Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Eihän niitä kukaa käytä bemareis?Vilkut taitaa olla aivan käyttämättömät?
Eihän niitä kukaa käytä bemareis?
Ei se laannu kuin autoa vaihtamalla.Jäätävä autokuume. Nykyisessä ei ole varsinaisesti mitään vikaa ja olen huoltanut sitä siihen malliin että kannattaisi vain ajaa loppuun itse. Nyt kuitenkin löin sen myyntiin ja käynyt jo ajamassa muutamaa hakemaani autoa eikä kuume ainakaan helpota.
Käyhän vielä kokeilemassa Alfa 159 2.4l vitosdieselillä nii unohtuu mersut, kuume pahenee ja vielä vaikeempi perustella järjellä!Ei perkele, kuume vaan pahenee. Mulla on täysin toimiva isolla rahalla itselle rempattu auto, josta olisin nyt kahden vuoden käytön jälkeen luopumassa hyvinkin isolla persnetolla (huoltojen lisäksi arvo laskenut reippaasti) ja tilalle katselen vakavissani 5 vuotta vanhempaa autoa dieselkutosella, ja auton vuotuiset käyttökustannukset tuplaantuisivat Ei olis ikinä pitänyt päästää meikäläistä tollaisen auton rattiin, kun aiemmin 2,0l tdi tuntui aivan riittävältä. Nykyinen siis 2009 Mazda 6 2,0 tdi, kiikarissa MB E320CDI alkuun katselin faceliftmalleja eli 2006-> mutta silmiin osui mahdollinen helmi -04. Jos pääsen välirahasta jonkunnäköiseen sopuun, niin pitää ajella katsomaan ja kilauttaa kaverille (santander)
Tämän kuumeen voin vahvistaa. Pitkään, vahingossa suoritetun koeajon jälkeen, kummitteli mielessä musta 159 farmari, punaisella nahkasisustalla, nelivedolla ja kaikilla herkuilla ladattuna mitä tuohon aikanaan oli saatu. Onneksi tai epäonneksi ei päästy hinnasta sopuun. Helevetin makia peli kyl ajella.Käyhän vielä kokeilemassa Alfa 159 2.4l vitosdieselillä nii unohtuu mersut, kuume pahenee ja vielä vaikeempi perustella järjellä!
Kyllä. Itellä nyt 3,5kk ollut Alfa Giulia alla ja eka kerta ikinä ettei oo jo tässä vaiheessa autokuume noussut uudestaan. On se vaan uskomaton ajettava ja tarkoitus olis ainakin pari vuotta pitää. Ylläpitokulut tosin aika isot, jakopää 60tkm välein yms (ajan 70tkm vuodessa) ja vakuutuksetkin aika kalliit tuohon mutta nautinnosta maksaa mielellään.Tämän kuumeen voin vahvistaa. Pitkään, vahingossa suoritetun koeajon jälkeen, kummitteli mielessä musta 159 farmari, punaisella nahkasisustalla, nelivedolla ja kaikilla herkuilla ladattuna mitä tuohon aikanaan oli saatu. Onneksi tai epäonneksi ei päästy hinnasta sopuun. Helevetin makia peli kyl ajella.
Mullakin on syntynyt ennakkoluuloja useita automerkkejä kohtaan, oikeastaan vain mersut ja bemarit on ok. Tällä viikolla saan vaihtaa mersun uudempaan.Mulle on syntynyt hyvin vahvoja ennakkoluuloja ja kammo kaikkia muita automerkkejä kuin mersuja kohtaan Kyllähän niissä tietty ihan yhtälailla rempattavaa on, varsinkin kun puhutaan tuon ikäluokan vehkeistä mitä olen katsellut. Mut yhtään mikään muu auto (realistisesti tavoiteltavissa oleva) ei sytytä tällä hetkellä. Huomenna menossa katsomaan yhtä potentiaalista helmeä, henkisesti olen kyllä jo kaupat lukinnut mutta katsotaan nyt vielä onko livenä yhtä hyvä kuin tarinassa ja kuvissa.
Sama täällä. Tai siis oikeastaan toiseksi parhaita Toyotan jälkeen. Mä olen jo sen verran vanha ilmeisesti, että mulle ei ole millään ajettavuudella tai ajonautinnolla mitään merkitystä. Olen sen verran ajanut elämässäni, että ajamisesta ja nautinnosta ei voi samassa lauseessa puhua kuitenkaan. Ajan päästäkseni pisteestä A pisteeseen B ja autolle riittää se, että se pysyy tiellä "ajamattakin" ja siinä on muutama mukavuusvaruste.Oikeesti huolettomimmat pelit on mulla kyllä olleet bensaopeleja, mut eihän sellaista oo kiva ajaa vaikka kuinka huoleton olis.
Sama täällä. Tai siis oikeastaan toiseksi parhaita Toyotan jälkeen. Mä olen jo sen verran vanha ilmeisesti, että mulle ei ole millään ajettavuudella tai ajonautinnolla mitään merkitystä. Olen sen verran ajanut elämässäni, että ajamisesta ja nautinnosta ei voi samassa lauseessa puhua kuitenkaan. Ajan päästäkseni pisteestä A pisteeseen B ja autolle riittää se, että se pysyy tiellä "ajamattakin" ja siinä on muutama mukavuusvaruste.
Ajelin juuri työkaverin uudenkarhealla bemarilla ja se kyseli, että millainen on. Sanoin kohteliaisuudesta, että ihan kiva, mutta oikeasti ajattelin, että ihan sama se on veivata Toyotalla. Olen ilmeisesti siihenkin tarpeeksi vanha, että kehtasin pari vuotta sitten ostaa Toyotan ja se on ollut kirjaimellisesti paras auto tähän asti. Akun olen siihen vaihtanut, öljyt muutaman kerran ja laittanut bensaa tankkiin. Ja sitten emäntä meni ja osti myös Toyotan. Huomenna mennään ostamaan samanlaiset tuulipuvut.
Kun automerkkikammoista puhuitte, niin mulla on kunnon kammo kaikkia Italialaisia autoja kohtaan. Fiatia ei tule ikinä, eikä kyllä Alfaakaan. Kalliimpia urheiluautoja ei tule ihan muista syistä. Ranskalaisissa vähän sama juttu, mutta ei yhtä vakava. Jotain Pösöä voisin harkita, mutta onneksi ei ole pakko. Citroenia tuskin ostaisin ikinä.
Outback/Forester tai Mitsu Outlander jos haluaa että ovat teknisesti luotettavia. Nelivedot molemmissa hyvät. Ohjelmalla sitten lisää tehoa.Minkä auton ostaisitte työkaluksi, jos tarpeena on kalastus/leireily. 4m kajakki tai kaks pitäisi saada katolle ja polkupyörä tai kaks takaluukusta sisään. 4-veto ja kohtuullinen maavara+kyky mennä maastossa iso plussa. Mieluusti kohtuu suorituskykyinen ettei jää rampeissa jalkoihin.
Mä olen pohtinut näiden väliltä, jeep gladiator(pickup), jeep wrangler(maasturi) tai uus subaru outback(farmari). Eniten houkuttelis järkevä farmari, joka siis tosiaan työkaluksi eikä näyttelyautoksi.
Kävi kyllä sellainenkin mielessä, että joku wanha kottero vois olla jees ja veis sit rahat masanpajalle, jossa auto viriteltäisiin haluttuun kuntoon kunnon budjetilla. Asun paikassa missä noita tuunauksia saa tehdä, kunhan menee päästömittauksista läpi.