottavaa. Tätä elokuvaa hehkutettiin joissain arvioissa yhdeksi vuoden parhaista, mutta itselleni se on vain hyvin ohjattu ja kuvattu slasher. Ti Westin tyyli on kasvattaa tunnelmaa kaikessa rauhassa, niin tässäkin. Veri alkaa lentää vasta leffan loppupuolella ja sitä riittääkin ihan hyvin. Tehosteet ovat suurimmalta osin käsin tehtyjä. Elokuvaan mahtuu myös muutama hauskakin juttu, mutta painotus on kauhupuolella. Leffan visuaalisuudesta ja tietyistä jutuista tulee mieleen Texasin moottorisahamurhat. Elokuvassa käsitellään mm. vanhenemista ja nuoruuden kaipuuta. Ihan katsottava genren ystäville, mutta ei mitään ihmeellistä omaan makuun.

6½/10

Ootteko nähny, ehkä jopa arvioinu täällä Von Trierin The house that Jack builtin? Entäs S. Craig Zahlerin 3 elokuvaa? Bone Tomahawk oma lemppari noista.

Olen täällä joskus arvostellut ohjaajan Dragged Across Concreten. Se on oma lempparini, vaikkakin pidän kyllä muistakin.

 

[Tigre]

Old Henry (2021) IMDb 7,2

Maatilan omistaja löytää mailtaan rahasalkun ja mietittyään hetken ottaa salkun ja siitä ei seuraa mitään hyvää.

Tyylikäs tunnelmallinen nyky western, harmaa synkkä miljöö, riipivää viulun soittoa ja jymähteleviä äänitehosteita, häiriintyneitä unia kun kaikkialla paloi. Myös yleinen hiljaisuus on hyvä tehokeino jonka seurauksena ampumavälikohtauksissa aseiden laulaminen tuntuu ruudun läpi todella hyvin luoden tunnelmaa ja tyylikkäästi käytetään kiertävästi kameraa tuossa. Leffassa on pahaenteinen ote jossa välillä kuvataan hommaa "pahuuden" silmistä jolloin pahuus tuntuu vaanivalta asialta leffassa, muistuttaa No Country for Old men ia tuon pahuuden lähestymisen tunteessa ja öisessä ampumavälikohtauksessa ja rahasalkku asiassa. True Grit ia taas muunmuassa täysin alivoimaisena käyvään taisteluun, Clintin Unforgivenia

Spoiler

piilossa olleen sisäisen pahuuden heräämisessä,

Henkilöhahmoissa keneenkään ei voi luottaa, moraali joutuu koetukselle ja todella vaikeita valintoja joutuu tekemään.

8

 

[Tigre]

Tosi harmi et tätä ei löydy enää mistään. Laadukas ja ihan creepy kauhuleffa.

 

[Heraiini]

Tosi harmi et tätä ei löydy enää mistään. Laadukas ja ihan creepy kauhuleffa.

Apple tv:ssä on vuokrattavana

 

[Tigre]

Okei, thanks vinkistä. harmi et Itellä ei tota oo saa nähdä et hommaisko ku on kaiken maailman suoratoisto palvelut

 

[goodfellas]

Mikäs näistä uusista kauhuleffoista olis kateltava? Barbarian, Smile vai kenties Meghan?

 

[descent]

Mikäs näistä uusista kauhuleffoista olis kateltava? Barbarian, Smile vai kenties Meghan?

Barbarian on todella heikko ja naurettava esitys, todella hyvän 45min alun jälkeen. Smile on ensimmäisen tunnin ajan hyytävä ja tunnelmallinen, kunnes vajoaa tylsäksi murhamysteeriksi. Meghania en ole nähnyt.

Speak no Evil oli todella kova, joskin todella kaukana perinteisestä kauhuelokuvasta. X oli hauska ja jännä slasheri

 

[SIC-]

Oldboyn ja The Handmaidenin ystävänä @Tigre saattaisi pitää tästä?


Decision to Leave (2022)
Heojil kyolshim

varmaan odotetuin leffa koskaan.

Tykkäsin tästä kyllä ihan älyttömästi, oli 5/5! Miten muuten oletteko katsoneet Night in Paradisen? Löytyy Netflixistä ja se oli aivan uskomattoman hyvä myös.