Ärsyttävät asiat liikenteessä

3 kpl M-Nutrition MANIA!

LAADUKAS PWO

-40%
Parkkipaikkakolhut.:curs: Tarvitseeko siihen enää muuta lisätä?

Itse avaan aina ovet niin varovasti, ettei takuulla pääse kolahtamaan viereiseen autoon, mutta sitten taas monesti näkee näitä kaupungin vuokrataloissa ulkoasun perusteella asuvia mammoja vuoden -82 mädillä Datsuneillaan, jotka vain tönäisevät ovet auki ja ovi saattaa tuurillaan pysähtyä ennen vieressäolevaa autoa tai sitten kolauttaa siihen kivan kolhun. Kaikki ei autoistaan välitä eikä halua niistä huolta pitää, mutta silti suotakoon halukkaille oikeus pitää autostaan hyvää huolta eikä paukutella puolitahallaan niitä ovia toisen kylkeen.

Empiirisiin havaintoihin vedoten: perseen koko nostaa todennäköisyyttä, että kyseinen henkilö kolauttaa autonsa ovella toista autoa. Useamman kerran tullut paikalle tai ollut autossa sisällä, kun joku laardääs on pamauttanut ovella kylkeen.

Siispä: läskiperseet (ihraperseet, lardäässit, pick-your-own) paukuttelevat ovilla toisia autoja.

Eivät muuten pääse autosta ulos, niin hyvä tällätä oma ovi toiseen autoon. Saa sitten vähän paremmin tukea siitä ovestakin, että saa sen lihavan, selluliitin täyttämän perseen ylös sieltä penkistä.
 
Nyt kun asiaa kirotaan - omalle kohdalle osui tänään joku paskapää joka kolhaisi ovea ja oli lähtenyt tiehensä. Nyt on repsikan puolen ovessa siisti sentin leveä ja kymmenen korkea jälki. Jos saisin joskus samanlaisen sankarin kiinni itse teossa niin vetäisin kyselemättä turpaan, oli sitten nainen, seniori tai kakara (olettaen että yrittää paeta paikalta).
 
Ikävämpi homma.:(

Mustakin on tullut melko vainoharhainen nykyään parkkipaikoilla ja eilenkin otin vitun kapeeseen parkkihallin ruutuun tungettuani kännykällä kuvan autosta siten, että viereisten autojen rekkarit näkyy. Ei tullut onneks kolhuja, mutta mukavampi sitten etsiä maksajaa kun tietää, kuka ainakin jossain vaiheessa päivää siinä vieressä on ollut.
 
Mustakin on tullut melko vainoharhainen nykyään parkkipaikoilla ja eilenkin otin vitun kapeeseen parkkihallin ruutuun tungettuani kännykällä kuvan autosta siten, että viereisten autojen rekkarit näkyy.
Itsekin otan aina kuvat viereisistä autoista, jos ovat vitulleen pysäköity tai on muuten ahdasta.
 
Munkin rakasta biiliä oli parkkipaikalla joku urpo kolhaissut ja lähtenyt livohkaan. Onneksi episodin näki pari mukavaa sivullista, jotka sitten ottivat rekkarin ylös ja sain puskurin korjautettua. Tossa ois voinu poliiseillekkin ilmeisesti ilmottaa, mut olin niin kiltti ja annoin tyypin maksaa ja homma oli sillä selvä.
 
Kuskit kellä on ajolinjat päin persettä eli oiotaan ja ajellaan viivojen päällä ym. Esim. tänään ajoin kaupungissa ja olin kääntymässä risteyksestä oikealle ja samaan aikaan sieltä oikealta tulee vasemmalle (eli mistä minä olen kääntymässä) joku apina Hondan citymaasturilla puoliksi mun kaistalla :curs: Kyllä siinä aika lähellä oli ettei rytissy. Harmittaa vaan kun en siinä tilanteessa huomannut painaa tööttiä pohjaan tai näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä :(
 
Kiilaavaat sokeat homot. Eivät viitsi peilistä katsoa tai vaikka olan yli, että onko siinä ohi tulossa moottoripyörä. Taas meinasin alle jäädä. Ja en siis tullut takaa mitään 150km/h, vaan jotakin 5km/h nopeammin kuin edessä mennyt Volvo. Ei edes vilkkua päälle laittanut, vitun homo. Onneksi sain kylkeen potkaistua.
 
Eipä nuo kuvat paljoa lämmitä, jos kukaan ei oo kolhasua nähny ja urpo ei myönnä..
Auttaahan ne aika paljonkin kun tietää että kenen oven taakse sitä menee rahojaan hakemaan. Hakijasta riippuen ei varmaan tartte ees poliisia vaivata.
 
Nyt mikä itellä on alkanu ärsyttämään on mopo pojat:curs: Ajavat niillä yamahilla ynnä muilla mopoillansa sitä 70-90km/h ja lähtevät ohittamaan autoa 60 rajoituksessa miten sattuu.

Eilen illalla kävin porukoita moikkaamassa ennenkö lähden ajelemaan anopin luokse, niin illalla ku ajelin kämpille niin joku kaiffari ajo 85km/h ohi sellasesta paikasta mistä ei ainakaan saa ohittaa ja on helevetin vaarallista, mutta minun tuuriksi ei sattunu mitään kun ite piti väistää auto melkein penkkaan..

plääh. Toivottavasti tänään ivalon matka sujuu paremmin ja ei oo venakkoja kauheasti liikkeestä niitä saa pelätä koko ajan :E
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Kiilaavaat sokeat homot. Eivät viitsi peilistä katsoa tai vaikka olan yli, että onko siinä ohi tulossa moottoripyörä. Taas meinasin alle jäädä. Ja en siis tullut takaa mitään 150km/h, vaan jotakin 5km/h nopeammin kuin edessä mennyt Volvo. Ei edes vilkkua päälle laittanut, vitun homo. Onneksi sain kylkeen potkaistua.

No ei voi suakaan kovin fiksuksi kehua. Jos lähdetään oikein ruotimaan niin olet mielestäni pahempi kusipää kuin tuo volvo kuski. Toinen tekee luultavasti vahingossa virheen ja sinä potkit kylkeen. Juu juu, vittu oppiipahan katsomaan. Joka tapauksessa minä näen suurempana pahana tahallisen kusipäisyyden jolla aiheutetaan vahinkoa kuin vahingossa tapahtuneen mokan mikä ei edes aiheuta kuin sydämen tykytystä.

Itse olen huomannut nyt "vanhemmaksi" tultuaan, että sitä alkaa antamaan liikenteessä enemmän törttöilijöille anteeksi ja itse asiassa on itselläkin mukavampaa kun ei tarvitse vittusaatanaa huutaa ja "tapella" valo- ja äänimerkein muiden tienkäyttäjien kanssa. Toki sitä itselläkin joskus pinna palaa mutta samaa uhoa ei enää ole. En enää aja esim. liikenneympyrään täysillä "sillai ylilujaa", että pääsen tyyttäämään "eteen" tulevalle autolle.
 
Olis se poliisinkin hyvä joskus valvoa fillarisakkia keskustassa...

Eilen jälleen yks äijä pyyhelsi Kupittaan tienoilla vähän ennen risteystä autotiellä autojonon ohi siten, että sieltä jatkettiin ajamista jalkakäytävällä. Sama homma jokin aika sitten eräällä opiskelijan näköisellä mimmillä, joka kurvaili Linnankadulla välillä koukaten jalkakäytävälle, välillä ajotielle. Mä en ymmärrä, mikä helvetin oikeus noilla on lingurrella joka vitun välistä? Ja saa olla muutenkin aika nuija, meinaan oma henki siinä on vaarassa. Ei jotain viittäkymppiä autojen väleistä puikkelehtivaa pyöräilijää kerkeä erkkikään hoksaamaan. Ja vielä se päälle, kun lähdetään risteyksestä auton rinnalta kiihdyttämään keikkuen puolelta toiselle ja puoliksi siihen kaistalle tukkeeksi, koska ei vaan voida jäädä sinne jonon hännille omaa vuoroaan venaamaan.
 
Käsi ylös kuinka moni osaa päästä kevyenliikenteen suojatien yli tullessaan ja lähtiessään kiertoliittymään/kiertoliittymästä? Mua välillä korpeaa, kun tuntuu näitä valopäitä riittävän loputtomiin saakka. Kolmionkin siinä suojatien edessä luulisi kertovan jotain...
 
*nostaa käden ylös*
 
No ei voi suakaan kovin fiksuksi kehua. Jos lähdetään oikein ruotimaan niin olet mielestäni pahempi kusipää kuin tuo volvo kuski. Toinen tekee luultavasti vahingossa virheen ja sinä potkit kylkeen. Juu juu, vittu oppiipahan katsomaan. Joka tapauksessa minä näen suurempana pahana tahallisen kusipäisyyden jolla aiheutetaan vahinkoa kuin vahingossa tapahtuneen mokan mikä ei edes aiheuta kuin sydämen tykytystä.
Kusipäisyyttä on se, ettei viitsitä käyttää vilkkua ja katsoa ennen kaistan vaihtoa.
Tollanen huolimattomuus tappaa vähän turhan monta mopoilijaa vuosittain.
 
Kusipäisyyttä on se, ettei viitsitä käyttää vilkkua ja katsoa ennen kaistan vaihtoa.
Tollanen huolimattomuus tappaa vähän turhan monta mopoilijaa vuosittain.
On on, mutta niin on myös kylkien potkiminen. Kyllähän minäkin näen noita kaistanvaihtovirheitä useita päivässä ja jos jokaista pitäisi mennä potkimaan niin ei sitä oikein ehtisi muuta tehdäkään. Itselläkin varmaan olisi kylki melko rutussa jos jokaisesta virheestä potkittais. Luulempa, että melkein jokainen kuski on joskus meinannut vaihtaa kaistaa toisen päälle. Itsekin olen tähän syyllistynyt vaikka käytän aina vilkkua ja pyrin katsomaan olkani yli.

Tuntuu vain, että nuo motoristit ovat jotenkin yliherkkiä muiden virheille. Juu, siinä on henki kyseessä mutta tuskimpa se hermoilu siellä kypärän sisällä ainakaan ajosuoritusta parantaa. Nyt on turha alkaa itkemään jostain motoristien mollaamisesta. Itsekkin moottoripyörällä ajelevana tiedostan, että moottoripyörä näkyy liikenteessä huonosti ja huolimattomuutta on liikenne täynnä. Ei siitä pidä hermostua, eri asia on jos tahallaan tekee jotain typerää, esim. potkii autoja.

Edit:
Monta motoristia muuten kuolee tuollaisen huolimattomuuden seurauksena vuosittain? Luulen, että suurin motoristien tappaja on niillä ajettu järjetön ylinopeus. Nuo kaistanvaihtovirheet tapahtuvat suurimmaksi osaksi kaupunkinopeuksissa missä motoristikaan ei kovin helposti kuole. Motarilla sitten vaihdetaan kaistaa 200 km/h tulevan "eteen" ja ollaan motoristin mielestä kusipää, kun ei katsota peiliin, vaikka siihen on juuri katsottu ja nähty moottoripyörän olevan niin kaukana.
 
Onneksi sain kylkeen potkaistua.
Toivottavasti et oikeasti potkaissut, vaan tää juttu oli vain pientä internet-boostia tarinalle. Tilanteesta en mitään tiedä, mutta vaihtoi volvoilija sitten kaistaa eteesi tahallaan, vahingossa tai jotenkin siltä väliltä, niin ei tuo potkiminen ainakaan mitään auta. Uuden pyörän omistajana luulisin sun tietävän, mitä se rauta tai muovi maksaa ja vois vituttaa suakin jos katteet olis aamulla palasina sen takia, että naapurin ukko veti herneet sun pörinäpöntön äänestä. Voin taata, että provosoituisin moottoripyöräilijöitä kohtaan erittäin pahasti jos joku idiootti potkaisisi auton kylkeen. Tokihan tuo on ikävä tilanne moottoripyöräilijän kannalta, koska pyörän päällä ollaan käytännössä aivan suojattomia ja juuri noissa tilanteissa henki lähtee herkästi, mutta älkää nyt jumalauta samaa tyhmyyttä takaisin osoittako. Onhan siinä pyörässäkin töötit, ja jos oikein meinaa lapsettaa niin voihan sitä keskariakin näyttää, mutta toisen omaisuuden tuhoamista en vain voi hyväksyä missään tapauksessa. Viisas osaa lopettaa ajoissa.

Oikeastaan täytyy sanoa, että vetää suorastaan sanattomaksi tuollainen touhu. Tähän asti oon aina ollut henkisesti moottoripyöräilijöiden puolella, koska liikenteen sylkykuppina eli mopoilijana ajelin 3 vuotta ja autoilijoiden alistamista tuli monesti koettua, mutta jos tuollaista oikeasti joskus nään, niin ei voi muuta kuin hävetä pyöräilijöiden puolesta.
 
Tilanne eilen kehä 1:llä ruuhkissa:

Olin menossa länteenpäin kehä1:stä ja juutuin ruuhkiin pitkällä suoralla ennen Vihdin liittymää. Liikenne melkein seisoi ja eteenpäin mentiin sellaista kävelyvauhtia. Takaa tulee moottoripyörä autojen välissä ja ajaa muita nopeammin eteenpäin. Minun edessä oleva auto yrittää kiilata tätä pyörää niin, ettei se pääse jatkamaan matkaa autojen välissä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pari autoa tästä eteenpäin joku noheva autoilija huomaa tilanteen ja ajaa oman autonsa aivan rinnakkaisen auton viereen ettei moottoripyöräilijä pysty enää "etuilemaan" :eek: Mikä näitä ihmisiä taas riivaa...
 
Kateellisia kusipäitä. Pakkohan tälläkin palstalla on olla joku joka tuota harrastaa. Nyt vois kertoa, että miksi?

Itse autoillessa pyrin joskus jopa antamaan tilaa. Sehän nopeuttaa minunkin matkaani, että liikenne etenee. Miettikääs mitkä ruuhkat noissa suurkaupungeissa olisi jos jokainen skootteri seisoisi jonossa paikallaan vieden yhden auton tilan. Skootteritkin vielä peräkkäin turvaväleillä, taitaisi loppua maailmasta tiet.
 
Tilanne eilen kehä 1:llä ruuhkissa:

Olin menossa länteenpäin kehä1:stä ja juutuin ruuhkiin pitkällä suoralla ennen Vihdin liittymää. Liikenne melkein seisoi ja eteenpäin mentiin sellaista kävelyvauhtia. Takaa tulee moottoripyörä autojen välissä ja ajaa muita nopeammin eteenpäin. Minun edessä oleva auto yrittää kiilata tätä pyörää niin, ettei se pääse jatkamaan matkaa autojen välissä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pari autoa tästä eteenpäin joku noheva autoilija huomaa tilanteen ja ajaa oman autonsa aivan rinnakkaisen auton viereen ettei moottoripyöräilijä pysty enää "etuilemaan" :eek: Mikä näitä ihmisiä taas riivaa...

Itse olen jo ennen A-kortin ajamista pyrkinyt aina jättämään splittaajille tilaa, eihän se perkele multa oo pois jos joku pääsee himaan ennen mua...

Tuosta Teuden tilanteestakin sen verran, että aivan hyvin ymmärrän miksi sitä Volvoa tuli monotettua...
Ajatellaanpa niin, että auto olisikin kaatanut teuden kumoon vaikka 50kmh vauhdissa.
Tämähän ei hurjan vaaralliselta kuulosta, mutta lisätään siihen kaatumiseen se, että takana tulee mahdollisesti auto tappituntumalla ja tienvierustat on täynnä kaikenmaailman kaiteita ja tolppia.
Nyt käsi ylös niillä, jotka selviävät 50kmh törmäyksestä kaiteeseen niskat edellä tai 1400kg peltikasasta rinnan päällä?

Yleisin kuolinsyy ainakin 1996-2000 moottoripyöräilijöille oli tieltä suistuminen n. %50 osuudella.
Noin 25% kuolemaanjohtaneista onnettomuuksista oli ns. toisen syy.
Ikivanhaa melkeinfaktatietoa
Viime keväänä vielä autokoulussakin osuudet olivat suurinpiirtein samat.
Eli vastauksena kysymykseen, kuinka moni motoristi kuolee vuosittain toisen ajovirheen takia on 7-10.

Lähdekritiikkiäkin saisi käyttää :D
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom