- Liittynyt
- 3.1.2013
- Viestejä
- 286
No niin, pakko taas tässä turhautumisen olotilassa konsultoida osaavampia. Problemos on siis se, että voimatasoni ovat saleilun myötä kasvaneet hienosti (takana himpun yli 1 v), vaan lihasmassaa ei ole ollenkaan siinä määrin kuin olisin toivonut :-(
Ulkoinen olemus on kylläkin muuttunut hyvinkin vuoden takaiseen, olemus on sellainen "jäntevän hoikka" eli onhan se lihasmassan prosentuaalinen osuus kai sikäli sitten lisääntynyt. Jäntevyys ei vaan riitä, haluaisin pyöreämpiä ja näkyvämpiä lihaksia. Ainoa, missä lihaksien saapumisen selkeästi huomaa, on tuo ankkapyrstö ja paksuhkot ojentajat. Luulisi, että esim. pyrstön kasvaessa olisi sitten reidetkin jo "sivutuotteena" ahkerasti kyykkäillessä samassa suhteessa kasvaneet, vaan ei. Tai no, onhan ne edelleen em. jäntevät ja orastavaa lihasmuotoa on, mutta se suurempi pulleus puuttuu, jos saatte kiinni ideasta...
Mikähän siis menee vikaan...? Ehkä aika laaja kysymys,mutta jostain kohden tarttee aloittaa.