Elämänne rankin kokemus?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Örkki
  • Aloitettu Aloitettu
vegitax sanoi:
Juu. Turhaa oli. Mut nyt mullon aika iloita. Saan uuden silmäproteesin (Öh. ehkä semmosesta, joka ei silmäproteeseista mitään tiedä _voi_ kuulostaa melko epämääräsen oudolta :D ) ja se on semmonen, et sitä kun ei sit erota millään aidosta silmästä (Toisin kun tätä nykystä paskaa) on sen verran uutta teknoloogiaa. Tolla sällillä, ketä on 70's showssa Eli se punk'd ohjelman juontaja(jonka nimeä en muista) Niin sillä ilmeisesti on semmonen. Saa vihdoin ja viimein tän naamataulun lähes entiselleen eli kropankin on aika sit niinq tulla kondikseen..

Juu. Elämästä kiinni vaan ja menoks :)

Olikohan älykkäin kommentti, mitä se psykoloogi mulle sano , että : "Sä oot itte niin älykäs, että sä pystyt itse käsittelemään tätä asiaa melko hyvin..." tosin sitten se jatku hieman ärsyttävämmällä "... mutta laitetaas sulle ny viel ainaki viideks viikoks aika!" :wall:
Click to expand...


Jea! Selkeästi parempi sellanen on kun esim isoisän lasisilmä. jota se voi koputella kuulakärkikynällä yms hehehe. Eipä Ashton Kutserilla (??) näy mitään eroa silmien välillä olevan niin onneksipa olkoon vaan uudesta simmu teknologiasta! Hyvä tulee.

Hehe, itse en tod perustanut oikein siitä psykoterapiasta mitä lie. Eka kerta kun sinne menin ne oli laittanut pöydälle valmiiksi jotain liinoja. Jos vaikka asiakas rupeisi parkumaan. Sekin raivostutti, heh... mä noita käytä prkl. Ja se psykolokimikälie ämmä oli suorastaan ärsyttävä ja jotenkin ylimielinen. Se puhui niin suorasukaisesti ja törkeästi etten voinut muuta kun nauraa ja raivota sen yhden ja ainoan session läpi jonne suostuin menemään.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Naene sanoi:
Jea! Selkeästi parempi sellanen on kun esim isoisän lasisilmä. jota se voi koputella kuulakärkikynällä yms hehehe. Eipä Ashton Kutserilla (??) näy mitään eroa silmien välillä olevan niin onneksipa olkoon vaan uudesta simmu teknologiasta! Hyvä tulee.
Click to expand...

Joo, on tässä vanhassa just se hyvä puoli, et sen saa helposti pois ja peloteltua lapsia/melkein kaikki muitakin :evil:

Sitä uutta kun ei saa pois kun leikkauksella. Se pysyy hautaan saakka. Onneksi.. Eipä tarvi putsailla enää... :)

Hehe, itse en tod perustanut oikein siitä psykoterapiasta mitä lie. Eka kerta kun sinne menin ne oli laittanut pöydälle valmiiksi jotain liinoja. Jos vaikka asiakas rupeisi parkumaan. Sekin raivostutti, heh... mä noita käytä prkl. Ja se psykolokimikälie ämmä oli suorastaan ärsyttävä ja jotenkin ylimielinen. Se puhui niin suorasukaisesti ja törkeästi etten voinut muuta kun nauraa ja raivota sen yhden ja ainoan session läpi jonne suostuin menemään.
Click to expand...

Asenteella! :thumbs: :lol2:
 
vegitax sanoi:
Joo, on tässä vanhassa just se hyvä puoli, et sen saa helposti pois ja peloteltua lapsia/melkein kaikki muitakin :evil:
Click to expand...

Hahaa!! Mitä, pitääks sun sitten osata ihan käyttäytyä kun tulee normisimmu naamavärkkiin :lol2:
 
Ehkä hieman :offtopic: , mutta terapiasta sen verran, että ei se välttämättä aivan turhaa lässytystä ole. Ongelma saattaa pikemminkin piillä siinä, että terapiaa tyrkytetään ihmisille, joilla on oman elämän normalisoituminen ja kenties työ-/opiskeluelämään palaaminen kesken. Eli käytännössä revitään auki haavoja, jotka eivät ole edes sulkeutuneet.

Ainakin omien havaintojen perusteella joillekin ihmisille näyttää olevan ensiarvoisen tärkeää se, että he selviävät ITSE. En tarkoita yksin, vaan sitä, että kyseisellä ihmisellä on oikeus voittaa itse omat vastuksensa ja saavuttaa näin -mitensennytkauniistisanoisi- itseluottamus ja omanarvontunto.

Saatetaan kokea loukkauksena sen, että terapeutti lypsää kyyneliä; "Kamalaa, ei sun tarvitse olla vahva, itke vaan, itke ITKE!"

Mutta kun ihminen sitten on saanut etäisyyttä asiaan ja on itse valmis ja halukas pohtimaan, millä tavoin vastoinkäyminen on vaikuttanut hänen elämäänsä, niin terapiaistunto saattaa olla paikallaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun vuosia onnettomuuden jälkeen alkaa heräillä keskellä yötä tuskanhiki otsalla, niin olisi aika puhua asioista. Ei sentään aivan kaikesta tarvitse itse selvitä...

