Elokuva-arvostelut!

Meta title: 🎬🔥 Elokuva-arvostelut räjäyttää totuuden valkokankaasta 🔥🎬

Meta description: Tykittäen suoraan ytimeen: rehelliset arviot, kovat tuomiot ja armoton Pakkis-asenne ilman filttereitä.


Katon tässä tosi pitkästä aikaa Viisi vuodenaikaa elokuvaa ja arvostelua en tee kun oon tehnyt jo tästä aika pitkän arvostelun, mutta on pakko jotain mietteitä heittää leffan ulkoasussta, kun niin kikseissä katson tätä.:LOL: On kyllä sanaton olo leffan ulkoasun upeudesta... vaikka on paska kuvanlaatu niin silti aivan uskomattoman upeaa katsottavaa kun on tuollainen vedessä leijuva pieni temppeli ja mm ne kaikki 300v vanhat puut jotka kasvaa vedessä, ja etenkin yöllä jumaliste et oli upean näköistä kun sumu vallitsi ilmaa ja samalla kuun paistaessa luoden veden hohtamisen temppeliin ja kaikki tuota äärimmäisen rauhallista temppeliä ympäröi vuoristo joten se on hyvin hyvin eristäytyneessä paikassa muusta maailmasta tehden paikasta äärimmäisen tyynen ja saakelin rauhallisen olon katsojaan tai siis ainakin muhun. Tuota uinuvaa tunnelmaa tehostavat se pientä buddhalaistemppeliä ympäröivä lampi, upeat vaihtelevat säätilat ja eritoten vaihtuvat vuodenajat joita osataan käyttää upeasti tunnelman luomiseen ja se on huikean siistiä nähdä tuollaisen upean miljöön vaihtuvat vuodenajat, jotka on erittäin kauniisti toteutettu kun kevät muuttuu kesäksi, kesä syksyksi puiden lehtien ruskettuessa ja etenkin kun vuodenaika vaihtuu talveen niin se oli musta kaikkein siistein vuodenaika leffassa ulkonäöltään, kun on kuollut puu ja se järvi ihan jäässä ja toimii tuo talvi ihan selvästi vertauskuvana leffan juonen tapahtumille. Leffassa on aivan pirusti pointtia asioissa ja se juoni on erittäin hyvin toteutettu (mutta en puhu siitä sen enempää koska tosiaan sanoin et en tee arvostelua vaan halusin lähinnä tulla kertomaan leffan ulkonäöstä, en juonen asioista) todella hienon rytmittyvästi vaihtuu vuodenajat ja leffa kestää vähän reilu 1h30min joten ne viisi vuodenaikaa leffassa käydään todella napakkaa tahtia eikä katsoja kerkeä täten pitkästymään yhtään leffassa. Sen lisäksi tuota tyyntä tunnelmaa loi aivan ehdottomasti yleinen hiljaisuus leffassa kuuluen vaan veden lorinaa, ei mitään muuta, paitsi no välillä kuuluvia tosi upeita musiikkeja. Leffan ulkoasussa on myös mielikuvituksellisuutta mm siksi että polven korkuisessa vedessä on ovi mistä kuljetaan vaikka oven ympärillä olisi tyyliin sata metriä tilaa kulkea. tosi veikeetä oli tuo ja siellä sisätiloissakin oli ovi huoneeseen jossa ei ollut seiniä ja silti siitä ovesta kuljettiin,:LOL: jotain buddhalaisjuttuja varmasti mut tosi mielenkiintoisia juttuja nuo ja muutenkin etenkin loppua kohden ne rituaalit.(y) Todellien taideleffa (ei mitään tekotaiteellista paskaa vaan oikeasti juoni yhdistettynä ulkoasuun oli oikesti taidetta) Jää kyllä paljosta paitsi jos tätä leffaa ei tule näkemään. Uinuva on sana joka tulee eniten mieleen leffan tunnelmasta. Oho tulipas pitkä teksti leffan ulkonäöstä mut ku innostuin kirjoitaa...

tässä tää paikka talvella
tumblr_pljdtkf0yx1qcy4rao1_1280.jpg


ja sit tuo mystinen ovi:LOL:
tumblr_nkpm69BPCp1rpq6wio5_500.jpg
 
Sicario 2

pic_003-3.gif


Aseita. Panssaroituja ajoneuvoja. Helikoptereita. Hiekkaa. Verta.
Ja hiekkaa ja verta.
Benicio del Toro.
Hänestä ei voi olla pitämättä.

Tämä kakkososa oli jotenkin hitaampi tai pidempi, tai sitten aika on jo ehtinyt kullata muistot ykkösosasta.
Kelpo elokuva kuitenkin. Ja erittäin siistin näköistä helikopterin käsittelyä.
Haluttaa itselläkin helikopteroimaan kun tämän katsoo. :LOL:
8+

Jäin kaipaamaan rankaisua ja kurinpalautusta suloiselle pikkunilkille Miguelille, mutta ei.
Miguel sai vain uuden pomon :ROFLMAO:
latest
 
Tuli Sicarioista mieleen et ekan osan tehnyt huippuluokan ohjaajan Denis Villeneuven leffat mä laittaisin niistä mitä itse olen nähnyt niin tähän järjestykseen.

1. Blade Runner 2049 - 10

2. Arrival - 10

3. Incendies - 9½

4. Sicario - 9+

5. Prisoners - 9


6. Enemy - 8½

Helkkarin hyvä ohjaaja musta
 
Tuli Sicarioista mieleen et ekan osan tehnyt huippuluokan ohjaajan Denis Villeneuven leffat mä laittaisin niistä mitä itse olen nähnyt niin tähän järjestykseen.

1. Blade Runner 2049 - 10

2. Arrival - 10

3. Incendies - 9½

4. Sicario - 9+

5. Prisoners - 9


6. Enemy - 8½

Helkkarin hyvä ohjaaja musta

Ehdottomasti suosittelen vanhempia 'Maelstrom' ja 'Polytechnique' -elokuvia, jos niistä kumpaakaan enää mistään löytää.
 
Ei ole toki blu-rayta eikä suomitekstejä, mutta siihen kannattaa alkaa viimeistään nyt totuttelemaan (y) Koska selkeästi elokuvat ovat sullekin merkittävä osa elämää eivätkä vain satunnainen viihdetuokio, niin joutuu tekemään kompromisseja.

TOKYO STORY:
Amazon product ASIN B0038409Y2View: https://www.amazon.co.uk/Tokyo-Brothers-Sisters-Family-Blu-ray/dp/B0038409Y2/ref=mp_s_a_1_1?keywords=tokyo+story&qid=1567345463&s=gateway&sr=8-1

Itselläni lähtökohtaisesti suht vahva englanti, mutta kyllä mä silti aina suomiteksteillä koitan kaikki leffat löytää, se vaan on mahdotonta. Mutta vaikka itselläsi englanti olisi heikompi (?), niin kummasti elokuvan edetessä siihen adaptoituu ja etenkin, kun sinäkin näet niin vahvasti elokuvassa visuaalisuutta, symboliikkaa ja paljon sitä kielellistä ilmaisua syvemmälle, niin suosittelen vahvasti kokeilemaan, etteivät jää suomitekstien puutteen takia kokonaan tietyt kiinnostavat elokuvat (kuten itsellesi juuri tämä 'Tokyo Story) näkemättä...
 
Thanks(y) Juu ei oo enkku mikään paras mulla, et ehkä 75% tajuan kokonaisuuden jos on enkkuteksteillä., mutta kyllä tuo tilaukseen menee heti kun tulee tilipäivä.:) Kiitos paljon tuosta vinkistä et mistä tuon löytää.(y) Tosissaan toi leffa on pakko nähdä!
 
Viimeksi muokattu:
Hitto mua rupes jänskättää jo tässä vaiheessa et millainen leffa tuo tulee olemaan.:LOL: en siis jännitä siksi et pelkäisin tuon olevan kuraa, vaan sitä jänskätän millainen leffakokemus tuo tulee olemaan kun kuullut vaan tosi hyvää tästä leffasta.:)
 
Hitto mua rupes jänskättää jo tässä vaiheessa et millainen leffa tuo tulee olemaan.:LOL: en siis jännitä siksi et pelkäisin tuon olevan kuraa, vaan sitä jänskätän millainen leffakokemus tuo tulee olemaan kun kuullut vaan tosi hyvää tästä leffasta.:)

Toi on hienoa, kun ihmiset vielä odottaa elokuvia vähän muutenkin, kuin vain sitä uusinta supersankarielokuvaa. Ja tähän nyt ISOLLA korostan, että siinä supersankarileffan odottamisessa ja siitä nauttimisessa ei ole MITÄÄN vähempiarvoista. On vain itselle aina mukavaa törmätä joko livenä tai näin netinkin välityksellä henkilöön, jolla on enemmän samanlainen kiinnostus, kunnioitus ja elokuvamaku kuin keskimääräisellä valtaväestöllä.

Itselle yksi viime vuosien rajuimpia pettymyksiä oli seuraava kokemus, eikä se johtunut lainkaan itse elokuvasta, vaan yleisöstä...

Se tunne, kun menet todella pitkän tauon jälkeen elokuviin perseessä pelko, että ei ehkä kannattaisi. Elokuvakulttuuri mainstream-muodossaan ei vaikuta ainakaan parempaan muuttuneen, tuskin siis katsojakuntakaan. Ja haluan vielä korostaa, että en ole itseriittoinen puristi elokuvien suhteen vaan elokuvista saa nauttia niin viihteenä kuin taiteena, tai kuten minä, molempina.

Ari Asterin viime vuonna ohjaama Hereditary oli elokuvakokemus, joka nousi itselleni täysin uniikiksi, kaikkien niiden tuhansien katsottujen elokuvien joukossa. Tässä genressä, jos ko.elokuvaa mihinkään genreen voi tai varsinkaan haluaa sijoittaa, on vuonna 2008 ilmestynyt Marttyyrit ollut toistaiseksi vaikuttavin kokemus. Hereditary meni heittämällä ohi. Meinasin ensimmäistä kertaa sitten lapsuusaikojen lopettaa jonkun elokuvan kesken mainiten vaimolleni, että "Tämä ei välttämättä tee mun psyykkeelle kovin hyvää" (itsellä ei siis mitään poikkeavaa psyykkistä problematiikkaa, elokuva vain osui aivan vitun rajusti). Noh, Hereditary tuli nähtyä loppuun asti oman kotiteatterin uumenissa täydellisen keskittymisen tilassa ja ehkä YKSIKÄÄN elokuva ei ole vaikuttanut omaan mieleen yhtä vahvasti ja yhtä pitkään. Niin hyvässä kuin pahassa.

Useita kuukausia sitten näin tämän selkeästi poikkeuksellisen uuden nuoren ohjaajan seuraavan elokuvan, Midsommarin, teaserin. Siitä lähtien olen elokuvasta lukenut kaikkea minkä en uskonut sitä spoilaavan ja odotus elokuvaa kohtaan oli ollut valtava. Lopulta kuulin, että Midsommar on tulossa elokuvateattereihin myös Suomessa. Tämä tieto aiheutti suorastaan paradoksaalisen ambivalenssin omissa tunnereaktioissa. Otanko riskin ja menen elokuviin sen yhdessä vaimoni kanssa katsomaan ja toivon sydämestäni, että myös muut katsojat tai ainakin suurin osa heistä olisivat yhtä lailla kiinnostunut elokuvasta ainakin lähtökohtaisesti. Luulisi kyseisen elokuvan kaksi ja puolituntisen keston karsivan ainakin hieman jyviä akanoista. Vai odotanko vielä kuukausia ja ostan blu-ray version. Kuin Sofien valinta.

Lopulta tein puolestamme päätöksen mennä elokuviin katsomaan tämä hartaasti odottamani teos, jonka ensimmäiset 10 minuuttia osoittivat minun olevan oikeassa paikassa. Mutta (koitan nyt spoilata elokuvaa mahdollisimman vähän) minua ei valitettavasti tällä kertaa järkyttänyt eniten Asterin mestarillinen kulttielokuva kulteista, vaan se, miten aikuisia ihmisiä nauratti elokuvan aikana kehitysvammaisuus, pimppi ja pippeli, kulttiorgiat yms. Suorastaan huutonauratti. Oma huuto siitä, miten "jossain menisi varmaan joku ihan kiva Avengers" kaikui kuuroille korville. Tästä voi toki minutkin ristiinnaulita. Mikä minä olen kertomaan, mitä ihminen saa elokuvan aikana tuntea. Mutta Midsommarin ja huutonaurun välinen diskrepanssi oli ja on niin valtava, että tilanne oli aidosti vihan lisäksi myös surua herättävä. Kuukausia odotettu elokuva menetti katseluneitsyytensä tilanteessa, jossa itselläni oli suorastaan epäuskoinen tunne koko tilanteesta ja tuota hetkeä en voi koskaan enää saada takaisin.

On helppo leimata minut nyt huumorintajuttomaksi ja tylsäksi, äreäksi vanhaksi kitisijäksi, joka sekin varmasti osittain pitää paikkansa. Mutta mieti itsellesi jokin hyvin tärkeä asia; teatterinäytös, voimannostokilpailu, konsertti, oma esiintyminen puhujana tai muuna esiintyjänä, taidenäyttely, BMX-kisat, you name it. Jotain, jota olet odottanut todella pitkään ja hartaasti ja lopulta uskaltaudut (omassa tapauksessa mennä siis elokuviin katsomaan itselle lähtökohtaisesti merkityksellistä elokuvaa) ja kokemus on totaalinen farssi. Tunnetila lopputekstien vieressä oli sekoitus vihaa, epäuskoa ja yllättävän voimakasta surua.

Koittakaa ihmiset jaksaa olla parhaanne mukaan tilannetajuisia ja jaksaa kunnioittaa niitä, jotka selkeästi haluaisivat johonkin kokemukseensa keskittyä. Peace and love ✌
 
Todella hienoja mietteitä kirjoituksessa(y) ja mäkin kyllä kunnioitan teikäläisen leffamakua (y)ja toi Hereditary oli kyllä aivan järkyttävä leffa.:eek: muakin ahdisti ihan julmetusti etenkin se no varmasti kaikki tietää mitä kohtausta tarkoitan... ja se loppupuoliskon häiriintyneisyys joka kasvoi vaan kasvamistaan aivan loppuun asti. Hyi helevetti. Yks tuttu sanoi että meinasi lopettaa leffan katsomisen kun hänestä tuntui että vajoaa psykoosiin leffan takia...:LOL: Toi se vasta oiskin ajatuksena metkaa et menis oikeasti leffan takia psykoosiin.:LOL::confused:

Eri juttuun. Tänään vois katsella pitkästä aikaa The Fountainin. On kyllä sellainen leffa josta löytää edelleen uusia näkökulmia ja mietteitä leffasta vaikka kattonut ties kuinka monta kertaa sen. On niin diippi kokemus ajatukseltaan kyllä koko leffa.:LOL::confused:
 
Niin ja se piti sanoa et miekin kunnioitan samalla lailla niiden ihmisten leffamakua jotka tykkää leffoina vaikka kaikkein eniten Marvelin tuotannosta tai ihan tahansa mistä leffasta koska leffat on tosiaan taiteen lisäksi viihdettä ja pirunmoista viihdettä nuo marvelin leffat onkin kuten vaikka FF leffasarja.(y)
 
Todella hienoja mietteitä kirjoituksessa(y) ja mäkin kyllä kunnioitan teikäläisen leffamakua (y)ja toi Hereditary oli kyllä aivan järkyttävä leffa.:eek: muakin ahdisti ihan julmetusti etenkin se no varmasti kaikki tietää mitä kohtausta tarkoitan... ja se loppupuoliskon häiriintyneisyys joka kasvoi vaan kasvamistaan aivan loppuun asti. Hyi helevetti. Yks tuttu sanoi että meinasi lopettaa leffan katsomisen kun hänestä tuntui että vajoaa psykoosiin leffan takia...:LOL: Toi se vasta oiskin ajatuksena metkaa et menis oikeasti leffan takia psykoosiin.:LOL::confused:

Eri juttuun. Tänään vois katsella pitkästä aikaa The Fountainin. On kyllä sellainen leffa josta löytää edelleen uusia näkökulmia ja mietteitä leffasta vaikka kattonut ties kuinka monta kertaa sen. On niin diippi kokemus ajatukseltaan kyllä koko leffa.:LOL::confused:

Joo ja mulla ei ollut tuota Hereditarya aloittaessa mikään ns.herkkä fiilis, vaan oli tullut treenattua, pantua ja enemmänkin sellainen testosteroninkatkuinen fiilis :LOL:Mutta se veti totaalisesti maton mun psyykeen ja sietokyvyn alta. Tuossa Midsommarissa on samoja fiboja ajoittain. Tuo Ari Asterin tyyli ihan kokonaisuudessaan osuu jotenkin aivan vitun täydellisesti niihin mun mentaalipuolen triggerpisteisiin ja sen lisäksi nuo kulttijutut ovat ihan vitun häiriinnyttävää paskaa ja mä en tosiaan sen noin 15 vuoden ja tuhansien elokuvien aikana, mitä elokuvaa on tullut harrastettua ns.tosissaan, ole kyllä ollut kovinkaan lähellä painaa pausea sen takia, että elokuva olisi "hyvällä tavalla" liikaa. Sitä tuli viikkokausia mietittyä vähän liikaakin ja edelleen tulee kuunneltua välillä hyviä haastatteluita ja juuri joku viikko sitten katsoin tämän Asterin kaikki lyhärit. Se Paimonin symboli melkein ansaitsee tatuoinnin, koska sen kokonaisvaltainen elokuvanaikainen emotionaalinen voima oli jotain, jota en koskaan aiemmin ole kokenut. Ja kuitenkin niitä TODELLA ahdistavia, sairaita, väkivaltaisia, surullisia, pelottavia, häiriinnyttäviä ja kuitenkin samalla erittäin upeita elokuvia on tullut nähtyä todella todella paljon.

Hauskasti tuo tatskahomma tuli tuossa Hereditaryn ohella mainittua, koska ainoa elokuvaan viittaava tatuointi itselläni on juurikin oikeassa kädessä samanlaiset vuosirenkaat, kuin mitä sillä Hugh Jackmanin 'Tomasilla' on siinä kolmannessa ulottuvuudessa. Aivan huikea leffa, jolla saattaa olla omalla kohdalla jopa eniten katselukertoja takana kaikista elokuvista.
 
Kyllä.(y) Kohtapuoliin tulee multa arvostelu The Fountainista ja tässä vaiheessa jo myönnän et on varmaan haastavin leffa mulle koskaan, josta kerron lisää arvostelussa.:LOL:
 
The Fountain (2006)
the-fountain-movie-image.jpg

maxresdefault.jpg

Ehkä haastavin leffa arvostella ainakin mulle koska tässä leffassa ihan pienen pienet yksityiskohdat tai jokin dialogin sekaan sijoittuva tietty sana voivat olla todella isoja asioita tarkoittavia. Et multa meni jotkin niistä ohi kun noita tollaisia on siis ihan saamaristi leffassa.:LOL:

Pääjuoni kertoo aivokasvainta sairastavasta naisesta jonka mies on aivokirurgi ja yrittää epätoivoisesti onnistua parantamaan naisen aivokasvaimen tekemällä eläinkokeita tutkien aivokasvainta sairastavan apinan aivoja, että mikä voisi auttaa aivokasvaimen kutistumiseen/parantumiseen. Nainen joka on melkein lähes varma kuolemastaan ja kirjoittaa kirjaa alkuajan Espanjan viidakosta jossa miehensä etsii elämän puuta. Sitten leffassa myös on sellainenkin juttu että mies leijuu jonain munkkina kuplan sisällä puun kanssa kulkien avaruudessa.

Leffa on todella moniulotteinen kokemus, koska on kolme eri ulottuvuutta ja kaikissa ulottuvuuksissa ajetaan samaa asiaa takaa, joka on ikuisen elämän löytäminen. Ulotttuvuuksien tapahtumat toimivat vertauskuvauksellisina toisiinsa yhdistäen kaikki kolme ulottuvuutta yhteen. Jo tuossa vaiheessa kun näytetään kolme eri ulottuvuutta joista kaksi niistä on visuaaliesti aivan upeita ja henkeäsalpaavinta mitä leffoissa on nähty saati se musiikki. Ei helvetti. Se sama musiikki mikä soi koko leffan ajan aiheuttaa mulle masentuneisuutta yhtään liioittelematta. Se on niiiiin alakuloista että ei missään leffassa moista ole jos katsotaan musiikin aiheuttamaa täysin melankolista tunnelmaa ja olotilaa...

Tuota masentavuutta minkä musiikki onnistuu saamaan aikaan, niin sitä voimistaa se leffan pääjuoni mikä on erittäin alakuloinen, nainen sairastaa aivokasvainta, jonka hoito on todella epätoivoista ajattelua... noiden musiikkien ja kamalan tuntuisen naisen mahdollisen kuoleman yhdistyminen on todella masentavuutta aiheuttavaa ja vielä leffan jälkeenkin kun se musiiki jää päähän pyörimään.:eek::LOL: Täydet plussat tuosta että onnistuu aiheuttamaan masentavuutta vaikka masentava olotila ei ole kivaa, mutta leffa onnistuu mm yhdestä monista tehtävistään erinomaisesti. saada tuntumaan naisen puolesta erittäin pahalta. Samalla kun musiiki on masentavaa niin se on myös äärimmäisen kaunista joka melankolisen ja samalla kauniin tunnelman sekoituksen luova musiikki luo leffan päälle hypnoottisen ja surrealistisen tunnelman johon uppoutuu täysin mukaan.

Jokainen ulottuvuus leffassa on omalla tavallaan upeaa. Sen oikean elämän tapahtumat on todella otteessa pitävää ja tulee aina sellaisia pahan olon luomia tuntemuksia kun aivokirugi mies pettyy, kun kokeet eivät meinaa pienentää aivokasvainta ja miehen epätoivoon ja epätoivon kautta miehen menneeseen selvästi jo realiteetin tajun kadottaneeseen tilaan yrittäen parantaa naisensa on todella samaistuttavan tuntuista ja mies vielä uskottelee vaimolleen löytävänsä oikean parannuskeinon samalla, kun nainen kertoo miehelleen että hän on jo valmis kuolemaan, eikä pelkää enää kuolemaa joka aiheuttaa miehessä todella realistisen ja samaistuttavan tuskaisen ja synkän mielen mylleryksen tuon lauseen kuullessaan. Miehen mielen valtaa toistuvasti toivo, epätoivo, toivo, epätoivo että saako hän vaimonsa parannettua vai ei ja pystyy samaistua tuohonkin tuskan tunteeseen Hugh Jackamin esittämään hahmoon ja Jackman vetää muuten todella koskettavan ja uskottavan roolin tässä leffassa ja Rachel Weisz myös. Heidän roolisuoritukset vaikuttivat ja paljon leffan jo muutenkin tosi kovaan tehokkuuteen.

Sit se alkuajan Espanjan viidakko, joka on tosiaan sitä naisen kirjoittamaa kirjaa, jossa ei ole vielä lopetusta, niin se oli kyllä uskomattoman tunnelmallista kun yöllä sirittävässä täysin pimeässä viidakossa sen melankolisen musiikin soidessa tähtien loistaessa ja noiden tähtien muodostelmassa oli tarkoitusta, kun etsivät sitä elämänpuuta ja tuossa jo alussa mahdollisen elämän puun edessä seisovan erittäin mystiseen johonkin ihme mytologiseen pukuun jota en tiedä mitä se oli.. pukeutunut vartija joka vartioi ja estää tulemasta siitä tunnelista jossa hän seisoo, niin ketään ohitse ja tuon vartijan takana paistaa täysin kirkas keltainen valo josta ei nää vielä pitkään aikaan leffassa mitä sen "verhon" takana on. Tosi siistiä oli musta tuo juttu mielikuvituksellisuudessaan ja sen vartijan puheet oli jotain niin diippiä mytologista kamaa että, mutta todella kiehtovaa sellaista

Mainitaan myös siitä kolmannesta ulottuvuudesta, kun mies munkkina leijui siellä avaruudessa siinä kuplassa, sekoittuen välillä todellisuuteen tosi veikeästi, kun nainen (tämäkin tapahtuu melkein alussa eli ei spoilaa) seisoo siinä ja puhuu miehelleen ja mies sanoo saman vastauksen tuolla kuplassa kuin oikeassa elämässä. Eli ne oli selvästi täysin limittäytyneet yhteen. Sekä myös se Espanjan viidakossa seikkailu myös josta unohdin mainita et sekin sekoittuu täysin normaalin elämän tapahtumiin. Niin ja tuo visuaalisuus on tässä munkki kohtauksessakin on kanssa ihan huikeaa. Pimeässä avaruudessa satojen tuhansien tähtien näkymä kuplan ulkopuolella oli uskomattoman näköistä ja leffan ahdistavin kohtaus musta on melkein alussa tuolla kuplassa niiden helvetin masentavien musiikkien soidessa kun mies näkee siellä kuplassa naisensa kuolinvuoteella ja nuo sadat tuhannet tähdet loistivat taustalla niin tuli tuossa mulle mieleen sanat kuoleman lohduton ikuisuus jota ne tähdeet symboloivat ja loi kyllä tuo kombinaatio erittäin ahdistavaa tunnetta mun pään sisällä tuo kohtaus ku rupesin sitä tosi asiaa kelailemaan.:confused: Kuplassa olon visuaalisuudesta kun se matkaa kohti kuolevaa tähteä oliko xibalba nimeltään. Niin siellä keltaisessa tähtisumussa matkaaminen oli kyllä jotain henkeäsalpaaavan näyttävää ja tunnelmallista kuin mikä.

Mut ei niinkuin mitään verrattuna siihen lopun visuaalisuuteen... Se lopun äärimmäisen visuaalinen upea pyörremyrskymäinen tykitys on suorastaan mielen päräyttävää katseltavaa, ettei missään leffassa ole ollut mitä oon nähnyt noin komeaa kekseliästä visuaalista loistoa, nuo arvostelun alussa olevat kuvat kertoo kaiken... Sitten sellainen juttu että kaiken sen visuaalisen tykityksen loisto on erittäin symbolisuuttaa pursuavaa kuvallista kerrontaa mm elämästä ja kuolemasta. Lopussa siinä tykityksessä jokaisen ulottuvuuden tapahtumissa yhdistyvät samat teemat toisiina pirun hienosti ollen kuitenkin jännästi joka ulottuvuus eri genremäistä settiä maailmaltaan, miljööltään ja milljöön ulkoasultaan, mutta silti sama asiaa ollen. Valtavat peukut tuosta ollen maagisen tuntuista, Sen ainakin tajusin et selvinä teemoina leffassa on elämä, kuolema, kuoleman hyväksyminen ja tuon ajatuksen hyväksymättömyys ja se kauhea lohduton kuoleman ikuisuus ja jännästi samalla ikuisen elämän löytäminen. Sitten on niitäkin tarkoituksia joita en itse leffaa moneen kertaan katsoneena vieläkään ymmärrä, mut valtaosan ja tärkeimmät teemat tajusin jos oikein ymmärsin.

Ihan loppu leffasta on kyllä aivan uskomattoman kaunis, koskettava ja todella upean vähäeleinen ja pienimuotoinen mutta ajatuksen tasolla miettiessä valtavan iso jääden miettien leffan kaikkea sitä ulosantia niin visuaalisuutta kuin mielenpäräyttäviä moniulotteisia tasojaan, pohdiskelevia ja koskettavia teemojaan. Tää leffa jää oikeasti päähän pyörimään pitkäksi aikaa ja musiikit tosiaan kanssa. Aivan 10 ja meni tällä katselukerralla ehkä jopa mun top viiteen eli aivan helkkarin ylös mun listoissani.

10
 
Viimeksi muokattu:
Hieno arvostelu Fountainista! (y)

The Fountain (2006)
...
Leffa on todella moniulotteinen kokemus, koska on kolme eri ulottuvuutta ja kaikissa ulottuvuuksissa ajetaan samaa asiaa takaa, joka on ikuisen elämän löytäminen. Ulotttuvuuksien tapahtumat toimivat vertauskuvauksellisina toisiinsa yhdistäen kaikki kolme ulottuvuutta yhteen. Jo tuossa vaiheessa kun näytetään kolme eri ulottuvuutta joista kaksi niistä on visuaaliesti aivan upeita ja henkeäsalpaavinta mitä leffoissa on nähty saati se musiikki...

Tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta leffalta... tuo moniulotteisuus ja visuaalisuus ym.

Ei helvetti. Se sama musiikki mikä soi koko leffan ajan aiheuttaa mulle masentuneisuutta yhtään liioittelematta. Se on niiiiin alakuloista että ei missään leffassa moista ole jos katsotaan musiikin aiheuttamaa täysin melankolista tunnelmaa ja olotilaa...

Tuota masentavuutta minkä musiikki onnistuu saamaan aikaan, niin sitä voimistaa se leffan pääjuoni mikä on erittäin alakuloinen, nainen sairastaa aivokasvainta, jonka hoito on todella epätoivoista ajattelua... noiden musiikkien ja kamalan tuntuisen naisen mahdollisen kuoleman yhdistyminen on todella masentavuutta aiheuttavaa ja vielä leffan jälkeenkin kun se musiiki jää päähän pyörimään

...mutta tuo masentavuus :ROFLMAO:

Tykkään ihan älyttömän paljon leffoista, jotka herättää tunteita ja jos itken elokuvan takia, niin se on yleensä hyvä elokuva.
Mutta masentavuuden kanssa on vähän niin ja näin...
Blue Valentine oli mulle niin ankean masentava leffa, että sen jälkeen v*tutti ja toivoi, että ei olis sitä edes nähnyt.
Ihan liian realistista ankeaa ja ahdistavaa parisuhdetta umpikujassa.
En kestä tuommosta.
:yäk:
tumblr_n9aktzcijD1r4ueyro1_500.jpg

Melkein niin kuin olis suomalaisen leffan katsonut :LOL:

Jos jokin sopiva mielentila tulee kohdalle, niin ehkä uskallan katsoa tuon Fountainin :LOL:
 
Kiitos!

Tuosta jostakin sopivasta mielentilasta, hmmm... tuota noin. Leffa on musta ainakin parhaimmillan vai sanoisiko pahimmillaan huomattavasti tehokkaampi kokemus jos on alakuloinen päivä tai ahdistaa kovasti jokin asia, verrattuna siihen jos on tosi hyvä päivä. Vaikka itse en pidä itseäni kovin herkkänä katsojana niin kerran mua ahdisti paljon kun olin huolissani eräästä jutusta epätietoisuuden takia niin katsoin tätä leffaa siinä mielentilassa, niin tuo elokuvassa oleva mahdollinen naisen kuolemisen teema saati ne musiikit oli tuossa mielentilassa ihan jäätävän pahan henkisen olotilan luova asia. Et jos ennestään mulla oli ahdistunut ja masentunut olo niin tuon kyseisen leffan katselukerran aikana ja sen jälkeen niin mua ahdisti/masensi siis aivan järjettömästi ettei tosikaan.:eek: Tuolloin vannoin et en koske leffaan enää pitkällä tikullakaan.:yäk:

Kun aikaa sit kului todella pitkään tuosta katselukerrasta, niin päätin katsoa leffan taas, kun olo oli normalisoitunut ja kun ei huolettanut tällä kertaa asiat ja tais olla ihan hyvä päivä niin nautin tuolloin leffasta todella paljon(y) Tällä kertaa oli ihan ok olotila ei hyvä ei huono ja mua alkoi masentaa SILTI ja ne musiikit soi nyt mun päässä ja on oikesti alakuloinen olotila, mutta tuosta huolimatta pystyin myös nauttimaan samalla myös leffasta ja tosi paljon.

Jos sulla @Alicia on joskus tosi huono alakuloinen päivä ja tosiaan niinkuin sanoit et pelkäät tuota masentavuutta mitä leffa aiheuttaa niin älä helvetisä kato... :eek: suosittelen aivan ehdottomasti katsella leffan kun on hyvä päivä.(y) Vaikka leffa ei ole niin tehokas tuolloin, kuin jos vertaa siihen että kattoo tätä silloin kun ahdistaa ja masentaa...
 
Viimeksi muokattu:
Mietin pitkään kumpi vie voiton mun listalla tää The Fountain vai Viisi Vuodenaikaa ja siksi mietin nimenomaan tämän ja Viiisivuodenajan paremuutta koska molemmissa on samalla lailla helvetsti ajatusta ja miettimään laittamista ja mm vertauskuvauksellisuutta sekä visuaalista loistoa, joten nää leffat on noilta osin erittäin samankaltaisia ja pitkän miettimisen tuloksena viisi vuodenaikaa vie voiton ja haluan tehdä näistä leffoista vertailun ja syyt miksi edellä mainittu näistä vie niukasti voiton.

The Fountain on jumalattoman paljon ajatusta sisältävä leffa, mutta niin on myös Viisi vuodenaikaa, jossa on helvetisti tarkoitusta ja ajattelemaan laittamisen aihetta, sillä leffa onnistuu jättäen miettimään sen katsottua mm leffan kaikenlaisia sanomia ja syviä teemoja ja tarkoituksia vielä enemmän kuin The Fountainissa ja enemmän mielenkiinnolla pohtimaan laittava teos, johtuen aivan puhtaasti siitä että viisi vuodenaikaa on juonen idealtaan aitoa realismia, kun on buddhalaiskulttuuria ja oikeita asioita elämässä käsittelevä elokuva, sen sijaan kun The Fountain on puoliksi fantasiaa sisältävä, niin siksi niitä tarkoituksia ei niin mielenkiinnolla jää miettimään The Fountainissa toisin kuin oikean elämän asioita ja tarkoituksia Viisi vuodenaikaa leffassa. Sitten vaikka Viisi vuodenaikaa ei sisällä niin upeita musiikkeja ja visuaalista tykitystä, mutta on omalla aidolla oikean elämän visuaalisella upeudella uskomatonta, se miljöö josta kirjoitin pitkän tekstin ja sit se todella siisti leffassa vallitseva hiljaisuus yhteydessä äärimmäisen muusta maailmasta täysin sulkeutuneen kelluvan temppelin tyyneen tunnelmaan. Tuo paikan tyyneys + hiljaisuus saavat mussa erittäin levollisen tunnelman aikaan leffaa katsoessa. Sit niistä miettimään laittavista asioista ja teemoista.

Otin vanhasta arvostelustani palasia kun en jaksa kaikkea alkaa uudelleen kirjoittamaan, mutta lisäsin tuohon seuraavaksi kertomiini juttuihin tällä viime katstelukerralla saamiin uusiin tajuamiini pointteihin, sisältäen vanhaan arvosteluuni PALJON uutta tekstiä/uusia mietteitä tulkinnassa, Eli olkoot tää kattavempi arvostelu leffasta ja syy miksi voittaa tuon aivan timanttisen The Fountainin tosi niukasti. Miljööstä en höpise koska tein siitä vasta julmetun pitkän tekstin,:LOL: paitsi miljöön yhtedestä leffaan kyllä puhun tietyissä kohtIA koska se on vähän pakollista koska... no:

Miljööllä vaihtelevineen vuodenaikoineen on erittäin isoa vaikutusta leffan asioiden tulkinnassa kun miljöö liittyy todella vahvasti tosiaan juonen tapahtumiin ja henkiöhahmoihin. Leffa on todella hidastempoinen ja hiljainen, joka sopi todella hyvin tuohon hyvin äärimmäisen rauhaisaan miljööseen. Sitten runsaan dialogin sijaan leffassa on paljon hienoa kuvallista kerrontaa. Myös hyvin mielenkiintoinen idea tällainen jossa käydään kaikki vuodenajat läpi siten että vuoden ajan vaihtuessa hypätään aina monia monia monia vuosia eteenpäin. Se on niinkuin koko päähenkilön nopeutettu kasvukertomus. jossa vaihtuvat vuoden ajat toimivat symbolisoivana asiana tuolle asialle.

Leffan pointin jokseenkin olevan esimerkiksi kertomus sadistisesta luonteesta, mihin se voi johtaa kun muun muassa rakastamastaan naisesta eroamisen tuskan aiheuttama sairaalloinen halu saada tuollaisella sadistisella persoonalla naisensa takaisin on pelottavaa ja siiten siinä se... ja Buddhalais näkökulmasta tuota asiaa pohditaan tosi diipisti. Lisäksi opetus pahoista teoista ja pahojen tekojen sovittaminen on yksi teema monista. Normaali elämä myös näytetään leffassa oikein korostaen pahana maailmana ja munkki elämä ainoana oikeana tapana elää. Erittäin mustavalkoisena tuo asia esitetään. Sitten että niinkuin leffan nimestä voi päätellä, vaihtuvilla vuodenajoilla oli tarkoitusta munkkipojan vanhenemiseen, tuo vanheneminen on kanssa siis yksi iso pointti leffassa. sen lisäksi että vaihtuvat vuodenajat merkkaa edellä mainittua teemaa, niin vaihtuvat toimivat myös todella vertauskuvauksellisesti myös muille juonen ja hahmojen tapahtumille ollen suorassa yhteydessä tosiaan niihin. Esim talvella se kuollut puu symmbolisoi juonen synkkiä tapahtumia ja vielä enemmän vanhenevan nyt jo aikuisen munkkimiehen elämää, että hänkin kuolee aikanaan ja tässä kohtaa on hyvä tuohon asiaan vetäistä sana elämän kiertokulku joka toimii tosiaan taas kerran yhtenä monista monista teemoista. Lisäksi buddhalaiseen ajatusmaailmaan moraalisissa asioissa liittyen elämässä ja ihan kaikissa asioissa verrattuna normaalia elämää elävän ihmisen ajatusmaailmaan kaikessa asioissa ja etenkin niissä moraalisissa sellaisissa. Leffa on siis todella pohdiskeleva teos pohdiskellessaan tosi monia asioita jossa riittää katsojalle kaiken maailman seikkoja mietittäväksi mm just niinkuin esim moraalisissa asioissa mikä on katsojasta itsestä kiinni mitä mieltä pitäis olla leffan juonen ja henkilöhahmojen asioista ja teoista.
 
