Elokuva-arvostelut!

Fraserin Oscar ei ollut kyllä itselleni mitenkään yllättävä, pidin sitä melko varmana keissinä, The Whale oli todella hyvä elokuva. Butler Elviksen roolissa piti olla se voittaja, suoritus oli ihan hyvä, mutta elokuva oli kokonaisuudessaan aika keskinkertainen.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tigre sanoi:
Tykkäsin kyllä paljon gaalasta, Everywhere All At Once räjäytti potin, sit tykkäsin kanssa et Michelle Yeoh voitti parhaan naispääosan kyseisestä leffasta. Eniten oli kuitenkin huippua et Ke Huy Quan vei pokaalin tuosta. Olin hyvillään kun Guillermo Del Toro voitti Pinokkiosta Oscarin. Isoin yllätys oli et Brendan Fraser sai parhaan miespääosan Oscarin The Whale sta. Eikö mies oo lähinnä aiemmin ollut tyyliin jossain ö luokan leffoissa ja nyt putsasi pöydän oikein huolella. Ite oon menossa ehkä kattoo ton The Whalen tällä viikolla. Mikähän lie oli et tuo leffa ei ollut ehdolla parhaan elokuvan Oscariin, kun on kuitenkin Darren Aronofskyn leffa.
Click to expand...

Itselleni oli jonkinmoinen yllätys että parhaan naissivuosan Oscar meni Jamie Lee Curtisille. Mielestäni Angela Basset teki vahvempaa jälkeä BB kakkosessa molemmat leffat nähneenä. Tuo Everything Everywhere All at Once oli kyllä melkoisen hypen kohteena. Omaan makuun leffa oli ihan hauskakin välillä ja siistejä toimintakohtauksia jne. Mutta ihan kaikkea hehkutusta en ymmärtänyt.

Täytyy katsella se Tár, jotta voi miettiä menikö paras naispääosakin väärään osoitteeseen. Eikä siinä, kyllä Yeoh oli myös hyvä roolissaan.
 
1678804211418.png


Roolisuoritukset ovat elokuvan parhaimmistoa, erityisesti Fraser on vakuuttava, vilpittömyydellään, avoimuudellaan ja hellyyden osoituksillaan. Fraser tarjoaa mahtavan ja muista selkeästi erottuvan suorituskyvyn Charliena, välittäen monenlaisia tunteita hienovaraisesti ja vivahteikaasti. Hänen fyysinen suorituskykynsä Charliena, rajoittaa hänen kykyjään suuren koonsa johdosta joka toisaalta tuo normaalista poikkeavan mahdollisuuden.
Osittain tästä syystä, nämä rajoitukset tuovat rooliin sekä hahmoon, haavoittuvuuden ja inhimillisyyden tunteen.
Elokuva käsittelee vaikeita asioita, vilpittömyydellä ja herkkyydellä. Ei koskaan käytä emotionaalista manipulointia, sentimentaalisuutta tai karuja tapahtumia ja aiheita hyödyksi elokuvassa, ainoastaan saadakseen katsojasta tunne reaktion.

Ohjaaja Darren Aronofsky tarjoaa rehellisen ja aidon muotokuvan miehestä, joka kamppailee itsensä ja tekojensa kanssa, päästäkseen yhteisymmärykseen ja sovittaakseen menneisyydensä, jotta saisi mahdollisuuden siirtyä eteenpäin. Elokuva on visuaalisesti näppärä ja taidokas. Elokuvakuvaaja Matthew Libatique käyttää värejä ja valaistusta ilmapiirin välittämiseen. Vaimennetut sävyt ja hienovarainen valaistus luovat läheisyyden ja itsetutkiskelun tunteen. Asetus ja tyyli herättävät katsojassa klaustrofobian ja ansaan jäämisen tunteen, elokuva osaa hyvin samaistaa katsojalle, miltä tuntuu elää Charlien koon rajoittamaa elämää.

Kaikki sivuhahmot antavat elokuvassa aivan loistavat roolisuoritukset. Ja tässä onkin elokuvan ehkäpä parhaat puolet mutta myös toisaalta rajoittuvuus.
Se on hyvä elokuva muttei loistava. Ilman näitä roolisuorituksia, etenkin Brenda Fraser suoritusta, elokuva jäisi keskivertoiseksi tekeleeksi. Kaiken kaikkiaan The Whale on monimutkaisesti muotoiltu elokuva, joka vangitsee ihmishengen olemuksen.

On vaikea sanoa, voiko elokuvan katsomista suositella. Vastaus on samaan aikaan KYLLÄ ja EI.
 
Viimeksi muokattu:
The Whale
_128476704_mediaitem128476703.jpg
Pari tuntia sit tulin teatterista ja oli kyllä todella vaikuttava kokemus.

Hengenvaarallisesti lihava Charlie tietää kuolevansa pian ja haluaa sitä ennen saada välit kuntoon tyttönsä kanssa ja hyvästellä tämän. Ihan käsittämättömän surullinen leffa joka menee koko ajan vaan surullisemmaksi. Erittäin voimakas syvälle mieleen kairaava katselukokemus, nyt ymmärän miksi Brendan Fraser voitti Oscariin, ylläytin mielettömästi ja menee mun kirjoissa korkealle kun puhutaan näyttelijäsuorituksista, alla oleva video esimerkiksi. Jotenkin niin sympaattinen on hahmo et kävi sääliksi se miten vaikea hänen on liikkua, sympatiat menee miehen puolelle. Todella surullista että mies haluaa pois ja ainut tehtävä on saada tyttönsä tajuamaan kuinka paljon isä välittää tästä, Charlie laittaa muiden voinnit itsensä voinninsa edelle ja itsetunnon ollessa pohjamudissa. Mies opettajana kuvailee maailmaa ja ihmisiä jännästi oppilaidensa tekemien esseiden kautta joiden tekoa hän opettaa. Leffa sisältää paikoin jänskää metaforiaa ja tietyt teemat ja jipot on Darren Aronofskyn näköisiä, ainakin Unelmien Sielunmessun ja The Fountainin yhteyden voi nähdä. Lopputekstien ilmestyessä olo on hiljainen ja myyty ja jätti heti kummittelemaan päähän vaikuttavuuden takia.



9½
 
Viimeksi muokattu:
Detroit (2017) IMDb 7.3
annapurna-pictures-detroit.jpg
Huippuohjaaja Kathryn Bigelow, mm The Hurt Locker ja Zero Dark Thirty, 2017 ohjaamassaan leffassa kerrotaan Detroitin historian tapahtumista ja rasismista. ollaan 1967 Detroitissa jossa mellakoiden kuumentuessa kolme arfroamerikkalista tapettiin valkoisten poliisien toimesta. Leffa alkaa hyytävällä tyylillä jossa animaation kautta kerrotaan taustaa tekstinä synkistä asioista taustalla kuuluen mellakan äänet, poliisiauton sireenit ja aseen laukaukset.

1900 alussa ennen ensimmäistä maailman sotaa valkoiset ja mustat joutuivat isoihin erimielisyyksiin, mm tasa arvoisuudesta ja kansalaisoikeuksista, tilanteen kehittyessä hiljaa 60 luvulle asti valkoiset ja mustat oli niin erimielisiä ja kokien epäoikeuden mukaisuutta, että syntyi täysi kaaos ja tilnne rojahti liekkeihin. Monimutkaisten ristiriiriitojen ja moraalisten erimielisyyksien ja synkistyvien tapahtumaketjujen kautta mustien ja poliisien syttyy raju konflikti. Tilanne on kuin painekattila, karmee tunnelma kun tilanne lähtee käsistä syttyessä täydeksi mellakaksi. Melkein pelottavin ja ajatuksia herättävin leffa rasismista mitä oon nähnyt ja äärimmiäisen realistisen tuntuinen. Valkoisten poliisien toiminta oli todella kyseenalaista, esim aseen perällä naista ohimoon saati kolmen afroamerikkalaisen tappaminen. Asioiden vääristely, lavastetaan et ammutulla mustalla oli ase kädessä vaikka ei ollut vaan poliisi laittoi aseen ruumiin käteen. Yksi musta poliisi on pahasti kahden tulen välissä joka rauhoittelee molempia osapuolia.

Tosi tasokas teos mut ohjaajan leffoista eniten tykkään The Hurt Locker sta.

9
 
filters_quality(70).jpg
Leffassa on alussa saatanallinen ote ja tunnelma. Alkaa ihme creepylla kurkkulaulannalla josta siirytään tarinaan, jossa syntyy paholainen, mahassa kasvavan lapsen seurassa on jokin saatanallinen olio joka syö tervettä vauvaa. Eläimet aistii pahan, esim vuohet menee ihan sekaisin, sit isä hirttää itsensä tuon paholaisen takia. Myös käärmeitä tulee oven alta jne. Tuosta hypätään 15 vuotta eteenpäin ja paholainen on yhä hengissä erään perheen luona ristillä varustetun oven lukkojen takkana. Jo ajatuksena et paholainen on yhden oven takana on karmee. Leffan päähenkilö on erilaisia kultteja tutkiva pastori joka pyytää apua buddhalaiselta munkilta erään kultin tutkimiseen. Uskonto on musta tosi siisti teema aina tällaiselle kauhuelementtejä sisältäville leffoille.

Kultin tutkinta oli viihdyttävää seurata, todella yksityiskohtaisia kultin salaisia "koodeja" jotain ihan häiriintyneitä taivaallinen kuningas piirroksia joiden takaa löytyy esim yhteys ilman suuntiin liittyen jolla on tosi iso... Oli muuten tosi mielenkiintoisia noiden piirroksien takana olevat tarinat. En usko todellakaan niihin mut jännä ajatella tollasia ahdistavia juttuja. Leffassa tutkittavana oleva kultti on fiktiivinen, mutta tositapahtumiin perustuva siinä että ton kaltaisisa karmeita kultteja on oikeasti olemassa. Todella karua ajatella miten aivopestään ihmiset uskomaan kultin asioihin, esim rituaalit, uhrautuminen jumalan puolesta, iso vaarallisuus yhteiskuntaa ja ihmisiä kohtaan. Päämäärältään ihan vinksahtaineita asioita. Itseäni luontaantyöntää tollaiset pimeät kultit.

Miinuksista niin vaikka kehuin sitä kultin tutkintaa ja häiriintyneitä jumala höpötyksiä niin sillä oli kääntöpuolensa mennen puolesta välistä alkaen ihan överille tasolle ne jumala höpötykset. sitten tasapaksuus, ei minkäänlaista huipennoksen tulemisen tuntua lopussa, tasapaksua mössöä jossa taso alkoi rakoilla negatiiviseen suuntaan. Ei kantanut loppuun asti mitenkään.

6½
 
Carlito’s Way (1993) IMDb 7,9
carlitos-way2.jpg
Carlito niminen gangsteri on saanut uskomattoman tuurin kun on päässyt paljon ennen aikojaan vankilasta ja monien mutkien kautta vajoaa takaisin alamaailmaan. Ahdistavasti osattu tehdä huumeympyröissä pyöriminen. Kokkelin ja viskin huuruinen alamaailma aseineen on karua ja veristä eikä tiedä yhtään keneen voi luottaa. Pääosassa on Al Pacino joka on mun mielestä helposti yksi parhaimpia näyttelijöitä, imo jopa kovempi kummisetänä aikanaan kuin mitä Marlon Brando oli ja tässäkin taattua Al Pacinoa, myös Sean Pennin sivuosasta voisi mainita. Viggo Mortensen oli mukana mutta erittäin pienessä roolissa mikä oli harmi.

Juonessa on katkeamaton ote, nippu pysyi hyvin kasassa ja tunnelma meni koko ajan tiiviimpään suuntaan. Pohdiskelevaa puolta on mukana myös hienosti. Al Pacinon ääni toimii aika ajoin tarinan kertojana joissa Carlito esim muistelee asioita jotka hän menetti oltuaan linnassa. Sitten pikkurikollisen tultua isoksi rikolliseksi pohdiskellaan että mitä se vaatii ja syy miksi sille on väliä, että miten isoissa nimissä ja ympyröissä liikutaan vaikka mahdollinen vankila kutsu olisi vaarana. Tykkäsin Carlitosta siinä miten seisoo omien sanojensa takana ja sitten on tyynen rauhallinen bad ass jolle ei helposti uhota.

Leffan ydin pointti on sanonta "kun rajan ylittää niin siitä ei ole paluuta" Toinen pointti kertoo hienosti hukkuvista unelmista. Siisti leffa mutta Kummisetä 1 & 2 on asettanut tän tyylisissä leffoissa riman niin perkuleen ylös, et esim tämä leffa ei säväytä ihan samalla teholla kuin silloin jos ei olisi nähnyt ennen Kummisetiä.

9/10
 
The Best Offer (2013) - IMDb 7,8
the-best-offer-movie-review.jpg
Taidehuutokauppaa pitävä Virgil löytää työnsä kautta Claire nimisen naisen joka pelkää niin paljon ulkomaailmaa, että on eristäytynyt seinän taakse jossa hän sanoo olleen olevansa jo 15 vuotta. Leffan alussa oli mielekiintoista katsoa miten mies tutki maalausten taustoja, miten vanha se on, onko väärennös jne, Todella pienistä yksityiskohdista voi löytyä vaikka mitä salaisuuksia. Tuon jälkeen leffa varsinaisesti lähtee käyntiin. Se Virgilin ja Clairen todella omituinen suhde joka oli erittäin mystinen, kun nainen ei suostu tulemaan paikalle kasvotusten, vaan on siellä seinän takana. Siinä rupesi miettimään et millaiseksi minä kuva ja maailman kuva voi muodostua. Yhdessä kohtaa kun kilahti tuo nainen niin tuli ihan creepy olo. Niin epätasapainoinen ihminen että alkoi ahdistaa. Mua rupesi riipimään myös se suhde kun tuli Hitchkockin Vertigo mieleen tästä. Leffan loppuosuus on timanttia. Leffa kestää 2h ja vikat 30 min siitä on hurja pään nosto leffan tasolle. Yllätti vaikka luulin et jotain isoa tapahtuu mut en mä tollaista osannut kuvitella. Melankolinen viulun soitto ja nais äänen uilutus sopi aivan täydellisesti leffan pahansuopaan spiraalimaiseen alamäkeen. Leffa palkitsee katsojan, ekana tuntui menevän romantiikan puolelle mut sit pärähti. Giuseppe Tornatore muuten ohjaajana, joka on tehnyt Cinema Paradison jonka voisi joskus arvostella.

9/10
 
Hellraiser (2022)

Piti odottaa että britit julkaisivat dvd:n, jotta tämän pääsi näkemään. Vihdoin ja viimein. Ohjaaja David Bruckner on ohjannut muutaman (The Night House, The Ritual) kauhuelokuvan, joista pidin melkoisesti. Eli odottelin tätä jonkin verran.

Hellraiser on niitä leffasarjoja, jotka voisivat hyötyä uudelleenversioinnista, mikäli se tehdään kunnolla. Nyt mentiin sinne parempaan päähän niistä mitä olen nähnyt.

Kenobiitit, visuaalit, uhkaava tunnelma ja Pinheadia näytellyt Jamie Clayton onnistuvat melko hyvin. Elokuva on enemmän tunnelman rakentamista ja ylläpitämistä kuin suoraa kauhua äkkisäikytyksineen. Päähenkilö ja tämän lähipiiri ovat juuri sellaisia mitä näissä yleensäkin. Kukaan ei oikeastaan jää mieleen hyvässä tai pahassa. Perus tykinruokaa siis.