Älköön nyt kukaan ottako itseensä tätä kirjoitusta. Ei kukaan voi tietää, miltä toisesta tuntuu, saati sitten mitä tämän pitäisi tehdä. Voimia kaikille teille kaikille.
 
Tomppa85 sanoi:
Ainakin omien havaintojen perusteella joillekin ihmisille näyttää olevan ensiarvoisen tärkeää se, että he selviävät ITSE. En tarkoita yksin, vaan sitä, että kyseisellä ihmisellä on oikeus voittaa itse omat vastuksensa ja saavuttaa näin -mitensennytkauniistisanoisi- itseluottamus ja omanarvontunto.
Click to expand...
Tietenkin.. Sehän on suomalainen mentaliteetti... Hyvä niin. Parempi se, saatikka tuo ameriikan systeemi, et kaikilla on oma terapeutti, kelle käy poraamassa ja marmattamassa kaikenmaailman vioista ja vaivoista ja maailman pahuudesta..
...terapeutti lypsää kyyneliä; "Kamalaa, ei sun tarvitse olla vahva, itke vaan, itke ITKE!"
Click to expand...
:lol2: :lol2:
Älköön nyt kukaan ottako itseensä tätä kirjoitusta. Ei kukaan voi tietää, miltä toisesta tuntuu, saati sitten mitä tämän pitäisi tehdä. Voimia kaikille teille kaikille.
Click to expand...
Ei tietenkään. :)
 
vegitax sanoi:
Tietenkin.. Sehän on suomalainen mentaliteetti... Hyvä niin. Parempi se, saatikka tuo ameriikan systeemi, et kaikilla on oma terapeutti, kelle käy poraamassa ja marmattamassa kaikenmaailman vioista ja vaivoista ja maailman pahuudesta..
Click to expand...

Nämä "elämäntapaterapiassakävijät" eivät todellisuudessa etsi mitään parannusta mihinkään varsinaiseen vaivaan, vaan täyttävät oman yksityiselämänsä aukkoja ostamalla "rakkautta" ja ymmärrystä terapeuteilta rahalla. Terapeutin kannalta tämä on kaksiteräinen juttu; toisaalta haluaisi varata ajan niille, jotka todella apua tarvitsevat. Toisaalta taas sympatian "huoraamisella" tienaa hyvin. Noh, siellä missä kysyntä ja tarjonta kohtaavat, ne ruokkivat toisiaan. :rolleyes:
 
Tomppa85 sanoi:
Nämä "elämäntapaterapiassakävijät" eivät todellisuudessa etsi mitään parannusta mihinkään varsinaiseen vaivaan, vaan täyttävät oman yksityiselämänsä aukkoja ostamalla "rakkautta" ja ymmärrystä terapeuteilta rahalla. Terapeutin kannalta tämä on kaksiteräinen juttu; toisaalta haluaisi varata ajan niille, jotka todella apua tarvitsevat. Toisaalta taas sympatian "huoraamisella" tienaa hyvin. Noh, siellä missä kysyntä ja tarjonta kohtaavat, ne ruokkivat toisiaan. :rolleyes:
Click to expand...

Olisikohan se yleensäottaen sitten niin, että he jotka eivät oikeastaan terapiaa tarvitse menevät vastaanotoille ja he joita kehotetaan menemään eivät oikeastaan halua/ole valmiita :down:
 
Hui mitä kokemuksia ihmisillä täälläkin on, itse olen nähtävästi kasvanut pumpulikäärössä.

Pitää kuitenkin kommentoida tuota terapia-juttua. Olen koko elämäni elänyt lääkärin ja sairaanhoitajan hoivissa, vanhempiani kun ovat, ja varsinkin isäni (lääkäri) on sitä mieltä, että terapiasta ei ole tutkimusten mukaan enempää hyötyä kuin haittaa. Tietenkin tämä on yksilöllistä, miten kriisiterapia auttaa, mutta ainakin tutkimusten/tilastojen valossa siitä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä monelle ihmisistä.

Omakohtaisia kokemuksia ei ole, mutta tällaisen kuvan olen saanut vanhempieni puheita kuunnellessani.
 
Olen myös kuullut aika paljon tuohon kriisiterapiaan kohdistuvaa kritiikkiä. Ilmeisesti on aika yksilöllistä siitä saatu hyöty (tai haitta). Tältä kantilta kun katsoo, niin luulisi tuollaisten terapeuttien osaavan ottaa ainakin sen ekan käynnin hiukan varovammin, kuin ovat ilmeisesti tehneet, kun ei etukäteen yhtään tiedä mitkä fiilikset toisella on.

Aika monella täällä tuntuu olleen huonoja kokemuksia terapeuteista. On ollut kyllä Itsellänikin. Pakko kuitenkin kertoa jotain positiivistakin välillä. Omasta terapeutistani on tässä hiljan tainnut tulla mun elämän eka todella läheinen ihminen. Uutta ja ihmeellistä minulle.

Noita elämäntapaterapiassakävijöitä en usko Suomesta ihan hirveästi löytyvän. Julkiselle kun taitaa olla hiukan vaikea päästä ja yksityinen voi maksaa 50 keikka. Omani on onneksi halvempi.
 
piti tääkin threadi kaivaa esiin kun tänne on valitettavasti kirjotettavaa...en ole asiasta mitenkään halukas puhumaan mutta ehkä kirjottaminen sujuu...

elikkä,meikän sisällä on mennyt vähän tunteiden vuoristorataa,koska kaveri teki itsemurhan...vähän toi ilmoitus pysäytti sillon mut...elämä jatkuu mun osalta...
 
Monia vuosia jatkunut henkinen koulukiusaus ( josta tosin pääsin yli)
Äidin vakavan kolari ja siitä seurannut lähes kuolema.
Reisi poikki -> pelko, että ei voi enää urheilla. Ja monia muita vastaavia tilanteita.
Useasti ollut itsellä lähellä kanssa hengen lähtö ihan oman uhkarohkeuden takia, useimmiten rotko yllättänyt sukset jalassa.
En tiedä mikä on, mutta nyt vasta paljon myöhemmin alkaa tajuamaan, että olisi joskus voinut käydä huonomminki.

Eihän nämä ole lähelläkään teistä osan kokemuksia. Tsemppia kaikille!!
 
Alec sanoi:
elikkä,meikän sisällä on mennyt vähän tunteiden vuoristorataa,koska kaveri teki itsemurhan...vähän toi ilmoitus pysäytti sillon mut...elämä jatkuu mun osalta...
Click to expand...

Jaksamista! Tiedän tuon vuoristoradan, mutta ajan kanssa se tasoittuu. Sun on surtava kaverisi itsemurha omalla tavallasi, eikä kenenkään pitäisi pakottaa sua puhumaan jos et halua, kirjoittaminen on ihan yhtä hyvä tapa tai joku muu, josta on sulle apua. Niinhän se on että elämä jatkuu vaikka yksi on päättänyt lähteä pois.
 
Oma elämäni on ollut aika tavallista ja onnellista. Ainoana suurempana miinuksena voisin mainita mielenterveyteni pettämisen. Noin neljä vuotta sitten sairastuin paniikkihäiriöön, joka myöhemmin kehittyi masennukseksi ja ahdistukseksi. Sillä tiellä edelleen...
 
Örkki sanoi:
Ilman huonoja hetkiä hyvät hetket eivät tuntuisi miltään.

Omakohtainen esimerkki sairaalasta:
Sairaalaan jouduttuani jouduin tekemään isonhädän sängyssä hoitajan avustuksella, joka ei todellakaan ollut kivaa. Arvatkaa oliko :david: fiilis? Vaikkakin oli mahtavaa saada maha toimimaan kunnolla.

Mutta arvatkaa oliko miehekästä kun pääsi ekakerran pyörätuolilla vessaan omin avuin ja vielä siirrettyä itsensä posliiniselle pytylle (vaikkakin kivut oli melkoiset, oli kaikesta huolimatta sellainen olo kuin oli kiivennyt K2, eli voittaja fiilis) :rock:

Sairaalassa todellakin oppi arvostamaan itsestään selvyyksiä...
Click to expand...

tiedän jutun :rolleyes: ei hauskaa ja viikkoa myöhemmin pääsee wc rollaattorilla vessaan ku ei sängys enää taivu hätä ja sii sitte käsikädes hoitsujen kans väännellä isoa juttua. tulee aika :david: olo siinä.
 
Isän kuolema kun olin 13v. Aamulla herätys kun äiti huutaa että isä ei herää. Kävin kokeilemassa jalkoja jotka olivat aivan kylmät. Se on elämäni ylivoimaisesti rankin kokemus.
 
Juzzi87 sanoi:
Isän kuolema kun olin 13v. Aamulla herätys kun äiti huutaa että isä ei herää. Kävin kokeilemassa jalkoja jotka olivat aivan kylmät. Se on elämäni ylivoimaisesti rankin kokemus.
Click to expand...
Respect :rolleyes:
 
Sairaudesta voi parantua, kipuun on lääkkeet, mutta henkimaailman asioista ei välttämättä toivu koskaan.

Itse olen toipunut kahdesta syövästä, mutta esim avioero tekisi varmasti syvemmät arvet. Ihmisen elämässä on paljon suurempiakin tunteita kuin kuolemanpelko.
 
Aika helpolla ollaan vielä päästy;

Syöpäepäily ja muutaman viikon tulosten odottaminen. Ei ollut, tulosten odotus todella perseestä. Epätietoisuus pahinta.

Itse ajettu hirvikolari kaverin kanssa 100 km/h pikkuautolla pimeällä tiellä, auto lunariin, itselle ja kaverille kuhmu ja pintanaarmuja. Poliisin mukaan "hyvä että olette hengissä.,enkelit mukana tms." Itse veikkaisin turvavyötä.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom