Elokuva-arvostelut!

[Tigre]

Se piti sanoa et vaikka aika paljon kirjoitin leffan sisällöstä mut ei spoilaa koska nimi jo tosiaan kertoo et nainen tullaan kivittämään.

 

[Tigre]

Tutkin huvikseen Meri sisälläni leffan asioita ja ei helevetti ette ikinä usko minkä ikäinen Bardem on tuossa 2004 tehdyssä leffassa. 35v onhan se tosin tehty vanhemman näköiseksi mm kampaukseltaan siinä, mutta siis näkeehän sen nyt kasvoista silti ettei ikinä uskois et on tuossa leffassa vasta 35v. Tähän on todettava että jo on ainakin miehen näköinen perkele. Siis mua vaan 6v vanhempi tuossa ja en ikinä näyttäis 35 vuotiaana noin aikuiselta mieheltä.

Alla muuten loistava kohtaus kyseisestä leffasta, josta aikaisemmin täällä puhuin et miten ajatuksellinen ja koskettava leffa on ja miten pohdiskeleva hahmo tuo Bardemin esittämä Ramon on. Sit se pitää sanoa et Meri sisälläni voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin ja kyllä ihan syystä.


Tässä näkee myös sen et miten aivan erilaisia rooleja Bardem osaa tosiaan vetää. Aikamoinen metodinäyttelijä. Musta etenkin tässä kohtauksessa se psykopaattisuus näkyy näyttelystä ja hahmon toteutuksesta, mm et miestä ei pysty mitenkään lahjomaan, vaan pitää periaatteistaan kiinni viimeiseen asti. Byw Ihan huikea leffa kyllä.

 

[Tigre]

Syy muuten miks tulee nyt pelkkiä 10 leffoja on se että teen tosiaan sitä top listaa ja sen takia uusintakatselen noita mestariteoksia.

 

[Tigre]

Katon tässä tosi pitkästä aikaa Viisi vuodenaikaa elokuvaa ja arvostelua en tee kun oon tehnyt jo tästä aika pitkän arvostelun, mutta on pakko jotain mietteitä heittää leffan ulkoasussta, kun niin kikseissä katson tätä. On kyllä sanaton olo leffan ulkoasun upeudesta... vaikka on paska kuvanlaatu niin silti aivan uskomattoman upeaa katsottavaa kun on tuollainen vedessä leijuva pieni temppeli ja mm ne kaikki 300v vanhat puut jotka kasvaa vedessä, ja etenkin yöllä jumaliste et oli upean näköistä kun sumu vallitsi ilmaa ja samalla kuun paistaessa luoden veden hohtamisen temppeliin ja kaikki tuota äärimmäisen rauhallista temppeliä ympäröi vuoristo joten se on hyvin hyvin eristäytyneessä paikassa muusta maailmasta tehden paikasta äärimmäisen tyynen ja saakelin rauhallisen olon katsojaan tai siis ainakin muhun. Tuota uinuvaa tunnelmaa tehostavat se pientä buddhalaistemppeliä ympäröivä lampi, upeat vaihtelevat säätilat ja eritoten vaihtuvat vuodenajat joita osataan käyttää upeasti tunnelman luomiseen ja se on huikean siistiä nähdä tuollaisen upean miljöön vaihtuvat vuodenajat, jotka on erittäin kauniisti toteutettu kun kevät muuttuu kesäksi, kesä syksyksi puiden lehtien ruskettuessa ja etenkin kun vuodenaika vaihtuu talveen niin se oli musta kaikkein siistein vuodenaika leffassa ulkonäöltään, kun on kuollut puu ja se järvi ihan jäässä ja toimii tuo talvi ihan selvästi vertauskuvana leffan juonen tapahtumille. Leffassa on aivan pirusti pointtia asioissa ja se juoni on erittäin hyvin toteutettu (mutta en puhu siitä sen enempää koska tosiaan sanoin et en tee arvostelua vaan halusin lähinnä tulla kertomaan leffan ulkonäöstä, en juonen asioista) todella hienon rytmittyvästi vaihtuu vuodenajat ja leffa kestää vähän reilu 1h30min joten ne viisi vuodenaikaa leffassa käydään todella napakkaa tahtia eikä katsoja kerkeä täten pitkästymään yhtään leffassa. Sen lisäksi tuota tyyntä tunnelmaa loi aivan ehdottomasti yleinen hiljaisuus leffassa kuuluen vaan veden lorinaa, ei mitään muuta, paitsi no välillä kuuluvia tosi upeita musiikkeja. Leffan ulkoasussa on myös mielikuvituksellisuutta mm siksi että polven korkuisessa vedessä on ovi mistä kuljetaan vaikka oven ympärillä olisi tyyliin sata metriä tilaa kulkea. tosi veikeetä oli tuo ja siellä sisätiloissakin oli ovi huoneeseen jossa ei ollut seiniä ja silti siitä ovesta kuljettiin, jotain buddhalaisjuttuja varmasti mut tosi mielenkiintoisia juttuja nuo ja muutenkin etenkin loppua kohden ne rituaalit. Todellien taideleffa (ei mitään tekotaiteellista paskaa vaan oikeasti juoni yhdistettynä ulkoasuun oli oikesti taidetta) Jää kyllä paljosta paitsi jos tätä leffaa ei tule näkemään. Uinuva on sana joka tulee eniten mieleen leffan tunnelmasta. Oho tulipas pitkä teksti leffan ulkonäöstä mut ku innostuin kirjoitaa...

tässä tää paikka talvella

ja sit tuo mystinen ovi

 

[Tigre]

Ps, huutonetistä löytyy tää leffa ja vielä tosi paljon näitä.

 

[Alicia]

Sicario 2

Aseita. Panssaroituja ajoneuvoja. Helikoptereita. Hiekkaa. Verta.
Ja hiekkaa ja verta.
Benicio del Toro.
Hänestä ei voi olla pitämättä.

Tämä kakkososa oli jotenkin hitaampi tai pidempi, tai sitten aika on jo ehtinyt kullata muistot ykkösosasta.
Kelpo elokuva kuitenkin. Ja erittäin siistin näköistä helikopterin käsittelyä.
Haluttaa itselläkin helikopteroimaan kun tämän katsoo.
8+

Spoiler

Jäin kaipaamaan rankaisua ja kurinpalautusta suloiselle pikkunilkille Miguelille, mutta ei.
Miguel sai vain uuden pomon

 

[Tigre]

Tuli Sicarioista mieleen et ekan osan tehnyt huippuluokan ohjaajan Denis Villeneuven leffat mä laittaisin niistä mitä itse olen nähnyt niin tähän järjestykseen.

1. Blade Runner 2049 - 10

2. Arrival - 10

3. Incendies - 9½

4. Sicario - 9+

5. Prisoners - 9

6. Enemy - 8½

Helkkarin hyvä ohjaaja musta

 

[descent]

Tuli Sicarioista mieleen et ekan osan tehnyt huippuluokan ohjaajan Denis Villeneuven leffat mä laittaisin niistä mitä itse olen nähnyt niin tähän järjestykseen.

1. Blade Runner 2049 - 10

2. Arrival - 10

3. Incendies - 9½

4. Sicario - 9+

5. Prisoners - 9

6. Enemy - 8½

Helkkarin hyvä ohjaaja musta

Ehdottomasti suosittelen vanhempia 'Maelstrom' ja 'Polytechnique' -elokuvia, jos niistä kumpaakaan enää mistään löytää.

 

[Tigre]

Kiitti paljon vinkistä, mut harmi ku ei löytynyt edes huutonetistä. :( Sit mua on harmittanut jo pitkään ku haluaisin tän allaolevan leffan nähdä ihan ehdottomasti, mut ei löydy mistään...

Tokyo Story (1953) - IMDb

 

[descent]

Ei ole toki blu-rayta eikä suomitekstejä, mutta siihen kannattaa alkaa viimeistään nyt totuttelemaan Koska selkeästi elokuvat ovat sullekin merkittävä osa elämää eivätkä vain satunnainen viihdetuokio, niin joutuu tekemään kompromisseja.

TOKYO STORY:
Amazon product ASIN B0038409Y2View: https://www.amazon.co.uk/Tokyo-Brothers-Sisters-Family-Blu-ray/dp/B0038409Y2/ref=mp_s_a_1_1?keywords=tokyo+story&qid=1567345463&s=gateway&sr=8-1

 

[descent]

Ei ole toki blu-rayta eikä suomitekstejä, mutta siihen kannattaa alkaa viimeistään nyt totuttelemaan Koska selkeästi elokuvat ovat sullekin merkittävä osa elämää eivätkä vain satunnainen viihdetuokio, niin joutuu tekemään kompromisseja.

TOKYO STORY:
Amazon product ASIN B0038409Y2View: https://www.amazon.co.uk/Tokyo-Brothers-Sisters-Family-Blu-ray/dp/B0038409Y2/ref=mp_s_a_1_1?keywords=tokyo+story&qid=1567345463&s=gateway&sr=8-1

Itselläni lähtökohtaisesti suht vahva englanti, mutta kyllä mä silti aina suomiteksteillä koitan kaikki leffat löytää, se vaan on mahdotonta. Mutta vaikka itselläsi englanti olisi heikompi (?), niin kummasti elokuvan edetessä siihen adaptoituu ja etenkin, kun sinäkin näet niin vahvasti elokuvassa visuaalisuutta, symboliikkaa ja paljon sitä kielellistä ilmaisua syvemmälle, niin suosittelen vahvasti kokeilemaan, etteivät jää suomitekstien puutteen takia kokonaan tietyt kiinnostavat elokuvat (kuten itsellesi juuri tämä 'Tokyo Story) näkemättä...

 

[Tigre]

Thanks Juu ei oo enkku mikään paras mulla, et ehkä 75% tajuan kokonaisuuden jos on enkkuteksteillä., mutta kyllä tuo tilaukseen menee heti kun tulee tilipäivä. Kiitos paljon tuosta vinkistä et mistä tuon löytää. Tosissaan toi leffa on pakko nähdä!

 

[Tigre]

Hitto mua rupes jänskättää jo tässä vaiheessa et millainen leffa tuo tulee olemaan. en siis jännitä siksi et pelkäisin tuon olevan kuraa, vaan sitä jänskätän millainen leffakokemus tuo tulee olemaan kun kuullut vaan tosi hyvää tästä leffasta.

 

[descent]

Hitto mua rupes jänskättää jo tässä vaiheessa et millainen leffa tuo tulee olemaan. en siis jännitä siksi et pelkäisin tuon olevan kuraa, vaan sitä jänskätän millainen leffakokemus tuo tulee olemaan kun kuullut vaan tosi hyvää tästä leffasta.

Toi on hienoa, kun ihmiset vielä odottaa elokuvia vähän muutenkin, kuin vain sitä uusinta supersankarielokuvaa. Ja tähän nyt ISOLLA korostan, että siinä supersankarileffan odottamisessa ja siitä nauttimisessa ei ole MITÄÄN vähempiarvoista. On vain itselle aina mukavaa törmätä joko livenä tai näin netinkin välityksellä henkilöön, jolla on enemmän samanlainen kiinnostus, kunnioitus ja elokuvamaku kuin keskimääräisellä valtaväestöllä.

Itselle yksi viime vuosien rajuimpia pettymyksiä oli seuraava kokemus, eikä se johtunut lainkaan itse elokuvasta, vaan yleisöstä...

Se tunne, kun menet todella pitkän tauon jälkeen elokuviin perseessä pelko, että ei ehkä kannattaisi. Elokuvakulttuuri mainstream-muodossaan ei vaikuta ainakaan parempaan muuttuneen, tuskin siis katsojakuntakaan. Ja haluan vielä korostaa, että en ole itseriittoinen puristi elokuvien suhteen vaan elokuvista saa nauttia niin viihteenä kuin taiteena, tai kuten minä, molempina.

Ari Asterin viime vuonna ohjaama Hereditary oli elokuvakokemus, joka nousi itselleni täysin uniikiksi, kaikkien niiden tuhansien katsottujen elokuvien joukossa. Tässä genressä, jos ko.elokuvaa mihinkään genreen voi tai varsinkaan haluaa sijoittaa, on vuonna 2008 ilmestynyt Marttyyrit ollut toistaiseksi vaikuttavin kokemus. Hereditary meni heittämällä ohi. Meinasin ensimmäistä kertaa sitten lapsuusaikojen lopettaa jonkun elokuvan kesken mainiten vaimolleni, että "Tämä ei välttämättä tee mun psyykkeelle kovin hyvää" (itsellä ei siis mitään poikkeavaa psyykkistä problematiikkaa, elokuva vain osui aivan vitun rajusti). Noh, Hereditary tuli nähtyä loppuun asti oman kotiteatterin uumenissa täydellisen keskittymisen tilassa ja ehkä YKSIKÄÄN elokuva ei ole vaikuttanut omaan mieleen yhtä vahvasti ja yhtä pitkään. Niin hyvässä kuin pahassa.

Useita kuukausia sitten näin tämän selkeästi poikkeuksellisen uuden nuoren ohjaajan seuraavan elokuvan, Midsommarin, teaserin. Siitä lähtien olen elokuvasta lukenut kaikkea minkä en uskonut sitä spoilaavan ja odotus elokuvaa kohtaan oli ollut valtava. Lopulta kuulin, että Midsommar on tulossa elokuvateattereihin myös Suomessa. Tämä tieto aiheutti suorastaan paradoksaalisen ambivalenssin omissa tunnereaktioissa. Otanko riskin ja menen elokuviin sen yhdessä vaimoni kanssa katsomaan ja toivon sydämestäni, että myös muut katsojat tai ainakin suurin osa heistä olisivat yhtä lailla kiinnostunut elokuvasta ainakin lähtökohtaisesti. Luulisi kyseisen elokuvan kaksi ja puolituntisen keston karsivan ainakin hieman jyviä akanoista. Vai odotanko vielä kuukausia ja ostan blu-ray version. Kuin Sofien valinta.

Lopulta tein puolestamme päätöksen mennä elokuviin katsomaan tämä hartaasti odottamani teos, jonka ensimmäiset 10 minuuttia osoittivat minun olevan oikeassa paikassa. Mutta (koitan nyt spoilata elokuvaa mahdollisimman vähän) minua ei valitettavasti tällä kertaa järkyttänyt eniten Asterin mestarillinen kulttielokuva kulteista, vaan se, miten aikuisia ihmisiä nauratti elokuvan aikana kehitysvammaisuus, pimppi ja pippeli, kulttiorgiat yms. Suorastaan huutonauratti. Oma huuto siitä, miten "jossain menisi varmaan joku ihan kiva Avengers" kaikui kuuroille korville. Tästä voi toki minutkin ristiinnaulita. Mikä minä olen kertomaan, mitä ihminen saa elokuvan aikana tuntea. Mutta Midsommarin ja huutonaurun välinen diskrepanssi oli ja on niin valtava, että tilanne oli aidosti vihan lisäksi myös surua herättävä. Kuukausia odotettu elokuva menetti katseluneitsyytensä tilanteessa, jossa itselläni oli suorastaan epäuskoinen tunne koko tilanteesta ja tuota hetkeä en voi koskaan enää saada takaisin.

On helppo leimata minut nyt huumorintajuttomaksi ja tylsäksi, äreäksi vanhaksi kitisijäksi, joka sekin varmasti osittain pitää paikkansa. Mutta mieti itsellesi jokin hyvin tärkeä asia; teatterinäytös, voimannostokilpailu, konsertti, oma esiintyminen puhujana tai muuna esiintyjänä, taidenäyttely, BMX-kisat, you name it. Jotain, jota olet odottanut todella pitkään ja hartaasti ja lopulta uskaltaudut (omassa tapauksessa mennä siis elokuviin katsomaan itselle lähtökohtaisesti merkityksellistä elokuvaa) ja kokemus on totaalinen farssi. Tunnetila lopputekstien vieressä oli sekoitus vihaa, epäuskoa ja yllättävän voimakasta surua.

