Ärsyttävät asiat liikenteessä

Keskittykää nyt vaan siihen omaan ajamiseenne.
 
Ärsyttää nämä sankarit sun muut kotivataset joilla on niin kiire että pitää lähteä ohittelemaan pitkää letkaa joka ajaa rajoitusten mukaan. Tottakai ohi saa mennä mutta yleensä nämä ohittavat missä vain ja tällöin joutuvat palaamaan kaistalle , eli jonossa joudutaan väistämään ja jarruttelemaan. Tähän samaan liittyy se että ihmisillä puuttuu pelisilmä ja liikenteen lukutaito täysin. Usein ohittelijat ovat loppujen lopuksi siinä muutaman sadan metrin päässä edellä vielä kymmene kilometrin päässäkin eli aikaa ei voita mutta aina vaan näkee että pakko mennä ohi.
 
^ Tuosta tuli mieleen.
Vituttaa kun ajat pitkää matkaa ja sitten edestä löytyy satasen alueella letka, jossa johtaja ajaa jotain 85-95km/h välillä (vauhti muuttuu koko ajan) ja loppuletka perseessä kiinni. Kyttää siinä sitten tarpeeksi pitkää suoraa että pääset niistä 4-5 autosta ohi. Varsinkin kun yleisin reaktio tuossa vaiheessa, kun takaa lähestyy auto on, että vedetään ne viimeisetkin metrit edellä ajavaan autoon kiinni, ettei vahingossakaan voi ohittaa sitä letkaa osissa.
 
jooh komppaan tota Mies847 viestiä..miten aina satasen alueella voi olla näitä hidastelijoita? Ja sama tuo umpiletkassa ajaminen...on vaarallista kun joku päättää lähteä ohi, ei löydä paikkaa johon lopettaisi ohituksen, jollei sitten pääse koko letkaa kerralla ohi.

Usein tuntuu siltä että näissä hidastelevissa autoissa ei ole sellasta keksintöä kuin taustapeili..vois kurkata sinne ja todeta jonon pituus perässä, koukata vaikka bussipysäkin kautta ja antaa muille mahdollisuus mennä ohi, mutta ei.

Yks asia mitä oon ihmetellyt näin syksyisin, kun puimurit jne ajaa yleisillä teillä, että vaikka olisi millainen paikka (mäki, paha mutka jne) niin porukat lähtee ohittamaan ihan pimennosta noita...jos sieltä tuleekin rekka vastaan niin vitsit on vähissä..ite kyllä katon aina että nään mitä tiellä tapahtuu ennen kun lähden ohi. Vaikka se onkin nopeesti ohitettu.
 
Kyllä voi vittu kun nyt paloi hermot. Ajoin Vihdintietä niin eiköhän siinä oo alamäessä just siviilipoliisiauto pysähtyneenä. Nopeus oli 80kmh/h ja rajoitus 70km/h. Ja siellähän sen vitun takaloosterin kamera sitten välähti. Voi perkele. Vitun köyhät poliisit kun ei keksi parempaa paikkaa kerätä rahaa kuin jossain saatanan alamäessä. Jos tulee sakot niin kerron kyl oman mielipiteeni tästä asiasta niille mulkuille.
 
Ihmeen paljon jengi raivostuu noista ns. hidastelijoista. Onko siellä tiellä aina niin kiire ja onko se +5 km/h nopeus niin ratkaiseva tekijä, että nämä jopa rajoitusten mukaankin tai hieman sen alle ajavat tuottavat niin suuria vihantunteita? Vähän huolestuttavaa luettavaa välillä, kun rajoitusten mukaankin ajaminen on oikea vittumaisuuden huipentuma.
 
No on se taitavalle kuskille aika vitun turhauttavaa körötellä "rajoitusten mukaan". Normikuskeille toki rajoitukset on ihan tarpeen.
 
No on se taitavalle kuskille aika vitun turhauttavaa körötellä "rajoitusten mukaan". Normikuskeille toki rajoitukset on ihan tarpeen.

Tää oli hyvä:D

Nooh, joskus on oikeasti kiirekin ja kun liikennevaloissa se voi pahimmillaan tietää muutaman minuutin odottelua jos ei ehdi vihreistä. Sitten kun on kiire oikeasti jonnekin niin rupeekin hermot käryämään.
 
Turusta eilen ajelin ja siellä joku saatanan pappa, vittu mikä urpo, ajeli satasen alueella 80 kilsaa tunnissa ja Turun tiellä on paskamaista ohitella ennenkuin tulee se ohituskaista. Hirvee letka perässä eikä mikään kiire painaa kaasua. Miksi sinne pitää tulla hidastelemaan kun se ruokkii kovalla koneella ajavia ohittelemaan aivan holtittomissa paikoissa?
 
:hyvä:

mutta tosta kiireestä, niin eikö voi lähtee 5min aikaisemmin niin ei oo enää niin kiire? vai tuleeko se kiire vaan just sillo ku oot jo lähteny kotoo menemään? :rolleyes:
 
Mulla ei ollut kyllä mikään kiire, mutta ei mulla ole kaupassakaan mikään kiire, silti vituttaa ihan älyttömästi kun joku apinamummo kaivaa rahojaan liian kauan. Normaalit arkiasiat kuten kaupassa asiointi, pankkiautomaatilla asiointi, ajaminen, niiden pitäisi mennä noileesti kuin vettä vaan, mutta ei jumalauta mene, ei sitten niin millään. Kortti pois nussijoilta.

On se nyt perkele kun ei voi ajaa tiellä edes rajoitusten mukaista nopeutta kun joku homppeli pappa hinaa edessä. Antais tietä letkalle, ajais sivuun vähäksi aikaa, mutta kun he ovat maailman napoja.
 
Ihmeen paljon jengi raivostuu noista ns. hidastelijoista. Onko siellä tiellä aina niin kiire ja onko se +5 km/h nopeus niin ratkaiseva tekijä, että nämä jopa rajoitusten mukaankin tai hieman sen alle ajavat tuottavat niin suuria vihantunteita? Vähän huolestuttavaa luettavaa välillä, kun rajoitusten mukaankin ajaminen on oikea vittumaisuuden huipentuma.
Kun ajoi kesälläkin sellaista +400km siivua edestakaisin kuukausittain, niin kyllä se ohitsepääsemättömyys alkaa ärsyttää. Minua ei suoranaisesti haittaa, jos joku ajaa vaikka sitä 80km/h satasen alueella, mikäli siitä pääsee ohi inhimillisessä ajassa. Se vituttaa, jos pahimmillaan niitä on letka ja sitten ajat siellä perässä kymmeniä kilometrejä, kun ei ole paikkaa ohittaa ja kun on, niin tulee vastaan liikennettä.
Typerissä paikoissa en lähde ohi ja muutenkin koetan pitää ajossa järjen mukana, mutta olen hyvällä kelillä valmis ottamaan ihan tietoisesti sen riskin, mitä jarrutusmatkoissa ym. seuraa kun ajan keskimäärin 10-15km/h yli rajoituksen. Kuitenkin pidemmällä matkalla siinä säästää jo sitä aikaa.
Esimerkkinä eniron laskema matka-aika samalle reitille, 5.5h ja ajan sen yleensä tunnin tuon alle.
 
Kyllä voi vittu kun nyt paloi hermot. Ajoin Vihdintietä niin eiköhän siinä oo alamäessä just siviilipoliisiauto pysähtyneenä. Nopeus oli 80kmh/h ja rajoitus 70km/h. Ja siellähän sen vitun takaloosterin kamera sitten välähti. Voi perkele. Vitun köyhät poliisit kun ei keksi parempaa paikkaa kerätä rahaa kuin jossain saatanan alamäessä. Jos tulee sakot niin kerron kyl oman mielipiteeni tästä asiasta niille mulkuille.

Näin tuon saman auton: valkoinen pikkupaku/"hyötyajoneuvo". Kun kerran tuollaisesta on saanut sakot, niin nykyään erotan nuo kamera-autot jo kilometrin päästä. Mä näin sen tosin lievään ylämäkeen parkkeerattuna, mutta nehän vaihtelee paikkaa n. tunnin välein.

Jos muita autoja ei lähellä ollut (esim. toisella kaistalla) samaan aikaan, niin varmasti saat sakot. Jos auto on sinun omistamasi, niin lappu kolahtaa ihan kauniisti postilaatikosta noin viikon kuluessa.
 
Jep. sama pikkupaku kyseessä. Ja kun auto on faijan omistuksessa niin joutuu sitten vähän säätämään. Ja tottakai mä päästelin ihan yksin siinä komeasti ja muita autoista ei ollut tietoakaan. Paljonkohan niitä sakkoja nyt sitten mahtaa tulla. Onko jossain joku laskuri?

edit: nooh, laskuri löytyi poliisin sivuilta mutta eihän tuo nyt edes toimi.
 
heh.. tulipa noista hidasteluista mieleen, kun tuossa yks päivä ajelin motarilla ja oikea kaista veti ~75km/h ja vasen oli ihan vapaa. Siirryin siinä vasemmalle tarkoituksena ajella siinä 100 km/h ja muutama muukin näytti saman tekevän. Muuten hyvä, mutta siellä edessä joku teki saman jollain 80-luvun mersulla ja jäi oikeasti jumittamaan siihen tielle 80 km/h nopeudella. Itellä ei nyt kiire ollut että lähinnä huvitti kuinka joku voi pistää piittaamattomuudellaan liikenteen jumiin. Siis siellä vasemmalla kaistalla ei oikeasti näkynyt sen mersun edessä auton autoa, niin pitkälle kuin silmä kantoi ja tämä körötteli vaan pokalla 80km/h ja oikea kaista aikalailla tukossa. Ja tuon jälkeen oli siis vasenkin kaista tukossa. Voin kuvitella miten kiireiset töihin menijät repi pelihousujaan tuon takia.

Siis ja nyt ihan tarkennukseksi, että tuossa oli 100km/h nopeusrajoitus.
 
Eli lappu menee faijallesi ja häneltä kysytään kuka autoa kuskasi. Hän vastaa varmaan, että sinä olit kyseessä. Tai jos hän ei vastaa mitään, niin sitten alkaa esitutkinta.

Jos kuitenkin vastaa, niin sinä saat himaasi lapun, ja sut pyydetään kyttikselle katsomaan kuvaa. (Vai muuttiko se haltijavastuu-hommeli tätä jotenkin?) Anyway, kyttiksellä sulle näytetään kuva, jota et oikeastaan pysty kiistämään. Ellet sitten ehtinyt mennä piiloon kojelaudan taakse :D
 
Eihän noin pienelle ylinopeudelle ole edes tuolla sakkolaskurissa merkitty mitään.

16-20 ylinopeutta yli 60 alueella on 100€ sakko
 
heh.. tulipa noista hidasteluista mieleen, kun tuossa yks päivä ajelin motarilla ja oikea kaista veti ~75km/h ja vasen oli ihan vapaa. Siirryin siinä vasemmalle tarkoituksena ajella siinä 100 km/h ja muutama muukin näytti saman tekevän. Muuten hyvä, mutta siellä edessä joku teki saman jollain 80-luvun mersulla ja jäi oikeasti jumittamaan siihen tielle 80 km/h nopeudella. Itellä ei nyt kiire ollut että lähinnä huvitti kuinka joku voi pistää piittaamattomuudellaan liikenteen jumiin. Siis siellä vasemmalla kaistalla ei oikeasti näkynyt sen mersun edessä auton autoa, niin pitkälle kuin silmä kantoi ja tämä körötteli vaan pokalla 80km/h ja oikea kaista aikalailla tukossa. Ja tuon jälkeen oli siis vasenkin kaista tukossa. Voin kuvitella miten kiireiset töihin menijät repi pelihousujaan tuon takia.

Siis ja nyt ihan tarkennukseksi, että tuossa oli 100km/h nopeusrajoitus.

Tätä tapahtuu joka päivä kehä 1:llä(kin). Joka kerta töihin mennessä / töistä tullessa siellä on joku kusipää tientukkona eikä varmasti anna tietä.

Vaikka ei olisikaan kiire mihinkään, niin jo periaatteessa ottaa päähän tuollaiset idiootit. Ei voi tajuta miksi ihmiset eivät voi antaa tietä toisille.
 
Back
Ylös Bottom