- Liittynyt
- 7.1.2014
- Viestejä
- 914
Ilmeisesti nuo aasia ja samuraiteemat kiinnostavat. Onko Twilight Samurai katsottuna?
Elokuva-arvostelut!
- Keskustelun aloittaja lentsikka
- Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Juu kiinnostaa! En oo katsonut tuota Twilight Samuraita ja tutkin leffaa niin vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta, kiitos tosi paljon hyvästä leffavinkistä! Sä taisit aiemmin kysyä et oonko nähnyt Kautokeinon Kapinan ja pitää sanoa että en ostanutkaan vielä sitä, kun tuli niin paljon ostettua leffoja et huomasin et meni niin paljon rahaa niihin, niin siks en vielä ostanut tuota mutta ehdottomasti on ostoslistalla.
Saamelaisveri kun oli pirun hyvä leffa niin tuo voisi todellakin toimia.- Liittynyt
- 7.1.2014
- Viestejä
- 914
Ole hyvä vaan. Jotenkin veikkaan että saatat pitää molemmista. Ja itse kun olen niistä tykännyt, niin kiva nähdä mahdollinen arvostelu niistä sun tyylillä.Juu kiinnostaa! En oo katsonut tuota Twilight Samuraita ja tutkin leffaa niin vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta, kiitos tosi paljon hyvästä leffavinkistä! Sä taisit aiemmin kysyä et oonko nähnyt Kautokeinon Kapinan ja pitää sanoa että en ostanutkaan vielä sitä, kun tuli niin paljon ostettua leffoja et huomasin et meni niin paljon rahaa niihin, niin siks en vielä ostanut tuota mutta ehdottomasti on ostoslistalla.
- Liittynyt
- 11.4.2015
- Viestejä
- 1 192
Kyllä Joaquin Phoenix viimestään nyt kiilas itsensä minun top 10 näyttelijöihin. Tämä kaveri se osaa pahista näytellä ja hyvin!
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 151
Joker
The Dark Knight on mielestäni kiistatta paras sarjakuvaeloluva koskaan; 5 tähden mestariteos, jossa Heath Ledger tekee käsittämättömän roolisuorituksen. Ja parhaana sarjakuvaelokuvana se pysyykin, sillä Joker ei sarjakuvataustastaan huolimatta ole mielestäni sarjakuvaelokuva. On silti vaikeaa todeta, ettei The Dark Knight:sta voi lopulta elokuvana puhua Jokerin kanssa samana päivänä, niin hieno elokuva kuin se onkin.
Siinä missä The Dark Knight (johon nimenomaan juuri Jokeri-hahmon takia Jokeria on pakko hieman verrata) on upea, tummanpuhuva ja loistava viihteellinen mestariteos, on Joker ahdistavin, kipein (ei kuvastoltaan vaan tunnelmaltaan), lohduttomin, pysäyttävin, inhorealistisin ja yksinkertaisesti paras elokuva vuosikausiin (omalla kohdalla se ykkönen on edelleen Hereditary, mutta se on vain oma kokemukseni).
Kyse ei todella ole mielestäni parhaasta "supersankarielokuvasta", eikä Jokerilla tämän genren kanssa mitään tekemistä olekaan, kuin nimellisesti. Kyseessä on mielisairas, upeasti ohjattu, pelottavankin uskottava ja nykyajan sekasorron ja terrorin tarttumapintoihin huolestuttavankin ongelmitta kiinnittyvä visio, jota on vaikea mihinkään genreen sijoittaa ja miksi toisaalta pitäisikään.
En olisi ikinä uskonut voivani sanoa näin, ja se tuntuu jopa pahalta, mutta Heath Ledgerin roolisuoritus Jokerina ei ole lopulta verratavissa Joaquin Phoenixin näkemykseen ja sitä seuranneeseen esitykseen Jokerista, joka on ylivoimaisesti paras vakavasti mielisairaan ja väkivaltaisen hahmon kuvaus valkokankaalla koskaan. Ja kyseessä on kiistatta yksi kaikkien aikojen roolisuorituksia yleensäkin. Toki Ledgerin kohdalla on muistettava, että hän ei saanut kuin murto-osan siitä valkokangas-ajasta kuin Phoenix. Tästä huolimatta koko tapaus on yksi modernin elokuvan uskottavuudesta ja taiteellisuudesta kertova, elokuvan historiaan jäävä traaginen tapaus siitä, miten Heath Ledger uudelleenrakensi Jokerin mielisairaan hahmon, teki itsemurhan, ja yli 10 vuotta myöhemmin Joaquin Phoenix tekee kunniaa Ledgerin viitoittamalle näkemykselle ja kykenee vielä viemään sen huomattavasti syvemmälle "kovan psykiatrian" synkimpiin onkaloihin.
Tämä elokuva on monen (itseni siis mukaanlukien) nähtävä omin silmin, ennen kuin tällaista väitettä voi uskoa todeksi, niin upea oli Ledgerin roolisuoritus. Onkin todella hämmentävä huomio, että omalla KAIKKIEN AIKOJEN Top 10-näyttelijäsuoritukset listallani olisi todennäköisesti kaksi eri näyttelijää samassa roolissa, joka pohjautuu vieläpä sarjakuvahahmoon (oma sarjakuvallinen kiinnostus on junnuja rajoittunut lähinnä Aku Ankkaan, eli en tunne näitä tarinoita juurikaan ennestään).
Joker on upeasti ohjattu, sekä visuaalisesti että audiovisuaalisesti täydellinen elokuva, joka on todella äärimmäisen ahdistava kokemus, eikä uusintakatselua ole heti kaipaamassa. Huolimatta siitä, että elokuva on kiistatta 2010-luvun parhaimpia elokuvia.
Ja voin vannottaa, että kyse ei ole omalla kohdallani mistään hypestä tai halusta nostaa tätä elokuvaa framille kovan ennakkohehkutuksen takia, ennemmin olisin toivonut voivani lytätä sen ;)
Elokuva oli synkästä traileristaan huolimatta täydellinen yllätys ja sitä oli lähes koko kestonsa ajan hyvinkin epämiellyttävä katsella. Ja tämä tunne ei johtunut väkivallasta tai mistään muustakaan ulkoisesta tai kerronnallisesta seikasta, vaan Joaquin Phoenix aiheutti tämän epämiellyttävän ja ahdistavan olotilan omalla suorituksellaan ja hahmon läsnäololla.
