Kiitos vastauksista.
Täsmennän vielä kysymystäni
Toimikoon esimerkkinä vaikka tämä hauiskääntö mutkatangolla (pointtina kuitenkin, että perusperiaate lähes sama liikkeessä kuin liikkeessä).
Kummin parempi massan kasvatuksen kannalta:
a) Painot esim 30 kg...hiiiitaita rauhallisia toistoja puhtaalla tekniikalla...Tuntuma pyritään pitämään sarjojen alusta loppuun. Lopussa ideaalitilanne, että hauis hapoilla, mutta vain ja ainoastaan hauis. Näitä tehdään esim 4x10
b) Painot esim. 42 kg. Ensimmäiset rauhallisia ja puhtaita (esim 4-5 kymmenestä) voimien vähentyessä haubereista, liike lähtee karkaamaan yhä rumemmaksi. Tällä tekniikalla puhtaiden toistojen määrä luonnollisesti vähenee kuta enemmän sarjoja tulee. Tässäkään ei kuitenkaan heijata selkä kaarella.
c) Jotain ihan muuta?
Tällä hetkellä olen pyrkinyt treenaamaan siten, että moninivel-liikkeissä saadaan rautaa liikkeelle niin paljon kuin mahdollista tekniikan ollessa edes jotakuinkin kuosissa. Eristävimmissä liikkeissä olen sitten noudattanut tätä b) linjaa. Tuntuma lihakseen on kuitenkin A ja B vaihtoehtojen välillä kuin yöllä ja päivällä. B:llä saadaan kyllä rautoja liikkeelle, mutta kohdelihasta ei polttele läheskään samalla tavalla kuin A vaihtoehdolla jossa tuntuma voi olla infernaalinen.
Haenkin vastausta lähinnä siihen, että kumpi on hyödyllisempää lihasmassan lisäyksen kannalta?
ps. Voiman pyrin hakemaan moninivel-liikkeissä, lihaskasvun eristävissä. En tiedä onko väärin, mutta näin olen toistaiseksi toiminut.