- Liittynyt
- 13.10.2002
- Viestejä
- 6 099
Edelleen suosittelen tutustumista talviautoilun ihanuuteen. Kas kun ne lasit osaavat jäätyä kesken matkankin, niin sisältä kuin ulkoakin. Vai tarkoitatko, että pitäisi pysähdellä kesken matkan? Vaikka raavitkin ne jäät laseista liikkeelle lähtiessäsi, niin ensimmäisten kilometrien näkyvyys on usein rajoittunutta lasien huurtumisen vuoksi. Oikeasti, kukaan asioista perillä oleva ei kiellä tehokkaan lämmityksen ja huurteenpoiston tuomaa turvallisuusetua. En tarkoittanut sitä, että ne vaatteet olisivat ulkonäön vuoksi hankalia. Pikemmin se on ikävää lämpimästi pukeutuessa, että sisällä on sitten kuuma. Ja pliis, ei mielellään tarinoita mistään mullistavista keksinnöistä vaatealalla. Jos sun mielestä on aivan sama vaikka autossa ei olisi lämmintä, niin millä perustelet sen, että kämpässäsi pitää olla. Molempiin kuluu energiaa ja molemmat ovat vaikuttavat vain itsekkäästi sun tai mun elämisen mukavuuteen ja terveyteen.kpsk sanoi::( Ikkunoita kuuluu raapata auton ollessa paikallaan? Se ei kai vaaranna turvallisuutta, ellei hiiltynyt kuski saa sydänkohtausta . Kaupoista löytyy ihan hyvännäköisiä talvivaatteita, pilkkihaalari ei välttämättä ole tarpeellinen. Viittaukset kämpän lämpötilaan olivat mielestäni melko tarpeettomia..
Edustusautojen hinta koostuu mielikuvilla rahastamisesta, tarpeettoman tehokkaasta moottorista, ja väärään suuntaan johtaneesta auton ihannoinnista.
Mielestäni on typerää puolustaa noinkin isoon ääneen kuten sinä postissasi isoa tehoa, varsinkaan kun et perustele sen tarvetta. On phakta, että Suomessa ei tarvitse moista tehoa henkilöautoon. Vai painaako joku niin paljon, ettei kosla muuten liiku? Ei. Sanon että moinen tehomäärä on tarpeeton, ja vielä suuremmalla syyllä koska kukaan ei sano siitä mitään, kenties tietäen sen olevan itsetunnon nostatusta varten. Voisin luetella näitä syitä tähän enemmänkin, mutta Teidän itsesäätelynne ei sitä luultavasti kestäisi. :piis:
Priuksen ylivoimaisuudesta voi olla montaa mieltä. Sanoin hieman kärjistetysti sen olevan paras bensa-auto, koska sehän on subjektiivinen asia. Kerrohan miksi Priusta ei voi käyttää kaupunkien ulkopuolella? Dieselfarkku nyt on jo sellainen auto, jonka suorituskyky on vähintäänkin riittävä Suomen oloihin.
Edustusauton (on muuten hölmö nimi jonkin luokan autoille) hinta koostuu kalliista suunnittelukustannuksista, volyymimalleja pienemmistä valmistusmääristä, kalliimmista materiaaleista, uudesta teknologiasta ja sen sellaisista. Jos niiden hinta olisi pelkkää ilmaa, niin Mersu tekisi törkeästi rahaa. Näin ei ole. Ihmisillä jotka näkevät auton pelkkänä siirtymisen välineenä on varmasti vaikea ymmärtää niiden ominaisuuksia. Oletko koskaan istunut S Mersun tai sen kilpailijoiden kyydissä? Matkustamismukavuus on aivan toista tasoa kuin jossain Priuksessa tai öljynpolttofarkussa. Ja nämä autot ovat juuri niitä, joissa esitellään turvallisuutta parantavat uudet teknologiat. Väität että näiden autojen ominaisuudet eivät ole suhteessa niiden tarjoamiin ominaisuuksiin, miten voit määritellä tuollaisen? Millainen esim. S Mersun melutason pitäisi olla, jotta se oikeuttaisi kyseisen auton hinnan. Entäpä eikö se riitä, että ison Lexuksen ilmastointilaite tarkkailee kasvojesi lämpötilaa miettiessään optimaalista ilman virtausta ja lämpötilaa. Pitäisikö tarkkailla vielä vasenta pallia ja oikeata peukaloakin? Eipä noita ja monia muita ominaisuuksia halvemmallakaan saa. Melukin on muuten saaste...
Aatteellisen paatoksesi välissä et ole huomannut keskeisintä pointtiani. En puolusta Chrysyn tehoja. Hyökkään vain sinun määrittelemää tarpeellista/liiallista tehomäärää vastaan. Faktaa on se, että on mahdotonta määritellä tarpeellista tehotasoa. Sanotaan vaikka, että vahva moottori tarjoaa mm. turvallisuutta ohituksiin ja tekee kesäisistä Saksaan suuntautuvista matkoista siedettäviä. Mopoautolla liikut jo 10 kW:llä ihan sulavasti. Jokainen määrittelee sen, kuinka paljon haluaa tehoa autoonsa. Jos koet, että se monia hiilidioksidia merkittävästi ikävämpiä päästöjä ilmaan tuprutteleva nakuttava kansanauto on oikean tehoinen sun tarpeisiin, niin älä tule kertomaan että sen pitää riittää myös muille. Sillä tuossa vaiheessa aatteestasi tulee ideologia. Tuossa on paljolti samaa tyyliä kuin Hitlerin ja monien muiden historian nimimiesten toimissa.
Säköhybridi säästää polttoainetta silloin, kun joudutaan tekemään paljon jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Tasaisella nopeudella ajettaessa kyseinen teknologia vain lisää kulutusta. Siksi sitä ei voi suositella haja-asutusalueille. Hondan käyttämä versio on siinä mielessä fiksumpi, että siinä yhdistyy suurin osa Priuksen hyvistä puolista ja vain pieni osa huonoista ominaisuuksista.