Elokuva olisi joskus mielenkiintoista arvostella perinpohjaisesti, sillä näin vaikuttavia uusia elokuvia näkee äärimmäisen harvoin. Arvosanaa tälle on nyt turha varmaan tämän hehkutuksen jälkeen erikseen antaa. 5 tähteä tai 10/10 on joka tapauksessa alakanttiin, koska yhtä kovia arvosanoja voin antaa huomattavasti Jokeria vähemmän merkittävillekin elokuville...
The Dark Knight on mielestäni kiistatta paras sarjakuvaeloluva koskaan; 5 tähden mestariteos, jossa Heath Ledger tekee käsittämättömän roolisuorituksen. Ja parhaana sarjakuvaelokuvana se pysyykin, sillä Joker ei sarjakuvataustastaan huolimatta ole mielestäni sarjakuvaelokuva. On silti vaikeaa todeta, ettei The Dark Knight:sta voi lopulta elokuvana puhua Jokerin kanssa samana päivänä, niin hieno elokuva kuin se onkin.
Siinä missä The Dark Knight (johon nimenomaan juuri Jokeri-hahmon takia Jokeria on pakko hieman verrata) on upea, tummanpuhuva ja loistava viihteellinen mestariteos, on Joker ahdistavin, kipein (ei kuvastoltaan vaan tunnelmaltaan), lohduttomin, pysäyttävin, inhorealistisin ja yksinkertaisesti paras elokuva vuosikausiin (omalla kohdalla se ykkönen on edelleen Hereditary, mutta se on vain oma kokemukseni).
Kyse ei todella ole mielestäni parhaasta "supersankarielokuvasta", eikä Jokerilla tämän genren kanssa mitään tekemistä olekaan, kuin nimellisesti. Kyseessä on mielisairas, upeasti ohjattu, pelottavankin uskottava ja nykyajan sekasorron ja terrorin tarttumapintoihin huolestuttavankin ongelmitta kiinnittyvä visio, jota on vaikea mihinkään genreen sijoittaa ja miksi toisaalta pitäisikään.
En olisi ikinä uskonut voivani sanoa näin, ja se tuntuu jopa pahalta, mutta Heath Ledgerin roolisuoritus Jokerina ei ole lopulta verratavissa Joaquin Phoenixin näkemykseen ja sitä seuranneeseen esitykseen Jokerista, joka on ylivoimaisesti paras vakavasti mielisairaan ja väkivaltaisen hahmon kuvaus valkokankaalla koskaan. Ja kyseessä on kiistatta yksi kaikkien aikojen roolisuorituksia yleensäkin. Toki Ledgerin kohdalla on muistettava, että hän ei saanut kuin murto-osan siitä valkokangas-ajasta kuin Phoenix. Tästä huolimatta koko tapaus on yksi modernin elokuvan uskottavuudesta ja taiteellisuudesta kertova, elokuvan historiaan jäävä traaginen tapaus siitä, miten Heath Ledger uudelleenrakensi Jokerin mielisairaan hahmon, teki itsemurhan, ja yli 10 vuotta myöhemmin Joaquin Phoenix tekee kunniaa Ledgerin viitoittamalle näkemykselle ja kykenee vielä viemään sen huomattavasti syvemmälle "kovan psykiatrian" synkimpiin onkaloihin.
Tämä elokuva on monen (itseni siis mukaanlukien) nähtävä omin silmin, ennen kuin tällaista väitettä voi uskoa todeksi, niin upea oli Ledgerin roolisuoritus. Onkin todella hämmentävä huomio, että omalla KAIKKIEN AIKOJEN Top 10-näyttelijäsuoritukset listallani olisi todennäköisesti kaksi eri näyttelijää samassa roolissa, joka pohjautuu vieläpä sarjakuvahahmoon (oma sarjakuvallinen kiinnostus on junnuja rajoittunut lähinnä Aku Ankkaan, eli en tunne näitä tarinoita juurikaan ennestään).
Joker on upeasti ohjattu, sekä visuaalisesti että audiovisuaalisesti täydellinen elokuva, joka on todella äärimmäisen ahdistava kokemus, eikä uusintakatselua ole heti kaipaamassa. Huolimatta siitä, että elokuva on kiistatta 2010-luvun parhaimpia elokuvia.
Ja voin vannottaa, että kyse ei ole omalla kohdallani mistään hypestä tai halusta nostaa tätä elokuvaa framille kovan ennakkohehkutuksen takia, ennemmin olisin toivonut voivani lytätä sen ;)
Elokuva oli synkästä traileristaan huolimatta täydellinen yllätys ja sitä oli lähes koko kestonsa ajan hyvinkin epämiellyttävä katsella. Ja tämä tunne ei johtunut väkivallasta tai mistään muustakaan ulkoisesta tai kerronnallisesta seikasta, vaan Joaquin Phoenix aiheutti tämän epämiellyttävän ja ahdistavan olotilan omalla suorituksellaan ja hahmon läsnäololla.
Elokuva olisi joskus mielenkiintoista arvostella perinpohjaisesti, sillä näin vaikuttavia uusia elokuvia näkee äärimmäisen harvoin. Arvosanaa tälle on nyt turha varmaan tämän hehkutuksen jälkeen erikseen antaa. 5 tähteä tai 10/10 on joka tapauksessa alakanttiin, koska yhtä kovia arvosanoja voin antaa huomattavasti Jokeria vähemmän merkittävillekin elokuville...
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 151
Mulla taas Joaquin Phoenix oli jo ennen tätä elokuvaa Javier Bardemin ja Daniel Day-Lewisin ohella maailman paras nykyään näyttelevä näyttelijä, joka on tämän esityksen myötä omasta mielestäni nyt nykypäivän elokuvan kiistaton kuningas. Ja pakko todeta, ettei Joaquin Phoenixin lahjakkuus rajoitu missään nimessä vain pahisten roolien näyttelyyn, joskaan en itse Jokeria tässä roolissa pahikseksi sinänsä mieltänytkään. Pakko nyt sun viestin ja eilisen elokuvakokemuksen innoittamana listata mielestäni Joaquin Phoenixin Top 10 näyttelijäsuoritukset:
10. Bobby Green, We Own The Night
9. Abe Lucas, Irrational Man
8. Ethan Learner, Reservation Road
7. Commodus, Gladiator
6. Theodore, Her
5. Johnny Cash, Walk The Line
4. Larry "Doc" Sportello, Inherent Vice
3. Joe, You Were Never Really Here
2. Freddie Quell, The Master
1. Arthur Fleck, Joker
Ei jaksa Dark Phoenixista pidempää arvostelua tehdä, mutta jotain aattelin sanoa. Olipas tosi kökkö supersankarileffa. Ideat alkaa olla tässä leffasarjassa jo tosi lopussa. Väkisin väännetyn oloinen, naurettavaa oli etenkin miten jo niiiiin nähdyt hahmojen väliset riidat/sovinnot/riidat/sovinnot mutta en paljastaa niille ketkä ei vielä tätä nähneet, että jäävätkö lopulta riidat päälle vai sovinnot.
kässäri siis hirveetä, ohjaus kamalaa ja mielikuvituksetonta meininkiä. Latteaksi jäävä kokemus myös taistelujen osalta sillä jos tytöllä on universumin kovimmat voimat niin jäi kyllä niin helvetin laiskaksi ja epäkekseliäiksi ne skillit. apocalypessa tuolla Jeanilla oli hyper tason voimat ja tässä hänestä tuli VIELÄKIN paljon voimakkaampi niin miksi helvetissä hänen voimansa leffassa jäi niin mitään sanomattomiksi? Sitten se rymistely älyttömän latteaa että. Miinuksista vois kirjoittaa vaikka miten paljon mutta en jaksa... mutta siis tosi laiska esitys ja niin uudellleen kertaavaa naurettavasti tehtyä juttua että.
nelosesta kymppiin asteikolla niin 6 antaisin. Apocalypsesta sen sijaan 9 genressään. Se ei ollut musta yhtään väsynyttä meininkiä ja paljon paremmin kirjoitettu ja ohjattu leffa kuin tämä.
Riidat päällä ja sit tulee jotain "Me voimme vielä olla ystäviä ja muistakaa ketä me olemme ja meidän on nyt vedettävä yhtä köyttä ja että se oli minun syy ei sinun että plaplapla" voi jeesus. Eniten Magneton ja Xavierin väliset riidat ja sovinnot on kaikkein naurettavinta tuossa kun se on oikeasti nähtyä tuo juttu jo kun menee se homma samalla kaavalla.
nelosesta kymppiin asteikolla niin 6 antaisin. Apocalypsesta sen sijaan 9 genressään. Se ei ollut musta yhtään väsynyttä meininkiä ja paljon paremmin kirjoitettu ja ohjattu leffa kuin tämä.
- Liittynyt
- 26.7.2019
- Viestejä
- 628
Olipa hyvä arvostelu
Valhalla Rising (2009)
Heti alkuteksteissä oli erittäin riipivää ja tyylikästä musiikkia. Sitten leffa kun alkaa niin huomaa upean miljöön josta paljon plussaa ja toimi yhteydessä mm musiikkiin noiden luodessa todella siistin tunnelman ja tuo oli vasta yks monista monista tunnelman luojista leffassa. Sekin että leffa sijoittuu ajaltaan johonkin viikinkien aikakauteen. Leffassa on monta eri episodia ja tykkään kyllä paljon tuosta asiasta leffoista, se tuo sellaista mukavaa rytmitystä leffoihin ja tässä niissä episodien nimissä oli tosi diippiä tarkoitusta joista leffa kertoo. leffa on myös todella hidastempoinen ja todella vähäsanainen, joka oli musta vaan tyylikästä koska nuokin oli isossa leffan tunnelman luonnissa.
Jo melkein alussa kun Mads Mikkelsenin esittämä helvetistä kotoisin oleva yksisilmä näkee enneunia, jossa on hänen kasvonsa verenpunaisessa ruudun täyttämässä kuvassa (kuvassa) sekä se kun hän näkee itsensä vedessä seisomassa jossa myös koko ruutu on verenpunainen ja samalla humisee taustalla hiljainen humina. Nuo enneunet oli musta melkeinpä leffan siisteintä juttua. NWRllä on kyllä pirun siistiä mielikuvituksellista silmää tunnelman rakentamisessa ja visuaalisuuden luionnissa. Nuo enneunet oli jollain tavalla kauhistuttavan profeettamaisia oman kohtalon tunteen lähestyessä ja myös tosi häiriinteyneitä nuo enneunet sen verenpunaisen täyttämän ruudun takia. tuo kauhistuttavuus ja häiriintyneisyys oli tosi tyylikästä noissa unissa.
Pitää myös mainita sellainen juttu että se tyyppien seilatessa veneellä niin välillä sumun sijasta, paistaa erittäin iso aurinko joka oli jotenkin hyvin pahansuopa, suoraan sanottuna kuin jokin saatanan luoma aurinko. Tuosta isosta auringosta plussaa. Se aurinko ei ollut nimittäin todellakaan mikään iloisen tuntuinen, vaan tässä osattiin sitä aurinkoa käyttää helvetti asian kautta ihan helkkarin hyvänä tehokeinona leffan asioille, tuo helvetti asia tuli aurngosta mieleen siksi koska se aurinko loi erittäin punertavaa valoa. Etenkin kun lähdetään veneellä ajelehtimaan kohti tuntematonta kera leffan musiikit, hiljaisuus, hidastukset, sumu ja se aurinko, häiriintyneet enneunet siellä veneessäkin, kuvallinen kerronta, mytologisuus, ajankuva, kaikki oikeasti ihan vi*un siistiä omasta mielestäni leffassa.
Sitten se Mads Mikkelsenin esittämä hahmo... Yksisilmä joka oli tosi hurjan näköinen ja luonteeltaan tosi karu tyyppi. Hänen sitä yksisilmäistä ja arpeentunutta naamaansa näyttäen leffaan muodostui myös hyvin hyvin erittäin mystistä tunnelmaa eritoten kun hän näki tulevaan, että mikä hitto mies oikein on...??? Tuosta Yksisilmästä välittyi sen lisäksi että mies ei puhu sanaakaan, niin eritoten sen takia että on kotoisin helvetistä ja ennalta näkemisen taidon takia, niin jotain todella diippiä symboliikkaa jota en itse osannut hahmottaa oikein mitä se on, mutta huomasin että selvästi siellä pinnan alla on jotain hyvin diippiä tarkoitusta koko kaverissa ja mulle tuli mieleen melkein jo alussa että onko hän jokin jumalolento eikä edes ihminen...
Sitten tunnelmasta vielä niin sanat jotka tulee leffan tunnelmasta mulle mieleen ovat
- luontaantyöntävä
- surrealistinen
- mystinen
- mytologinen
- tarunhohtoinen
- ennustuksellinen
- häiriintynyt
- pahuutta hönkivä
- saatanallinen
- tyly
Nuo kaikki luettelemani muodostavat yhdessä tästä leffasta imo yksi siisti tunnelmaisimpia leffoja mitä olemassa, ihan sinne kärjen ulottuville mennään jos puhutaan leffojen tunnelman tyylikkyydestä. tässä vaan se tunnelma kolahti itelleni niin kovaa.
Juonen eteenpäin kuljetuksen tyyli on musta ehdottomasti heittämällä yksi tyylikkäimmistä missään leffassa. episodimaista + profeettamaista ja tuo profeettamaisuus oli se joka loi älyttömän siistiä surrealistista ja häiriintynyttä tunnelmaa ja tosiaan niinkuin arvostelun alussa sanoin niin omaa kohtaloaan koko ajan lähestyvää ja lähestyvää tunnetta leffan ylle. Jopa ahdistavuuden yltävälle tasolle sellaista.
Leffa piti koko ajan otteessaan tuon tunnelman, pahaenteisyyden ja enneunien takia ja koska takakannessa lyhyessä juonen kuvauksessa luki että Yksisilmä löytää kohtalonsa, joten miettii sen takia vaan tosi mielenkiinnolla että mitä helvettiä lopussa tulee käymään kun tuollainen puhumaton yksisilmäinen helvetistä kotoisin oleva enneunia näkevä mies vai kenties jopa tosiaan jokin jumalolento vaeltaa kohti kohtaloaan. Ei osannut arvata etukäteen yhtään mitä ihmettä siellä ihan lopussa on vastassa ja tuota kysymystä pohtiessa sitä lopun odottamista vahvisti ja paljon leffan vikan puolen tunnin koko ajan kiihtyvä ja kiihtyvä häiriintyneen kuuloinen musiikki ja häiriintyneen tuntuiset tapahtumat... Ihan viimeiset sekunnit mitä ruutuun tulee niin olin todella tyytyväinen lopetukseen koska pnnistui laittamaan miettimään leffan jälkeen et mitä se oli...
Leffan teemoina toimii ainakin pakanallisuus, kristinusko, helvetti, kaikenlaiset uskomukset ja antihumanismi Mads Mikkelsenin Yksisilmän kautta ja tuossa hahmossaan se profeettamaisuus ja kaikkein isoin pointti leffassa ja keskeisin asia jos oikein käsitin oli nimenomaan
Ihan pirun syvätasoinen ja sellainen joka vaatii multa varmaan monia katselukertoja et ne kaikkein hämärimmän tuntuiset tasot / jututkin tajuaa....
10
Heti alkuteksteissä oli erittäin riipivää ja tyylikästä musiikkia. Sitten leffa kun alkaa niin huomaa upean miljöön josta paljon plussaa ja toimi yhteydessä mm musiikkiin noiden luodessa todella siistin tunnelman ja tuo oli vasta yks monista monista tunnelman luojista leffassa. Sekin että leffa sijoittuu ajaltaan johonkin viikinkien aikakauteen. Leffassa on monta eri episodia ja tykkään kyllä paljon tuosta asiasta leffoista, se tuo sellaista mukavaa rytmitystä leffoihin ja tässä niissä episodien nimissä oli tosi diippiä tarkoitusta joista leffa kertoo. leffa on myös todella hidastempoinen ja todella vähäsanainen, joka oli musta vaan tyylikästä koska nuokin oli isossa leffan tunnelman luonnissa.
Jo melkein alussa kun Mads Mikkelsenin esittämä helvetistä kotoisin oleva yksisilmä näkee enneunia, jossa on hänen kasvonsa verenpunaisessa ruudun täyttämässä kuvassa (kuvassa) sekä se kun hän näkee itsensä vedessä seisomassa jossa myös koko ruutu on verenpunainen ja samalla humisee taustalla hiljainen humina. Nuo enneunet oli musta melkeinpä leffan siisteintä juttua. NWRllä on kyllä pirun siistiä mielikuvituksellista silmää tunnelman rakentamisessa ja visuaalisuuden luionnissa. Nuo enneunet oli jollain tavalla kauhistuttavan profeettamaisia oman kohtalon tunteen lähestyessä ja myös tosi häiriinteyneitä nuo enneunet sen verenpunaisen täyttämän ruudun takia. tuo kauhistuttavuus ja häiriintyneisyys oli tosi tyylikästä noissa unissa.
Pitää myös mainita sellainen juttu että se tyyppien seilatessa veneellä niin välillä sumun sijasta, paistaa erittäin iso aurinko joka oli jotenkin hyvin pahansuopa, suoraan sanottuna kuin jokin saatanan luoma aurinko. Tuosta isosta auringosta plussaa. Se aurinko ei ollut nimittäin todellakaan mikään iloisen tuntuinen, vaan tässä osattiin sitä aurinkoa käyttää helvetti asian kautta ihan helkkarin hyvänä tehokeinona leffan asioille, tuo helvetti asia tuli aurngosta mieleen siksi koska se aurinko loi erittäin punertavaa valoa. Etenkin kun lähdetään veneellä ajelehtimaan kohti tuntematonta kera leffan musiikit, hiljaisuus, hidastukset, sumu ja se aurinko, häiriintyneet enneunet siellä veneessäkin, kuvallinen kerronta, mytologisuus, ajankuva, kaikki oikeasti ihan vi*un siistiä omasta mielestäni leffassa.
Sitten se Mads Mikkelsenin esittämä hahmo... Yksisilmä joka oli tosi hurjan näköinen ja luonteeltaan tosi karu tyyppi. Hänen sitä yksisilmäistä ja arpeentunutta naamaansa näyttäen leffaan muodostui myös hyvin hyvin erittäin mystistä tunnelmaa eritoten kun hän näki tulevaan, että mikä hitto mies oikein on...??? Tuosta Yksisilmästä välittyi sen lisäksi että mies ei puhu sanaakaan, niin eritoten sen takia että on kotoisin helvetistä ja ennalta näkemisen taidon takia, niin jotain todella diippiä symboliikkaa jota en itse osannut hahmottaa oikein mitä se on, mutta huomasin että selvästi siellä pinnan alla on jotain hyvin diippiä tarkoitusta koko kaverissa ja mulle tuli mieleen melkein jo alussa että onko hän jokin jumalolento eikä edes ihminen...
Sitten tunnelmasta vielä niin sanat jotka tulee leffan tunnelmasta mulle mieleen ovat
- luontaantyöntävä
- surrealistinen
- mystinen
- mytologinen
- tarunhohtoinen
- ennustuksellinen
- häiriintynyt
- pahuutta hönkivä
- saatanallinen
- tyly
Nuo kaikki luettelemani muodostavat yhdessä tästä leffasta imo yksi siisti tunnelmaisimpia leffoja mitä olemassa, ihan sinne kärjen ulottuville mennään jos puhutaan leffojen tunnelman tyylikkyydestä. tässä vaan se tunnelma kolahti itelleni niin kovaa.
Juonen eteenpäin kuljetuksen tyyli on musta ehdottomasti heittämällä yksi tyylikkäimmistä missään leffassa. episodimaista + profeettamaista ja tuo profeettamaisuus oli se joka loi älyttömän siistiä surrealistista ja häiriintynyttä tunnelmaa ja tosiaan niinkuin arvostelun alussa sanoin niin omaa kohtaloaan koko ajan lähestyvää ja lähestyvää tunnetta leffan ylle. Jopa ahdistavuuden yltävälle tasolle sellaista.
Leffa piti koko ajan otteessaan tuon tunnelman, pahaenteisyyden ja enneunien takia ja koska takakannessa lyhyessä juonen kuvauksessa luki että Yksisilmä löytää kohtalonsa, joten miettii sen takia vaan tosi mielenkiinnolla että mitä helvettiä lopussa tulee käymään kun tuollainen puhumaton yksisilmäinen helvetistä kotoisin oleva enneunia näkevä mies vai kenties jopa tosiaan jokin jumalolento vaeltaa kohti kohtaloaan. Ei osannut arvata etukäteen yhtään mitä ihmettä siellä ihan lopussa on vastassa ja tuota kysymystä pohtiessa sitä lopun odottamista vahvisti ja paljon leffan vikan puolen tunnin koko ajan kiihtyvä ja kiihtyvä häiriintyneen kuuloinen musiikki ja häiriintyneen tuntuiset tapahtumat... Ihan viimeiset sekunnit mitä ruutuun tulee niin olin todella tyytyväinen lopetukseen koska pnnistui laittamaan miettimään leffan jälkeen et mitä se oli...
sumuisessa miljöössä tulee esiin Yksisilmän kasvot läpinäkyvinä ja sitten kasvot haalistuvat pois.
Leffan teemoina toimii ainakin pakanallisuus, kristinusko, helvetti, kaikenlaiset uskomukset ja antihumanismi Mads Mikkelsenin Yksisilmän kautta ja tuossa hahmossaan se profeettamaisuus ja kaikkein isoin pointti leffassa ja keskeisin asia jos oikein käsitin oli nimenomaan
symbolisuutta pursuavassa Yksisilmä jumalolennossa.
10
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 151
Kiitän ja kumarran!
Tosi kova arvostelu Jokerista ja tosi mielenkiintoisia nuo mietteet Phoenixin suorituksesta ja mietteet siitä et on tämän päivän näyttelijöiden kuningas. Jonka voin siis todella hyvin uskoa kun en oo Jokeria vielä nähnyt enkä Phoenixin leffoja oo mitenkään hirveästi nähnyt, mut niissä missä oon nähnyt niin erittäin kovana näyttelijänä oon aina pitänyt mm Gladiaattorissa ja We Own the Night:sssa. Mukava myös kun luettelit nuo Joaquin Phoenixin top 10 roolisuoritukset, sai niistä muutaman hyvän leffavinkin ja kiinnostus nousi kyllä näyttelijää ja hänen leffojaan kohtaan.
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 151
Tosi kova arvostelu Jokerista ja tosi mielenkiintoisia nuo mietteet Phoenixin suorituksesta ja mietteet siitä et on tämän päivän näyttelijöiden kuningas. Jonka voin siis todella hyvin uskoa kun en oo Jokeria vielä nähnyt enkä Phoenixin leffoja oo mitenkään hirveästi nähnyt, mut niissä missä oon nähnyt niin erittäin kovana näyttelijänä oon aina pitänyt mm Gladiaattorissa ja We Own the Night:sssa. Mukava myös kun luettelit nuo Joaquin Phoenixin top 10 roolisuoritukset, sai niistä muutaman hyvän leffavinkin ja kiinnostus nousi kyllä näyttelijää ja hänen leffojaan kohtaan.
Kiitos. Mukava myös huomata, että Valhalla Rising odotetusti upposi
Joo tuosta Top 10-listasta juuri nuo Top 3-elokuvaa ovat selkeästi ne, jotka Phoenixin nostavat siihen omaan asemaansa. Aivan mielettömiä suorituksia ja suosittelen noh, toki elokuvien itsensä, mutta jopa eritysesti juuri Joaquin Phoenixin takia katsomaan.Tänään tulee kun ehtii niin muuten Tokyo Storysta arvostelu ja pakko tunnustaa, että ennen leffan katsomista, mua tän leffan katsominen ahdisti tai suorastaan pelotti
että saanko mä irti elokuvasta mitään ihmeempiä ja harmittelin jo etukäteen sitä että mitä näin kuuluisasta ja arvostetusta leffasta jään osittain paitsi, koska mun enkku ei oo mikään paras mahdollinen ja kun tää on tässä on vaan enkkusubit, mutta yllätyin todella paljon et miten hyvin pääsinkin leffan juoneen ja dialogiin jyvälle. ei se niin vaikeeta ollutkaan mitä kuvittelin. niinkuin descent aiemmin sanoit hyvin että vaikka ei olisi mitään parasta Englanti, niin hyvin siihen kuitenkin adaptoituu ja tuo piti paikkansa, kun oli niin mukanaan vievää leffaa että...
että saanko mä irti elokuvasta mitään ihmeempiä ja harmittelin jo etukäteen sitä että mitä näin kuuluisasta ja arvostetusta leffasta jään osittain paitsi, koska mun enkku ei oo mikään paras mahdollinen ja kun tää on tässä on vaan enkkusubit, mutta yllätyin todella paljon et miten hyvin pääsinkin leffan juoneen ja dialogiin jyvälle. ei se niin vaikeeta ollutkaan mitä kuvittelin. niinkuin descent aiemmin sanoit hyvin että vaikka ei olisi mitään parasta Englanti, niin hyvin siihen kuitenkin adaptoituu ja tuo piti paikkansa, kun oli niin mukanaan vievää leffaa että...Tokyo Story (1953) - Imdb 8,2
Leffa kertoo lyhyesti sanottuna siitä että jo vanhassa iässä olevat vanhemmat lähtevät Tokioon lastensa luokse käymään, mutta aikuisessa iässä olevat lapset jättävät vanhempansa toissijaisiksi, ainoastaan pari henkilöhahmoa välitti aidosti vanhemmistaan.
Tosi haikea leffa mm sen takia kun vanhemmat esittävät että ovat ymmärtäväisiä omien lapsiensa kiireisiin, mutta pohjimmiltaan heidän kasvoiltaan ja olemukseltaan aistii miten surullisen tuntuisia vanhemmat ovat ei sen takia, että heidän lapsillaan on niin kiireinen elämä vaan ovat surullisen tuntuisia sillä ajatuksella, että onko heissä itsessään jokin vikana, että ovatko he tavallaan vanhuutensa takia jo unohdettuja ja heille ei ole enää paikkaansa, silleen et "oliskohan kannattanut meidän tulla heidän tielleen ja taakaksi tänne Tokioon." Ihan kuin olisivat tuolleen kelanneet sen asian ja surulliselta tuntui kyllä leffassa vanhempien puolesta jota välillä soivat haikeat musiikit korostavat entisestään.
Leffa on myös erittäin realistinen kuvaus siitä miten asiat oikeassa elämässä tahtovat monilla mennäkin. siis kun aikuisikäisillä lapsilla on jo omia lapsia, kiireinen työ jne, että elämän ydin pyörii oman perheensä ja töidensä ympärillä eivätkä vanhemmat luonnollisesti ole enää elämän ytimessä ja tässä leffassa se kun on oikein korostetusti tehty, että miten omat vanhemmat jäävät ihan toiselle sijalle ja tuo juttu leffassa pisti miettimään etenkin koska tuo teema oli korostetusti tehty, josta tuli tunne että leffa haluaisi sanoa, että elämä on vaan haikeaa kiertokulkua kun omat vanhemmat jäävät lopulta unholaan ja myöhemmin kuolevat ja uusi sukupolvi on tässä ja nyt ja sen jälkeen tulee taas uusi sukupolvi. Erittäin pohdiskeleva leffa kyllä asioiltaan. Tosi jännästi pinnan alla kulkee se kaikki ajatuksellisuus leffassa, mitään ei väännetä katsojalle rautalangasta eikä muutenkan selitellä mitään syitä, vaan katsoja itse saa pohtia kaiken sen syvällisyyden leffasta.
Ei voi tosin yleistää tuota juttua että miten toisijaiseksi vanhemmat jäävät kun vanhempien omat lapset ovat jo aikuisiässä, sillä onhan vaikka kuin saamarin helkkaristi olemassa aikuisia ihmisiä (itseni mukaan lukien) joille omat vanhemmat ovat erittäin tärkeitä, eivätkä todellakaan unohdu omasta elämästä mihinkään, koskaan. mutta tässä leffassa haluttiin näyttää sitä toista puolta asiasta mikä on myös totta et tosiaan vanhemmat jäävät vähän toissijalle joidenkin kohdalla. joskin tosiaan korostetusti toteutettu tuo asia, sillä aika karusti jättivät vanhempiensa vierailun Tokiossa jopa törkeän toissijaiseksi asiaksi.
Leffassa kuvaus on upeaa ja dynaamista jälkeä, tarinankerronta on mestarillista tasoa ja hahmojen toteutus yhteydessä juoneen ja dialogiin kirjoitettu todella taidokkaasti sisältäen paljon ajatuksellisia koukeroita tuo kombo ja jos ois ollut suomiteksteillä niin ne syvimmät tasotkin hahmojen välisistä suhteista jne olisi varmasti hoksannut paremmin, mut tärkeimmät ehdottomat pääteemat tajusin leffasta enkkusubeillakin. Leffan juoni on kirjoitettu myös todella taidokkaasti ja kaikki on perkuleen hienovaraisesti toteutettu leffassa, missään ei ns astuta yli realismi on tosi uskottavaa tasoa ja kuvan kautta leffa tosiaan kykenee katsojalle välittämään asioita ihmisten olemuksista ja eleistä mm. Hahmojen murtumisesta niin ne oltiin kyllä osattu ihan 10+ tasoisesti tehty, sillä ne tuli suoraan sydämestä ja näki eräänkin henkilön murtumispisteessä miten hän kelaili kaikenlaisia asioita mielessään, tietyt hahmot miettii selvästi leffassa omaa käytöstään kyseenalaistaen sitä siinä murtumispisteessä.
Yksi leffan koskettavimmista kohtauksista on (tää ei spoilaa mitään) kun vanha äiti kehuu tyttöään miten hyvä ihminen hän on ja kohdellut häntä tällä Tokion matkalla hyvin ja sit tuo tytön äiti murtuu ja käyvät nukkumaan vierekkäin ja tuossa kohtaa kuvataan tytön kasvoja kun hänkin meinaa murtua. Siinä oli paljon ajatusta, et miten onnellinen äiti oli tytöstään joka oli siis melkein ainut henkilö kuka noista vanhemmistaan välitti. Tossa kohtauksessa meni jokin roskakin silmään ja sekin et tuo äiti oli erittäin erittäin sympaattinen kun ne lapsensa jotka jättivät hänet toissijalle niin oli niitä kohtaankin ymmärtäväinen ei kertakaikkiaan jaksanut olla vihainen vaan tunsi itsessään olevan vikaa, mitä ei missään nimessä hänessä ollut.
Loppuosuus on tosi surullinen ja noista syvistä pohdiskelevista asioista vois kirjoittaa vaikka miten paljon enemmänkin, kun on ehkä jopa pohdiskelevin ja miettimään laittavin leffa mitä nähnyt ja tää on nyt mun top 2 sijalla kaikista leffoista, saattaa jopa nousta ykköseksi oldboyn ohitse.
Leffan loputtua niin leffassa tuon vanhempien jättämäminen niin toissijaiseksi asiaksi mikä v*tutti sai seuraavan lauseen mulla mieleen päällimmäisenä että: pistää miettimään ja herättämään et miten pitää välittää ja kunnioitaa omia vanhenevia vanhempiaan ja miettiä mitä kaikkea hyvää he ovat tehneet.
10
Leffa kertoo lyhyesti sanottuna siitä että jo vanhassa iässä olevat vanhemmat lähtevät Tokioon lastensa luokse käymään, mutta aikuisessa iässä olevat lapset jättävät vanhempansa toissijaisiksi, ainoastaan pari henkilöhahmoa välitti aidosti vanhemmistaan.
Tosi haikea leffa mm sen takia kun vanhemmat esittävät että ovat ymmärtäväisiä omien lapsiensa kiireisiin, mutta pohjimmiltaan heidän kasvoiltaan ja olemukseltaan aistii miten surullisen tuntuisia vanhemmat ovat ei sen takia, että heidän lapsillaan on niin kiireinen elämä vaan ovat surullisen tuntuisia sillä ajatuksella, että onko heissä itsessään jokin vikana, että ovatko he tavallaan vanhuutensa takia jo unohdettuja ja heille ei ole enää paikkaansa, silleen et "oliskohan kannattanut meidän tulla heidän tielleen ja taakaksi tänne Tokioon." Ihan kuin olisivat tuolleen kelanneet sen asian ja surulliselta tuntui kyllä leffassa vanhempien puolesta jota välillä soivat haikeat musiikit korostavat entisestään.
Leffa on myös erittäin realistinen kuvaus siitä miten asiat oikeassa elämässä tahtovat monilla mennäkin. siis kun aikuisikäisillä lapsilla on jo omia lapsia, kiireinen työ jne, että elämän ydin pyörii oman perheensä ja töidensä ympärillä eivätkä vanhemmat luonnollisesti ole enää elämän ytimessä ja tässä leffassa se kun on oikein korostetusti tehty, että miten omat vanhemmat jäävät ihan toiselle sijalle ja tuo juttu leffassa pisti miettimään etenkin koska tuo teema oli korostetusti tehty, josta tuli tunne että leffa haluaisi sanoa, että elämä on vaan haikeaa kiertokulkua kun omat vanhemmat jäävät lopulta unholaan ja myöhemmin kuolevat ja uusi sukupolvi on tässä ja nyt ja sen jälkeen tulee taas uusi sukupolvi. Erittäin pohdiskeleva leffa kyllä asioiltaan. Tosi jännästi pinnan alla kulkee se kaikki ajatuksellisuus leffassa, mitään ei väännetä katsojalle rautalangasta eikä muutenkan selitellä mitään syitä, vaan katsoja itse saa pohtia kaiken sen syvällisyyden leffasta.
Ei voi tosin yleistää tuota juttua että miten toisijaiseksi vanhemmat jäävät kun vanhempien omat lapset ovat jo aikuisiässä, sillä onhan vaikka kuin saamarin helkkaristi olemassa aikuisia ihmisiä (itseni mukaan lukien) joille omat vanhemmat ovat erittäin tärkeitä, eivätkä todellakaan unohdu omasta elämästä mihinkään, koskaan. mutta tässä leffassa haluttiin näyttää sitä toista puolta asiasta mikä on myös totta et tosiaan vanhemmat jäävät vähän toissijalle joidenkin kohdalla. joskin tosiaan korostetusti toteutettu tuo asia, sillä aika karusti jättivät vanhempiensa vierailun Tokiossa jopa törkeän toissijaiseksi asiaksi.
Leffassa kuvaus on upeaa ja dynaamista jälkeä, tarinankerronta on mestarillista tasoa ja hahmojen toteutus yhteydessä juoneen ja dialogiin kirjoitettu todella taidokkaasti sisältäen paljon ajatuksellisia koukeroita tuo kombo ja jos ois ollut suomiteksteillä niin ne syvimmät tasotkin hahmojen välisistä suhteista jne olisi varmasti hoksannut paremmin, mut tärkeimmät ehdottomat pääteemat tajusin leffasta enkkusubeillakin. Leffan juoni on kirjoitettu myös todella taidokkaasti ja kaikki on perkuleen hienovaraisesti toteutettu leffassa, missään ei ns astuta yli realismi on tosi uskottavaa tasoa ja kuvan kautta leffa tosiaan kykenee katsojalle välittämään asioita ihmisten olemuksista ja eleistä mm. Hahmojen murtumisesta niin ne oltiin kyllä osattu ihan 10+ tasoisesti tehty, sillä ne tuli suoraan sydämestä ja näki eräänkin henkilön murtumispisteessä miten hän kelaili kaikenlaisia asioita mielessään, tietyt hahmot miettii selvästi leffassa omaa käytöstään kyseenalaistaen sitä siinä murtumispisteessä.
Yksi leffan koskettavimmista kohtauksista on (tää ei spoilaa mitään) kun vanha äiti kehuu tyttöään miten hyvä ihminen hän on ja kohdellut häntä tällä Tokion matkalla hyvin ja sit tuo tytön äiti murtuu ja käyvät nukkumaan vierekkäin ja tuossa kohtaa kuvataan tytön kasvoja kun hänkin meinaa murtua. Siinä oli paljon ajatusta, et miten onnellinen äiti oli tytöstään joka oli siis melkein ainut henkilö kuka noista vanhemmistaan välitti. Tossa kohtauksessa meni jokin roskakin silmään ja sekin et tuo äiti oli erittäin erittäin sympaattinen kun ne lapsensa jotka jättivät hänet toissijalle niin oli niitä kohtaankin ymmärtäväinen ei kertakaikkiaan jaksanut olla vihainen vaan tunsi itsessään olevan vikaa, mitä ei missään nimessä hänessä ollut.
Loppuosuus on tosi surullinen ja noista syvistä pohdiskelevista asioista vois kirjoittaa vaikka miten paljon enemmänkin, kun on ehkä jopa pohdiskelevin ja miettimään laittavin leffa mitä nähnyt ja tää on nyt mun top 2 sijalla kaikista leffoista, saattaa jopa nousta ykköseksi oldboyn ohitse.
Leffan loputtua niin leffassa tuon vanhempien jättämäminen niin toissijaiseksi asiaksi mikä v*tutti sai seuraavan lauseen mulla mieleen päällimmäisenä että: pistää miettimään ja herättämään et miten pitää välittää ja kunnioitaa omia vanhenevia vanhempiaan ja miettiä mitä kaikkea hyvää he ovat tehneet.
10
Viimeksi muokattu:
Mulla muuten jäi Samurai kokoelma jokskin aikaa nyt puoleen väliin koska se kolmas leffa seittien linna niin siitä on kohta kuukausi kun katselin sen, että kun haluan ne kolme vikaa katsoa, niin pitää muistinvirkistykseksi katsoa uudestaan alusta asti Rashomon, Seven Samurai ja Seittien linna, koska mulla jäätävän huono muisti niin haluan katsella ne uudestaan, koska haluan niin kovasti niitä 3 vikaa samurai leffaa sit vertailla noihin kolmeen ekaan, et mitä niissä on erilaista, mikä milläkin tavalla parempaa tai huonompaa ja mitkä on niistä parhaimmat leffat. Kyllä mun mielestä tällainen kokelma pitää suht tiuhaan tahtiin katsoa et niitä pystyy keskenään vertailee ja hahmottaa koko kokoelman kokonaisuuden.
Nyt alan kattoo Suspirian jonka täällä arvostelin ja kehuin sitä niin tuon Suspirian ohjaajan kuuden leffan collectionia läpi. Odotukset on kovat noita ton ohjaajan leffoja kohtaan, koska Suspiria oli niin saamarin tyylikäs leffa.
Nyt alan kattoo Suspirian jonka täällä arvostelin ja kehuin sitä niin tuon Suspirian ohjaajan kuuden leffan collectionia läpi. Odotukset on kovat noita ton ohjaajan leffoja kohtaan, koska Suspiria oli niin saamarin tyylikäs leffa.
Se piti descentiltä kysyä, en ainakaan muista että oisin kysynyt, mut kun tuosta Hereditarysta sanoit et on ykkössijalla kauheudessaan, niin siitä tuli mieleen et ootko muuten nähnyt The Stoning of Soraya M / Naisen kivitystä. Siis hyi helvetti oikeesti mun sydän hakkas hirveitä lukemia kun se kivitys vaan lähestyi ja lähestyi. Ollen kyllä itsestäni ehdottomasti ahdistavin ja luontaantyöntävin leffa mitä nähnyt.
Pikkuisen muuttunut top 15. Kummisedät on tehnyt kunnon nousun ku kattelin ne yks päivä uudestaan niin muistui miten kovia leffoja kyseessä. Ida sen sijaan on hävinnyt johonkin listalta. EI sittenkään 15 parhaan leffan joukkoon mahdu vaikka on 10 leffa on. Sit Battle Royale on noussut noin kärkeen.
1. Tokyo Story
2. Oldboy
3. Seven Samurai
4. Battle Royale
5. Mulholland Drive
6. 2001: Space Odyssey
7. Memoirs of Geisha
8. A Tale of Two Sisters
9. Martyrs
10. Throne of Blood
11. Valhalla Rising
12. Enter the Void
13. Irreveresible
14. Viisi Vuodenaikaa
15. The Godfather 1 and 2
1. Tokyo Story
2. Oldboy
3. Seven Samurai
4. Battle Royale
5. Mulholland Drive
6. 2001: Space Odyssey
7. Memoirs of Geisha
8. A Tale of Two Sisters
9. Martyrs
10. Throne of Blood
11. Valhalla Rising
12. Enter the Void
13. Irreveresible
14. Viisi Vuodenaikaa
15. The Godfather 1 and 2
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 151
Joo olen nähnyt ja 'Naisen Kivitys' on kyllä todella vaikeaa katseltavaa. Järkyttävä elokuva ja yksi ikävimmistä katsella.
Tuosta Hereditarysta on edes vaikea selittää, mikä siinä iski lopulta niin rajusti. Ja kyseessä on siis ehkä paras elokuva, jonka olen koskaan nähnyt, ei pelkästään paras kauhuelokuva. Todellisuudessa elokuvan iskuvoima johtuu tietenkin siitä, että tämän Ari Asterin tyyli kerronnallisesti, mutta erityisesti tyylillisesti, visuaalisesti, audiovisuaalisesti ja tunnelmallisesti osuu jostain syystä omaan psyykkeeseen todella todella rajusti.
En ole IKINÄ aikuisiällä edes harkinnut minkään elokuvan keskeyttämistä, mutta Hereditaryssa painoin noin 15min ennen loppua hetkeksi pausea ja keräilin itsenäni muutaman minuutin. Sanoin vaimolleni, että tämä elokuva ei voi tehdä kenenkään psyykkeelle hyvää. Ahdistukseni oli jotain, mitä yksikään elokuva kaikkien niiden tuhansien näkemieni elokuvien joukosta ei ole koskaan aiheuttanut. Niin voimakasta tunnereaktiota en ole koskaan minkään elokuvan aikana kokenut ja elokuva "vaivasi" minua viikkoja ja jopa kuukausia. Olenkin ajatellut ottaa sen 'Paimonin' symbolin tatskaksi ihan vain kunnianosoitukseksi elokuvalle, joka on vaikuttanut minuun eniten koskaan.
Ja mä olen kyllä nähnyt eri genrejen kaikki ne ahdistavimmat ja sairaimmat tapaukset, kaikki Eurooppalaiset auter-elokuvat ja muut ihan järjestäen.
Ari Asterin tyylin voimasta nimenomaan MINUUN kertoo myös se, että 'Midsommarin' alkukohtauksessa leffassa ollessamme kuiskasin vaimolleni, että en ole varma pystynkö tähän. Se kuva tämän päähenkilönaisen siskosta elokuvan alussa vaivasi minua pitkään. Ja mä olen siis psyykkisesti ihan terve ja rento kaveri, vaikka ei nyt siltä kuulostakaan
Elokuvat kyllä taiteena vaikuttavat minuun enemmän kuin ns.keskivertokatsojaan, mutta en ole normaalisti kuitenkaan mitenkään yliherkkä elokuvien suhteen. Esimerkiksi joku 'Serbian Film' aiheutti minussa lähinnä myötähäpeää, koska se oli niin itsetarkoituksellisen shokeeraava ilman mitään elokuvallisia arvoja.
Mutta en tosiaan olisi ikinä uskonut, että mm.elokuvien Martyrs, Antichrist, Men Behind the Sun, Salo, Le sept jours du talion, Nekromantik, Flowers of Flesh and Blood, Dogtooth, Deadgirl, The War Zone, Cannibal Holocaust, Irreversible, Audition, I Stand Alone, À l'intérieur, Aftermath, Ichi the Killer, The Girl Next Door ja muiden pääasiassa myös laadukkaiden tai jopa mestarillisten ahdistavien ja järkyttävien elokuvien jälkeen joku elokuva voisi vaikuttaa minuun kuten Hereditary vaikutti. Ja koska elokuva on mielestäni myös kaiken kirjallisen arvostelun yläpuolella oleva mestariteos, en kykene nimeämään yhtäkään sitä parempaa elokuvaa, jonka olisin nähnyt.
(Olenkin vähän ajatellut ns.näytteenä kirjoittaa siitä kunnollisen arvostelun ja lähettää sen johonkin, esim. Film-O-Holiciin, josko saisin pitkästä aikaa julkaista elokuva-arvostelun jossain alan arvostetussa julkaisussa.)
Suositut
-
-
Thread 'Levyraati (arvostele ensin edellinen kappale, sitten uusi arvosteluun)'
- Kanttan
Vastauksia: 5K -
-
Thread 'Uuno Turhapurot + Spede-elokuvien parhaat repliikit (kerro suosikkisi)'
- MR.6PACK
Vastauksia: 62 -