Muutama visuaalinen juttu jäi mieleen,
varsinkin kohta missä porukka yrittää pakoon pakettiautolla ja mimmille käy silti huonosti. Auto ikään kuin "venyy" kun todellisuus vääristyy ympärillä.
Hienosti tehty tuo kohtaus.

Veri lentää kohtalaisesti, mutta olisin jopa kaivannut hieman enemmänkin. Näihin elokuviin kun mättö kuuluu olennaisesti.

Ei mikään klassikko, mutta kyllä tämän katsoo toisenkin kerran.

7-/10
 
Soft & Quiet

Trailerin perusteella hyvinkin mielenkiintoisen oloinen elokuva, joskaan traileri itsessään ei itse juonesta kerro paljon mitään. Elokuvan alussa viisi naista kokoontuu kahvikutsumaisissa merkeissä, ja osa heistä on entuudestaan toisilleen tuttuja, osa tuntemattomia. Naiset kokevat nyky-maailman hengen lamauttavana voimana, jossa identiteettipolitiikka, intersektionaalinen feminismi, black lives matter ja muut aikamme ilmiöt rapauttavat koko amerikkalaisen yhteiskunnan, ja ovat samalla syy myös heidän henkilökohtaisiin ongelmiinsa. Näistä lähtökohdista elokuva alkaa, ja tämä on samalla oikeastaan elokuvan ainoa kohtaus, jossa katsojan on mahdollisuus saada otetta elokuvan henkilöhahmoista. Koko elokuva on kuvattu yhden oton kohtauksina, joka on samalla elokuvan heikkous ja vahvuus. Elokuvan levoton, ahdistava ja kaoottinen tunnelma syntyy pitkälti juuri kuvauksen ja tehokkaan ääniraidan seurauksena. Toisaalta tämä jättää henkilöhahmojen kehityksen pahasti puolitiehen, eikä kovinkaan kiinnostunutta suhdetta synny heistä kehenkään. Toisaalta ehkä elokuvan henkilökuvaus ei olekaan oleellista, vaan sen on tarkoituskin olla kuvaus siitä, miten yksittäiset tapahtumat voivat eskaloitua toistensa seurauksena joistakin lähtökohdista johonkin suuntaan (toki moraaliset ja yhteiskunnalliset arvot ovat elokuvan tärkeintä tematiikkaa). Tietynlainen väistämättömyys elokuvan kulussa tuntuu olevan läsnä. Elokuva on monilta osin elokuvallisesti tehokas ja onnistunut, mutta se kaatuu auttamattomasti omaan juonelliseen epäuskottavuuteensa.

Kaikki on kai mahdollista, mutta naisten käytös alkaen kaupassa tapahtuneesta välikohtauksesta sopisi ennemminkin 16-20 vuotiaille jengiytyneille nuorille, kuin enemmän tai vähemmän keski-ikäistyneille kotirouvahtaville naisille. Käytöksessä häiritsee ehkä etenkin "kovismaisuus", joka tuottaa enemmänkin myötähäpeää kuin kokemusta uhkaavuudesta tai mistään muustakaan. Naisten kollektiivinen taantuminen ylä-aste-tasolle niin verbaalisesti kuin käytökseltäänkin on todella typerryttävää, ja tämä on nimenomaan pääasiallinen syy siihen, miksei elokuva mielestäni toimi. Naisten toimintamallin ja vaikuttamiskeinojen piti olla nimenomaan "soft and quiet", mutta he sortuvat heti seuraavaksi aivan helvetin lapselliseen ja idioottimaiseen rasismiin, provosoituvat totaalisesti ikävistä sanoista, ja ovat lopulta valmiit viemään toimintansa nöyryyttävän kiduttamisen kautta aina grande finaleen saakka.

Soft & Quiet on elokuva, josta olisi halunnut pitää, mutta sen käsikirjoituksen täydellinen epäonnistuminen ei anna tähän mahdollisuutta. Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Beth de Araújo toimii toivottavasti jatkossa enemmän ohjaajan kuin käsikirjoittajan roolissa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli katseltua pari uusinta MCU:n elokuvauniversumin tuotosta eli Guardians of The Galaxy Vol. 3 (2023) & Ant Man and the Wasp: Quantumania (2023)

Guardians oli noista parempi, koska paremmat hahmot (varsinkin Rocket ja hänen taustansa). Leffassa on jopa kohtaus, joka kosketti.
Kun Rocket kuolee hetkeksi ja Star Lord reagoi tähän voimakkaasti. Tosin kohtauksen teho laskee hahmon herätessä eloon hetken kuluttua..

Molemmat leffat sisältävät yllättäen aivan liikaa huonosti kirjoitettuja vitsejä, jotka eivät naurata. Pikemminkin ne liikkuvat myötähäpeän ja silmien pyörittelyn välimaastossa. Alan olla todella kypsä tuohon paskaan huumoriin, joka syö joka kerran fiilistä ja leikkaa pahimmillaan tunnelman kokonaan. Tämä korostuu MODOKin ja varsinkin Adam Warlockin kohdalla. MODOK oli tosi tökerö ja huonosti tehty cgi-mössö,
jonka "kasvutarinalle" ja kuolemalle
naurahdin tahattomasti. Niin typerästi se oli kirjoitettu.

Warlock taas oli aivan erilainen mitä sarjakuvissa.
Muistan tyypin olleen pohdiskeleva strategisti. Nyt hahmosta oli tehty lähinnä tyhmä lapsi, jota ei edes olisi tarvittu koko tarinassa. Leffa toki selittää hahmon kehityksen olevan vielä kesken, mutta silti en pitänyt näkemästäni.

Yksi MCU:n ongelmista on että
mitään panoksia ei ole, koska päähahmot selviävät aina kaikesta. Tai sitten sama tyyppi tekee paluun jonain toisena versiona yms.

Sama ongelma on myös Muurahaismiehen kolmannessa kun Kangin voimatasot heittelevät taas sopivasti päähenkilöiden kohdalla. Ensin pahis voi sädettää kaiken ympäriltään tomuksi ja sitten häviää joukolle kehittyneitä muurahaisia. Tai ei jostain syystä käytä tapposädettä kun päähahmot käyvät päälle. Oli siellä muitakin kässärin ongelmia, mutta tuo huvittaa aina.

Molempien elokuvien pääpahikset olivat aika meh-osastoa. Kang oli noista hieman parempi, mutta en kyllä osta sitä että tämän tyypin pitäisi olla uusi Thanos. Galaxin Vartijoiden vastustaja taas oli kiukkuinen huutaja Robocopilta pöllityllä naamalla.

Molemmat menevät sinne kerran katsottavien joukkoon. Huomaa kyllä kiinnostuksen vähenevän näitä kohtaan.

Ant Man 3

5½/10

Guardians 3

6,5/10
 
Decision to Leave (2022)
MCDDETO_EC108.jpg
On tätä odottetukin tätä leffaa...

Mies tippuu vuorelta alas ja kuolee, tutkinnassa keihään kärjet osoittaa kuolleen miehen vaimoon, jota pidetään epäiltynä ja mitä enemmän asiaa tutkitaan sen omituisemmaksi kaikki vaan koko ajan menee... Pääepäiltyä naista näyttelee Kiinalainen Tang Wei johon tykästyin aikoinaan Lust Caution in nähtyä, niin näyttely taidoiltaan kuin ulkoisesti ja ihan huikeaa roolia tekee tässäKIN, etenkin monia tunneskaaloja välittävää näyttelyä ja tuosta voisi mainita että leffan teho nojautuu paljon myös eleisiin kasvoissa.

Juoni pitää naulittuna otteessa ja leffassa on kekseliäs monivaiheinen juonenkulku. Mitä pidemmälle leffa etenee, sen koukuttavammaksi se käy, josta kiitos uskomattoman hienoille vinkeille joita katsojalle syötellään ja joista rakentuu iso palapeli, Taattua Parkia. Se oli myös siistiä miten pienen pienistä vihjeistä ei välillä tiedä onko osa niistä vaan katsojan harhauttamista.

