Dopey
Easy like Sunday morning
- Liittynyt
- 8.12.2002
- Viestejä
- 8 305
Kong: Skull Island - IMDB 6.8
Juoni käy loppuratkaisu mukaanlukien selväksi jo alkumetreillä, ja roolihenkilöt ovat melkoisen yksiulotteisia arkkityyppejä. Hienot efektit toki, mutta ei kovin mieleenjäävä pläjäys tunnereaktioiden kannalta. 3/5.
Hateful Eight - IMDB 7.8
Pitkästä aikaa Tarantino-leffa, jossa henkilöhahmot eivät tunnu itsensä karikatyyreiltä. Suhteellisen uskottava juoni myös edellisiin ohjaajan leffoihin verrattuna. Hyvä tunnelma ja loistavat näyttelijät. 4/5.
Trainspotting 2 - IMDB 7.4
Pidin valtavasti alkuperäisestä kirjasta, ja alkuperäinen leffa on edelleen mielestäni Danny Boylen paras elokuva. "Porno" oli myös helvetin hyvä kirja. Toisin kuin alkuperäisessä, T2 ei seuraa kirjan juonta juuri lainkaan, vaan koko asetelma sekä tapahtumat on kirjoitettu uusiksi. Leffa toimii kuitenkin omana kokonaisuutenaan, mutta vaikea sanoa, miten paljon ensikosketuksen tähän maailmaan T2:sta saava saa leffasta irti. Itse tykkäsin, vaikka lievä pettymys kokemus olikin. 4/5. Jos et ole lukenut kirjoja tai nähnyt alkuperäistä, niin katso mieluummin se. Näin alkuperäisen teatterissa vajaa vuosi sitten, ja se on edelleen 5/5, kuten myös kirjatrilogia.
Ghost in the Shell - IMDB 6.5
Alkuperäinen anime oli loistava aikanaan, ja VHS-kasetti tuli katsottua läpi moneen kertaan. Tykkäsin tästä versiostakin todella paljon, mutta aika paljon enemmän tusinatuotteelta tämä tuntui. Teemat jne. ovat tietysti käyty läpi N:ssä leffassa alkuperäisen jälkeen, mutta ei se ole tämän uudelleenfilmatisoinnin vika. Vähän muovinen vaikutelma tulee näistä tietokoneella maalatuista leffoista. 4/5.