Koittakaa ihmiset jaksaa olla parhaanne mukaan tilannetajuisia ja jaksaa kunnioittaa niitä, jotka selkeästi haluaisivat johonkin kokemukseensa keskittyä. Peace and love ✌

 

[Tigre]

Todella hienoja mietteitä kirjoituksessa ja mäkin kyllä kunnioitan teikäläisen leffamakua ja toi Hereditary oli kyllä aivan järkyttävä leffa. muakin ahdisti ihan julmetusti etenkin se no varmasti kaikki tietää mitä kohtausta tarkoitan... ja se loppupuoliskon häiriintyneisyys joka kasvoi vaan kasvamistaan aivan loppuun asti. Hyi helevetti. Yks tuttu sanoi että meinasi lopettaa leffan katsomisen kun hänestä tuntui että vajoaa psykoosiin leffan takia... Toi se vasta oiskin ajatuksena metkaa et menis oikeasti leffan takia psykoosiin.

Eri juttuun. Tänään vois katsella pitkästä aikaa The Fountainin. On kyllä sellainen leffa josta löytää edelleen uusia näkökulmia ja mietteitä leffasta vaikka kattonut ties kuinka monta kertaa sen. On niin diippi kokemus ajatukseltaan kyllä koko leffa.

 

[Tigre]

Niin ja se piti sanoa et miekin kunnioitan samalla lailla niiden ihmisten leffamakua jotka tykkää leffoina vaikka kaikkein eniten Marvelin tuotannosta tai ihan tahansa mistä leffasta koska leffat on tosiaan taiteen lisäksi viihdettä ja pirunmoista viihdettä nuo marvelin leffat onkin kuten vaikka FF leffasarja.

 

[descent]

Todella hienoja mietteitä kirjoituksessa ja mäkin kyllä kunnioitan teikäläisen leffamakua ja toi Hereditary oli kyllä aivan järkyttävä leffa. muakin ahdisti ihan julmetusti etenkin se no varmasti kaikki tietää mitä kohtausta tarkoitan... ja se loppupuoliskon häiriintyneisyys joka kasvoi vaan kasvamistaan aivan loppuun asti. Hyi helevetti. Yks tuttu sanoi että meinasi lopettaa leffan katsomisen kun hänestä tuntui että vajoaa psykoosiin leffan takia... Toi se vasta oiskin ajatuksena metkaa et menis oikeasti leffan takia psykoosiin.

Eri juttuun. Tänään vois katsella pitkästä aikaa The Fountainin. On kyllä sellainen leffa josta löytää edelleen uusia näkökulmia ja mietteitä leffasta vaikka kattonut ties kuinka monta kertaa sen. On niin diippi kokemus ajatukseltaan kyllä koko leffa.

Joo ja mulla ei ollut tuota Hereditarya aloittaessa mikään ns.herkkä fiilis, vaan oli tullut treenattua, pantua ja enemmänkin sellainen testosteroninkatkuinen fiilis Mutta se veti totaalisesti maton mun psyykeen ja sietokyvyn alta. Tuossa Midsommarissa on samoja fiboja ajoittain. Tuo Ari Asterin tyyli ihan kokonaisuudessaan osuu jotenkin aivan vitun täydellisesti niihin mun mentaalipuolen triggerpisteisiin ja sen lisäksi nuo kulttijutut ovat ihan vitun häiriinnyttävää paskaa ja mä en tosiaan sen noin 15 vuoden ja tuhansien elokuvien aikana, mitä elokuvaa on tullut harrastettua ns.tosissaan, ole kyllä ollut kovinkaan lähellä painaa pausea sen takia, että elokuva olisi "hyvällä tavalla" liikaa. Sitä tuli viikkokausia mietittyä vähän liikaakin ja edelleen tulee kuunneltua välillä hyviä haastatteluita ja juuri joku viikko sitten katsoin tämän Asterin kaikki lyhärit. Se Paimonin symboli melkein ansaitsee tatuoinnin, koska sen kokonaisvaltainen elokuvanaikainen emotionaalinen voima oli jotain, jota en koskaan aiemmin ole kokenut. Ja kuitenkin niitä TODELLA ahdistavia, sairaita, väkivaltaisia, surullisia, pelottavia, häiriinnyttäviä ja kuitenkin samalla erittäin upeita elokuvia on tullut nähtyä todella todella paljon.

Hauskasti tuo tatskahomma tuli tuossa Hereditaryn ohella mainittua, koska ainoa elokuvaan viittaava tatuointi itselläni on juurikin oikeassa kädessä samanlaiset vuosirenkaat, kuin mitä sillä Hugh Jackmanin 'Tomasilla' on siinä kolmannessa ulottuvuudessa. Aivan huikea leffa, jolla saattaa olla omalla kohdalla jopa eniten katselukertoja takana kaikista elokuvista.

 

[Tigre]

Kyllä. Kohtapuoliin tulee multa arvostelu The Fountainista ja tässä vaiheessa jo myönnän et on varmaan haastavin leffa mulle koskaan, josta kerron lisää arvostelussa.

 

[Tigre]

The Fountain (2006)

Ehkä haastavin leffa arvostella ainakin mulle koska tässä leffassa ihan pienen pienet yksityiskohdat tai jokin dialogin sekaan sijoittuva tietty sana voivat olla todella isoja asioita tarkoittavia. Et multa meni jotkin niistä ohi kun noita tollaisia on siis ihan saamaristi leffassa.

Pääjuoni kertoo aivokasvainta sairastavasta naisesta jonka mies on aivokirurgi ja yrittää epätoivoisesti onnistua parantamaan naisen aivokasvaimen tekemällä eläinkokeita tutkien aivokasvainta sairastavan apinan aivoja, että mikä voisi auttaa aivokasvaimen kutistumiseen/parantumiseen. Nainen joka on melkein lähes varma kuolemastaan ja kirjoittaa kirjaa alkuajan Espanjan viidakosta jossa miehensä etsii elämän puuta. Sitten leffassa myös on sellainenkin juttu että mies leijuu jonain munkkina kuplan sisällä puun kanssa kulkien avaruudessa.

Leffa on todella moniulotteinen kokemus, koska on kolme eri ulottuvuutta ja kaikissa ulottuvuuksissa ajetaan samaa asiaa takaa, joka on ikuisen elämän löytäminen. Ulotttuvuuksien tapahtumat toimivat vertauskuvauksellisina toisiinsa yhdistäen kaikki kolme ulottuvuutta yhteen. Jo tuossa vaiheessa kun näytetään kolme eri ulottuvuutta joista kaksi niistä on visuaaliesti aivan upeita ja henkeäsalpaavinta mitä leffoissa on nähty saati se musiikki. Ei helvetti. Se sama musiikki mikä soi koko leffan ajan aiheuttaa mulle masentuneisuutta yhtään liioittelematta. Se on niiiiin alakuloista että ei missään leffassa moista ole jos katsotaan musiikin aiheuttamaa täysin melankolista tunnelmaa ja olotilaa...

Tuota masentavuutta minkä musiikki onnistuu saamaan aikaan, niin sitä voimistaa se leffan pääjuoni mikä on erittäin alakuloinen, nainen sairastaa aivokasvainta, jonka hoito on todella epätoivoista ajattelua... noiden musiikkien ja kamalan tuntuisen naisen mahdollisen kuoleman yhdistyminen on todella masentavuutta aiheuttavaa ja vielä leffan jälkeenkin kun se musiiki jää päähän pyörimään. Täydet plussat tuosta että onnistuu aiheuttamaan masentavuutta vaikka masentava olotila ei ole kivaa, mutta leffa onnistuu mm yhdestä monista tehtävistään erinomaisesti. saada tuntumaan naisen puolesta erittäin pahalta. Samalla kun musiiki on masentavaa niin se on myös äärimmäisen kaunista joka melankolisen ja samalla kauniin tunnelman sekoituksen luova musiikki luo leffan päälle hypnoottisen ja surrealistisen tunnelman johon uppoutuu täysin mukaan.

Jokainen ulottuvuus leffassa on omalla tavallaan upeaa. Sen oikean elämän tapahtumat on todella otteessa pitävää ja tulee aina sellaisia pahan olon luomia tuntemuksia kun aivokirugi mies pettyy, kun kokeet eivät meinaa pienentää aivokasvainta ja miehen epätoivoon ja epätoivon kautta miehen menneeseen selvästi jo realiteetin tajun kadottaneeseen tilaan yrittäen parantaa naisensa on todella samaistuttavan tuntuista ja mies vielä uskottelee vaimolleen löytävänsä oikean parannuskeinon samalla, kun nainen kertoo miehelleen että hän on jo valmis kuolemaan, eikä pelkää enää kuolemaa joka aiheuttaa miehessä todella realistisen ja samaistuttavan tuskaisen ja synkän mielen mylleryksen tuon lauseen kuullessaan. Miehen mielen valtaa toistuvasti toivo, epätoivo, toivo, epätoivo että saako hän vaimonsa parannettua vai ei ja pystyy samaistua tuohonkin tuskan tunteeseen Hugh Jackamin esittämään hahmoon ja Jackman vetää muuten todella koskettavan ja uskottavan roolin tässä leffassa ja Rachel Weisz myös. Heidän roolisuoritukset vaikuttivat ja paljon leffan jo muutenkin tosi kovaan tehokkuuteen.

Sit se alkuajan Espanjan viidakko, joka on tosiaan sitä naisen kirjoittamaa kirjaa, jossa ei ole vielä lopetusta, niin se oli kyllä uskomattoman tunnelmallista kun yöllä sirittävässä täysin pimeässä viidakossa sen melankolisen musiikin soidessa tähtien loistaessa ja noiden tähtien muodostelmassa oli tarkoitusta, kun etsivät sitä elämänpuuta ja tuossa jo alussa mahdollisen elämän puun edessä seisovan erittäin mystiseen johonkin ihme mytologiseen pukuun jota en tiedä mitä se oli.. pukeutunut vartija joka vartioi ja estää tulemasta siitä tunnelista jossa hän seisoo, niin ketään ohitse ja tuon vartijan takana paistaa täysin kirkas keltainen valo josta ei nää vielä pitkään aikaan leffassa mitä sen "verhon" takana on. Tosi siistiä oli musta tuo juttu mielikuvituksellisuudessaan ja sen vartijan puheet oli jotain niin diippiä mytologista kamaa että, mutta todella kiehtovaa sellaista

Mainitaan myös siitä kolmannesta ulottuvuudesta, kun mies munkkina leijui siellä avaruudessa siinä kuplassa, sekoittuen välillä todellisuuteen tosi veikeästi, kun nainen (tämäkin tapahtuu melkein alussa eli ei spoilaa) seisoo siinä ja puhuu miehelleen ja mies sanoo saman vastauksen tuolla kuplassa kuin oikeassa elämässä. Eli ne oli selvästi täysin limittäytyneet yhteen. Sekä myös se Espanjan viidakossa seikkailu myös josta unohdin mainita et sekin sekoittuu täysin normaalin elämän tapahtumiin. Niin ja tuo visuaalisuus on tässä munkki kohtauksessakin on kanssa ihan huikeaa. Pimeässä avaruudessa satojen tuhansien tähtien näkymä kuplan ulkopuolella oli uskomattoman näköistä ja leffan ahdistavin kohtaus musta on melkein alussa tuolla kuplassa niiden helvetin masentavien musiikkien soidessa kun mies näkee siellä kuplassa naisensa kuolinvuoteella ja nuo sadat tuhannet tähdet loistivat taustalla niin tuli tuossa mulle mieleen sanat kuoleman lohduton ikuisuus jota ne tähdeet symboloivat ja loi kyllä tuo kombinaatio erittäin ahdistavaa tunnetta mun pään sisällä tuo kohtaus ku rupesin sitä tosi asiaa kelailemaan. Kuplassa olon visuaalisuudesta kun se matkaa kohti kuolevaa tähteä oliko xibalba nimeltään. Niin siellä keltaisessa tähtisumussa matkaaminen oli kyllä jotain henkeäsalpaaavan näyttävää ja tunnelmallista kuin mikä.

Mut ei niinkuin mitään verrattuna siihen lopun visuaalisuuteen... Se lopun äärimmäisen visuaalinen upea pyörremyrskymäinen tykitys on suorastaan mielen päräyttävää katseltavaa, ettei missään leffassa ole ollut mitä oon nähnyt noin komeaa kekseliästä visuaalista loistoa, nuo arvostelun alussa olevat kuvat kertoo kaiken... Sitten sellainen juttu että kaiken sen visuaalisen tykityksen loisto on erittäin symbolisuuttaa pursuavaa kuvallista kerrontaa mm elämästä ja kuolemasta. Lopussa siinä tykityksessä jokaisen ulottuvuuden tapahtumissa yhdistyvät samat teemat toisiina pirun hienosti ollen kuitenkin jännästi joka ulottuvuus eri genremäistä settiä maailmaltaan, miljööltään ja milljöön ulkoasultaan, mutta silti sama asiaa ollen. Valtavat peukut tuosta ollen maagisen tuntuista, Sen ainakin tajusin et selvinä teemoina leffassa on elämä, kuolema, kuoleman hyväksyminen ja tuon ajatuksen hyväksymättömyys ja se kauhea lohduton kuoleman ikuisuus ja jännästi samalla ikuisen elämän löytäminen. Sitten on niitäkin tarkoituksia joita en itse leffaa moneen kertaan katsoneena vieläkään ymmärrä, mut valtaosan ja tärkeimmät teemat tajusin jos oikein ymmärsin.

Ihan loppu leffasta on kyllä aivan uskomattoman kaunis, koskettava ja todella upean vähäeleinen ja pienimuotoinen mutta ajatuksen tasolla miettiessä valtavan iso jääden miettien leffan kaikkea sitä ulosantia niin visuaalisuutta kuin mielenpäräyttäviä moniulotteisia tasojaan, pohdiskelevia ja koskettavia teemojaan. Tää leffa jää oikeasti päähän pyörimään pitkäksi aikaa ja musiikit tosiaan kanssa. Aivan 10 ja meni tällä katselukerralla ehkä jopa mun top viiteen eli aivan helkkarin ylös mun listoissani.

10

 

[Alicia]

Hieno arvostelu Fountainista!

The Fountain (2006)
...
Leffa on todella moniulotteinen kokemus, koska on kolme eri ulottuvuutta ja kaikissa ulottuvuuksissa ajetaan samaa asiaa takaa, joka on ikuisen elämän löytäminen. Ulotttuvuuksien tapahtumat toimivat vertauskuvauksellisina toisiinsa yhdistäen kaikki kolme ulottuvuutta yhteen. Jo tuossa vaiheessa kun näytetään kolme eri ulottuvuutta joista kaksi niistä on visuaaliesti aivan upeita ja henkeäsalpaavinta mitä leffoissa on nähty saati se musiikki...

Tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta leffalta... tuo moniulotteisuus ja visuaalisuus ym.

Ei helvetti. Se sama musiikki mikä soi koko leffan ajan aiheuttaa mulle masentuneisuutta yhtään liioittelematta. Se on niiiiin alakuloista että ei missään leffassa moista ole jos katsotaan musiikin aiheuttamaa täysin melankolista tunnelmaa ja olotilaa...

Tuota masentavuutta minkä musiikki onnistuu saamaan aikaan, niin sitä voimistaa se leffan pääjuoni mikä on erittäin alakuloinen, nainen sairastaa aivokasvainta, jonka hoito on todella epätoivoista ajattelua... noiden musiikkien ja kamalan tuntuisen naisen mahdollisen kuoleman yhdistyminen on todella masentavuutta aiheuttavaa ja vielä leffan jälkeenkin kun se musiiki jää päähän pyörimään

...mutta tuo masentavuus

Tykkään ihan älyttömän paljon leffoista, jotka herättää tunteita ja jos itken elokuvan takia, niin se on yleensä hyvä elokuva.
Mutta masentavuuden kanssa on vähän niin ja näin...
Blue Valentine oli mulle niin ankean masentava leffa, että sen jälkeen v*tutti ja toivoi, että ei olis sitä edes nähnyt.
Ihan liian realistista ankeaa ja ahdistavaa parisuhdetta umpikujassa.
En kestä tuommosta.

Spoiler

Melkein niin kuin olis suomalaisen leffan katsonut

Jos jokin sopiva mielentila tulee kohdalle, niin ehkä uskallan katsoa tuon Fountainin