Unenomainen tunnelma on yllä, uni ja valveilla olo ajoittain sekoittuu mystisesti samaksi massaksi, jossa niiden rajaviiva katoaa. lisäksi surrealistisuutta voimistaa hienosti leffan vihertävän hohtava värimaailma. tunnelmasta ihan pakko maininta melkein lopussa olevasta hiljaisesta ja pimeästä kohtaukselle lumisateessa vuorella, lepäävä tunnelma, ei mitään super hyper turbo meininkiä, joskus vähemmän on enemmän.

Leffan voima on kuin The Handmaiden issa, eli pirun ovela mysteeri joka avautuu pala palalta, ei Oldboyn kaltaista monitasoista syvyyttä asioissa ja miettimään laittamisessa, joka on itse asiassa hyvä kun ei ole samantyylinen kuin Oldboy, koska molemmilla on paikkansa. On tässäkin tosin ajatuksellisia teemoja, ikävä ja pakkomielteet, omien valintojen kyseenalaistaminen jne, mut jää pinta raapaisukseksi jos vertaa Oldboy hin, tämä siis vaan mainintana, koska tosiaan leffan voima oli muualla eli siinä mysteerissä.

Kolahti niin kovaa tää, et saattais varmaan mahtua top 25 listalle itellä.

10

Laittaisin näin Park Chan-wookin parhaimmat leffat

1. Oldboy
2. Lady Vengeance
3. Sympathy for Mr Vengeance
4. The Handmaiden / Decision to Leave
 
Hienoa Tigre, että pääsit vihdoinkin näkemään elokuvan. Ajattelin, että varmasti sinä et pety tästä, oikein mainio elokuva. Sain juuri itse katsottua jälleen kerran Vengeance trilogyn läpi, edelleen Oldboy on se paras, Lady Vengeance menee toisena. Joten samaa mieltä sinun kanssasi järjestyksestä.
 
The Soul

Taiwanilainen scifi/rikos/kauhuleffa. Juoni alkaa perinteisenä murhamysteerinä, mutta ottaa ihan kunnolla kierroksia.

The founder of a corporation developing a futuristic cancer treatment is brutally murdered, and a prosecutor sidelined by the illness asks to lead the case, assisted by his newly pregnant detective wife.
Click to expand...

Suosittelen katsomaan, visuaalisesti kaunis ja viihdyttävä leffa. Pidin eniten ehkä siitä, että elokuva on niin erilainen kaikkeen mitä ennen on nähnyt.

 
Woman in the Dunes (1964)
fb4b7053e17a89658363f22e43627b29.jpg
Japanilaisessa leffassa pääosamies on hyönteistutkija, joka etsii hyönteisiä dyynillä. Miehellä on suunnitelmissa keretä bussiin johon ei lopulta kerkeä, dyynillä joku paikallinen vanha mies neuvoo tätä menemään yöksi erään naisen luo, joka asuu syvässä hiekkakuopassa josta ei ehkä pääse pois enää... Koskaan kuulutkaan tästä leffasta, 8,5 imdb pisteiden takia halusin katsoa ja vielä enemmän siksi, että juoni on niiiiin outo et oli aivan pakko katsoa et mitä tää oikein on.

Jotenkin pimeä mustavalko kuva tehosti kuopan ahtauden tunnetta, pimeät nurkat saivat tunteet, että kuopassa ei ole paljon tilaa ja kaiken lisäksi vaarassa on romahtaa kaikki hiekka seinämät päälle... helvetin klaustrofobinen leffa. Sitten Lighthousessa on saman tyylisyyttä yhden asian kanssa eli Lighthousessa myrsky vie henkilöiden mielenterveyden mennessään, niin tässä hiekka vie mielenterveyden mennessään ihan kirjaimellisesti. Ajankulku katoaa, ihankuin oltaisiin jossain samassa loopissa ja Päähenkilö myös näkee sortuvista hiekka seinämistä ja hiekkaan tukehtumisesta painajaisia, Selkäpiitä riipivä ääniraita, tunnelma ja vinksahtanut meininki on suoraan kuin jostain liskodisco painajaisesta.

