Hmm... Kerron seuraavan tarinan sellaisenaan kuin sen olen kuullut ja minulle on tapahtunut. Olen erittäin skeptinen, mutta mielikuvitus voi saada aikaan uskomattomia asioita.
Tapailin muutamia vuosia sitten erästä tyttöä, joka oli silloin koulussa eräänlaisessa sisäoppilaitoksessa, joka toimi 1750 rakennetun, erittäin laajan kartanon yhteydessä. Kyseessä oli fiksu ja rationaalinen neiti, jonka kanssa keskustelut saattoivat kestää tunteja (puhumattakaan muusta oheistoiminnasta).
Eräänä marraskuun lopun yönä olin viemässä tyttöä asuntolalle, kun poikkesimme kartanon mailla sijaitsevan merenrantahuvilan pihaan katselemaan öistä merta. Oli poikkeuksellisen selkeä ja kirkas tähtitaivas. Lähes täydellinen täysikuu oli nousemassa näkyviin läheisen kallionimen takaa ja kuunvalo loi elokuvamaisen sillan merenlahden ylitse. Juttelimme edessä avautuvan näyn aavemaisista piirteistä ja kartanon pitkästä historiasta, johon huhuttiin liittyvän julkisesti vaiettu lapsisurma ennen 1800-luvun taitetta.
Tarinan mukaan kartanon isännän raskaaksi saattaman piian kaksoslapsista toinen olisi syntynyt kuolleena ja toinen jumalan kiroamana epäsikiönä, joka oli pian synnytyksen jälkeen tapettu ja siunaamattomana haudattu kartanon mailla sijaitsevaan peltosaarekkeeseen.
Minna (nimi muutettu) vaikutti olevan hieman peloissaan tässä aavemaisessa tilanteessa, mutta aloitti kertomaan tarinaa joka heille oli tapahtunut kuukautta aiemmin kartanon päärakennuksessa:
Maria, Minnan paras ystävä, oli pyydetty päärakennuksen omistajien koiravahdiksi isäntäperheen viikonloppumatkan ajaksi. Ymmärrettävästi 18-vuotias tyttö ei viihdy hirveän hyvin yksinään vanhassa, valtavassa rakennuksessa, joten hän soitti Minnalle ja pyysi hänet, sekä samassa solussa asuneen Mian mukaan kartanolle.
Päärakennuksessa kolme urheaa koiravahtia kuluttivat aikaansa kertomalla kummitusjuttuja ja samalla vaeltelemalla Nupun, eläkeiässä olevan labradorinnoutajan, suojelemina pitkin kartanon museoidun puolen huoneistoja.
Tytöt saapuivat ruokasaliin jota hallitsi massiivinen, jalopuinen ruokaryhmä. Seinällä roikkuvien taulujen ihmishahmot näyttivät seuraavan tapahtumia elottomilla, maalatuilla silmillään. Erityisen julmalta näytti piiankamarin oven viereen sijoitettu kuva tummaviiksisestä miehestä, jonka kaulassa oli pieni pietarinristi.
Tytöistä tunnelma oli sopiva spiritismin kokeiluun. Peli oli aiemmilla kokeilukerroilla osoittautunut poikkeuksetta toimimattomaksi, mutta samanlaisessa ympäristössä tuskin tulisi enää mahdollisuutta testata omia hermojaan. Mia oli hieman epävarma, joten hän soitti poikaystävälleen ja pyysi tätä mukaan. Jari lupasikin tulla kunhan saisi auton isältään.
Tytöt valmistelivat pelitarvikkeet ja siirtyivät ruokasalin suuren pöydän ääreen.
Sammutettuaan valot koko rakennuksesta, he alottivat pelin kynttelikön valossa.
Minna aloitti kutsumalla henkiä ja pyysi niiltä varmistusta, mikäli nämä olisivat läsnä. Mitään ei tapahtunut.
Minna toisti äsken lausumansa sanat. Piiankamarin suljetun oven takaa alkoi kuulua vaimeaa lapsen itkua, joka äkkiä hiljeni.
Tytöt katselivat epäuskoisina toisiaan, mutta päättivät kuitenkin jatkaa.
Minna kysyi oliko paikalla muita kuin he. Lasi liikkui hitaasti ja muodosti sanan "Minä"
Tytöt arvelivat mielessään jonkun heistä liikuttaneen lasia, mutta eivät kertoneet epäilyksistään toisilleen.
Mia tahtoi tietää oliko Jari tulossa. Lasi lähti jälleen liikkumaan. Kirjaimet järjestyivät sanaksi "Kuolee"
Mia pelästyi ja vaati itkunsekaisella äänellä muilta tunnustusta lasin liikuttamisesta. Kumpikin tytöistä kiisti asian.
Samassa Nuppu aloitti hurjan haukunnan ja murisi kohti piiankamarin ovea. Piiankammarista kuului voimakas rysäys ja naisen itkua.
Tytöt ryntäsivät ulos Nuppu kannoillaan ja polttivat pelilaudan. Maria heitti pelissä ollen lasin kohti peltosaareketta, jossa se osui kiveen ja murskautui. Taivaalta alkoi sataa räntäistä vettä ja Jari kaarsi kartanon pihaan isänsä autolla.
Minnan päättäessä tarinansa olin valmis lähtemään helvettiin koko paikasta. Tänä yönä ei lempi leiskuisi tässä autossa. koko ruumiini oli paskajäykkänä kauhusta, lukuunottamatta kikkulia joka oli vetäytynyt turvaan jonnekin maksan ja haiman väliin. Samassa kuulimme jonkin kolahtavan auton takana.
"Kuuliko sä?" Minna kysyi.
"Joo, nyt lähdetään" En viitsinyt jäädä odottelemaan että mimmi muuttuu vampyyriksi, vaan yritin vaikuttaa mahdollisimman tyyneltä napsauttaessani keskuslukituksen päälle ja kääntäessäni auton. Vein Minnan kämpälleen ja hyvästelin hätäisellä hyvänyönsuukolla.
Ajelin maantiellä kohti pahaenteisen näköistä täysikuuta. Aloin rauhoittumaan ja naureskelin väkinäisesti itselleni.
Vilkaisin taustapeiliin ja samassa koko kehon läpi löi kauhu salaman lailla. Takana kyhjötti selvästikin jokin hahmo. Vilkaisu taakse ja sisävalo päälle -ei mitään. Avasin kaikki ikkunat ja käänsin soittimesta volumen täysille, saatana että pelästyin.
Ankaran aivoriihen tuloksena totesin, että hahmon oli pakko olla takapenkille kuunvalossa etupenkin selkänojista muodostunut varjo. Ainakin luultavasti...
Edit: :evil: