Kun aletaan vertailemaan eri lajeja tai tekniikoita siitä näkökulmasta, että mikä laji/tekniikka toimii todennäköisimmin oikeassakin tilanteessa, on testaaminen mielestäni melko helppoa. Jos esimerkiksi lajin x -harrastaja haluaa kokeilla, toimiiko joku hänen harjoittelemansa tuhansia vuosia vanha kiinalainen lyönnin torjunta, niin ei muuta kuin harjoitusparille kintaat käteen ja pari alkaa mättää täysiä päähän. Jos lyöntien blokkaus onnistuu helposti, todennäköisesti myös niiden nakkikioskiheijarien torjunta onnistuu kyseisellä tekniikalla. Tai jonkun yhdeksästä muinaisesta samuraikoulukunnasta koostuvan lajin treenarit miettii, että mitenköhän nämä meidän opettelemat muuvit toimii, jos joku kaataa maahan, istuu rinnan päälle ja alkaa takoa naamaan. No, ei muuta kuin taas hanskat käteen ja kokeilemaan! Ei se mitään takaa, jos joku on joskus onnistunut jossain tekemään jonkun tekniikan, sillä valtaosa itsepuolustustilanteista vähillä vammoilla selvinneistä ihmisistä eivät ole koskaan treenanneet mitään. Eli mikä tahansa temppu voi toimia kerran.
Ja niin kauan kuin itsepuolustuslajin tekniikat perustuvat jossitteluun ja monimutkaisiin teorioihin yms. joutavaan, ei kyseisen lajin opeillakaan tee katuväkivaltatilanteissa juuri mitään. Tekniikoita tulee voida harjoitella kovalla kontaktilla, oikeasti hyökkäävää/vastaan laittavaa vastustajaa vastaan. Väittäisimpä, että keskiverto kamppailu-urheilijalla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä tosielämän väkivaltatilanteista, kuin nimenomaan itsepuolustukseen keskittyneen lajin harrastajalla, johtuen juuri harjoitusmenetelmistä.
