True Grit (2010)
Leffa alkaa kauniilla sävelillä ja hienolla ajatuksellisella kerronnalla kun ruutuun tulee sumea ja pimeä kuva, jossa sataa lunta ja tytön isä makaa tapettuna maassa. Tuossa pohjustetaan leffan toimivalla tavalla simppeliä juonta eikä se tarvinnut tuon alun parin minuuttia kestävän alkunäytöksen enempää pohjustusta. Sitten hypätään varsinaisesti leffaan kun tyttö on höyryjunan kyydissä, jota lasin takaa kuvataan ja huomasi jo tuossa kohtaa että kuvaus on laadukasta ja ajankuva aivan upea ja hieno tunnelmaltaan, mm hiekkainen miljöö, ihmiset kulkevat vanhan ajan puvuissaan, höyryjunat puuskuttaa, hevoset ja hevoskärryt kolkuttaa ja hienoja tuon aikaisia vanhoja narisevia taloja. Myös myöhemmin leffassa ollaan kuolleen näköisessä metsässä lumen sataessa loi tunnelmaa erittäin hienosti.
Se kun lähtevät sinne jahti reissuun niin kässäri, kerronta, kohtausten toteutustyyli et miten ne on toteuttu Coenin veljesten tyylillä, upeeta jälkeä. Sit tapahtumien rytmitys on todella hyvää. ei kerkeä pitkästyä sen ansiosta eikä myöskään leffa ala laahamaan missään vaiheessa. Dialogin kautta opitaan tuntemaan kaikki henkilöhahmot luonteeltaan, joista kaikki ovat erilaisia omineen motiiveineen, tavoitteineen ja periaatteineen. Melkein koko ajan leffassa oleva väittelevä dialogi hahmojen kesken et miten hommat hoidetaan ja miten ei niin on kyllä äärimmäisen viihdyttävää seurattavaa, etenkin dialogiosuudet joissa Bridges on mukana.
Se mikä kiinnittää heti leffan alussa huomion on Hailee Steinfieldin näyttely. Siis 14 v tässä leffassa ja silti näyttelee uskomattoman hyvin. Hänen esittämä hahmo on myös hyvin luotu, joka pitää periaatteistaan kiinni henkeen ja vereen, niin ettei hänen päätään käännä mikään tai kukaan.
Jeff Bridgesista sitten. En oo koskaan oikein ollut Bridgesin fani mut tässä leffasssa hän kyllä ällistyttää etenkin kun ekan kerran tän leffan näin. ihan jäätävän uskottavaa roolityötä tekee tässä ja se puheääni on ihan parasta. sellaista kännissä olevan vanhan papan ja viskin polttanutta puheääntä. Tässä hahmossa on koko leffassa eniten syväuloitteisuutta. Nähnyt ja kokenut vaikka mitä hurjan elämänsä aikansa jonka takia on kasvanut kiven kovaksi. Armoton, ei pelkkää mitään, todella viisas kun lähtevät sinne etsimismatkalle. Lisäksi heittää jatkuvasti ihan pokkana sellaista läppää et ei juma. Repeilyttää pitkin leffaa mitä hänen suustaan tulee. "en pasko kellon perässä! huussi on varattu ja pysyy varattuna!" kaiken kovuuden ja hurjuuden alla lopulta tulee yllätyksenä katsojalle sekä päähenkilö tytölle miten hyväsydäminen ja aidosti välittävä mies on kyseessä pohjimmiltaan on.
Matt Damon on leffassa myös mut jotenkin ei jaksa hänestä mietteitä kirjoittaa kun on niin perushahmo ja vetää sellaista tasapaksua roolia jonka unohtaa toisin kuin ylläolevat näyttelijät jotka todellakin hätkäyttää. Sitten sekin et ei päästä lähimainkaan yhtään niin hyvin pinnan alle kuin Bridgesin ja Steinfieldin hahmojen. jotka ovat niin vahvoja hahmoja et heidän puolestaan ihan aidosti välittää ja ekaa kertaa kun katoin tän niin pelotti jopa heidän puolestaan.
Leffan loppu on kaunis ajatuksellisuudeltaan ja lopetus vähäeleisen ja hienovaraisen tyylikäs. Loppukin oli siis simppeli mutta todella tehokas, kuten kaikki muukin leffassa vaan toimii.
Erityismaininta aseiden julmetuista lojahduksista leffassa. Niissä oli munaa.
9½
