Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.

Mitä ihmettä sä selität?

Tarkoitin että niistä satojen toistojen sarjoista voi olla tödennäköisemmin hyötyä naispuoliselle ihmiselle, koska on todennäköisempää että suurin piirtein saman asian ajava fyysinen työ on usein vähäisepää heillä. Miespuolisella lihaksia tödennäköisesti käytetään keskimäärin edes jonkun verran arkielämässä, toki toimistorottia löytyy myös miehistä :)

Kummalle luulet olevan esim. Bodypumpista enemmän hyötyä: Metsuri Makelle vain Kutoja Kirsille ?
 
Takakyykystä olen lukenut että käsien olisi hyvä olla melko kapealla. Mutta vasemman olkavarren alkupäässä ojentajan puolella vihloo silloin. Mikähän lihas tai jänne siinä vastustelee, ja mitenkä voisi sitä venyttää?
 
Molemmille ihan yhtä vähän.
 
Priceless!

Ei varmaan alunperinkään kysyjä tarkoittanut ihan satojen toistojen sarjoja kysyessään pumppailusta... :)
(ja jos tarkoitti, niin silloinhan kyseessä on luultavasti hermotustreeniä)

Yleensähän treenin loppupuolella kovempien ja raskaampien sarjojen jälkeen pumppaillaan hieman kevyemmillä painoilla (ei tietenkään liian kevyillä), jotta saadaan lisää verta lihakseen ja saavutettaisiin treenattavaan lihakseen maksimaalinen "huippu". Eli siihen pisteeseen asti, jota lihas pystyy vastaanottamaan treeniä vielä "järkevästi/kannattavasti". Tai voi treeni olla ihan kokonaankin pumppailutreeni, jolloin pyritään samaan lopputulokseen. Nämä eivät tietenkään ole oikeasti mitään kevyitä treenejä. Näin siis bodytyylillä treenatessa. Jos joku osaa tuon selittää tieteellisemmin ja paremmin, niin saa kertoa. Itseäni meinaan kiinnostaa kehon toiminnot. :D
 
Takakyykystä olen lukenut että käsien olisi hyvä olla melko kapealla.

Jos leveä ote tuntuu paremmalta, niin mä en tiedä yhtään järkisyytä, miksi olisi pakko pitää kädet kapealla. Kovista jätkistä ainakin Koklyaev kyykkää usein kädet niin leveällä kuin tanko antaa myöten.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tähän toivoisin saavani suht pikaisen vastauksen. Olen menossa tällä viikolla (toivon mukaan) fysioterapeutille jalkojeni vuoksi (oikea jalka lyhyempi näköarviolta about sentin verran). Kohtalotovereilta lähinnä (toki myös muilta, jotka asiasta tietävät) kysyisin, vaikuttaako jalkojen erimittaisuus treeniin? Uskoisin, että mulle annetaan ns. tukipohjallinen. Tämä on vain häirinnyt minua, enkä "uskalla" treenata yhtä kovaa, ennekuin huomasin tuon "vaivan".

Toinen kysymys, otetaanko aerobisen harjoittelun jälkeen palkkari? Käytössä on Muscel+ (~3dl vettä, ~1dl jauhoja).
 
Kysymys yksi: http://www.kuntonetti.org/index.php?sivu=120 http://www.pakkotoisto.com/treeni/16162-eri-pituiset-jalat-ja-treeni/

Kysymys kaksi: http://www.pakkotoisto.com/aerobinen-harjoittelu/96657-palautusjuomat-aerobisen-treenin-jaelkeen/ http://keho.net/keskustelu/naytaviesti/Palautusjuoma-aerobisen-jalkeen-102949 http://www.pakkotoisto.com/aerobinen-harjoittelu/20345-aerobinen-palautusjuoma/

Kaikki hakutulokset googlesta käyttäen taikasanoja: "eripituiset jalat, jalat eripituiset" sekä "aerobiset treenit ja palkkari". (Hakukoneita käyttämällä säästät muilta sekä itseltäsi yleensä aikaa sekä vaivaa... (: Voimme me pakkislaisetkin nuo sulle etsiä, jos välttämättä tahdot, mutta onko se nyt oikeen viisasta. :rolleyes: )

Sanoisin, että mene silti sinne fysioterapeutillle niin se kertoo sinulle, että millä saat jalkasi samalle korkuudelle tai ehkä saattaa sitten määrätä nuo jo mainitsemasi pohjalliset. En osaa sanoa aivan varmasti mitään tuohon treeniin, joten mikäli et löydä asiasta lisäinffoa itse tai noista linkeistä, niin voit a) jättää isoilla romuilla nuo isot jalkaliikkeet (kyykky, sjmv, mave, ehkä julle en tiedä.) tekemättä tai b) jatkaa kyselyä. Todennäköisesti et saa varmaa vastausta tuohon kun sieltä fysioterapeutilta tai joltain terveysalan ammattilaiselta. Käy ihmeessä näyttämässä.
 
Tähän toivoisin saavani suht pikaisen vastauksen. Olen menossa tällä viikolla (toivon mukaan) fysioterapeutille jalkojeni vuoksi (oikea jalka lyhyempi näköarviolta about sentin verran). Kohtalotovereilta lähinnä (toki myös muilta, jotka asiasta tietävät) kysyisin, vaikuttaako jalkojen erimittaisuus treeniin? Uskoisin, että mulle annetaan ns. tukipohjallinen. Tämä on vain häirinnyt minua, enkä "uskalla" treenata yhtä kovaa, ennekuin huomasin tuon "vaivan".

Fysioterapeutti tietää sitten varmasti parhaiten, mutta vika voi olla ylempänäkin - skolioosia tms. Itsellä ko. vika, ehkä vähän isompi "pituusero" jaloissa. Ei ole estänyt alakropan treeniä, mutta joskus haitannut aika lailla. Teoriassa ajateltuna tukipohjallinen voisi auttaa oireisiin, mutta ei itse ongelmaan. Luulisin kuitenkin, että sinun ikäisenä asialle pystyy tekemään vielä aika paljonkin.
 
Mikä olis hyvä korvaava liike pystärille yksjakoiseen ohjelmaan? Vasen olkapää alkanut naksumaan, muljahtelemaan viimeaikoina pystäriä tehdessä. Kaikki mahdolliset tekniikat ja oteleveydet käyty läpi mutta mikään ei auta. Siirryin jopa vapaista painoista smithiin mutta sekään ei auttanut. Asiaan saattaa vaikuttaa muutaman vuoden takanen vasemman ranteen murtuminen ja ihan silmällä pystyy havaitsemaan että vasen ranne on hieman eri asennossa kuin oikea. Tää siis tarkoittaa sitä että liikkeissä joutuu vasenta kättä pitämään hieman eri asennossa kuin oikeaa jotta tanko pysyisi suorassa. Sinänsä kumma juttu että olen ennenkin tehnyt pystäriä eikä mitään ongelmia ole ollut.

Eli siis löytyiskö olkapäille jotain muuta hyvää liikettä vai jätänkö olkapäät reenaamatta kokonaa sillä saahan ne penkistäkin rasitusta?
 
Tosiaan, pystypunnerrus kässäreillä on yksi liike. Sitten ihan perus viparit eteen ottaa mun mielestä suht samoihin lihaksiin, kuin pystypunnerrus? (etuolat..?)
 
Pyörin tuossa keväästä muutaman kuukautta salilla "tehotreeneissä", Söin lähemmäs 4000kcal päivässä ja paino nousi kohtalaisesti. Lopetin salillakäynnin kesäkuussa, ja oon ollu dietillä viimeiset 4vk ja painoa pudonnu n.10kg, ongelma on vain että haluttua tulosta en saanut, ollaan ihan samoissa mitoissa kuin ennen salille menoa, eikä ainakaan näkyvää lihasta ole tullut. En tiedä mittasinko oikein mutta tämän hetken mittani on: Pituus 193cm, paino 73kg, vatsan ympärys 90cm, rinnanympärys 90cm, hartioidenympärys 110cm, haba jännityksessä 33cm, Eli ei kovin uskottavassa kunnossa olla. Tarkoituksena olis päästä lähelle tom wellingiä http://groopii.blogspot.com/2010/11/tom-welling-on-smallville-s10e07.html
Koska olemme kuvaamassa omaa pientä supermansarjaa, jossa muuttun tämmöisestä luuviulusta tommoseen tom welling kuntoon.
Kysymys kuuluukin, millä ohjelmalla, ruokavaliolla lähdetään liikkeelle? Entä montako vuotta vie päästä kyseiseen kuntoon? Takarajaa ei ole, joten voimme jatkaa kuvauksia vaikka 5v päästä, pääasia että kasvaisin tuommoiseen kuntoon kuin tom welling.

-Joona
 
Pyörin tuossa keväästä muutaman kuukautta salilla "tehotreeneissä", Söin lähemmäs 4000kcal päivässä ja paino nousi kohtalaisesti.

Mitä on tehotreeni? Laskitko edes omaa kulutusta, seurasitko painon nousua? Turha sitä on vetää jollain 1500 plussilla kuitenkaan ellei sitä läskiä tosiaan halua rakentaa.

Lopetin salillakäynnin kesäkuussa

MIKSI?

ongelma on vain että haluttua tulosta en saanut, ollaan ihan samoissa mitoissa kuin ennen salille menoa, eikä ainakaan näkyvää lihasta ole tullut.

Parin kuukauden treenillä nyt ei mitään ihmeitä tehdä. Miten sulla on noin kevyenä muuten vatsan ympärys 90cm? Melkein sama pituus ja paino kuin miulla ja sulla on 18cm suurempi ympärys vaikka mie oon raskaampi.
 
^^Treenaa, syö kunnolla ja mieti dieettejä ensi kerran vasta, kun olet ehtinyt oikeastikin kerätä lihasta ja siinä ei puhuta muutamista kuukausista. Tuo linkkisi kunto nyt ei ole mikään kummoinen, joten parissa vuodessa voisit jo päästä ainakin lähelle, jos asiat tekee oikein. Lahjakkaalle ja motivoituneelle kaverille voisi riittää vuosikin, jotkut taas käyvät salilla kymmenen vuotta tuohon pääsemättä. Kukaan ei tiedä, pitkäänkö se sinulta vie.

Ohjelmia löytyy foorumilta, noilla lähtötiedoilla kukaan ei voi kertoa mikä sulle olisi se oikea.

Miten sulla on noin kevyenä muuten vatsan ympärys 90cm? Melkein sama pituus ja paino kuin miulla ja sulla on 18cm suurempi ympärys vaikka mie oon raskaampi.

e: hyvä kysymys. Mittasin itse vertailun vuoksi, vatsa sisäänvedettynä ~86 cm @178/98 ja hävettävän löysässä kunnossa. Miten voi 15 cm pidemmällä ja 25 kg kevyemmällä kaverilla muka olla enemmän:wtf:?
 
Takakyykystä olen lukenut että käsien olisi hyvä olla melko kapealla. Mutta vasemman olkavarren alkupäässä ojentajan puolella vihloo silloin. Mikähän lihas tai jänne siinä vastustelee, ja mitenkä voisi sitä venyttää?

Näin on, jos kädet on "luonnollisesti" hartianleveydellään tangossa kiinni, asento on tukeva. Näin ollen myös keskivartalon saa pidettyä hyvin kasassa.

Olettaisin sun puhuvan kolmipäisen olkalihaksen keskitasonpuolisesta lihaksesta (sori sanahirviöstä). Eli siitä sisimmästä. Venytys on vaikka tässä; http://adam.about.net/encyclopedia/Triceps-stretch.htm. Suosittelen koettamaan sellaista otetta tangosta, että tanko lepää kämmenpäkiän päällä, kädet auki. Eli siis et purista tankoa, vaan annat sen levätä kämmenpäkiällä ikäänkuin apinaotteella. Jos ei onnaa ni vaihda se ote sellaseks ettei satu?
 
Mitä on tehotreeni? Laskitko edes omaa kulutusta, seurasitko painon nousua? Turha sitä on vetää jollain 1500 plussilla kuitenkaan ellei sitä läskiä tosiaan halua rakentaa.

MIKSI?

Parin kuukauden treenillä nyt ei mitään ihmeitä tehdä. Miten sulla on noin kevyenä muuten vatsan ympärys 90cm? Melkein sama pituus ja paino kuin miulla ja sulla on 18cm suurempi ympärys vaikka mie oon raskaampi.

Tehotreenillä tarkoitin 4-6 päivänä vk salia + HIIT, saliohjelmaa en muista, mut raskas se oli kuin helvetti. Kulutusta en ruvennut laskemaan, koska läskiä ei niin hirvsti kerenny tulla. Salilla käynnin lopetin koska käytin koulun salia ja valmistuin kesäkuussa, eikä tullut hommattua kuukausikorttia salille. Nyt aattelin hommata.

En ole varma mittasinko oikein vatsanympäryksen, mittasin tuosta keskivatsasta, ylävatsastamitattuna häviää 10cm mittaa.
 
^^Treenaa, syö kunnolla ja mieti dieettejä ensi kerran vasta, kun olet ehtinyt oikeastikin kerätä lihasta ja siinä ei puhuta muutamista kuukausista. Tuo linkkisi kunto nyt ei ole mikään kummoinen, joten parissa vuodessa voisit jo päästä ainakin lähelle, jos asiat tekee oikein. Lahjakkaalle ja motivoituneelle kaverille voisi riittää vuosikin, jotkut taas käyvät salilla kymmenen vuotta tuohon pääsemättä. Kukaan ei tiedä, pitkäänkö se sinulta vie.

Ohjelmia löytyy foorumilta, noilla lähtötiedoilla kukaan ei voi kertoa mikä sulle olisi se oikea.

e: hyvä kysymys. Mittasin itse vertailun vuoksi, vatsa sisäänvedettynä ~86 cm @178/98 ja hävettävän löysässä kunnossa. Miten voi 15 cm pidemmällä ja 25 kg kevyemmällä kaverilla muka olla enemmän:wtf:?

Olisikohan järkevintä hommata special treinigeri? Ei tarttis ite murehtia nuita ohjelmista. Itelläkin oli tota löysää jonkin verran tossa ennen diettiä mut nyt ei oo enää juurikaan.
 
Tänne pikaisesti vinkkejä

Eli polvilumpio meni sijoiltaan ja nyt mennään tuen voimin. Eli vedän kuitenkin nuo yläkropan treenit 2 kertaa viikkoon ja nyt kaipaisin neuvoja lämmittelyyn ilman jalkoja. Riittääkö sitten pelkät lyhyet venyttelyt joka lihakselle, että käytetään liikeradan rajoilla kerran kaks ja perus pyörittelyt?
 
e: hyvä kysymys. Mittasin itse vertailun vuoksi, vatsa sisäänvedettynä ~86 cm @178/98 ja hävettävän löysässä kunnossa. Miten voi 15 cm pidemmällä ja 25 kg kevyemmällä kaverilla muka olla enemmän:wtf:?

Mulla on ~84,5cm ei sisään vedettynä, sisään vedettynä sellaset kolmisen senttiä vähemmän. Painoa mulla +/-64kg, pituutta viime mittauksesta 172cm.
 
Back
Ylös Bottom