- Liittynyt
- 22.4.2002
- Viestejä
- 279
- Ikä
- 47
Oma rankin kokemukseni on tasan vuoden takainen. Äiti soitti, ettei isä ollut tullut hakemaan töistä. Isä oli jo aikaisemminkin kokenut kolme infarktia, joten heti tuli mieleen pahimmat vaihtoehdot. Ajoin nopeasti vanhempieni kotiin ja kun näin, että valot eivät olleet päällä asunnossa, vaikka auto oli pihassa, tiesin, että nyt on tapahtunut jotakin pahaa. Löysin isäni nukahtaneena omaan sänkyynsä. Elvytin ambulanssin tuloon saakka, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Eipä ole vielä vuoden kuluttuakaan helppo ajatella tapahtunutta. Voi vain olla onnellinen siitä, että olimme erittäin hyvissä väleissä ja isä sai niin lempeän lopun. Onneksi isä ehti nähdä, että sain ammatin ja työpaikan, oman asunnon, vaimon ja lapsen. Mutta kaipaus ei koskaan katoa...
Eipä ole vielä vuoden kuluttuakaan helppo ajatella tapahtunutta. Voi vain olla onnellinen siitä, että olimme erittäin hyvissä väleissä ja isä sai niin lempeän lopun. Onneksi isä ehti nähdä, että sain ammatin ja työpaikan, oman asunnon, vaimon ja lapsen. Mutta kaipaus ei koskaan katoa...