Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
BCAA-valmisjuoma, Pineapple Lemonade -50%
Tällä palstalla mentiin aikanaan pitkiäkin pätkiä aika rauhallisissa merkeissä, oli varmaan ainakin puolet viesteistä minun ja Tartsanin välistä vääntöä. =D Tartsan tarttu jokaiseen mun Trump posijuttuun ja mä jokaiseen Tartsanin negajuttuun. Ihan hyvääkin debattia oli ja jonkun verran näin vaivaakin kaivoin tietoa tueksi/vastaan.
Ei varmaan kumpikaan olettanut että toisen mielipide muuttuu, mutta saatiinpa näkökantamme julki ja asiat tuli valotettua vähintäänkin kahdelta kantilta.
Mun mielestä ei tartte välttämättä liikaa ymmärtää toista (myöntää sitä), debattia saa olla lukija/kuulija/keskustelija sitten päättää itse kumman mielipiteen tai mitä mielipiteitä ottaa mukaansa.
Kyllä tän kaiken vääntämisen paras palkinto on aina siinä, kun huomaa vastapuolen näkevän aikaa ja vaivaa perustellakseen mielipiteensä - siinä on vaarana oppia jotain uutta ja kynnys hoksata omat erheensä tai kapeakatseisuutensa madaltuu kummasti. Vaikka mitään järisyttävää muutosta ei mielipiteissä tapahtuisikaan on kulutettu aika huomattavasti kiehtovampaa kuin kaikesta samaa mieltä olevien kanssa hymistely.
 
White House taps Musk to investigate Signal chat mishap​

Eiköhän sieltä löydetä vankat todisteet, kuinka pahantahtoinen kommaritoimittaja pääsi chat-ryhmään laittomin keinoin.
 
Mitä tutkimista siinä on? Tai siis mä ymmärsin et se joka hänet kutsui ryhmään, on kaikkien tiedossa, ja hänkään ei kai ole asiasta ollut kauhean erimieltä vai?

View: https://www.youtube.com/watch?v=nfKCwWN87jI

Muoks : Itseäni myös ihmetyttää kyllä tuo kauhisteltu aspekti "Yksi ryhmän jäsenistä oli moskovassa ja käytti kiellettyä sovellusta siellä!!!!!!" ööö... miksi moskovan tarvisi kaappaa mitään dataa salamyhkäisesti kun voi Putin vain soittaa Trumpille ja kysyä et whats up? Mikä boogie my man D

Mun mielestä jälleen mentävä Trumpin persoonaan ja sanottava et on vitun oksettava ihminen. Heti jos joku on erimieltä hänen kanssa niin Trump vetää täysin julkisen "roastin" ja vähättelee ihmisen ja pahimmillaan saa usutettua pahimmat MAGA paskat lähettelee tappouhkauksia henkilölle ja sen perheille. Siis ei pelkästään todellakaan tämä reportteri, vaan tämä on täysin samaa "käsittelyä" mitä saa esim hollywood tähti joka sanoo jotain mikä voidaan tulkita Trumpin vastaiseksi. Olkoot Trump miten hyvä presidentti tahansa, vaikka paskoisi kultaharkkoja kansan päälle, niin tuollaista käytöstä ei voi missään nimessä normalisoida tai olla sillee punaiset lippikset päässä fist pumppia et "hyvin sanottu hei!". Sivistyksen taso putoaa kyllä rajusti. Noh eipä noista sen hourailuista saa enää mitää selkoa muutenkaan, President of fertilization yms. Joe vaikuttaa yhtäkkiä uskomattoman skarpilta muistolta tähän pelleen nähden.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tehdä tästä korona ketjua mutta ihan joku muu puski tuon rokotteen "warp speedillä" ulos kuin Biden, kukas se olikaan.

Ei se rokote miksikään ole muuttunut ja edelleen THL suosittaa ja mutsi ja faija kävivät ottamassa jonku vissiin seittemännen rokotteen. Oletko jollain eriävällä kannalla? Valtion tukemana aivan mahtava bisnes Biontech/Pfizerille ja Amerikalle, Trumpin hallinto teki hyvän homman kun sai terveysviranomaisille ja poliitikoille sen minkä perään kiljuivat, niin päästiin pois koronarajoituksista. Pakotuksiin Trump ei osallistunut.
Se oli etukäteen päätetty että rokote vaaditaan ja sen kautta sitten rajoitukset pois.
Eihän ne terveysviranomaiset kovin fiksuja olleet loppujen lopuksi, olis pitäny eristää se virus sinne Wuhaniin ja Kiinaan ja katsoa rauhassa tilanne, mutta WHO sekoili homman aivan täysin ja näin mentiin valtava härdeli ja sekoilut tuli.
 
Jos ei tästä viestistä tajua, että kaikki foorumin aktiivit(poliittiset) on maksettuja/agendalla, niin ei voi mitään 🤫.

View: https://www.youtube.com/watch?v=Otjn0YMJNdE
 
Viimeksi muokattu:
Ei tämäkään nyt vissiin mennyt ihan niin kuin kerrottiin.

View: https://youtu.be/n0TNLdTOjhg

Joo, tämä viimeisen päälle konservatiivinen jenkkityylin kristitty ja Israelin Ystävät Ry:n puheenjohtaja, jolla USA : ssa suoritettu teologian tutkinto varmasti osaa kertoa sen asian oikean laidan ilman vahvoja magalaseja.. jepjep. Et paljon paskempaa lähdettä osannut kaivaa. No eipä yllätä.

Sikstoisekseen, onhan tuo aivan vitun naurettavaa että tämän tason päättäjät ylipäätään juttelee jossain helvetin signalissa tälläisistä asioista kertoo jo kaiken tarvittavan (paitti true magalaisille). Kaskun eivät kaivaneet Win98 ja paukuttaneet tätä vanhan ajan messengerissä.
 
3 kpl Supermass Nutrition GOOD MORNING

Loistava viherjauhe

-50%
Aika vähälle huomiolle on jäänyt signal-meuhkaamisessa sellainen seikka, että itsestäänkatoavat viestit ovat aika pahasti ristiriidassa sen kanssa, että kaikki virkatehtäviin liittyvä kommunikaatio pitäisi taltioida. Jos poliitikkojen saaminen vastuuseen töppäilyistään on jo ennestään ollut pirun hankalaa, ei tällainen ainakaan sitä helpommaksi tee.
 
Joo, tämä viimeisen päälle konservatiivinen jenkkityylin kristitty ja Israelin Ystävät Ry:n puheenjohtaja, jolla USA : ssa suoritettu teologian tutkinto varmasti osaa kertoa sen asian oikean laidan ilman vahvoja magalaseja.. jepjep. Et paljon paskempaa lähdettä osannut kaivaa. No eipä yllätä.

Sikstoisekseen, onhan tuo aivan vitun naurettavaa että tämän tason päättäjät ylipäätään juttelee jossain helvetin signalissa tälläisistä asioista kertoo jo kaiken tarvittavan (paitti true magalaisille). Kaskun eivät kaivaneet Win98 ja paukuttaneet tätä vanhan ajan messengerissä.

Tää on aina perinteistä että hyökätään henkilöä vastaan, kun ei ole mitään argumentteja. Facessa sama juttu, vasurit hyökkää henkilökohtaisesti, kun ei ole mitään faktoja. Sinunkin kommentista huomaa, että melko kierroksilla käyt, kun oikeen pitää kirosanoin korostaa tuota öyhöttämistä. Tuollainen ulosanti ei ainakaan herätä minussa minkäänlaista luottamusta, lähinnä kertoo siitä että tunteet edellä mennään.
 
Aika vähälle huomiolle on jäänyt signal-meuhkaamisessa sellainen seikka, että itsestäänkatoavat viestit ovat aika pahasti ristiriidassa sen kanssa, että kaikki virkatehtäviin liittyvä kommunikaatio pitäisi taltioida. Jos poliitikkojen saaminen vastuuseen töppäilyistään on jo ennestään ollut pirun hankalaa, ei tällainen ainakaan sitä helpommaksi tee.

Tuo on se juurisyy ja se oli syynä myös Hillary Clintonin sähköpostiskandaalissakin. Tarkoitus on välttää nuo tiedonsaantipyynnöt. Luultavasti kaikki tekee tuota jenkkien hallinnossa.
 
According to aviation analytics provider OAG, forward bookings from Canada to the U.S. have fallen by more than 70 percent for every month through to the end of September compared to the same period last year. April has seen the steepest drop, with just 296,000 bookings, down 76 percent from 1.3 million.

Varmaan demarimyönteinen tuo OAG, kuten ne hotellinpitäjät, ketkä valitteli asiakasmäärien romahtamisesta. Tässä on kuitenkin otettu vauhtia vasta reilut pari kuukautta ja nyt jo noin suuria vaikutuksia lentovarauksiin. En usko, että muualta maailmasta Yhdysvaltoihin suuntautuva turismi tulee laskemaan ihan noin paljon, mutta laskee kuitenkin. Vastapainoksi löytyy sitten kourallinen niitä, ketkä kiirehtii tuonne lomille, kun woke on lyöty kanveesiin.
 
Tuli mieleen tuosta signalista.
Jos se on mahdoton purkaa, niin eikös sitä sillon kannattais vaikkapa rikollisten myös käyttää huumekauppoihin sun muuhun🤔.
Koska jos sen pystyy purkamaan poliisi/FBI/vastaavat niin sillonhan sen pystyy purkamaan myös vieraan vallan tiedustelupalvelut.
 
Niin paitsi jos ei ole olemassa mitään vieraanvallan tiedustelupalveluita.🧐

Eikö ole hassua, että Venäjä ja Ukraina käyttää samaa telegramia, jota länsi sensuroi mielensä mukaan 🧐.

Niin ja ne huumekauppiaat tässä maailmassa, jossa niillä tiedustelupalveluilla on pääsy jokaisen luuriin ja paikannutietoihin sekä pankkiin ei saa vietyä käteistä tavallinen jamppa 🤫🤫🤫. Miljardien huumekauppa kuitenkin pyörii ilman ongelmia.🎭

Se vasta hauska juttu onkin jos miettii vähän tarkemmin...
 
Tuli mieleen tuosta signalista.
Jos se on mahdoton purkaa, niin eikös sitä sillon kannattais vaikkapa rikollisten myös käyttää huumekauppoihin sun muuhun🤔.
Koska jos sen pystyy purkamaan poliisi/FBI/vastaavat niin sillonhan sen pystyy purkamaan myös vieraan vallan tiedustelupalvelut.
Signal on kryptattu liikenteen osalta ymmärtääkseni hyvin, mutta poliisi ottaa tutkinnan aikana kännykän ja lukee viestit ns itse kriminaalin/epäillyn silmin. Poliisin ei siis tarvitse välttämättä murtaa mitään. Vieraan vallan tiedustelu jos signal viestit lukee niin uskoisin siinäkin tapauksessa sen tapahtuvan jotenkin sen kännykän korkkaamisen kautta, ei salauksen purun.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom