Boldasin tuosta Borgin tekstistä pari mielestäni oleellista kohtaa. Ei uskalla tässä yhteydessä nyt uskaliaampia väittämiä jaella, mutta hyvä että tulee eri näkökulmia.
Aiheellisia boldauksia, koska totta, eihän kyseessä lienekään mikään yksiselitteinen, saati myyttinen tila, ja jolla voi aina selittää sen, ettei rasva pala. Itse puutuinkin lähinnä siihen toiseen ääripään mielipiteeseen säästöliekin suhteen, ja jota täällä myös jatkuvasti viljellään, eli että sitä ei ole lainkaan.
Säästöliekin ollessa Borgin tekstin mukaan jopa luokkaa 150-200 kcal, kuitenkin suurilla yksilöllisillä eroilla (joka tarkoittanee, että voi olla jopa isompi), en itse sen merkitystä automaattisesti myöskään väheksyisi, jos asiaa ajattelee käytännössä esim. näin: +150 kcal säästöliekistä johtuen, kirjatuista safkoista unohtuneet paistinrasva ja maito +250 kcal, kulutus yliarvioitu päivittäin +200 kcal yläkanttiin. Siinä se aiottu -500 kcal sitten taas olikin, itseasiassa ollaan plussilla, ja meillä on yksi threadi lisää aiheesta 'Miksi en laihdu vaikka lasken safkani ja liikun paljon'.
Se, mikä kieltämättä kuulosti ristiriitaiselta itsellenikin linkittämässäni tekstissä, oli että samassa referoitiin n. 700 miinuksiin, ja jossa säästöliekin esiintyminen todennäköisempää, mutta samalla puhuttiin sitten taas maltillisista miinuksista, joissa kuitenkin konsensus lienee se max. 500. Arkipäivän totuuden ollessa kuitenkin se, että imo aika fakiiritason laskemista ja kirjaamista vaatinee, että saa ne miinustelut tasan -500. Eli että vaikka tähtäisi siihen viiteen hunttiin, todennäköisemmin se päivätasolla onkin mitä tahansa väliltä 300-700, keskiarvon toki silloinkin ollessa ainakin tuurilla se 500.