- Liittynyt
- 28.1.2006
- Viestejä
- 104
Sattuu ja tapahtuu
Onpa mielenkiintoisia juttuja, mutta näiden kahlaamiseen menee aikaa. Laitan tähän muutaman oman kokemukseni.
Sanotaan, että toisille sattuu ja tapahtuu. Taitaa koskea myös näitä ns. yliluonnollisia juttuja. Yhtään kummitusta en tietääkseni ole nähnyt. Spiritistisiä istuntoja en ole kokeillut.
Peruskoulun yläasteella eräs luokkakaverini välitunnilla väitti nähneensä minut myöhään illalla kaupungin keskustassa toikkaroimassa ilkosillani ja kuulemma käyttäydyin muutenkin tosi omituisesti. Paskapuhetta, minä sanoin hänelle, koska varmasti siihen aikaan olin kyseisestä paikasta viiden kilometrin päässä kotona nukkumassa pää tyynyä vasten. Myöhemmin asia alkoi kiinnostaa enemmän ja yritin kysellä samalta kaverilta, mutta hän oli ymmällään, eikä halunnut puhua asiasta enempää. En sitten tiedä, liittyikö tuo tapaus oikeasti minuun millään tavoin. Ehkä hän oli nähnyt jotain aivan muuta.
Muutama vuosi tuon tapauksen jälkeen kirjoittelin yhden tytön kanssa kirjeitä. Siitä ei muuten koskaan mitään enempää tullutkaan. Mutta eräänä aamupäivänä kotona ollessani näin nukkuessani unta, että olin jotenkin hämmentyneessä mielentilassa, aukaisin kirjeen ja luin kirjeestä tekstiä, joka hämmensi minua vielä lisää. Heräsin sitten tuon unen nähtyäni ja jäin ihmettelemään, mistä mahtoi olla kyse. Muistin joitain sanoja, mitä siinä kirjeessä luki. Sitten se tyttö soitti minulle samana päivänä. Hänellä oli sellaista asiaa, joka sai minut kuohuksiin. Eikä siinä kaikki, sillä vielä samana päivänä vähän sen puhelinsoiton jälkeen postinkantaja toi minulle kirjeen siltä samalta tytöltä. Aukaisin kirjeen ja näin ennestään tuttua tekstiä. Oikeasti kirjeen sisältö ei liittynyt oleellisesti puhelinkeskustelun asiaan, mutta juuri siinä mielentilassa en sitä tajunnut, vaan yritin sovitella niitä toisiinsa. Kirje on minulla yhä tallella.
Olen pikkuhiljaa tullut sellaiseen käsitykseen, että meidän tuntemamme nykyaikaisen tieteen aikakäsitys on puutteellinen. Muuten enneunet eivät sovi kokonaiskuvaan.
Toistakymmentä vuotta myöhemmin tuosta aiemmasta tapauksesta näin unen, että silloinen pomoni antoi minulle läksytyksen naamatusten. Se olikin ahdistava uni. Mietin unta hetken aikaa, mutta ajattelin, että se nyt oli vain uni. Töissä olivat asiat kunnossa silloin. Mutta aika pian sen jälkeen tuli töissä kiireitä ja minä sitten varomattomasti venytin työpäiviä liian pitkiksi ja nukuin liian vähän. Tästä johtuen arviointikyky putosi lähes nollaan. Olin yötäpäivää töissä ja aloin tehdä aivan käsittämättömiä virheitä. Nämä virheet lopulta johtivat hyvästä syystä asianmukaiseen läksytykseen työkavereiden katsoessa vierestä. Opinpahan siinä jotain: Riittävästi pitää saada unta, vaikka olisi kuinka kiire. On nimittäin parempi tehdä jokin homma yhden kerran kunnolla, eikä yhden kerran väsyneenä ja sen päälle toisen kerran kunnolla.
Enneunista ei aina oikein tiedä. Joistain unista toivon, että ne eivät koskaan osoittaudu enneuniksi.
Muutaman ufon olen nähnyt. 18-vuotiaana syysiltana silloisen kotikaupunkini urheilutalon pihalla seistessäni näin taivaalla kimaltelevan kohteen, jota arvelin matalalla Maata kiertäväksi satelliitiksi. Kyllähän niitä siellä kiertelee paljonkin, eikä niissä ole mitään kummallista. Mutta sitten se teki U-käännöksen ja poistui. Vähän jäin ihmettelemään, että mitenkäs se nyt noin teki. Samanlaisen näin taas uudelleen noin puoli vuotta sitten.
Yhden exän kanssa, kun silloin asuimme yhdessä, meillä oli eräänä iltana jotain pikku riitaa päällä, en muista mistä asiasta. Tuskin oli edes mitään kovin tärkeää. Joka tapauksessa ärsyynnyin siinä jonkin verran, jostain syystä. Sitten kun hän tuli keittiöstä teekuppi kädessään, hän sanoi jotain minulle, mutta en aivan kuullut mitä. Valmiiksi kiukkuisena vain huudahdin "Häh?" ja silloin hän jähmettyi teekuppi kädessään huoneen oven kynnykselle. Minä ajattelin, että mitä hän jäi siihen seisoskelemaan. Katsoin, että jäikö hän tuijottelemaan jotain erityistä huoneessa, mutta ei siellä ollut mitään erityistä tuijoteltavaa. Kysyin häneltä, mitä hän oli sanomassa ja miksi hän jäi sillä lailla seisoskelemaan, mutta mitään vastausta en saanut. Ajattelin aluksi, että hän nyt teeskentelee vain. Kyselin muutakin ja yritin saada häneen keskusteluyhteyttä, mutta hän ei sanonut mitään, eikä hievahtanutkaan paikaltaan. Ainoastaan kyyneleitä valui. Outoa oli myös se, että hänen silmänsä eivät räpytelleet. Ajattelin katsoa, josko hän toipuisi itsekseen. Otin koko jutun aika rennosti. Mitään varsinaista hätää ei näyttänyt olevan. Noin 20 minuutin kohdalla pohdin oikein tosissaan, mitä minun pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa kun kuppi hänen oikeassa kädessään kallistui sen verran, että lattialle alkoi tipahdella teetä, minä otin häneltä kupin pois kädestä ja kannoin hänet sitten sänkyyn makaamaan. Vasta sen jälkeen hän alkoi toipua takaisin tähän maailmaan, mutta sanoi sitten, että hänellä oli hirveä olo. Aika tuskaiselta hän näyttikin. Yritin myöhemmin kysellä, että mitä oikein tapahtui, mutta hän ei muistanut.
Vuosia myöhemmin, ollessani taas sinkkuna, toisinaan iltapimeällä kävelin katulamppujen alta ja lamput sammahtelivat. Jotkut katulamput ovat sellaisia, että vaikkakin ollessaan taloudellisia valontuottajia niillä on myös kääntöpuolensa: Ne ovat herkkiä sammumaan. Lampun sammahtamiseen voi riittää yhden puolijakson pituinen katkos lampun saamasta virrasta. Nämä lamput sitten toisinaan pimenivät juuri minun kulkiessani alta, mutta vain silloin, kun pohdin jotain syvällistä. Ja sehän siinä olikin ärsyttävintä, koska juuri sellaisella hetkellä minä vähiten kaipaan mitään, mikä kiinnittää huomion jonnekin toisaalle, kuten katulamppuun. Pahimmillaan kolme katuvaloa on simahtanut samalla tavoin yhden kävelyn aikana.
Tuolle edellä selittämäni ilmiön tilalle on tullut viime aikoina käänteinen ilmiö. Kuljen nykyään melko paljon polkupyörällä ja ostin pyörään paristovalaisimen, jossa on pieni elektroniikka ohjaamassa valaisimen eri toimintoja. Eräänäkin iltana kävelin pyörätelineelle, jossa pyörä oli lukittuna. Siinä kävellessäni pyörää kohti huomasin, että olin unohtanut valaisimen pyörään kiinni. Sitäkin sattuu toisinaan. Olin muutaman metrin päässä, kun valo syttyi omia aikojaan. Jäin vähäksi aikaa ihmettelemään, koska aivan selvästi näin, että valo syttyi, eikä varmaan ollut koko ajan päällä. Sen jälkeen valaisin toimi aivan normaalisti. Eräänä toisena iltana sama valaisin teki saman tempun ollessani lukemassa sanomalehteä kotona.
Vuosia sitten kesken jotain messutapahtumaa muuan minulle tuntematon tummatukkainen tyttö (muistaakseni melko sievä) halusi katsoa käsiäni. Hän oli ilmeisesti niitä käsistä ennustajia. Mikäpä siinä, minä ajattelin, kun ilmeisesti ilmaiseksi tarjosi palvelusta. Näytin hänelle sitten kämmeniäni, joita hän alkoikin uteliaana tutkia. Vähän ajan kuluttua hän sitten käänsi kämmeneni toisiaan vasten, katsoi minua silmiin oudon ilmeettömänä ja poistui sanomatta sanaakaan. Olisi edes kertonut minulle jotain.
Tuo viimeisin nyt ei ainakaan kuulunut samaan sarjaan ja on minulle muitakin muuten vain omituisia juttuja sattunut. Mutta yhteistä kaikille noille on se, että itse omasta tahdostani en ole niitä aiheuttanut. Vastaavia erikoisia ilmiöitä en ole kyennyt saamaan aikaan, vaikka olen joskus yrittänyt. Niin että turha puhua minulle Randin huuhaapalkinnosta. Näillä eväillä siihen ei ole mitään osaa.
Jotkut ihmettelevät, miksi tiede ei tunnusta tällaisia asioita. Mitenpä tunnustaisikaan, sillä kovaan tieteeseen kuuluu ilmiöiden toistettavuus. Epäsäännölliset tai muuten erityisen vaikeasti tutkittavat ilmiöt tuppaavat jäämään tieteen ulkopuolelle. Todellinen ajatusvirhe tulee vasta siinä, kun jotkut kuvittelevat nykyaikaisen tieteen kattavan ja selittävän todellisuuden kokonaan ja sen vuoksi hylkäävät tieteen kannalta epäselvät ilmiöt pelkkänä huuhaana. Tiede ei voisi edistyä, jos sen ulkopuolella ei olisi jotain todellista.
Onpa mielenkiintoisia juttuja, mutta näiden kahlaamiseen menee aikaa. Laitan tähän muutaman oman kokemukseni.
Sanotaan, että toisille sattuu ja tapahtuu. Taitaa koskea myös näitä ns. yliluonnollisia juttuja. Yhtään kummitusta en tietääkseni ole nähnyt. Spiritistisiä istuntoja en ole kokeillut.
Peruskoulun yläasteella eräs luokkakaverini välitunnilla väitti nähneensä minut myöhään illalla kaupungin keskustassa toikkaroimassa ilkosillani ja kuulemma käyttäydyin muutenkin tosi omituisesti. Paskapuhetta, minä sanoin hänelle, koska varmasti siihen aikaan olin kyseisestä paikasta viiden kilometrin päässä kotona nukkumassa pää tyynyä vasten. Myöhemmin asia alkoi kiinnostaa enemmän ja yritin kysellä samalta kaverilta, mutta hän oli ymmällään, eikä halunnut puhua asiasta enempää. En sitten tiedä, liittyikö tuo tapaus oikeasti minuun millään tavoin. Ehkä hän oli nähnyt jotain aivan muuta.
Muutama vuosi tuon tapauksen jälkeen kirjoittelin yhden tytön kanssa kirjeitä. Siitä ei muuten koskaan mitään enempää tullutkaan. Mutta eräänä aamupäivänä kotona ollessani näin nukkuessani unta, että olin jotenkin hämmentyneessä mielentilassa, aukaisin kirjeen ja luin kirjeestä tekstiä, joka hämmensi minua vielä lisää. Heräsin sitten tuon unen nähtyäni ja jäin ihmettelemään, mistä mahtoi olla kyse. Muistin joitain sanoja, mitä siinä kirjeessä luki. Sitten se tyttö soitti minulle samana päivänä. Hänellä oli sellaista asiaa, joka sai minut kuohuksiin. Eikä siinä kaikki, sillä vielä samana päivänä vähän sen puhelinsoiton jälkeen postinkantaja toi minulle kirjeen siltä samalta tytöltä. Aukaisin kirjeen ja näin ennestään tuttua tekstiä. Oikeasti kirjeen sisältö ei liittynyt oleellisesti puhelinkeskustelun asiaan, mutta juuri siinä mielentilassa en sitä tajunnut, vaan yritin sovitella niitä toisiinsa. Kirje on minulla yhä tallella.
Olen pikkuhiljaa tullut sellaiseen käsitykseen, että meidän tuntemamme nykyaikaisen tieteen aikakäsitys on puutteellinen. Muuten enneunet eivät sovi kokonaiskuvaan.
Toistakymmentä vuotta myöhemmin tuosta aiemmasta tapauksesta näin unen, että silloinen pomoni antoi minulle läksytyksen naamatusten. Se olikin ahdistava uni. Mietin unta hetken aikaa, mutta ajattelin, että se nyt oli vain uni. Töissä olivat asiat kunnossa silloin. Mutta aika pian sen jälkeen tuli töissä kiireitä ja minä sitten varomattomasti venytin työpäiviä liian pitkiksi ja nukuin liian vähän. Tästä johtuen arviointikyky putosi lähes nollaan. Olin yötäpäivää töissä ja aloin tehdä aivan käsittämättömiä virheitä. Nämä virheet lopulta johtivat hyvästä syystä asianmukaiseen läksytykseen työkavereiden katsoessa vierestä. Opinpahan siinä jotain: Riittävästi pitää saada unta, vaikka olisi kuinka kiire. On nimittäin parempi tehdä jokin homma yhden kerran kunnolla, eikä yhden kerran väsyneenä ja sen päälle toisen kerran kunnolla.
Enneunista ei aina oikein tiedä. Joistain unista toivon, että ne eivät koskaan osoittaudu enneuniksi.
Muutaman ufon olen nähnyt. 18-vuotiaana syysiltana silloisen kotikaupunkini urheilutalon pihalla seistessäni näin taivaalla kimaltelevan kohteen, jota arvelin matalalla Maata kiertäväksi satelliitiksi. Kyllähän niitä siellä kiertelee paljonkin, eikä niissä ole mitään kummallista. Mutta sitten se teki U-käännöksen ja poistui. Vähän jäin ihmettelemään, että mitenkäs se nyt noin teki. Samanlaisen näin taas uudelleen noin puoli vuotta sitten.
Yhden exän kanssa, kun silloin asuimme yhdessä, meillä oli eräänä iltana jotain pikku riitaa päällä, en muista mistä asiasta. Tuskin oli edes mitään kovin tärkeää. Joka tapauksessa ärsyynnyin siinä jonkin verran, jostain syystä. Sitten kun hän tuli keittiöstä teekuppi kädessään, hän sanoi jotain minulle, mutta en aivan kuullut mitä. Valmiiksi kiukkuisena vain huudahdin "Häh?" ja silloin hän jähmettyi teekuppi kädessään huoneen oven kynnykselle. Minä ajattelin, että mitä hän jäi siihen seisoskelemaan. Katsoin, että jäikö hän tuijottelemaan jotain erityistä huoneessa, mutta ei siellä ollut mitään erityistä tuijoteltavaa. Kysyin häneltä, mitä hän oli sanomassa ja miksi hän jäi sillä lailla seisoskelemaan, mutta mitään vastausta en saanut. Ajattelin aluksi, että hän nyt teeskentelee vain. Kyselin muutakin ja yritin saada häneen keskusteluyhteyttä, mutta hän ei sanonut mitään, eikä hievahtanutkaan paikaltaan. Ainoastaan kyyneleitä valui. Outoa oli myös se, että hänen silmänsä eivät räpytelleet. Ajattelin katsoa, josko hän toipuisi itsekseen. Otin koko jutun aika rennosti. Mitään varsinaista hätää ei näyttänyt olevan. Noin 20 minuutin kohdalla pohdin oikein tosissaan, mitä minun pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa kun kuppi hänen oikeassa kädessään kallistui sen verran, että lattialle alkoi tipahdella teetä, minä otin häneltä kupin pois kädestä ja kannoin hänet sitten sänkyyn makaamaan. Vasta sen jälkeen hän alkoi toipua takaisin tähän maailmaan, mutta sanoi sitten, että hänellä oli hirveä olo. Aika tuskaiselta hän näyttikin. Yritin myöhemmin kysellä, että mitä oikein tapahtui, mutta hän ei muistanut.
Vuosia myöhemmin, ollessani taas sinkkuna, toisinaan iltapimeällä kävelin katulamppujen alta ja lamput sammahtelivat. Jotkut katulamput ovat sellaisia, että vaikkakin ollessaan taloudellisia valontuottajia niillä on myös kääntöpuolensa: Ne ovat herkkiä sammumaan. Lampun sammahtamiseen voi riittää yhden puolijakson pituinen katkos lampun saamasta virrasta. Nämä lamput sitten toisinaan pimenivät juuri minun kulkiessani alta, mutta vain silloin, kun pohdin jotain syvällistä. Ja sehän siinä olikin ärsyttävintä, koska juuri sellaisella hetkellä minä vähiten kaipaan mitään, mikä kiinnittää huomion jonnekin toisaalle, kuten katulamppuun. Pahimmillaan kolme katuvaloa on simahtanut samalla tavoin yhden kävelyn aikana.
Tuolle edellä selittämäni ilmiön tilalle on tullut viime aikoina käänteinen ilmiö. Kuljen nykyään melko paljon polkupyörällä ja ostin pyörään paristovalaisimen, jossa on pieni elektroniikka ohjaamassa valaisimen eri toimintoja. Eräänäkin iltana kävelin pyörätelineelle, jossa pyörä oli lukittuna. Siinä kävellessäni pyörää kohti huomasin, että olin unohtanut valaisimen pyörään kiinni. Sitäkin sattuu toisinaan. Olin muutaman metrin päässä, kun valo syttyi omia aikojaan. Jäin vähäksi aikaa ihmettelemään, koska aivan selvästi näin, että valo syttyi, eikä varmaan ollut koko ajan päällä. Sen jälkeen valaisin toimi aivan normaalisti. Eräänä toisena iltana sama valaisin teki saman tempun ollessani lukemassa sanomalehteä kotona.
Vuosia sitten kesken jotain messutapahtumaa muuan minulle tuntematon tummatukkainen tyttö (muistaakseni melko sievä) halusi katsoa käsiäni. Hän oli ilmeisesti niitä käsistä ennustajia. Mikäpä siinä, minä ajattelin, kun ilmeisesti ilmaiseksi tarjosi palvelusta. Näytin hänelle sitten kämmeniäni, joita hän alkoikin uteliaana tutkia. Vähän ajan kuluttua hän sitten käänsi kämmeneni toisiaan vasten, katsoi minua silmiin oudon ilmeettömänä ja poistui sanomatta sanaakaan. Olisi edes kertonut minulle jotain.
Tuo viimeisin nyt ei ainakaan kuulunut samaan sarjaan ja on minulle muitakin muuten vain omituisia juttuja sattunut. Mutta yhteistä kaikille noille on se, että itse omasta tahdostani en ole niitä aiheuttanut. Vastaavia erikoisia ilmiöitä en ole kyennyt saamaan aikaan, vaikka olen joskus yrittänyt. Niin että turha puhua minulle Randin huuhaapalkinnosta. Näillä eväillä siihen ei ole mitään osaa.
Jotkut ihmettelevät, miksi tiede ei tunnusta tällaisia asioita. Mitenpä tunnustaisikaan, sillä kovaan tieteeseen kuuluu ilmiöiden toistettavuus. Epäsäännölliset tai muuten erityisen vaikeasti tutkittavat ilmiöt tuppaavat jäämään tieteen ulkopuolelle. Todellinen ajatusvirhe tulee vasta siinä, kun jotkut kuvittelevat nykyaikaisen tieteen kattavan ja selittävän todellisuuden kokonaan ja sen vuoksi hylkäävät tieteen kannalta epäselvät ilmiöt pelkkänä huuhaana. Tiede ei voisi edistyä, jos sen ulkopuolella ei olisi jotain todellista.
.
