BB PRO Mika Sihvonen

Meta title: Mika Sihvonen, Suomen kaikkien aikojen paras kehorakentaja

Meta description: Mika Sihvonen -ketju: kisat, fysiikka, treenit, kuvat, videot, somepäivitykset ja keskustelu suomalaisen huippubodarista.

Sillä mentorilla on kuitenkin valtava merkitys. Sillä, että tietää asioiden menevän oikein ja oikeaan suuntaan jonkun ulkopuolisen mentorin mielipiteen perusteella on ihan älytön merkitys, huolimatta siitä, että olisikin tehnyt päätökset kokonaan tai osittain itse. Näin kärjistettynä voisi verrata WRC-ralliin, jossa kuljettaja tekee viime kädessä itse päätökset siitä, miten autoa vie, mutta kyllä sen kartturin ohjeilla saattaa olla jonkin sortin merkitys. ;)
 
Kyll

Kyllä, juurikin näin.:):)
 
Todella :offtopic:, mutta tämä analogia ei oikein pelitä. Ne kartturin "ohjeet" ovat sen kuskin sanelemia, sanasta sanaan.
 
Voihan ne kisadieetin kuviotkin olla sanasta sanaan kisaajan sanelemia. Mentori vain varmistaa ulkopuolisena silmäparina, että homma rullaa niin kuin pitääkin. Jotkut sokeutuvat omalle peilikuvalleen, eivätkä sitten osaa sanoa, ovatko todella kovia vai ihan paskoja. Ikävä kyllä tätä jälkimmäistä näkee nykyään todella paljon.
 
On totta etten olisi tässä ja nyt jos Teemu ei olisi ollut mukana kuvioissa kun kisa päätöksen tein koska kisapäätös sai alkunsa teemun pitämästä palopuheesta (Katso sivut 35-36) sekä Teemu ollut mentaalipuolisesti myös korvaamaton apu.

Enkä olisi tässä myöskään ilman hyvää ystävää killeä jonka tapasin ja johon tutustuin kultsan kisojen jälkeen joka puhui minut kv-kisoihin ja opasti ja neuvoi siellä miten hommat menee...uhkasin killeä silloin, jos ei auta siellä ulkomailla niin kuin lupasi niin kusen sen värit piloille, ei tarvinnut sitä tehdä, kille piti sanansa ja on loisto tyyppi muutenkin!

Ennen kaikkea en olisi tässä jos en olis tavannut saaraa...toki myös juttelen ja pohdiskelen ja spekuloin myös muiden kanssa keillä on tietoa asioista, näkemystä ja joita arvostan tietämyksen perusteella.

Ne ketkä tuntee niin tietää, että osaan olla melko jääräpää ja määrätietoinen mitä tulee bodaukseen ja toteutan sitä omaa mieltä ja jos en osaa jotain päättää niin kysyn optiota muilta jos sieltä ilmenisi jotain mitä en ehkä ole osannut ottaa huomioon ja kaiken sen perusteella teen lopulliset ratkaisut.

Haluan itse olla pääasiassa vastuussa siitä mitä tapahtuu ja mikä on lopputulos ja lähinnä haen Teemulta mielipidettä omiin ajatuksiin, suunnitelmiin ja päätelmiin ja teemun optiota ja näkemystä.

En osaa paremmin tätä nyt avata, että jokainen ymmärtäisi teemun ja minun yhteistyön.

En sanoisi Teemua mentorikseni enkä myöskään varsinaisesti valmentajaksi koska se antaa stereotypisen kokonais kuvan siitä, että minut on joku "tehnyt" vaikka olen itse "tehnyt" itseni omilla opeilla, tiedoilla, taidoilla sekä kokemuksella kantapään kautta opetellut ja testaillut eri systeemeitä, sitä työmäärän kunniaa en anna kenellekkään.

Kuten jo aiemmin olen maininnut niin Teemu on auttanut pääasiassa alussa asioissa jotka ovat olleet uutta ja mistä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta (kisaamisesta) ja ollut tukena silloin kun oma järki ei ehkä leikkaa 100% sekä antanut omaa optiota asioissa ja suunnitelmissa sekä nykyisin yhdessä pohdiskelemme sekä keskustelemme usein kaikkea mahdollista mitä ikinä tähän bodaukseen kuuluukaan, olemme teemun kanssa erittäin hyviä ystäviä ja melko samanlaiset näkemykset ja ajatusmaailmat ja yhdessä olemme hyvä ja loistava tiimi, yhteistyö toimii!

Ja ettei nyt tarvitse alkaa rallia ajamaan tai muutenkaan lajia vaihtamaan niin Teemua kutsuisin hyväksi ystäväksi sekä erittäin päteväksi ja ammattitaitoiseksi "yhteistyö kumppaniksi" ja olemme erittäin hyvä tiimi yhdessä mitä minun kisaamiseen tulee ja enemmän ystävä ja yhteistyökumppani kuin valmentaja tai mentori.
 
Se on ihan sama mitä sä sanot, kyllä Takamaa tekee ihan omat johdannot ja antaa kunnian kelle haluaa. Tietty valmentajalle (oli sitä tai ei) kuuluu kaikki!

Älyttömän tyylikäs paketti!
 
@Aestheticbuild Jos saa kysyä, miten olet hankkinut kaiken tuon tiedon ja osaamisen bodauksessa? Kun sanot että lähinnä vain mielipidettä tältä Teemulta kysyt ja vahvistusta omiin päätelmiin.

Itse aikanaan 2000-luvun alussa en tiennyt yhtään mitään koko lajista ja homma oli muutenkin tosi mystinen. Mitä siellä lavalla tehdään, dieetit, treenaaminen, viimeistelyt, värit, posehousut, vaparit, kaikki. Mistään opuksesta ei voinut hakea tietoa, kun sellaista ei ollut, ja internettikin oli vielä melko uusi ja ihmeellinen asia.

Itse en olisi ikinä mennyt lajin pariin ilman Mähöstä, joka oli se täydellinen tietopankki.
 
On totta etten olisi tässä ja nyt jos Teemu ei olisi ollut mukana kuvioissa kun kisa päätöksen tein koska kisapäätös sai alkunsa teemun pitämästä palopuheesta (Katso sivut 35-36) sekä Teemu ollut mentaalipuolisesti myös korvaamaton apu.

Enkä olisi tässä myöskään ilman hyvää ystävää killeä jonka tapasin ja johon tutustuin kultsan kisojen jälkeen joka puhui minut kv-kisoihin ja opasti ja neuvoi siellä miten hommat menee...uhkasin killeä silloin, jos ei auta siellä ulkomailla niin kuin lupasi niin kusen sen värit piloille, ei tarvinnut sitä tehdä, kille piti sanansa ja on loisto tyyppi muutenkin!

Ennen kaikkea en olisi tässä jos en olis tavannut saaraa...toki myös juttelen ja pohdiskelen ja spekuloin myös muiden kanssa keillä on tietoa asioista, näkemystä ja joita arvostan tietämyksen perusteella.

Ne ketkä tuntee niin tietää, että osaan olla melko jääräpää ja määrätietoinen mitä tulee bodaukseen ja toteutan sitä omaa mieltä ja jos en osaa jotain päättää niin kysyn optiota muilta jos sieltä ilmenisi jotain mitä en ehkä ole osannut ottaa huomioon ja kaiken sen perusteella teen lopulliset ratkaisut.

Haluan itse olla pääasiassa vastuussa siitä mitä tapahtuu ja mikä on lopputulos ja lähinnä haen Teemulta mielipidettä omiin ajatuksiin, suunnitelmiin ja päätelmiin ja teemun optiota ja näkemystä.

En osaa paremmin tätä nyt avata, että jokainen ymmärtäisi teemun ja minun yhteistyön.

En sanoisi Teemua mentorikseni enkä myöskään varsinaisesti valmentajaksi koska se antaa stereotypisen kokonais kuvan siitä, että minut on joku "tehnyt" vaikka olen itse "tehnyt" itseni omilla opeilla, tiedoilla, taidoilla sekä kokemuksella kantapään kautta opetellut ja testaillut eri systeemeitä, sitä työmäärän kunniaa en anna kenellekkään.

Kuten jo aiemmin olen maininnut niin Teemu on auttanut pääasiassa alussa asioissa jotka ovat olleet uutta ja mistä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta (kisaamisesta) ja ollut tukena silloin kun oma järki ei ehkä leikkaa 100% sekä antanut omaa optiota asioissa ja suunnitelmissa sekä nykyisin yhdessä pohdiskelemme sekä keskustelemme usein kaikkea mahdollista mitä ikinä tähän bodaukseen kuuluukaan, olemme teemun kanssa erittäin hyviä ystäviä ja melko samanlaiset näkemykset ja ajatusmaailmat ja yhdessä olemme hyvä ja loistava tiimi, yhteistyö toimii!

Ja ettei nyt tarvitse alkaa rallia ajamaan tai muutenkaan lajia vaihtamaan niin Teemua kutsuisin hyväksi ystäväksi sekä erittäin päteväksi ja ammattitaitoiseksi "yhteistyö kumppaniksi" ja olemme erittäin hyvä tiimi yhdessä mitä minun kisaamiseen tulee ja enemmän ystävä ja yhteistyökumppani kuin valmentaja tai mentori.
Mika kuten on ollut puhe, antaa kaikkien puhua mitä haluaa ja ajatella mitä haluaa, loppupeleissä ei ole mitään väliä muulla kuin sillä että Sinä itse ja Teemu tiedätte kuinka asia on.;)
 
Back
Ylös Bottom