Auto takaisin korikorjaamolta, työn jälki surkeaa

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
6.9.2009
Viestejä
197
Tällainen tilanne että kävin korjauttamassa autoni takapuskurin (kärsi lievästi parkkipaikalla kun eräs kaveri peruutti päälleni) erään tunnetun autoliikeketjun korikorjaamolla. Sain auton eilen takaisin, vähäinen naarmu ja maalivaurio vasemmassa kulmassa oltiin korjattu o.k. ja takapuskuri saanut uuden maalipinnan, probleema on siinä että keskellä takapuskuria oleva vanha vaurio irvistää nyt selkeästi. Tämä murtunut kohta on reilu vuosi sitten korjattu kolvaamalla/lämpöhitsaamalla ja siinä näkyi vain hienoinen juova ennen kun nyt käytin autoa korjaamolla. Ilmeisesti tuo kohta on murtunut kun takapuskuri on nyt otettu irti ja laitettu takaisin. Nyt siinä keskikohdassa on tuon lievän juovan lisäksi selkeätä epätasaisuutta ja murtuman alku yläkulmassa. Ei viitsisi kuitenkaan antaa asian olla kun auton (BMW 330Ci) markkina-arvo on vielä siinä 19-20 tontun hujakoilla. Eikös tässä oo ihan selkeä peruste viedä auto takaisin, että fiksaavat tuon toisenkin kohdan sellaiseen kuntoon kun oli ennen korikorjaamolla käyntiä?? Alunperinkin ehdotin uuden puskurin asentamista mutta ei väkisin...
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
No eihän siinä muuta kun reklamoit työn jäljestä. Itselläni vastaavasta kokemusta ja uusikshan se meni. Vuokra-autokin tuli talon puolesta :D
 
Menikö tuo korjaus siis kaverin vakuutuksesta vaiko omasta/kaverin pussista?
a) jos meni vakuutuksesta niin eikö tuo kuuluisi saada uusi puskuri tilalle? Vastapuolen vakuutushan tuon maksaisi kuitenkin. (itsellä kävi kesällä siten että kylkeä pitkin hieroi eräs auton perse aina etuovesta takapuskuriin saakka kivan naarmun. Takapuskuriin tuli vain muutaman sormeen pään kokoinen naarmu mutta merkkiliike tilasi uuden puskurin sillä se oli halvempi kuin alkaa maalaamaan vanhaa! Omassakin maalauksessa oli moitittavaa, valumia, jotka korjattiin mutinoitta parin viikon päästä kun maali oli kovettunut)

b) jos meni omasta/kaverin pussista ja tarkoituksenakin oli korjata jo kerran korjattua puskuria, niin suosittelisin ystävällistä siirtymistä takaisin korjaamon tiskille ja esittämään asiaa hyvässä hengessä. Kertaalleen (ja heikosti, koska ei ole näkymättömäksi kerran saatu) korjattua puskuria on varmaan vaikea lähteä enää toista kertaa irroittelemaan, ehjäämään, maalaamaan jne..

tuohon autoonhan saattaisi tuurilla löytää jostain pemarifoorumilta tms. ehjänkin puskurin jonka olisi maalauttanut sitten korin väriin...

edit. joo luettuani jutun uudestaan oletkin ehdotellut uudenpuskurin hankkimista, mikä nyt olisi ollut 100% oikea ratkaisu.
 
Noniin soittelin tänään takaisin autokorjaamolle ja arvasin että sieltä aletaan länkyttää vastaan. Väittivät että edellinen vaurio siinä keskikohdassa on korjattu väärällä tavalla (kittaamalla kun olisi pitänyt lämpöhitsata, tästä en itese tiedä) ja ettei heillä ole mukamas velvollisuutta sen takia korjata sitä vauriota, joka oli nyt lähtenyt elämään kun toista vauriota korjattiin sieltä vasemmasta kulmasta, sanoi että soittavansa takasin ens viikolla kun on esimies paikalla ja katsovansa jos voi tulla jotenkin vastaan.

Ja vitut mä sanon.. kummasti se puskurin keskiosan vaurion korjaus on tähän asti kestänyt ihan moitteettomast (kesti jopa sitä töytäisyä siihen vasempaan kulmaankin(!) ja autohan on saatava siihen kuntoon kuin se oli ENNEN kolaria joka tapauksessa. Vittu että pistää taas raivoksi. Jos ei ääni ala kellossa muuttumaan niin lähtee kuluttajasuojaan soitto.
 
Kuluttajaneuvojat on noissa tilanteissa aika hampaattomia. Jos auto on tarkistettu SVT:llä, niin kannattaa viedä se sinne laatutarkastukseen. Sellainen paperi kourassa on hieman parempi neuvotella korjaamon kanssa.
 
Noniin soittelin tänään takaisin autokorjaamolle ja arvasin että sieltä aletaan länkyttää vastaan. Väittivät että edellinen vaurio siinä keskikohdassa on korjattu väärällä tavalla (kittaamalla kun olisi pitänyt lämpöhitsata, tästä en itese tiedä) ja ettei heillä ole mukamas velvollisuutta sen takia korjata sitä vauriota, joka oli nyt lähtenyt elämään kun toista vauriota korjattiin sieltä vasemmasta kulmasta, sanoi että soittavansa takasin ens viikolla kun on esimies paikalla ja katsovansa jos voi tulla jotenkin vastaan.

Ja vitut mä sanon.. kummasti se puskurin keskiosan vaurion korjaus on tähän asti kestänyt ihan moitteettomast (kesti jopa sitä töytäisyä siihen vasempaan kulmaankin(!) ja autohan on saatava siihen kuntoon kuin se oli ENNEN kolaria joka tapauksessa. Vittu että pistää taas raivoksi. Jos ei ääni ala kellossa muuttumaan niin lähtee kuluttajasuojaan soitto.

Mitä jos menisit sen auton kanssa korjaamolle,pyydät korjaamopäällikön/korjauksista vastaavan paikalle ja alat selvittämään asiaa.Noi puhelinsoitot ja nettireklamaatiot "kuitataan" helposti olankohautuksella.:offtopic: ihmetyttää miksi otit epäkuranttin työn vastaan!
 
Varmaan Laakkonen...
No itse en olisi edes ottanut autoa ja kuitannut sitä ennenkuin se olisi moitteettomassa kunnossa. Tottakai entiset korjaukset brakaavat jos joku puskuriin kolaroi. Vai onko peräänajajakin velvollinen korvaamaan vain takapään jos tuuppaa edelläolevan auton rekan perään?

Takaisin vain, vaikka vahinkotarkastajan kautta. Noille rivimiehille on turha mistään sanoa. Päällikköä puhuttelemaan. Muiden kanssa ei oikeastaan kannata koskaan asioidakaan kuin erilaisten päälliköiden. Älä hyväksy mitään "vastaantulemisia" jossa maksat jokatapauksessa itse jotain, vakuutushan ton koko roskan maksaa. Uutta puskuria vaan kehiin jos mahdollista.
 
No eipä sitä olis todellakaan alunperinkään pitänyt ottaa vastaan, toissapäivänä sen kuitenkin vasta sain, ei pitäisi näköjään olla pätkääkään höveli näissä asioissa. Seuraavana päivänä katsoin sitten tarkemmin parkkihallissa hyvässä valossa että on vähän sinnepäin hutastu. Oli kyllä jo siinä palveluneuvojan puheessa selittelyn makua kun avaimia luovutti.. "vanhoja vaurioita ei lähdetä korjaamaan jne."

Tosiaan on Laakkonen kyseessä. Jos ei mene vakuutuksesta uusi puskuri, niin täytyy sanoa sitten korjaamopäällikölle että jos palvelu on kerta tätä luokkaa, niin ensi kerralla katsotaan tarkkaan mistä nämä Bemarit ostetaan ja missä huolletaan (mutsilla 2007 325CiA Coupe, faijalla 2009 X5 3.0ds).
 
Eli puskurissa oli siis vanha vaurio joka oli korjattu pelkästään sisäpuolelta muovihitsaamalla ilman maalausta, käsitinkö oikein? Jos näin oli, niin en lähtisi tätä pajaa asiasta syyttelemään, sillä se nyt on ihan ajan kysymys milloin tommoinen sutaisten tehty korjaus lähtee halkeamaan uudestaan. Ilmeisesti se on nyt lähtenyt puskuria iroitettaessa halkeamaan, joten sanoisin että se on voivoi, vaikea kuvitella että pajan tarvitsisi korjailla toisten tekemiä purukumipatentteja omaan piikkiinsä.
 
Varmaan on muuten vielä Lahden Laakkosen kolarikorjaamo. Eiku edustakaan Bemaria Lahdessa, mutta muuten kyllä toiminta on samanlaista. Pistää vihaks. Ei muuta kuin takaisin vaan, syyllisen vakuutuksen piikkiinhän se menee.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Eli puskurissa oli siis vanha vaurio joka oli korjattu pelkästään sisäpuolelta muovihitsaamalla ilman maalausta, käsitinkö oikein? Jos näin oli, niin en lähtisi tätä pajaa asiasta syyttelemään, sillä se nyt on ihan ajan kysymys milloin tommoinen sutaisten tehty korjaus lähtee halkeamaan uudestaan. Ilmeisesti se on nyt lähtenyt puskuria iroitettaessa halkeamaan, joten sanoisin että se on voivoi, vaikea kuvitella että pajan tarvitsisi korjailla toisten tekemiä purukumipatentteja omaan piikkiinsä.

Näin se valitettavasti menee. Ei vakuutusyhtiö maksa vanhojen vammojen korjauksia, eikä niitä kukaan muukaan ilmaiseksi korjaa, jos sun autosi on niin huonosti korjattu, että se ei kestä korjaamista, niin minkä sille voi? Noista kannattaisi/pitäisi sopia autoa viedessä, että laitatteko ton samalla kuntoon, mitä maksaa?
 
jyrpä> ketjun aloittajahan kertoi että puskurin entinen korjaus "kondiksessa" kun hän vei auton korjaamolle.mistäpä hän tiesi että se hajoaa puskuria irrottaessa/kiinnittäessä!ois luullut että korjaamolta soitetaan jos jotain tollasta sattuu ja kysytään mitä tehdä eikä laiteta rikkinäistä kiinni :eek:, Erikoinen tapaus!
 
Zone-sarja -42%

Kumma juttu että se "purkkaviritelmä" kesti kuitenkin toisen auton töytäisynkin joka osui suht lähelle eikä lähtenyt elämään, ja muutenkin kestänyt tähän päivään asti :rolleyes: ..kyse ei ole vanhojen vaurioiden korjaamisesta, olisi kiva saada se auto edes sellaisena kun oli ennen kolaria eikä vielä paskemmassa kunnossa. Eikös se ton vakuutuksen ideakin ole?
 
Niin eipä asiakas sitä voi tietää...eikä kyllä korjaamokaan, nämä on aina ikäviä hommia, sehän on voinut ratketa vaikka puskuria takaisin laitettaessa, ihan viime metreillä, vaikka sitä on käsitelty kuinka pehmeillä pumpulihanskoilla tahansa?
Huono tuuri kun osuu kohdalle, niin se osuu?
 
Näin se valitettavasti menee. Ei vakuutusyhtiö maksa vanhojen vammojen korjauksia, eikä niitä kukaan muukaan ilmaiseksi korjaa, jos sun autosi on niin huonosti korjattu, että se ei kestä korjaamista, niin minkä sille voi? Noista kannattaisi/pitäisi sopia autoa viedessä, että laitatteko ton samalla kuntoon, mitä maksaa?

Puskurissa on vikaa ja jos vakuutusyhtiön piikkiin menee niin ei siinä pitäisi olla mitään ongelmaa auton omistajalle tai korjaamolle. Korjaamohan se sinne vakuutusyhtiölle raportoi mitä on tehty.

Itellä on kokemusta vahingosta missä kyllä heti totesin vakuutusyhtiölle että tuskin kannattaa korjata vaan laittaa uutta tilalle. No sieltä tuli kommentti että kokeillaan nyt korjata. Kokeiltiin eikä työn jälki miellyttänyt joten sitten samassa paikassa vaihdettiin uusi tilalle. Toki nämä jutut on aina tapauskohtaisia mutta alkuviestistä sanoisin että vakuutusyhtiön piikkiinhän tuo on laitettava...
 
Kumma juttu että se "purkkaviritelmä" kesti kuitenkin toisen auton töytäisynkin joka osui suht lähelle eikä lähtenyt elämään, ja muutenkin kestänyt tähän päivään asti :rolleyes: ..kyse ei ole vanhojen vaurioiden korjaamisesta, olisi kiva saada se auto edes sellaisena kun oli ennen kolaria eikä vielä paskemmassa kunnossa. Eikös se ton vakuutuksen ideakin ole?

Vakuutuksen tarkoitus on korjata auto sellaiseen kuntoon mitä se oli ennen kolariakin, totta, mutta jos auto, tai osa ei kestä normaalia käsittelyä huonojen korjausten takia, niin asia mutkistuu.
Esim. tuulilasi on valmiiksi hiukan halki ja vetopenkissä jatkaa halkeamista, niin eipä vakuutus maksa.
Soita sille vakuutustarkastajalle, joka on sen sun autosi vahinkotarkastuksen tehnyt, selitä sille tapahtunut, eiköhän se siitä etene sitten.
Olisi kyllä kiva kuulla kuinka tässä käy?
 
Tuli mieleen serkkupojan tapaus, kun se osti joskus aikoinaan auton, jossa oli kaikenlaista kusilaitu-kitti-viritystä ympäri autoa. Vei sen sitten johonkin huoltoon ja huollossa saivat nosturille ajettaessa matalaan puskuriin pienen vaurion, joka sitten ajateltiin tietysti korjata. Puskuria korjattessa se menikin enemmän ja enemmän säpäleiksi, ja selvisi, että se on tosiaan joku vitun kittiviritys. Sen kanssa tapellessa menikin kuulemma aika kauan, ennen kuin saivat sen kuntoon. Serkkupojalta ei kuitenkaan veloitettu mitään, koska eihän se sitä rikkonut ja auto piti saada sellaiseksi kuin se huoltoon viedessä oli.

Tämä vastauksena siihen, kun joku yrittää väittää, että ton tyyppiset menee omaan piikkiin, jos on huonosti tehty. Ainakaan tässä tapauksessa ei mennyt, enkä itsekään siihen suostuisi.
 
Kumma juttu että se "purkkaviritelmä" kesti kuitenkin toisen auton töytäisynkin joka osui suht lähelle eikä lähtenyt elämään, ja muutenkin kestänyt tähän päivään asti :rolleyes: ..kyse ei ole vanhojen vaurioiden korjaamisesta, olisi kiva saada se auto edes sellaisena kun oli ennen kolaria eikä vielä paskemmassa kunnossa. Eikös se ton vakuutuksen ideakin ole?
Mutta se siis oli korjattu vain sisäpuolelta kolvaamalla? Ja oliko ton osumakohdan ja vanhan vaurion välissä puskurin kiinnikettä? Jos oli, niin tommoinen isku mistä ei naarmuja kummempia jälkiä tule, ei välttämättä kohdista kovinkaan suurta rasitusta tuohon vanhaan vauriokohtaan. Mutta sitten taas irroitettaessa puskuri pääsee jonkin verran vääntymään ja se purkkakorjaus pettää.

Ja nimenomaan sen takia kyseessä on purkkakorjaus, koska oikeasti halkeama pitäisi päättää poraamalla ja sen jälkeen leikata halkeama leveämmäksi, jonka jälkeen vasta muovihitsata. Jos se on "muovihitsattu" takapuolelta tökkimällä niin että maalipintakaan ei ole vaurioitunut, ei puoliskot ole olleet edes kiinni toisissaan, joten ei ihmekään että halkesi puskuria irroitettaessa.

edit: Powerhousu; jos joku tuo sulle pulverimaalatut vanteet joihin se haluaa renkaat päälle ja rengasta asentaessa vanne halkeaa. Halkeamasta näkee selvästi että se on alkanut aikaa sitten, mutta pulverimaali päällä on joustanut sen verran että ulospäin ei ole näkynyt mitään. Tottahan sun on uusi vanne korvattava maalauksineen? Vai onko sittenkään?
 
jos joku tuo sulle pulverimaalatut vanteet joihin se haluaa renkaat päälle ja rengasta asentaessa vanne halkeaa. Halkeamasta näkee selvästi että se on alkanut aikaa sitten, mutta pulverimaali päällä on joustanut sen verran että ulospäin ei ole näkynyt mitään. Tottahan sun on uusi vanne korvattava maalauksineen? Vai onko sittenkään?
Jos vanne lähtee halkeamaan, niin siinä on valmistusvika, tai sitten se on ajettu johonkin ja lujaa. Tosin viimeisessä vaihtoehdossa näkyisi muutakin vauriota. Kummassakaan tapauksessa homma ei todennäköisesti menisi mun piikkiin. Toisaalta olisin varsin tyytyväinen, jos vanne halkeaisi asennusvaiheessa. Jos siinä on vaurio ja menet täyttämään rengasta, niin hengenlähtö on varsin lähellä.

Tossa vertauksessa on se ongelma, että siellä on vaurio jota ei ole korjattu. En mä silloin ala sitä korjailemaan paremmaksi kuin se oli. Voinhan mä tietysti vetää sen pikaliimalla kasaan, maalata ja todeta: "Turvallista matkaa." Silloinhan vaurio olisi korjattu kutakuinkin sellaiseksi kuin se oli ennen mulle tuontia. Ja siitähän tässä on kysymys. Jos se menee korjatessa pahemmin rikki, niin se pitää saada siihen kuntoon kuin se oli ennen korjausta.

Parempi vertaus voisi olla, että vannetta on kittailtu ja minä rengasta asentaessa saan kitit siitä halkeamaan. Tässä tapauksessa taas todennäköisesti menisi mun piikkiin. Tai jos saan huonosti lakatusta vanteesta sorvattua lakat pois, niin se menee mun piikkiin.
 
Toi mun vertaukseni täsmää topikin aiheeseen muilta osin kuin tuon korjauksen osalta. Mun mielestä on aika sama että onko korjailtu vai ei, mikäli korjaus on tehty niin että osat ei normaalia irroitusta ja kiinnitystä kestä. Voisi tuohon vannevertaukseen lisätä sen, että vanteissa on kumit päällä ja aikaisemmin halkeamaa on paikattu kemiallisella metallilla. Nyt vertaus vastaa täysin topikin aihetta, aivan toista hommaa tekevä ei ole vastuussa edeltävistä purkkapatenteista. Ja tommoinen pelkästään sisäpuolelta tehty kolvaus on ihan yhtä hyvä kuin jeesusteipillä paikattu, se ei vaan voi kestää kun siinä ei hitsata puoliskoja toisiinsa vaan ainoastaan sulatetaan palko uutta muovia halkeaman päälle.

Taas tuohon kittipuskurivertaukseesi voisi sen sanoa, että tietenkin paja on vastuussa jos rikkovat jotakin ihan suoraan. Ei tuota kittipuskuriakaan olisi korvattu jos se olisi normaalisti irroitettaessa hajonnut ja irroitus olisi tehty vaikkapa jäähdyttimen vaihtoa varten. Eikä tässäkään topikissa olisi epäselvää maksajasta, mikäli puskurin korjauksen yhteydessä olisi ilmestynyt klommo kuskin oveen.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom