unohtui sanoa et jos teen jonkin ison arvostelun johon oon joskus oikesti tyytyväinen, mutta silti kiinnostaa pirusti muiden näkemykset leffasta x. esim descent sun ja sit vaikka Jericon. Siksi heitän välillä kyssäreitä teille ja nyt kun tuli puheeksi niin mua on kiinnostanut descentin mahdolliset mietteet The Lighhousesta, kun tykkäsit ohjaajan TVVitch leffasta muistaakseni.
Tykkäsin todella paljon ja Lighthouse piti eilen katsoa, mutta mitä veljen vaimo kertoi joutuneensa lopettamaan sen ahdistavan tunnelman takia, niin omakin vaimo kaipasi jotain kevyempää siihen tilanteeseen.
Ennen seuraavaa arvostelua haluan sanoa et nyt on ensimmäinen kerta kun koitan arvostella leffan virallisemmasti, kun mun etenkin pitkät arvostelut on ns levällään olevia, kaikki lauserakenteet. en tiedä teenkö seuraavan arvostelun jälkeen virallisemman tuntuisia arvosteluja kun tykkään tehdä mun omalla tyylillä, ja sit sekin et jos haluaa tehdä virallisempia revikoita, niin aikaa arvostelun rakentamiseen menee mulla melkein puolet pidempään kuin vertaa mitä normisti teen, kun miettii tarkemmin kaikkia lauserakenteita ja tiivistystä.
Throne of Blood / Seittien linna - (1957)
Kaksi samuraita etsii seittien linnaa harhautusten metsässsä laukaten hevosilla ympyrää kun koko metsä on yhtä sumua. Lopulta he löytävät henkiolennan joka pyörittää jonkin näköistä viiriä. Henki ennustaa molempian samuraiden kohtalot.
Sen jälkeen asiat ei mene ainakaan iloiseen suuntaan, kun päähenkilö samurain (Toshiro mifune) vaimo puhuu todella hyvin järkeä miehelleen et mitä miehensä pitää päättää. Kurosawa hallitsee juonen ja kerronan mestarillisesti. Samurai joutuu valisteman kahden polun väliltä joka osoittautuu hyvin kaksipiippuiseksi jutuksi, kun molemmissa on kääntöpuolensa. Asian miettiminen kaikkien eri seikkojen ja koukeroiden kautta alkaa näyttää siltä että päätös molempien kahden eri polkujen valinnan tehdessä vastassa on kuolema joka tapauksessa. Kyseenalaistetaan hienosti toteuteusti tiettyjen henkilöiden tarkoitusperiä, lisäki lojaalius alkaa horjua ja voiko enää luottaa muihin ollenkaan, edes päähenkilön lapsuuden ystävään Mikiin pohtien, että onko hän pettänyt parhaan ystävänsä Taketokin, että sitä kautta pääsisi valtaan vallanhimon sokaistessa hänet.
Tunnelmaa elokuvaan hienosti loi pimeys / yö ja toisena tukipalkkina oli pahaenteisen musiikkin soiminen samalla joten leffa oli jopa painostava tunnelmaltaan. Pahojen henkien läsnäolo, pimeys ja musiikit sekä juonen suunta ja mihin päin se kehittyy, oli sisällöltään timanttitason katsottavaa. Miljööstä pitää tässäkin Kurosawan leffassa mainita, sen vaikutuksesta leffan tunnelmaan, on ihan sumuista miljöötä ja myös vesisateita ja ukkosta ja etenkin se loppupuolen yön pimeys joka oli mistä eniten tykkäsin ja se oli kuin luotu tuo yön pimeys leffan loppupuolen tapahtumien sisältöön ja tuo ukkonen/pimeys sopi musta tosi hyvin myös tukien sitä pahan hengen läsnäoloa leffassa entisestään ollen voimakkaana todella siisti ja tyylikäs mytologinen/tarunhohtoinen synkkä tunnelma läsnä, josta todella isot pisteet leffalle. Samuraitkin pelästyvät milloin mitäkin ääntä peläten noita pahoja henkiä.
Elokuva on myös merkittävä historiallinen teos japanissa, tietysti samuraiden äjatusmaailmojen kuvauksilta kauttaaltaan, mutta etenkin sillä että elokuvassa käsitellään isossa roolissa noita aemmin mainitsemiani henkiolento asioita, (kami) henkiolentojen uskomuksista samurai aikoina. Elokuvan alku ja loppu kuoromaiset laulu kohtaukset oli upeaa kuunneltavaa ja siinä oli tosi paljon pointtia teoksen jopa pääteemojen sisäistä asiaa noissa lauluissa
...Lighthouse piti eilen katsoa, mutta mitä veljen vaimo kertoi joutuneensa lopettamaan sen ahdistavan tunnelman takia, niin omakin vaimo kaipasi jotain kevyempää siihen tilanteeseen.
Olin ajatellut, että en katso Lighthousea juurikin kun "ahdistava" ja "psykologinen kauhu".
Lisäksi tuo mustavalkoisuus josta en yleensä pidä yhtään.
En sitten kuitenkaan malttanut olla katsomatta, kun bongasin sen suoratoistopalvelusta... No, jos kokeilen ja yritän jättää kesken jos menee liian painostavaksi tai pahaksi...
Aika ajoin tuli mielleyhtymiä Hitchcockin tuotantoon, mutta varmaankin aikalailla yksilöllistä, että mikä kenellekin on ahdistavaa, sillä yllätyin kun en tätä Lighthousea kokenut ahdistavana.
Sittemmin olen nimittäin jo kahteen kertaan nähnyt leffaan liittyvää painajaista, tietenkin tosielämästä poimituilla ahdistavilla elementeillä höystettynä...
Työkaverit kommentoivat Annihilationia, että "no eihän se ollut yhtään jännä".
No, minulle oli ainakin se karhukohtaus ilmeisesti vähän liian jännä.
Sekä Dafoe että Pattinson olivat molemmat aivan loistavia rooleissaan, mutta täytyy sanoa, että Dafoen Thomas Wake oli varsin rasittava hahmo... Ei olisi voinut olla tulematta hulluksi.
Oon arvostellun tän, mut en oo kertonur tarkempi syytä miksi on niin korkealla kaikkien aikojen leffat mukaan lukien 10 sijalla.
- Timanttisesti toteuttu dialogi, jossa etenkin myöhemmin oli paljon dialogi sellaista et tulee sellaisia perhanan ovelia ahaa fiiliksiä, ja todella pahaenteinen tunnelma ku päähenkilömiehen työkaveri alkaa varoitella kuvan naisesta, tuo oli siistiä kyllä tunnelman tekijänä.
- Tämäkin timanttitasoa, todella oleva juonen kehittyminen josta tulee myös dialogin lisäksi sellaisia mukavia koukeroita, leffan tarinankerronta on huikeaa.
- se lopun tornadomainen tapahtumien vyöry, jossa menee todellisuus, unet, kuvitelmat, tapahtumat, muistot ja kuvitelmat sun muut kaikki sekaisin ei sillä et olis vaan sekavaa paskaa, vaan leffa on todella älykäs mm esim tuossa vyöryssa.
- Mun makuun leffan tunnelma on ku tuo nainen tuli mukaan kuvoihin, erittäin varoittava tunnelma, eikä ikimaailmassa mitään pöö säikytyksiä vaan aidosti karmiva.
Opera (1987)
Pitkästä aikaa Italialaisen Dario Argenton leffaa, sellaista niistä jota en ole nähnyt. Argenton leffoissa on paljon paskaa mut sit on myös asioita josta pidän jopa paljon ja oon nauttinut tähän mennessä jokaisesta argenton leffasta. TässäKIN kuten usein hänen leffoissaan on murhaaja ja sit sitä yritetään selvittää kuka on murhaaja.
Repesin leffan alussa niin et tuli kahvit nenästä. Korppi rääkyy opera salissa kun nainen yrittää laulaa ja sit nainen hermostuu ja tulee sellaista settiä naisen suusta korpille xD tuo korppi tosi siisti veto, koska alkoi alussa jo kelailla vaikka minkälaisia mahdollisuuksia et mikä ihme on sen rooli leffassa. Asiasta toiseen. Kauhukohtaukset joissa näkyy verta, on ihan jäätävän tönkköjä. Siis jotain tunkkaista retrorokkia soi noissa kohdissa, ollen suorastaan koomista. näyttely myös melko huonoa. Niistä leffan plussista niin tykkään tän ohjaajan erittäin omaperäisesta ja erikoisesta ohjaustyylistä. hänellä on sellainen tietty tyyli joka hänen leffassaan. jotenkin sellainen yleinen hiljaisuus ja hiljaiset dialogi kohtaukset ja rauhallinen etenemistempo. hienoa kameran käyttöä, mm todella jänniä kuvakulmia ja etenkin hienoja kamera ajoja. sit vaikka haukuin musiikkeja mut leffan joissain ei kauhukohdissa oli todella hienoa ohjaajan kaltaista kilisevää noitamaista musiikkia, tosi veikeetä tehden persoonallisen yleisen tunnelman leffaan.
Lisäksi murhaaja juttu leffassa on hyvin ovelasti tehty. Mukavan mielenkiinnolla seurasin et kuka se vois olla. Ehdottomasti isoin plussaa leffassa on kun heitellään katsojalle vinkkejä mut ei voi tietää onko ne vaan harhaan johtavia vai ei... Se loppuratkaisu. olin silleen, et olipas helkkarin laimea ennalta-arvattava loppu, mut sit leffa näyttää mulle keskisormea ja sanoo et olipas helvetin tyhmä katsoja. Mietin kaikenmaailman mahdollisuuksia mitä lopussa käy, mut en mä mitään tollaista osannut kuvitella O__o
Halusin tehdä tästä leffasta kattavan arvostelun. seuraava pitkä arvostelu on tiivistetty versio puolet tätäkin arvostelua pidemmästä höpinästä, joka olis tyyliin joku helvetin novelli niin yritin tiivistää niin paljon ku mahdollista. Lol.
Antichrist
Pariskunta menettää noin 3v lapsensa erittäin traagisella tavalla. Tuo kauhea tapahtuma ottaa eritoten naiselle erittäin koville, on hautajaisissa kuin pystyyn kuollut puu ja sit myös pyörtyy hautajaisissa kun lapsen arkkua viedään. Nainen on maannut tuon jälkeen täysin masentuneena kuukauden sairaalassa ja naisen mies, joka on terapeutti niin hänen mielestä lääkkeet ei ole oikea vaihtoehto suruun, vaan miehen mielestä naisen on mentävä käsittelemään suruprosessiaan paikkaan jota hän eniten pelkää, erääseen metsään jonka nimi on Eden...
Leffa on jaettu eri episoideihin ja pidin paljon tuosta tyylistä. Leffa alkaa hidastetulla prologilla joka on kaunis naislaulajan laulaessa, mut sit prologilla on kääntö puoli joka oli todella karu et teki pahaa katsoa sitä. lapsi tippuu parvekkeelta ja kuolee.
Ruutun teksti että luku yksi: suru ja samalla humisee pahaenteiset musiikit. Tuo suru episodi oli hienosti tehty, kun naisella ei oo enää lääkkeitä ja saa pahan olo seurauksena paniikkikohtauksen. Ihan 10 toteutettu tuo. Näyttelijöistä niin Dafoe näyttelee ihan pirun aidosti ja pakko mainita myös Charlotte Cainsbursista, todella hyvä näyttelijä hänkin mikä Dafoen suorituksen lisäksi vaikuttaa leffan tasoon tosi positiivisesti.
Sitten siitä hypnoosi kohtauksesta niin on kyllä tosi siististi tehty luoden oudon tunnelman, erikoisen värimaailman, piirrustusjäljen, hidastetun kävelyn ja pahan suopien musiikkien hijaa soidessa on kyllä jotenkin luontaan työntävästi osattu tehty kohtaus. Leffa on tehty erittäin taiteellisella tyylikkäällä silmällä, kohtausten tyyli miten ne on tehty, niin sisällöltään kuin ulkoasultaan, on aivan huikeaa jälkeä.
Kun menevät sinne metsään erittäin kovien jymisevien hyvin pahaenteisten äänitehosteiden soidessa. Tuosta mitä pidemmälle leffa menee sen pahemmaksi se menee ja Leffan pääpointti on luonto yhteydessä ihmismieleen, jotka ovat saatanan luomuksia. se koko metsä sykkii pahuttaan mm sairaiden kohtausten takia. Luonnon / Edenin metsän pahuus toimii älyttömän hienosti vertauskuvana ihmismieleen, sen syvyyksiin, synnynnäiseen pahuuten ja tässä kuvataan ihmismielen syvyyksiä myös hyvin sadistisena asiana. Tuossa kun sanoin et luonto sykkii pahuuttaan yö, ei ole pälkähdystäkään ilosta, vaan luonnon pahuuden kuvaamisessa on toteutettu pimeys /puut varjoineen luonnon pahuutena, yöllä taivaalla tähdet enteilee silkkaa pahuuttaan ja kaikki ne miehen näkemät asiat luonnossa kuvaavat erittäin hyvin luontoa tosiaan vertauskuvauksena toimivana pahuutena.
Hyvä esimerkki kaikesta pahuudesta lukemattomien muiden joukossa on se kun metsästä kuuluu lapsen itkua, joka kuoli alussa, metsän muuttaen samalla muotoaan mennen kolmiulotteiseksi ja vääristyneeksi metsä. Paras kohta joka kuvaa saatanan luontoa sen synkkyytä on kuitenkin yllä kuvassa oleva pimeä kuolleen näköinen metsä. Toi kuvan kohta kesti ehkä 5 sekuntia mut siitä aisti äärimmäisen hyvin sen luonnon pahuuden ja oli aivan hyytävä kyseinen lyhyt kohtaus ja pärähti vielä ihan ykskaks ruutuun odottamatta
Mitä enemmän loppua kohti leffa menee, sen syvemmin se alkaa kietoutua syvemmälle ja syvemmälle katsojan mieleen (tai siis ainakin mulla) mennään niin syvälle sairaaseen ihmisen luontoon tullen mukaan myös entistäkin saatanallisimpiakin asioita, sellaisia saatanallisia ja totaalisen pimeitä piirrustuksia siellä mökin yläkerrassa... Järkyn karmean tuntuinen leffakokemus vaikka oon monta kertaa nähnyt. Enkä niinkään edes tarkoita sitä halko tai saksi juttua, en siis lähimainkaan, vaan sen takia puistauttaa miten leffassa sillä erittäin tehokkalla kohtausten toteutustyylillä kuvaillaan sitä saatanan luomaa ihmisen luontoa, joka on ajatuksenakin ihan karmee.
Elokuvallisesti erittäin hyvin tehty ja todella tehokkaasti psykologisesti mielen sisälle tunkeutuva kokemus.
Tänään katsoin prinsessa Kagyan tarinan joka on Isao Takahatan kädenjälkeä. vinkkinä voisin sanoa et löytyy netflixsista. Kaiken hehkutuksen mitä oon kuullut niin odotukset oli korkealla mut ylitti odotukset. Upea teos. Ehkä arvostelua myöhemmin.
The Tale of the Princess Kaguya - IMDb 8,0
Leffa perustuu Japanin kansantaruun. Vanha mies, joka on bambun leikkaaja löytää hohtavan kohteen josta bambun verso avautuu ja siellä nukkuu kämmenen kokoinen tyttö. Mies vie tytön tietenkin kotiin vaimonsa nähtäväksi tytön ja mitä sille tehdään. Pariskunta alkaa hoitaa tyttöä kuin omaa lastaan ja tyttö aina ajoittain kasvaa ykskaks, aina aikuiseen asti. Tarinankerronasta ja juonen etenemis tyylistä tykkäsin kyllä ihan pirusti. ei jää johonkin jumiin laahaamaan, vaan 10 tasoisesti juoni harppaa aina askelia, vauvasta hypätään aina aikuiseen naiseen asti. Leffassa oli sellainen tosi onnistunut syklitys joka estää menemättä tylsäksi.
Leffan pääpointti on kuvaus kaguyasta, sekä yhtä paljon hänen syväulotteisessa ajattelussaan asioista. Leffassa kaikkein paras asia oli kelata että mitä hauraan ja ilottoman prinsessa Kaguyan pinnan alla, oli hiljainen mutta erittäin mietiskelevä / pohtiva hahmo. oi löytää paljon ajatuksellisia tasoja.
- kaipuu
- suru
- tänne kuulumattomuuden tunne
- paikkansa löytäminen
- itsensä löytäminen
nuo tuli ainakin mieleen ja leffan tunnelmasta sitten taas
Piti ihan boldata tuo ku se oli ehkä leffan siisten juttu. Toiseen asiaan. Leffa sisällön kauneus yhteydessä visuaalisuuteen jotka molemmat tuki toisiaan tehden leffakokemuksesta häkellyttävän kauniin teoksen. Tuosta visuaalisuudesta niin on siis vaikka minkälaista värimaailmaa, komeita vuorokauden vaihteluita, usva, lumisateet ja kuun valo melkein lopussa oli pirun siistin näköistä (kuvassa)
Leffa paranee erittäin paljon siinä vaiheessa kun tyttö on kasvanut naiseksi ja tuossa kohtaa on leffahistorian siistein kohtaus visuaalisesti imo ja myös yksi ovelimmista twisteistä mitä nähnyt. pakko myöntää et olin tuossa kohtauksessa kikseissä kun olin tyylikäs juttu. kaksi sanaa jotka tulee mieleen tuosta on vauhti ja WTF. Kun tasan 30min on leffaa jäljellä niin leffa painaa kaasun pohjaan ja taso nousee mielettömästi. En tarkoita jotain kovaa vauhtia vaan juonen pirun siistejä sisäisiä juttuja.
10/10
pakko muuten kysyä @Marataso olitko se sinä joka piti tästä leffasta kovasti?
katoin pitkästä aikaa tän ja meinasin tehdä arvostelun, mut tarkistin et oonko joskus tehnyt ja löytyi 1,5 vuoden takainen iso arvostelu. Halusin laittaa sen tähän äärimmäisen isona suosituksena ja et joku sais hyvän leffavinkin.
My Way (2011) - IMDb 7,7
Ihan ekana pitää mainita että tää on Etelä-Korean kaikkien aikojen kallein elokuva.
Jo heti alku alkaa todella kauneilla sävelillä, joka ei oo mikään ihme kun on Brotherhood of Warin tekijältä, en tosin tiedä onko säveltäjä sama, mutta siltä kuulosti ainakin, oli nimittäin niin ton Brotherhood of Warin kaltaista ja tasoista musiikkia.
Tapahtumat sijoittuu 1930-luvun loppupuolelle. Päähenkilöinä on kaksi Etelä-Korealaista veljestä, joiden välinen suhde on erittäin hankala, koska kun leffa sijouttuu siihen kun Korea oli Japanin vallan alla ja toinen veljeksistä on töissä erään Japanilaisen perheen maatilalla. tuon takia jo veljekset eivät pidä toisistaan + tohon on vielä yksi iso syy. Molemmat veljeksistä harrastavat inothimoisesti maratonia Tokiossa sijaitsevaan olympialaisia varten. Veljekset ei ole pelkästään vihollisia, vaan he ovat suorastaan verivihollisia toisilleensa. Toinen veljeksistä on helvetin ylimielinen mulkku ja toinen tosi maanläheinen ja hyvä tyyppi.
Alussa keskitytään kuvaillen muunmuassa hienosti veljestän välisiä hankalia siteitä, jotka eivät tosiaan ole edes ystäviä, eivätkä väleisssä ja ovat erittäin kilpailuhenkisiä tuleviin olympiaisiin maratonissa, kun molemmat haluavat voittaa toisensa. Tuon lisäksi tunnelma on hyvin pahaenteinen ahdistavuudessaan kun tajuaa että iso sota on lähestymässä ja myös poliitista asiaa oli maratoniin liittyeen erittäin voimakkaana mikä oli yhteydessä alkavaan sotaan, Sillä Tokiossa oli alkamassa maraton
se kuka voittajaksi julistettiin oli erittäin kyseenalaista poliittista touhua ja siitä syntyy mellakka
jonka takia Japanin ja Korean välit vain pahenevat... Korealaiset veljekset
t pakkovärvätään Japanin puolelle taistelemaan Kiinaa ja Neuvostoliittoa vastaan ja kun sota alkoi niin en ihmettele yhtään, et miksi on Etelä-Korean kaikkien aikojen kallein elokuva:
Ihan saaaamarin paljon vaivaa nähty leffan tekemiseen jonka kyllä huomaa, oli nimittäin milloin millaistakin tosi tosi vaihtelevaa miljöötä / sotatanteretta etenkin vähän myöhemmin leffassa tyyliin kymmenineen neuvostoliiton tankkeinaan, räjähdyksineen, satoineen sotilaineen, äärimmäisen kaoottista se sotiminen, heiluvaa kameraa, nopeita leikkauksia ja kuolonkorinoita ja tosi karuja näkyjä ollen tosiaan saatu hyvin kaoottiseksi ja hektiseksi tehtyä ja etenkin erittäin realistiseksi tehty tuo sotiminen ja leffa herätti tossa jo ajatuksia, kun tuli tunne et en kyllä haluaisi itse koskaan sotaan joutua... On nimittäin sen verran raakoja näkyjä leffassa että. Kun leffa etenee niin plussaa paljon kaikenlaisista erilaisista sotamiljöistä, on aavikkotaistelua, sitten josta eniten tykkäsin miljöönä on luminen vuoristo Neuvostoliitossa
ja etenkin lopussa Normandian rannikolla, jossa monet kymmeneet lentokoneet ja monet laivat rupeaa tykittämään.... Aika perhanan hurjaa että Korealaiset taistelee ensin Japsi lipun alla, sit Neuvostolipun alla ja lopuksi vielä Saksan lipun alla ja kaikki perustuu tositapahtumiin.
Sen lisäksi että sotimisen kuvaus on uskomattoman upeaa realistista jälkeä, niin on myös tehokkaat lähikuvat ihmisten kasvoihin, joissa mm veljesten eleitten kautta tajuaa kuinka suunnaton viha heillä on toisiaan kohtaan. Hienoa isänmaallisuutta löytyy joistakin hahmoista, mm eräästä
kiinalaisnaisesta, joka kiitokseksi pelasti päähenkilön ja kuoli pelastaessaan.
Tosin on myös aivan sairasta isänmaallisuutta mm kun tankkivyöryä pakenevat ukot ammutaan, "pakenevat teloitetaan" huusi eversti.
Leffassa pohdiskellaan siis ihan pirusti isänmaallisuutta tosi monissa kohtauksissa monenlaisista näkövinkkeleistä ja miten vanhat ystävyksestkin sekoaa kirjaimmellisesti se kenen puolella ollaan ja kenen puolelle käännytään pakon edessä on pirun isona asiana leffassa ja noi kyllä herätti ajatuksia ollen myös hyvin raakoja nuo isänmaalliset jutut leffassa... Tuon isänmaallisuuden pohdiskelut ja pakon edessä väärällä puolella olemisessa olivat ehkä yhtä isona teemana leffassa kuin historiallisen tositapahtumiin perustuvan kuvauksessa leffassa, joka oli toinen leffan teema. Sit veljesten välinen juttu leffassa hankala suhde, on lopulta kuitenkin leffan ehdottomasti isoimmaksi nouseva teema.
Miinuksista sitten. Niin leffa alkaa tietyssä vaiheessa toistaa itseään tosi pahasti, ollen vaan samaa asiaa, toisten hakkaminen oli etenkin sellaista jota oli siis aivan jumalattomasti leffassa ettei mitään rajaa ja leffa alkoi polkea tietyssä kohtaa paikoillaan ja tuntui että eihän tää touhu meinaa edetä mihinkään. Petyin aika pahasti koska se alun maraton juttu oli aivan julmetun laadukasta leffaa, Brotherhood of Warin tasoista, MUTTA aivan, siis aivan puskista tulee miten se keksikohdissa leffaa tyyliin puolentoista tunnin ajan laiskasti toteutettu veljesten välinen juttu nousee lopulta nostaen leffan tasoa aivan sika paljon. Erittäin koskettavasti tehty tuo loppuosuus veljesten välillä joka nostaa tosiaan niin paljon päätään et menee Brotherhood of Warin tasolle koskettavuudessa. Pirunmoiset plussat tuosta lopusta, joka pelastaa leffan jossa oli keskivaiheilla tunne et tää jää keskinkertaiseksi, mut perhana soikoon.
Run (2020)
Äiti hoitaa pyörätuolissa istuvaa tyttöään ja äidillä on jokin salaisuus, jota hän ei aio kertoa tytölleen. Tuo juonen kuvaus pistää miettimään et miksi leffan nimi on run kun on kyse pyörätuolista? Tuo yhtälö oli niin veikee jotenkin et päätin siksi katsoa. Alussa kuvaillaan pyörätuolissa istuvan tytön arkea asuen äidinsä kanssa. leffa sai minut alusta asti suurella mielenkiinnolla vaan odottamaan mitä tulee tapahtumaan, eli plussat tuolle et leffa onnistui tehtävässään, pitää otteessa pitävästi kiinni katsojan.
Ei pelottava mutta todella hieno jännitys on saatu leffan. Yksi tekijä on komee uhkava äänimaailma, sit kekseliäät kuvakulmat ajoittain, oli joku jännittävä kohta niin kuvakulma oli niin et ei nähnyt et mitä siellä kuvakulmien / kameran oli. Melkein eniten jännitystä luo se äiti.... vaikka käyttäytyi tyttöään kohtaan hyvin, mutta silti siinä naisessa oli jotain todella luontaan työntävää ja puistauttavaa. jotenkin erittäin kylmä ja tunteeton sen kaiken teko kiltteyden alla, niin ja näyttely työ on kovaa tasoa ja on muuten ihme et jos se äitiä esittävä nainen ei voita oscaria. uskottavaa molemmilla.
Loppua kohden leffan jännitys muuttuu tyylikkään painajaismaiseksi. Kaikki ne riipivät musiikit, kasvojen lähikuvat, pimeydessä hitaita kamera-ajojea jne. mut mikä tekee leffassa eniten painajaismaisen on leffan tapahtumien ja kohtausten sisältö jossa tunnelma muuttuu myös todella harhamaiseksi. Äidin salaisuus ja 50/50 oli fiilis. sellainen ok twisti ja wistejä twistien perään. Ei päräyttänyt tajuntaa ollen vaan sellainen ihan kivast ahaa ja oho fiiliksen aiheuttavat.
Miinuksista sit enemmän, jollain tasolla itseään toistaminen, muutama turhaan venytetty kohtaus, loppupuolella tuntui et leffasta puuttuu jotenkin vähän palasia ja isoin miinus on loppu jossa siinä kissa hiiri leikissä tulee huipennoksia huipennoksen perää, mut onneksi se loppui kuitenkin jo vielä pelastettavan ajoissa menemättä överiksi, aika nuoralla kävelyä tuo et menekö överiksi vai ei.
Ihan jees leffa, jonka katsoo mielellään, mut en kyllä jaksais ikimaailmassa uudelleen katsoa.
Vähän ollut tämän viikon kipeä / todella väsynyt joten kattelin muutamia leffoja.
Alien vs Predator 7/10
Tää oli paljon parempi kun muistin. Olin siinä uskossa että tämä on uskomatonta paskaa. Muistin väärin. Ei mikään mestariteos ja ennen kaikkea rahkeet todella mahtavaan elokuvaan oli ja on toki edelleen. Kohtaus missä Preadator painii alienin kanssa oli aivan todella hieno! Lapsena jos tuommosen olisi nähnyt, olisin varmaan saanut ensimmäisen erektioni.
Päähahmo kuitenkin todella mauton, eikä oikeastaan kukaan näyttelijöistä herättänyt tunteita. Myös juonessa paljon parannettavaa, vaikka ei mikään aivan surkea ollut.
Alien vs Predator 2 0/10
Lopetin kesken. Siis ei hyvä jumala miten tämmöstä on saanut julkaista. En pysty kertomaan tästä mitään ja koitan unohtaa että koko elokuva on edes olemassa.
Predators 5/10
Eipä se toiminut tämäkään. Kävin tämän muinoin leffassa katsomassa, eikä silloinkaan säväyttänyt. Brody action tähtenä on jo ajatuksen tasolla niin tuhoon tuomittu, että joo. Siihen vielä Brodyn tapa puhua möröesti niin jatkuva facepall hetki oli vaistämätön kun mies suunsa aukaisi.
Tässä vähän sama kun AVP ykkösellä, rahkeita todella hyvään elokuvaan oli, mutta vajaaksi jäi.
Warrior 6/10
Katsonut monesti ja joka kerta tämä vain huononee. Nick Nolte on loistava! Siihen elokuvan loisteliaisuus jääkin. Todella keskinkertainen ja ylihehkutettu tekele.
Vähän vastaava elokuva The Fighter on huomattavasti parempi.
Agatha ja keskiyön murhat 8/10
Tämä oli oikein hyvä murhamysteeri. Tämmöset leffat on miun makuun.
Voisi ehkä syventyä enempi noihin Hercule Poirotteihin. Näköjään Yle Areenasta löytyy useampi. Eilen yhtä alottelin mutta nukahdin kesken. Vaikutti ainakin alkuun mielenkiintoiselle.
Oon arvostellun tän, mut en oo kertonur tarkempi syytä miksi on niin korkealla kaikkien aikojen leffat mukaan lukien 10 sijalla.
- Timanttisesti toteuttu dialogi, jossa etenkin myöhemmin oli paljon dialogi sellaista et tulee sellaisia perhanan ovelia ahaa fiiliksiä, ja todella pahaenteinen tunnelma ku päähenkilömiehen työkaveri alkaa varoitella kuvan naisesta, tuo oli siistiä kyllä tunnelman tekijänä.
- Tämäkin timanttitasoa, todella oleva juonen kehittyminen josta tulee myös dialogin lisäksi sellaisia mukavia koukeroita, leffan tarinankerronta on huikeaa.
- se lopun tornadomainen tapahtumien vyöry, jossa menee todellisuus, unet, kuvitelmat, tapahtumat, muistot ja kuvitelmat sun muut kaikki sekaisin ei sillä et olis vaan sekavaa paskaa, vaan leffa on todella älykäs mm esim tuossa vyöryssa.
- Mun makuun leffan tunnelma on ku tuo nainen tuli mukaan kuvoihin, erittäin varoittava tunnelma, eikä ikimaailmassa mitään pöö säikytyksiä vaan aidosti karmiva.