Hieno arvostelu Fountainista! (y)



Tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta leffalta... tuo moniulotteisuus ja visuaalisuus ym.



...mutta tuo masentavuus :ROFLMAO:

Tykkään ihan älyttömän paljon leffoista, jotka herättää tunteita ja jos itken elokuvan takia, niin se on yleensä hyvä elokuva.
Mutta masentavuuden kanssa on vähän niin ja näin...
Blue Valentine oli mulle niin ankean masentava leffa, että sen jälkeen v*tutti ja toivoi, että ei olis sitä edes nähnyt.
Ihan liian realistista ankeaa ja ahdistavaa parisuhdetta umpikujassa.
En kestä tuommosta.
:yäk:
tumblr_n9aktzcijD1r4ueyro1_500.jpg

Melkein niin kuin olis suomalaisen leffan katsonut :LOL:

Jos jokin sopiva mielentila tulee kohdalle, niin ehkä uskallan katsoa tuon Fountainin :LOL:

Pakko sanoa, että 'The Fountain' on tosiaan mahdollisesti jopa eniten katselukertoja omalla kohdallani kestänyt (sekä myös vaatinut) elokuva, enkä näe sitä sinänsä lainkaan masentavana. Toki tuo 'Tigren' esiinnostama audiovisuaalinen puoli on toistuvuudessaan ja tyyliltään ahdistavaa (hyvä huomio, alkoi soimaan heti päässä), mutta omalla kohdallani todellakin enemmän ahdistavaa kuin masentavaa.

Ja äh, mites tämän nyt sanoisi spoilimatta...Kaiken sen ihmisen kuolemaa vastaan käymän taistelun, pyristelyn ja pelon takaa löytyy elokuvan merkittävin symboliikka; elämä jatkuu anyway, sinusta tai minusta huolimatta. Ahdistavaa tai pelottavaa? Ehkä. Masentavaa? Ei mielestäni. 'The Fountain' on kaiken upean symboliikkansa ja pienempien nyanssiensa alla mielestäni kuvaus elämän kiertokulusta ja ihmisen mahdottomuudesta sitä koskaan muuttaa mutta myöskään hyväksyä. Elämänpuuhun tarkempi perehtyminen antaa lisänäkemystä myös elokuvaan liittyen.

Itsessäni 'The Fountain' on herättänyt surusta ja itkusta huolimatta aina enemmän toiveikkuutta, samoin se on aina muistuttanut halustani elää tämä yksi elämä niin hyvin kuin mahdollista. Masentavia jälkituntemuksia se ei kyllä jätä mielestäni millään. Itselläni on ollut elämäni aikana melko lieviä masennusjaksoja, joista yhden aikana juuri tämä elokuva oli vaimoni jälkeen paras ystäväni ja sen katselu useita kertoja, siihen liittyvät haastattelut, keskustelut sen symboliikkaa koskien yms olivat mielestäni enemmänkin tervehdyttävä osa omaa paranemista, esimerkiksi mainitsemasi 'Blue Valentine' ei olisi siinä roolissa toiminut :LOL:

Nämäkin ovat tietysti subjektiivisia kokemuksia, mutta 'Tigren' arvostelun vasta "ennakkolukeneena" :LOL: (yleensä lukaisen kerran ja ajan kanssa uudestaan), ei masentavuus ollut se tunne, johon hän elokuvan katsomisen jälkeen jäi.

Pakko vielä omana lisäajatuksena tätä mestariteosta koskien sanoa, että Darren Aronofsky on aikamme parhaita ohjaajia ja mielestäni tapa, jolla se on rakennettu mysteeriseksi, symboliseksi, uusilla katselukerroilla lisäarvoa kerääväksi haasteeksi on tavallaan kuin tarkoin harkittu ja toteutettu analogia elokuvan teemoille itselleen. Elokuvassa eri aikakausina ja ulottuvuuksissa etsitään maanisesti ikuista elämää, eikä kyetä nauttimaan niistä viimeisistä hetkistä sen rakkaan ihmisen kanssa sen takia eikä voida hyväksyä elämää sellaisena kuin se on. Elokuvan toteutus kaikessa nerokkuudessaan taas saa monen katsojan lähes maanisesti (ainakin minut) etsimään vastauksia ja lisäymmärrystä elokuvaan liittyen, enkä suostunut hyväksymään, että tällainen elokuvakokemus se nyt oli ja kaikkea en voi eikä tarvitsekaan ymmärtää.
 
Back
Ylös Bottom