Lihaa paljon syövät ihmiset.. no.. ne syövät keskimäärin ylipäätään enemmän ruokaa. Yksikin (kirjaimellisesti nolla)tutkimus havaitsi runsaalla proteiinin saannilla ja kuolleisuudella yhteyden. Alalauseessa mainittiin, että henkilöiden kalorinsaanti oli keskivertoa suurempaa, ts. he olivat ylipainoisia.
Virallisterveellisissä suosituksissa on ehkä vähän sitä ongelmaa, että monille - ellei useimmille - ihmisille ruoka on nautinto, ei suoritus, ml minä itse. Suositusten mukainen ruoka on ilkeästi sanottuna mautonta ja hajutonta polttoainetta, soylenttia, jota syödään vain laitoksissa tai jos muuta ei ole saatavilla. Heti kun ihmiset saavat valita, valinnat kallistuvat mielitekoihin. Parin minuutin katsaus prisman kassajonoissa seisoviin ostoskärryihin paljastaa, että sipsit, suklaa, kola, einekset, sokerimurot ja muut herkut ovat ne mitkä muodostavat useimpien ihmisten pääasiallisen ravinnon.
Tässä valossa miljardin taalan bisnes olisikin siinä, kuka kehittää palkitsevaa ruokaa, jossa on vähän kaloreita massaan nähtynä, mutta joka on tarvittaessa yhtä makeaa tai rasvaista kuin paksuin mättösafka. Makeutusaineet ja olestra ja hydrogeeli on keksitty, mutta ihmisten ruoansulatus ei oikein tykkää vierasaineista, jolloin reaktiona on ripuliräjähdys. Toinen vaihtoehto on blokata ravinteiden imeytymistä, kuten orlistaatti tekee, joka blokkaa 30-40% ravintorasvasta, mutta paksusuolen reaktio sulamattomaan rasvaan on sama kuin edellä. Orlistaatin rinnalle kehitetään jonkinlaista polymeeri-kuitumatriisia joka sitoisi imeytymättömän rasvan kiinteään muotoon, eli se poistuisi about halutussa koostumuksessa pönttöön. Ehkä joku kemisti joskus keksii, miten lipidimolekyylejä voidaan käsitellä niin, että ne maistuvat rasvalta ja käyttäytyvät kuten rasva, mutta entsyymit eivät kykene pilkkomaan niitä ollenkaan, ja ne ympätään johonkin tärkkelykseltä maistuvaan ravintokuituun, joka sitoo ne ruoansulatuksessa.
Helpointa olisi toki syödä vähemmän, mutkun ruoka on hyvää. Ravintoasioista kun on tullut jauhettua kaveripiirissä niin ollaan kiinnitetty huomiota hauskoihin yksityiskohtiin. Hoikilla, suorastaan luisevilla tyypeillä ruoka on asia joka vaan unohtuu. Jossain vaiheessa päivää - tai viikkoa - he havahtuvat siihen, että voisi itse asiasssa syödä jotain, ja sitten ne vetävät sen pizzan naamaan ja jättävät siitäkin jämät. Pienikin häiriötekijä saa huomion herpaantumaan ruoasta. Jäi elävästi mieleen hetki, kun yksi hoikka kaveri oli ottamassa sipsiä kulhosta, mutta sitten sille tuli jotain muuta tekemistä ja sipsit jäivät siihen. Sitten olen minä, jolle ruoka on ykkösprioriteetti. Jos olen vähänkin pidempään syömättä, alan voida fyysisesti pahoin ja jos yritän cutata, ajattelen ruokaa 24/7 enkä voi keskittyä mihinkään. Aivokemiassa on siis ilmeisesti joku sykli, joka toimii eri tavalla eri ihmisillä. Yhtenä unettomana yönä tuli diippejä miettiessä sellainen tunne, että mulla on päässä "kytkin", joka on väärässä asennossa ja se huutaa jatkuvasti ruokaa, ja jos sen saisi kytkettyä pois päältä, näläntunne katoaisi ja laihtuisin kuin itsestään.
Perse vähintään kaipaa bepantteenia lol