Tässä on siis ihan hirmuinen määrä syvyyttä ja kaikenlaista pohdiskelevaa tematiikkaa, mut lyhyesti sanottuna kolme asiaa tulee mieleen pääpointteina, materiallisen elämän yli arvostaminen, pakkomielteinen kiintyminen ja isoimpana ihmismielen sairaus. Leffa jättää myös moneen otteeseen kysymys merkkejä ilmaan ja innolla odottaa et selviää niiden tarkoitus, ei voinut yhtään arvata mitä seuraavaksi ja lopussa tulee tapahtumaan.

Yksi omituisimmista katselukokemuksista ikinä. Jos haluaa hämmentyä niin suosittelen. Hyvällä tavalla hämmentävä leffa.

9+
 
Viimeksi muokattu:
To Catch a Killer.

Yllättävän hyvä jännäri poliiseista, jotka jahtaavat joukkoampujaa. Pari kohtausta oli tosi hyvin kuvattu ja juoni oli jännä ja yllättävä, tosin siinä oli pari epäloogisuutta ja varsinkin pari kohtausta oli liian epärealistisia. Mutta joka tapauksessa hyvä leffa.

 
SIC- sanoi:
To Catch a Killer.

Yllättävän hyvä jännäri poliiseista, jotka jahtaavat joukkoampujaa. Pari kohtausta oli tosi hyvin kuvattu ja juoni oli jännä ja yllättävä, tosin siinä oli pari epäloogisuutta ja varsinkin pari kohtausta oli liian epärealistisia. Mutta joka tapauksessa hyvä leffa.

Click to expand...

Tsiikasin tän kanssa just, pääroolin mimmi(Woodley)oli ihan asiallinen roolissaan. Lopun möksä/talo kohtaus oli piristävä poikkeus, siis ennen kuin sieltä lähdettiin pois.
 
Ootteko nähny S. Craig Zahlerin leffoja? Henk. koht elän menneisyydessä 😬, eikä oikeestaan kiinnosta juuri vittuakaan nykypäivän leffat, saati niiden tekijät. Nähny kuitenki tän tyypin jokasen(eli 3kpl), ja teki jotenki vaikutuksen. Jotenki oma tyyli. Ei eksploitaatioleffoja per se, mut ehkä jtn vähän sinne päin. Vakavin leffa näistä varmaanki toi viimesin, eli Dragged across concrete. Kaikki oli aika 4/5 leffoja, eikä toistaan hirveesti huonompia/parempia.
 
Ei nii pidetty Ohjaaja Uwe Boll mutta Rampage Thrilogiasta on tehnyt kyllä helvetin mahtavan.
Brendan Fletcher istuu roolihahmoonsa kuin nyrkki silmään
Rampage 1
m.imdb.com

Rampage (2009) ⭐ 6.2 | Action, Crime, Thriller

1h 25m | R
m.imdb.com m.imdb.com

Rampage 2
m.imdb.com

Rampage: Capital Punishment (2014) ⭐ 6.0 | Action, Crime, Thriller

1h 33m | K-16
m.imdb.com m.imdb.com



Rampage 3
m.imdb.com

Rampage: President Down (2016) ⭐ 4.7 | Action, Crime, Thriller

1h 39m | Not Rated
m.imdb.com m.imdb.com

Paras thrilleri
Identity
m.imdb.com

Identity (2003) - IMDb

Identity: Directed by James Mangold. With John Cusack, Ray Liotta, Amanda Peet, John Hawkes. Stranded at a desolate Nevada motel during a nasty rain storm, ten strangers become acquainted with each other when they realize that they're being killed off one by one.
m.imdb.com m.imdb.com
 
Back
Ylös Bottom