Elokuva-arvostelut!

Meta title: 🎬🔥 Elokuva-arvostelut räjäyttää totuuden valkokankaasta 🔥🎬

Meta description: Tykittäen suoraan ytimeen: rehelliset arviot, kovat tuomiot ja armoton Pakkis-asenne ilman filttereitä.


I Love You Phillip Morris :3:

Ihan hauska, mutta aavistuksen liian synkkä komedia. Homoiluakin oli juuri sopivasti, eikä mennyt liian kiusalliseksi katsoa.

A Good Day to Die Hard :4:

Lähes täydellinen elokuva, ja vähintäänkin yhtä hyvä, kun neljä edellistä. Suosittelen kaikille, paitsi huonojen elokuvien ystäville.
 
I Love You Phillip Morris :3:

Ihan hauska, mutta aavistuksen liian synkkä komedia. Homoiluakin oli juuri sopivasti, eikä mennyt liian kiusalliseksi katsoa.

Muistan kun katsoin itse ton joskus pari vuotta sitten, silloin itseäni kyllä alkoi etomaan se homoilu. Vois tarkastaa miltä asia vaikuttaa nyt. :)
 
HÄRMÄ :4:



Hyvä elokuva kotimaiseksi elokuvaksi. Pääosissa elokuvassa muun muassa: Esko Salminen, Eero Milonoff, Kari Hietalahti, Mikko Leppilampi, Olavi Uusivirta, Aku Hirviniemi, Pamela Tola, Hennariikka Laaksola jne...

Tarinasta: Eletään 1800 lukua Pohjanmaan lakeuksilla. Vallitsee perinne, jonka mukaan esikoispoika perii kaiken ja muut sisarukset saavat pärjätä omillaan. Eletään puukkovallan aikaa, jolloin lain suoja ei Härmään asti yllä. Maita hallitsivat häjyt, rellestävät miesjoukot, jotka herättävät pelkoa ja kunnioitusta tappeluhalullaan ja herkkyydellä turvautua puukkoon.

Välitalon tila on Härmän mahtavimpia. Talossa on kaksi poikaa, nuorempi veli Matti (Lauri Tilkanen) ja Esko (Mikko Leppilampi). Elokuva kertoo veljesten välisestä kiistasta siitä kuka on lakeuksien kuningas ja kukaa saa naapurin likan Ainon (Pamela Tola) itselleen. Matti on kiltti ja kunnollinen. Esko pahatapainen häijy joukkonsa kanssa.

Mikko Leppilampi osaa vetää roolinsa todella hyvin ja olla sellainen jätkä jota haluaisi vetää elokuvan ensiminuuteilta turpaan. Aku Hirviniemi tekee myös hyvän roolin renkinä. Mukavan leppoisa roolihahmo. Lauri Tilkanen on uusi Tauno Palo. Elokuva on kuvattu hienosti. Paljon harmaata ja vihreät sävyt korostettu ulos.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Beasts Of The Southern Wild

5stars.gif


Mielestäni viimevuoden tunnelmallisin elokuva. Huikea esikoisohjaus ja käsittämätön soundtrack. Toivottavasti vie ainakin yhden oscarin ensi yönä!

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Rust and Bone :5:

Rust+and+Bone+6.jpg


Ranskalainen elokuva joka on aika samantyylinen kuin Intouchables jota täällä on kehuttu paljon. Elokuva kertoo valaiden kouluttaja Stephaniesta joka menettää jalkansa onnettomuudessa ja lastaan pahoinpitelevästä yh-iskästä Alista joiden välille kehittyy erikoinen suhde. Sivujuonena Ali harrastaa myös jonkinlaisia hämäriä paljasnyrkkitappeluita.

Pakko myöntää, että kyseessä on pirun hyvä leffa. Jotenkin tuo vaan iskee samaan tunnesuoneen kuin Intouchables ja tuon sosiaalisesti kyvyttömän äijän ja invalidinaisen suhde aiheuttaa alahuulen väpättämistä. Sain myös kiksit leffassa olevista panokohtauksista joissa rampa nainen saa kyytiä.

Olen vähän huolissani itsestäni, kun tällaiset taiteelliset ranskalaiset elokuvat saavat akkamaiset tunnekuohut aikaiseksi...
 
Mestari.

Elokuvan päähenkilö on mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivä - arvaamattomasti sekä seksuaalisesti suorasukaisesti käyttäytyvä Freddie Quell, jota näyttelee uskottavaan tyyliin Joaquin Phoenix.

Toisessa maailmasodassa traumatisoinut Freddie ajautuu sattuman johdattelemana oman uskonlahkon perustaneen "Mestarin" - Lancaster Doddin (Philip Seymour Hoffman), tämän voimakastahtoisen vaimon sekä muun perheen ja "opetuslasten" joukkoon. Dodd ottaa turvsataman tarpeessa olevan Freddien perheensä huomaan tehden hänestä marionettinsa.

Dodd on mies, joka osaa aivopestä isällisellä ja lempeällä tyylillä omassa elämässään hukassa olevia ihmisiä ja olla rauhallinen niin pitkään, kun asiat menevät hänen mielensä mukaan. Mies, joka ei pidä siitä, että hänen höpö-höpö-juttujaan kyseenalaistetaan ja joka osaa vedellä oikeista naruista hylkäämistä pelkääviä tasapainottomia ihmisiä.

Elokuvan aihe on mielenkiintoinen, mutta itse elokuva oli tylsä sekä aivan liian pitkä, josta ei oikeasti jäänyt käteen oikeastaan yhtään mitään. Elokuvasta ei oikein löytynyt mitään punaista lankaa ja ajelehdittiin alusta loppuun.

http://www.finnkino.fi/Event/299532/?dt=26.02.2013
 
Silver linings Playbook (Unelmien pelikirja) 2012 http://www.imdb.com/title/tt1045658/ :4:



Romanttiseksi komediaksi tituleerattu elokuva, jota ei kyllä voi oikeastan ihan suoraan siihen muottiin laittaa.

En osannut oikein odottaa mitään leffalta ennekuin menin sitä katsomaan. Elokuvaa on ylistetty paljon, sen on sanottu olevan vuoden hauskin ja koskettavin elokuva. Elokuvan kaikki päänäyttelijät ovat ehdolla oscar voittajiksi, eikä suotta.

En ole aikaisemmin juuri pitänyt Bradley Cooperin näyttelemistä mitenkään erikoisena (hangover 1&2) mutta hän loistaa tässä elokuvassa esittäessään kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivää miestä, joka joutuu mielisairaalaan yllätettyään vaimonsa vieraan miehen kanssa. Jennifer Lawrencen suoritusta ei myöskään voi vähätellä (22 vuotiaalle jo toinen Oscar ehdokkuus, ensimmäin Winters Bonesista, joka on myös mainio elokuva) hänen esittäessään miehensä menettänyttä ongelmaista naista, joka auttaa Cooperin roolihahmoa saamaan vaimonsa takaisin. Robert De Niro sekä Jackie Weaver sivuosissa Cooperin vanhempina kruunaavaat kokonaisuuden.

Harvemmin on elokuvaa katsoessa unohtanut täysin että on katsomassa elokuvaa, vaan oikeasti tuntui että "elää" mukana. Kelloa oli kyllä pakko katsoa kesken leffan, mutta vain siksi, että piti tarkistaa että toivottavasti tämä ei vielä lopu.

Vaikka leffa ei ole mikään "Ace Ventura -Pet detective" on se silti hauska. Tosin välillä tuntui, että kaikki muut olivat hiljaa, ja vain minä nauroin joillekkin tilanteille. Elokuva ei yritä olla hakemalla hauska, vaan koomisuus kumpuaa esiin vakavissa tilanteissa. Elokuvan ohjaaja taisi itse mainita, että elämässä vaikeimmat ja "traagisimmat" asiat ovat välillä myös niitä kaikkein koomisimpia.

Mutta parasta leffassa on se, että se pakottaa ajatetelemaan ja avaa silmiä.


Musta se oli tylsä elokuva. Joku sekopää riehuu, kun kirja oli tylsä ja negatiivinen ja sitten leikkii homoa itkemällä Nikin perään samaan aikaan, kun tuollainen hottis haluaa sen miehen sisäänsä. Ei se ollut edes hauskakaan. Annan pari tähteä, kun jaksoi katsoa - parin illan aikana. Ihme, että voitti oscarin. Perkeleen oscarin antajat - ei voi sit toimintaa perkele pistää ehdokkuuksiksi.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Vuonna 85

Tuli mentyä extempore leffaan ja päädyin katsomaan tämän. Juoni on aikas ohkanen, mutta musiikki hyvää ja nautittavaa. 2h vierähti nopeasti ja leffasta lähdettäessä fiilis oli hyvä. Uppoaa varmasti tamperelaisiin :D
 
No oli tuo ainakin paljon parempi kun muut tusinarakkauskomediapaskat. Itsekkin nauroin useammassa kohtaa mut myös kuitenkin tylsistyin loppua kohden. Elokuva ei huvittanut tarpeeksi eikä oikein tuo vakavmpi puolikaan herättänyt mitään fiboja. Vähän lyhyempänä olisi voinut toimia paremmin.
 
Verinen Katu Across 110th Street - 1972 :4:

Draamaa, Trilleria, Rikosta. Ei kannattaisi varastaa Mafialta 300,000 dollaria. Siinä voi käydä huonosti. Tässä elokuvassa on sitä jotain mitä näissä vanhoissa 70 luvun leffoissa monesti on. Todellisuudentuntua ja sulavasti liikkuvaa kerrontaa höystettynä hyvillä näyttelijöillä.

Elokuvassa kolme mustaa Ghetto- kasvattia ryöstää Mafian rahat. Ryöstöstä aiheutuu kissa ja hiiri leikkiä. Kissan roolissa on niin Mafia kuin Poliisitkin. Tapausta alkaa selvittämään komisario Pope (Yaphet Kotto) sekä kovanyrkkinen Badass ylikomisario Mattelli (Anthony Quinn). Mattelli on rasistinen, korruptioitunut poliisi, kun taas Pope on tummaihoinen sinisilmäinen lahjomaton kyttä. Kotto näyteli myös James Bond pahista elokuvassa jonka nimeä en muista nyt.

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Usva - The Fog - 1980 :3:

John Carpenter on ohjannut tämän vanhan varsin onnistuneen kauhu-leffan. Elokuvassa merenrantakaupungin Anthonio Bayn edustalle uponneen laivan miehistö janoaa verta. Usvan saattellemana nuo epäkuolleet päättävät nousta maihin joukoittain. Elokuvassa ei juhlita nykytekniikan hienoilla tehoisteilla. Carpenter osaa kuitenkin luoda oman jännittävän tunnelmansa elokuvaan. Musiikki on myös osattu skaalata hyvin kuvaukseen mukaan. Elokuvassa mukana Jamie Lee Curtis.

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Red Dawn 2012.

Tällä kertaa pohjoiskorealaiset hyökkäävät Yhdysvaltojen maaperälle apunaan Venäjän kalusto ja emp-pommit. Ja tyynenmerenlaivasto emp-pommeilla on upotettu ja Venäjä blokkasi itäisen puolen eli Atlantin valtameren. Siten pohjoiskorealaiset saivat tehtyä maihinnousun ja valloitettua läntisen rannikon. Eli juoni on suhteellisen epärealistinen. Lisäksi leffassa oli liikaa teinidraamaa ja selloista, mutta oli ihan viihdyttävää katsottavaa. Ihme, että sai vain vitosen IMDB:ssä, eikä tätä mainostettu, vaikka oli uusintaversio kunnon kasarileffasta.

Annan pari ja puoli - ehkä kolme tai kaksi. Ihan katsottava. Suosittelen katsomaan.
 
Unelmien pelikirja.

En ole mikään romanttisten komedioiden ystävä, mutta tämä upposi aika hyvin käsikirjoituksensa ja toteutuksensa ansiosta. Ehkä syynä oli se, että mukaan oli tuotu asioita ja sellaista draamaa, joita tämän genren elokuvissa harvemmin näkee ja että asioita seurattiin enemmän miehisestä näkökulmasta ja asiat esitettiin hyvinkin suoraan.

Elokuvan päähenkilö on kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneesta Pat Solitanosta (Bradley Cooper), joka joutuu pakkohoitoon hakattuaan vaimonsa rakastajan. Vapauduttuaan hoidosta, hän yrittää saada pakkomielteen omaisesti vaimonsa takaisin ja siinä ohessa hän tutustuu omanlaiseen sekopäähän, leskeksi jääneeseen Tiffanyyn.

Vaikka tarinassa ei uppouduttu kovin syvällisesti niihin ennakkoluuloihin sekä ongelmiin, mitä mielenterveysongelmista kärsivät joutuvat kohtaamaan, tuotiin niitä kuitenkin esille suuntaa-antavasti samoin kuin heidän erilaisi selviytymiskeinoja.

Elokuvasta sai myös vähän osviittaa siihen, kuinka raskasta mt-potilaan läheisillä voi olla. Joskin näitä ikäviä asioita oli käsitelty vähän kevyemmin ja aika pitkälle humoristisesti ilman pilkkaa.

Mielestäni kaikki elokuvassa eniten esillä olevista näyttelijöistä näyttelivät ihan hyvin. Tiffanya näytellyt Jennifer Lawrence sai roolistaan parhaimman naispääosan Oscarin ja Bradley Cooper oli ehdokkaana parhaasta miespääosasta.

Jos vertaan Jennifer Lawrencea ja Bradley Cooperia, niin kallistun kuitenkin siihen, että Cooper näytteli enemmän uskottavasti ja syvällisesti. Itse asiassa olin hyvinkin yllättynyt hänen taidoistaan, kun aikaisempi vertailukohta on Kauheasta kankkusesta. Toivoisinkin, että hän laajentaisi uraa vähän vakavampiin rooleihin.

Elokuva kesti pari tuntia, mutta elokuvan katsominen ei käynyt missään vaiheessa pitkäksi. Elokuvan töksähtelevä sekä mustahko huumori olivat mieleeni ja välistä elokuva pisti ajattelemaankin. Annan 3,5 tähteä.

http://www.finnkino.fi/Event/299453/?dt=28.02.2013
 
Argo

Piti nyt tämäkin katsoa, kun kerran kyseinen elokuva voitti kolme Oscar-palkintoa.
Elokuva kertoo suurläheteistä, jotka jäävät Iraniin jumiin. He eivät voi lähteä sieltä suin päin pois, joten jenkkilästä lähetettiin evakuointispesialisti auttamaan.

Ihan ok leffa, ei mikään erityinen :3:
 
8 pallo

Aku Louhimiehen uusi kotimainen elokuva. Kertoo vankilasta vapautuvasta naisesta, jolla on 8kk ikäinen lapsi ja menneisyyden perkeleet kintereillä. Juonesta en viitsi paljastaa sen enempää. Näyttelijäsuoritukset on hienoja. Erityisesti Pirkka-Pekka Petelius tekee varmasti yhden uransa parhaista töistä. Jotenkin hassua, ettei näitä todellisia ammattilaisia enää pahemmin televisiossa näy.
Leffa ei ole ihan pikkulasten katsottavaa. Toi narkkarien maailma on kyllä niin synkkä, ettei sellasta elämää toivo kenellekään.

4/5
 
Beasts of the Southern Wild.

Kaikessa karuudessaan lumoava elokuva. Elokuvan päähenkilö, 6-vuotias Hushpuppy asuu viinaan menevän isänsä kanssa kaksin asuntovaunussa rämeiden ympäröimänä tulva-alueella Bathtub-nimisessä yhteisössä. Bathtubissa eletään luonnon ehdoilla ja armoilla muusta yhteiskunnasta erillään. Siellä asuvat ihmiset ovat ylpeää, kotiseuturakasta ja kovalla yhteishengellä varustettua väkeä.

Hushpuppyn isä on alkoholiongelmastaan sekä ajoittain esiin tulevasta aggressiivisuudestaan huolimatta rationaalisesti ajatteleva ja tyttärestään välittävä mies. Isä, joka on opettanut tytärtään uskomaan itseensä sekä selviytymään pienestä pitäen. Ehkä siksi, että aavistelee oman loppunsa tulevan ennen aikojaan.

Kaikesta urheudesta ja pikkutytön rohkeudesta huolimatta Hushpuppy kaipaa elämäänsä syliä ja turvaa. Hän upottautuu toisinaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän kaipaa kuollutta äitiään, josta isä on kertonut myyttisiä tarinoita.

Samalla hän pohtii maailman menoa ja kuulemiaan tarinoita, joita hän ei aina ymmärrä, lapsen näkökulmasta. Apuna hän käyttää mielikuvitustaan, jossa hän kohtaa myös pelottaviksi pedoiksi naamioituneet pahimmat pelkonsa.

Elokuva on kuvattu aidoissa olosuhteissa suoalueilla, jonka johdosta elokuvan "lavasteet" ovat erinomaiset. Elokuvaa katsoessa ymmärtää ja jollain tapaa hyväksyykin sen, että "elämä on". Väliä karua, välillä iloa, välillä luopumista ja välillä kaikkea noiden välistä. Surullisista ja kyyneleet silmiin tuovista hetkistä huolimatta elokuvassa on toivoa.

Kaikkein parasta elokuvassa on kuitenkin Hushpuppya näyttelevä Quvenzhané Wallis, joka nuoresta iästään huolimatta tekee loistavan ja uskottavan roolin uhmakkaana sähikäisenä. Yhtä uskottavan ja hyvän roolisuorituksen tekee Hushpuppyn isää näyttelevä Dwight Henry, joka on aikaisemmin työskennellyt leipurina.

:4:

http://www.finnkino.fi/Event/299428/?dt=01.03.2013
 
Jos vertaan Jennifer Lawrencea ja Bradley Cooperia, niin kallistun kuitenkin siihen, että Cooper näytteli enemmän uskottavasti ja syvällisesti. Itse asiassa olin hyvinkin yllättynyt hänen taidoistaan, kun aikaisempi vertailukohta on Kauheasta kankkusesta. Toivoisinkin, että hän laajentaisi uraa vähän vakavampiin rooleihin.
Toiveesi on toteutumassa.

Bradley Cooperilta tulee seuraavaksi draama (Serena) sekä toinen elokuva Unelmien pelikirjan ohjaajan kanssa. Molemmissa elokuvissa on myös vastanäyttelijänä Jennifer Lawrence ;)

Tuo David O Russelin seuraava projekti voi olla mielenkiintoinen muutenkin. Kohtalaisen hyvä kaarti näyttelijöitä mukana http://www.imdb.com/title/tt1800241/
mm. Edellämainitut Cooper ja Lawrence sekä Christian Bale, Jeremy Renner sekä Amy Adams.
 
8-pallo.

Marko Kilven rikosromaanin (Elävien kirjoihin) pohjalta käsikirjoitettu elokuva, jossa Pike-niminen narkomaani kamppailee yrittäessään aloittaa uuden elämän yhdessäpienen tyttärensä kanssa vankilasta vapauduttuaan. Uusi alku ei ole helppo ja varsinkin, kun vanhat narkkikaverit sekä samoissa piireissä pyörivä lapsen isä Lalli, löytävät hänet.

Mukaan soppaan sekaantuu myös tutkintatehtävissä työskentelevä ja terapeutin koulutuksen saanut Elias Kaski -niminen poliisi, joka on päättänyt ottaa elämäntehtäväkseen Piken auttamisen. Jopa siinä määrin, että se menee vähän liian henkilökohtaiselle tasolle. Kasken työpariksi Kasken toimia seuraamaan laitetaan Olli Repo -niminen poliisi, jolla on omat traumansa ja yksityiselämänsä ongelmat kannettavana.

Mietin elokuvan jälkeen, että mikä on ensimmäinen sana, mikä mielestäni kuvaa elokuvaa? Sanoisin, että pitkäveteinen. Elokuvassa oli rajuja kohtauksia, mutta silti. Leffaseurana olleet kaverit kuvailisivat todennäköisesti elokuvaa sanalla ahdistava. En myöskään pitänyt elokuvan lopusta, joka oli liian Hollywood-tyyppinen.

Hyvää elokuvassa oletettavasti suhteellisen realistinen kuvaus pohjalla olevan rapanarkin elämästä. Roolihahmojen ilmeet, eleet ja käytös vastasivat hyvinkin paljon totuutta. Toisaalta oletan, etteivät rapanarkit kykene kaikilta osin niin suunnitelmallisiin juttuihin, mitä he elokuvassa joissain kohdin tekivät. Toisaalta he tekivät niitä Lallin käskystä, joka hallitsi heitä luomalla ympärilleen pelon ja väkivallan ilmapiirin. Elokuvassa oli myös muutama hauska kohtaus, jotka toimivat minunlaiselleni mustan huumorin ystävälle.

Kivan lisän elokuvaan toi se, että elokuvan pääosaa hienosti näytellyt Jessica Grabowsky sai olla Piken roolissaan suomenruotsalainen, mitä hän on oikeassa elämässäänkin. Yleensä kun elokuvissa näytellään joko suomen tai ruotsin kielellä - ei molemmilla.

Eero Ahokin onnistui Lallin roolissaan olemaan juuri niin epämiellyttävä ja pelottava, kuin mitä kuuluikin olla eikä Pirkka-Pekka Peteliuskaan huonosti näytellyt Kasken roolissa. Elokuvassa vilahtelee myös jonkun verran TV:stä tuttuja valtion virkamiehiä sekä kirjailija Marko Kilpi itse. Ehkä vähempikin määrä olisi riittänyt.

En ole itse lukenut tätä poliisina työskentelevän Marko Kilven kirjaa "Elävien kirjoihin". Muutaman muun hänen kirjansa olen lukenut ja todennut, että hänen rikosromaanit ovat kuvanneet mukavan realistisesti poliisin työtä ja ajatuksia. Vaikutuksen on tehnyt myös se, kuinka syvällisesti Kilpi pohdiskelee asioita kirjoissaan. Olen ymmärtänyt, että Kilpi on tämän elokuvan osalta antanut elokuvan tekijöille melko vapaat kädet.

Luulen, että elokuvan ohjaajan Aku Louhimiehen tärkein tehtävä on tässä elokuvassa järkyttää normaaleja keskiluokkaisia ja turvallista elämää eläneitä kansalaisia, jotka eivät ole suuremmin nähneet elämän nurjaa puolta tai jotka ovat ainakin halunneet kääntää päänsä pois, kun sitä on ollut tarjolla.

Järkyttämällä saa aikaan voimakkaita tunteita, joiden takia elokuva jää mieleen ja siitä puhutaan. Louhimiehen tavan mukaisesti elokuvassa ei myöskään säästytty suhteellisen suorasukaisilta seksikohtauksilta. Joskin tässä elokuvassa ne tuskin saivat montaakaan katsojaa "fiilareihin".

En ole ikinä ollut mikään Louhimiehen elokuvien ystävä. Tämä on johtunut siitä, että hän on aikaisemmissa elokuvissa pyörittänyt samaa näyttelijäkaarta, ikään kuin omaa luottonäyttelijöistä koostuvaa hoviaan. Nyt Louhimies teki onneksi raikastavan poikkeuksen ottamalla mukaan sellaisia kasvoja, joita ei ole ennen hänen elokuvissaan nähty.

En myöskään ole pitänyt siitä, että hänen elokuvansa ovat kaikki rakennettu samalla tyylillä. Tarkoitan sellaista samanlaista tyyliä, mitä on esim. Crash-elokuvassa. Kerrotaan monta tarinaa eri ihmisitä, jotka pienten sattumien kautta nivoutuvat yhteen. Sinällään tällaisessa tavassa ei ole mitään vikaa, mutta jos se toistuu elokuvasta toiseen, se alkaa kyllästyttämään.

Odotin elokuvalta ehkä vähän liikaa. Odotin ehkä, että olisin järkyttynyt ja jotain sen jälkeisiä voimakkaita tunteita. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään. Ehkä "ongelma" on ennemminkin omassa päässäni ja siinä, että jotkut elokuvan jutut minulle työn kautta "arkisia asioita".

:3:

http://www.finnkino.fi/Event/299461/
 
Back
Ylös Bottom