Meta title: 💥 Aloittelijan peruskysymykset – paikka jossa tyhmät kysymykset muuttuu kovaksi kehitykseksi

Meta description: Keskustelua treenin, ruokavalion ja tekniikan perusasioista – kaikki aloittelijoiden kysymykset yhteen paikkaan ilman turhaa naljailua.


Jos kerran olet ennen salille menoa treenannut leukoja yli vuoden, niin mikset voi niitä/ylätaljaa enää tehdä? Olisi nimittäin latsien kehittymisen kannalta ihan hyvä juttu. Kulmasoudussa ja alataljassa veto tapahtuu pääasiassa trapseilla, ei latseilla.

Epäkäslihas (trapsit): Lähentää lapoja (siis mm.)
Levee selkälihas (latsit): Vetää yläraajaa (käsivarsi) alas sekä taakse.

...siis kyllä ne molemmat alataljavedossa saa osansa. Ylävedoissa latsien osuus vaan korostuu enemmän. Kyllä Kostamo siis ihan oikeassa on, kunhan tarkensin :)
 
Hei!!
Mulla olisi hieman vatsalihasongelmaa.
Olen oikeastaan aina treenaillut satunnaisesti, mutta nyt viimeiset n.3kk säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa. Teen liikkeitä kotona.
Ongelmana mulla on vatsalihakset. Oikea suoravatsalihas tuntuu tekevän paljon suuremman osan työstä, vaikka kuinka yritän keskittyä liikkeisiin ja koko vatsan alueeseen.
Ainoastaan tässä oikeanpuoleisessa pötkössä tuntuu poltetta liikkeiden jälkeen. Eron huomaa myös selvästi silmillä, vasemmalta puolelta näyttää ylin liha palikka puuttuvan kokonaan, kun oikealla puolella se taas näkyy...
Mikä neuvoksi? Olenko tehnyt liikkeet väärin? Kuinka saan lihakset tasapainoon, kun toinen puoli tuntuu tekevän kaiken työn?

Ei meinaa enää vatsaliikkeet maistua tälle tytölle....

Toivottavasti joku ymmärsi ongelmaa.
Olen aloittelija, enkä osaa puhua asioista oikein termein :(
 
Mulla on vararenkaan rasvanpoltto menossa. Samalla haluan yläkroppaan hiukan muotoa (lihasta), mutta kasvun ei tartte olla mitään hirveetä kumminkaan. Päälimmäisin ongelma on nyt tuo vararengas.

- Käyn maanantaisin ryhmäliikuntatunnilla joka kestää n. 55 min. ihan tehokasta aerobista liikuntaa.
- Tiistaina kuntosaliharjoite yläkropalle.
- Keskiviikkona Pace - Kiertoharjoittelu 45 min.
- Torstaina lepoa
- Perjantaina taas aerobinen ryhmäliinkuntatunti 45 min. Perjantai aamuun haluaisin tehdä myös yläkropan, kun yleensä siihen mennessä kivasti palautunut ja kroppa ja mieli jo yleensä huutaa kunnon lihasreeniä.

Ruokapuolta koitan tsekata ja vahtia, että sais ainakin riittävästi protskua, muttei järkyttävästi kaloreita. Niin.. ja mulla yleensä syöminen jää väkisinkin alle tarvittavan kalorimäärän, kun en oikeasti jaksa syödä niin paljon mitä suositellaan. Ellen sitten hommaa niitä kaloreita heseruoalla, mut se tuskin on ratkaisu.
Palautusjuomana käytän muscle+ koska kattoin että sisältää vähemmän hiilaria kuin esim. reco2.

Miltä kuulostaa, onko ihan turhaa juoksemista, vai luulisiko tuon tehoavan edes hiukan vararenkaaseen?

Edit: niin ja sitten mua pelottaa ku porukka puhuu täällä jostaki lihaskadosta. Tarkoittaako se nyt sitä, että vaikka kuinka pumppais niin lihakset pienenee vaan? :(
 
Hei!!
Mulla olisi hieman vatsalihasongelmaa.
Olen oikeastaan aina treenaillut satunnaisesti, mutta nyt viimeiset n.3kk säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa. Teen liikkeitä kotona.
Ongelmana mulla on vatsalihakset. Oikea suoravatsalihas tuntuu tekevän paljon suuremman osan työstä, vaikka kuinka yritän keskittyä liikkeisiin ja koko vatsan alueeseen.
Ainoastaan tässä oikeanpuoleisessa pötkössä tuntuu poltetta liikkeiden jälkeen. Eron huomaa myös selvästi silmillä, vasemmalta puolelta näyttää ylin liha palikka puuttuvan kokonaan, kun oikealla puolella se taas näkyy...
Mikä neuvoksi? Olenko tehnyt liikkeet väärin? Kuinka saan lihakset tasapainoon, kun toinen puoli tuntuu tekevän kaiken työn?

Suora kopio toisesta threadista:

Lapissi sanoi:
Ei hitto vieköön... Mun päkki näyttää kohtuu kornilta kun vasemmanpuoleiset vatsalihakset on paljon isommat ja leveemmät kuin oikeenpuoleiset. Oon yrittäny fiksailla tekemällä vinoja vatsoja pikkusen enemmän toiselle puolelle. Toistaseks ei oo juuri vaikuttanu, mutta voiko joku viisaampi kertoo miten saan vatsani kondikseen, vai kasvatanko vaan pienen rasvakerroksen mahani päälle epäsymmetriaa peittämään??
marde84 sanoi:
Näkemättä voi vaan todeta että vatsalihasten malli on sellainen kuin sen on sattuneet geenit määräämään. Suoran vatsalihaksen eri puoliskoihin ei voi erikseen vaikuttaa, kuten ei myöskään palikoiden muotoon.
T-101 sanoi:
Siis suoravatsalihas (päkki) on vaan YKSI lihas... siinä ei ole kuutta erillistä vaan tosiaan vain yksi. "Viivat" jotka vatsalihaksen jakaa on vaan sidekudosta. Lisäks 6päkki on oikeesti 8päkki ja sellaisiakin ihmisiä löytyy, joilla se on 4päkki/10päkki. Sen kummempi "muotoilu" siis fyysinen mahdottomuus.
 
Miten esim. Hulk Hogan ja muut vastaavat ovat saaneet tuollaiset lihakset ja massan? Varmaan jotain nappeja?

Olen panostanut nyt syömiseen ja melkein koko ajan syön jotain. 4-5 lämmintä ateriaa päivässä + lisäravinteet ja välipalat eli syön suurinpiirtein puolen tunnin välein jotain. Myös kesken treenin syön esim. proteiinipatukan, tms. Mutta ongelmana on edelleen kehittymättömyys. Levypainoja en saa lisättyä millään, enkä mitenkään.

Myös se, että jos treenaan säännöllisesti, niin kuinka paljon suurinpiirtein saisin lihasmassaa aikaan? En haluaisi panostaa mihinkään "turhaan", eli jos kunnon tuloksia ei ole mahdollista saada, niin jätän koko homman. Eli olisiko ollut parempi aloittaa jo muutama vuosi sitten? Onko mahdollista saavuttaa esim. 95 kiloa lihasmassan avulla? Tai 100 kiloa? Mitkä ovat mahdolliset tavoitteet? Tavoitteita en osaa tehdä lainkaan, koska en tiedä, mitä on mahdollista saavuttaa tietyssä ajassa. Tällöin myös en osaa valita oikeaa ohjelmaa. Joku täällä kertoi, että hyvä ohjelma on sellainen, jossa kehittyy tavoitteiden mukaan. Mikä on mahdollista tietyssä ajassa? Paljonko esim. penkkitulosta on mahdollista kasvattaa vuoden aikana? Kuinka paljon lihasmassaa, jne.

Mitä tällaiseen kehitykseen sitten vaaditaan? Mitä pitäisi syödä, milloin pitäisi syödä, miten nostaa levypainoja, jne. Siis tiedän, mitä tarkoittaa esim. 3x10, mutta miten tuo tapahtuu käytännössä? Miten jaksan tehdä tuon progression? Viime vuonna sain esim. kaksi kiloa lisää levypainoja lisättyä, miten saan enemmän?

Siis miten hommat menee käytännön tasolla? Ruokapuoli on vieläkin täysin hakusessa, koska en tiedä, kuinka paljon pitää syödä ja mitä syödä ja milloin. En tiedä, milloin syön yli kulutuksen ja milloin en. Esim. tänään en tiedä, olenko syönyt yli kulutuksen vai en, koska en tiedä, paljonko olen kuluttanut. Kalorilaskureita olen kokeillut, mutta niistä ei ole mitään hyötyä, koska ensinnäkään ne eivät kerro mitään tarkaa lukua, enkä sen jälkeen tiedä, kuinka monta kaloria olen syönyt. Joka minuutti pitäisi laskea oma kulutus, koska syön päivän mittaan koko ajan. Ja mistä tiedän, kuinka monta kaloria on esim. jonkun ravintolan ruuissa yhteensä. Eli ei hyvä.

Eli kaikki tällaiset hommat ovat täysin hakusessa.
 
@J88
sulle on jo vastattu useampaan kertaan noihin samoihin kysymyksiin. Olen itsekin sulle selittänyt monien muiden kanssa noi samat jutut. Katso ne edelliset vastaukset, niin sun ei tarvitse joka kerta kysyä uudestaan jos asia on unohtunut. Ja sullahan on jo jopa oma tredikin, jossa on puitu nää asiat halki. Reilu 400 viestiä samaa huttua.
Kerro mulle, minkä takia sä kysyt koko ajan samat kysymykset? Pakko se on uskoa, että et oo trolli, kun oot jo toista vuotta jaaritellut samoja juttuja, etkä vieläkään ymmärrä. Lääkäri on kai diagnosointivirheenä antanu ihan väärät lääkkeet.
 
Miten mun kannattas venytellä kun yhdessä venytyksessä en saa haaroja istuessa muutaku pieneen kulmaan ja en saa siitä juuri selkää alas (tiedätte kai nyt mitä venytystä tarkoitan) ja syyhän luultavasti on että käyn salilla treenaan kamppailulaleja ja istun epäergonomisesti tuoleissa :hyvä: ja en venyttele tarpeeksi usein (en ainakaan monipuolisesti). Jos nyt joitain linkkejä jossa olis clippejä/kuvia selänvenytykseen liittyen niin kiitos. Myöskin kertokaa kuinka useasti ja kuinka pitkiä toistoja. ->
 
jos dieetillä herää vasta 12:sta aikaan yhtenä päivänä, ja menee nukkumaan normaalisti siinä 23 aikaan. niin päteekö päivänmittaan sama kalorimäärä, kuin täysmittaisena päivänä(07:00-23:00) ? eli vaikkei lyhyen päivän aikana kuluta niin paljoa kuin täysmittaisena, niin pitäisikö kalorimääräkin olla sitten alhaisempi? vai?
 
Kävin tekemässä tuossa perjantaina nopeen treenin maastavetoa, selkää ja hauista. Maastavedon tein 4x10x100kg, mutta vain minuutin palautuksilla. Aikas lailla pumppu hakkas tuon jälkeen ja paikat tärräs. Kellotin palautukset, kun aina tullut löysäiltyä ne maastavedossa. Ihan mukavaa vaihtelua tuo oli, mutta onko tuollaisesta oikeen mitään hyötyä?
 
Onko asia niin että lihas ei kasva alhaisilla rasvoilla, vaan rasvojen pitää nousta dieetin jäljiltä esim. 10% pintaan ennen kuin uutta lihasta alkaa taas tulla?
 
Onko asia niin että lihas ei kasva alhaisilla rasvoilla, vaan rasvojen pitää nousta dieetin jäljiltä esim. 10% pintaan ennen kuin uutta lihasta alkaa taas tulla?
Ei se lihaksen kasvattaminen ole rasvaprosentista kiinni. Kyllä se lihas kasvaa dieetin jälkeenkin vaikka olet alhaisissa rasvoissa kunhan vaan alat syömään taas yli kulutuksen ja treenaat. Itseasiassa saattaa jopa olla aika nopeeta se lihaskasvu heti dieetin jälkeen jos on päässyt dieetillä hieman myös lihasmassaa palamaan niin lihasmuistin avulla ne kasvaa nopeasti takaisin kun kalorit nostetaan takaisin plussalle. Lisäksi tietenkin näyttää taas entistäkin lihaksikkaammalta kun dieetin jälkeen on kireessä kunnossa ja sitten plussakaloreilla saa kadonneet lihakset takaisin ja mahdollisesti myös paineet ja nesteet lihaksiin yms.
 
En oo ihan varma onko tästä jo keskusteltu - todennäköistähän se on tämän kokoisessa foorumissa - mutta kuitenki.

Usein neuvotaan aloittelijoille, että meidän pitäisi ennenkaikkea panostaa isoihin "pääliikkeisiin" ( mave, kyykky, penkki jne. ) ja niiden tekniikan vahvistamiseen. Eli yksi -tai kaksijakoista pari kertaa viikossa.

" ...ei hauiskääntöjä runkkaamalla isoksi kasva... "

Entä jos aloittelija reenaisi niin, että joka päivä salilla ja reenataan "yhtä lihasta kerrallaan" ( tod. näk. amatöörimäinen ilmaisu ) - silloinhan käytäisiin kaikki ne samat lihakset läpi, mitä esim. maastavetoa tehdessä, mutta yksi kerrallaan niin, että jokaisen yksittäisen lihaksen harjoittamiseen voisi keskittyä ja panostaa.

Tätä vaihtoehtoa kovin harvoin suositellaan aloittelijoille, mutta miksi?
 
Entä jos aloittelija reenaisi niin, että joka päivä salilla ja reenataan "yhtä lihasta kerrallaan" ( tod. näk. amatöörimäinen ilmaisu ) - silloinhan käytäisiin kaikki ne samat lihakset läpi, mitä esim. maastavetoa tehdessä, mutta yksi kerrallaan niin, että jokaisen yksittäisen lihaksen harjoittamiseen voisi keskittyä ja panostaa.

Tätä vaihtoehtoa kovin harvoin suositellaan aloittelijoille, mutta miksi?

Pitkälti on kysymys siitä, että ihminen on kokonaisuus ja lihasten saamiseksi kunnolla kasvuun vaaditaan tavallaan koko kropan shokkihoitoa. Lihas ei ole mikään automaatti joka kasvaa aina tehdessään tietyn määrän työtä vaan se kasvaa vasta, kun aivot käskevät sen kasvaa ja keho kokonaisuutena laittaa kiertoon riittävästi kasvuun tarvittavia aineita. Tämä taas tapahtuu kunnolla vain koko kehon tasapainotilan rikkoutuessa eikä siihen riitä hauislihaksen pumppaus kymmenellä eri liikkeellä. Hormonivasteista ym. teoriapuolesta löytyy haulla tarkempaa tarinaa.

Siis: mave, kyykky ym. rasittavat kerralla monia suuria lihasryhmiä ja rikkovat koko kehon tasapainotilaa houkutellen siten lihakset tehokkaasti vahvistumaan. Tähän eristävät liikket päälle, niin hyvä tulee.

Lihakset yksitellen hinkkaamalla taas se koko kehon tasapainon rikkominen jää vähemmälle ja näin ollen myös kehon vaste lihasten kasvattamiseen jää olennaisesti pienemmäksi.

Ei mikään tieteellisen tarkka selostus, mutta toivottavasti ymmärsit pääpointin.
 
Onko 6kuukaudessa 8kg painoa lisää liian paljon? 78--->86kg. Tosin omasta mielestä tuntuu että läskiä on lähtenyt aika paljon pois ja tulokset nousseet mukavasti
 
Onko 6kuukaudessa 8kg painoa lisää liian paljon? 78--->86kg. Tosin omasta mielestä tuntuu että läskiä on lähtenyt aika paljon pois ja tulokset nousseet mukavasti

Mitenniin liian paljon? Voiko lihasta tulla liian nopeasti? Itellä tuli parhaimmillaa puolessavuodessa 10kg, tulokset rymis katost läpi ja ainoo miinus oli raskausarvet mitä tuli käsii ja jalkoihi ja kainaloihi. Niistäki oon lähinnä (salaa) ylpee ja ne haalistuu iän myötä. Etenki ku siul ei tota läskii oo tullu ni anna paukkuu vaa :)
 
Mitenniin liian paljon? Voiko lihasta tulla liian nopeasti? Itellä tuli parhaimmillaa puolessavuodessa 10kg, tulokset rymis katost läpi ja ainoo miinus oli raskausarvet mitä tuli käsii ja jalkoihi ja kainaloihi. Niistäki oon lähinnä (salaa) ylpee ja ne haalistuu iän myötä. Etenki ku siul ei tota läskii oo tullu ni anna paukkuu vaa :)
Joo mulle tullu rintaan,käsiin,vähä olkapäihi ja jalkoihi raskausarpia :( en pidä niistä mut ainaki näkee et on kehittyny ja on todisteita siitä :D
 
Back
Ylös Bottom